http://magneettimedia.com/video-jyvasky ... n-valheet/
"Tulemme uutisoimaan tämän viikon ajan säännöllisesti oikeudenkäynnin kulusta. Tärkeimmät tapahtumien kulkuun liittyvät tiedot selviävät kuitenkin jo esitutkintamateriaalista, joka on nyt julkista:
Vaikka valtamedia väitti asianomistajien olleen viattomia ”sivullisia” (1, 2, 3, 4), olivat nämä todellisuudessa tunnettuja äärivasemmistolaisia, joista kahdella on taustallaan muun muassa väkivaltarikoksia:
Arto Savolainen ja
Arttu Nieminen.
Äärivasemmistolaiset myönsivät kuulusteluissa, että he olivat saapuneet keskustaan juuri Vastarintaliikkeen vuoksi.
Yhteenotto ei käynnistynyt, kun äärivasemmistolaiset ja aktivistit kohtasivat ensimmäisen kerran. Kaupungin keskustassa kiersi arviolta ainakin 10 äärivasemmistolaista aktivismimme aikana, ja yhteenotto syntyi vasta, kun vankilassakin istunut Savolainen lähti juoksemaan aktivistejamme kohti ja viittoi ystäviään mukaansa.
Kauppakeskuksen valvontakamerat paljastivat, että paikalla oli useita Savolaisen ystäviä, mutta nämä eivät vastanneet tämän viittomiseen. Sen sijaan nämä jäivät katsomaan vierestä, kun Savolainen sai lyhyen kurinpalautuksen.
Syyttäjän mukaan paikalla ollutta vasemmistolaista naista ei pahoinpidelty, vaan hän jäi kaupan ahtaassa sisäänkäyntitilassa ihmisten puristuksiin.
Kenellekään äärivasemmistolaiselle ei aiheutunut vakavia vammoja yhteenoton aikana.
Paikalla kuvattujen videoiden perusteella poliisi ei antanut hajaantumiskäskyä, joten kyse ei voi olla ”mellakasta”. Poliisi itse tosin väittää antaneensa hajaantumiskäskyn, mutta he eivät ole kyenneet todistamaan tätä. Poliisilla ei ole myöskään ketään vastaan konkreettisia todisteita ”mellakan johtamisesta”.
Vasemmistolehti Ny Tid myönsi 16.10.2015, että äärivasemmisto oli etukäteen keskustellut tapahtumamme häiritsemisestä, koska kokoonnumme Jyväskylään joka vuosi samana päivänä.
Tapahtumien kulku selviää koostevideolta, jonka voi katsoa artikkelin alussa."
"Esimerkiksi vuotta Jyväskylän välikohtausta aiemmin äärivasemmisto oli ottanut julkisuudessa vastuun katupartioomme kohdistuneesta hyökkäysyrityksestä Helsingissä. Tuolloin äärivasemmisto oli ensin odottanut, että poliisi oli tehnyt aktivisteillemme turvatarkastuksen varmistuakseen siitä, ettei kenelläkään meistä ollut aseistusta mukana.
Tämän jälkeen äärivasemmisto hyökkäsi teräsputket kädessä aktivistejamme kohti, muttei onnistunut aiheuttamaan kunnollisia vammoja kenellekään – ”rasisminvastustajat” joutuivat juoksemaan karkuun yhtä nopeasti kuin he olivat saapuneet paikalle.
Mielenkiintoisen Helsingin välikohtauksesta teki kuitenkin se, ettei valtamedia suostunut tuomitsemaan äärivasemmistoa, vaikka nämä ottivat julkisesti vastuun hyökkäyksestä. Esimerkiksi Iltalehti väitti, että ”uusnatsit” olivat koko välikohtauksen ainoa osapuoli! Näin media on rakentanut valheellista mielikuvaa siitä, että vain ”uusnatsit” aloittavat Suomessa tappeluita.
Mikäli äärivasemmistolaisia ei loukkaannu vakavasti yhteenotoissa tai mikäli äärivasemmisto ilmoittautuu itse väkivallan aloitteelliseksi osapuoleksi, on Suomen lehdistö perinteisesti vähätellyt tapahtumia tai jättänyt niistä uutisoinnin kokonaan väliin. Helsingin tapahtumia 2014 onkin mielenkiintoista verrata Jyväskylän tapahtumiin 2015 suhteessa poliisin ja median toimintaan. Jyväskylässä kukaan ei käyttänyt aseita, mutta silti välikohtauksesta leivottiin mediassa kansallinen tragedia."
Siis ainoa poliittinen väkivaltaliike on eliitin suojelusta nauttiva antifa-liike. Videolla tuo ei näytä mellakalta. Pikemminkin tuossa mennään puolustamaan ostoskeskuksessa kahakkaan joutunutta miestä, koska siellä on useita antifasisteja ja tilanne epäselvä. Itse asiassa yksittäinen tappelu.
"Etenkin ostoskeskuksen ulkopuolella aktivistimme olivat epätietoisia tilanteen kulusta. Poliisi kiinniotti pian muun muassa kaksi aktiivia, joita syytetään nyt väkivaltaisen mellakan johtamisesta, vaikka poliisi ei onnistunutkaan osoittamaan yhtään konkreettista todistetta syytteidensä tueksi – kukaan ei antanut missään vaiheessa hyökkäys- tai mellakointikäskyjä. Hieman myöhemmin myös muut paikalla olleet kansallissosialistit otettiin kiinni.
Helsingissä vuotta aiemmin tapahtunut välikohtaus sekä Ny Tid -lehden artikkeli osoittivat, etteivät aktivistimme toimineet tilanteessa rikollisesti. Äärivasemmiston sisällä käytiin aktiivisesti keskustelua tapahtumastamme ja sen mahdollisesta estämisestä.
Poliisin kuulustelupöytäkirjoissa myös asianomistajat kertovat, että he ennakoivat Vastarintaliikkeen saapuvan viikonloppuna kaupunkiin. Äärivasemmistoa oli kokoontunut ostoskeskukseen, mutta he jähmettyivät tilanteen kärjistyttyä. Koska kaksi äärivasemmistolaista sai lopulta selvän fyysisen kurituksen, reagoi lehdistö Jyväskylän tapahtumiin täysin eri tavalla kuin Helsingin tapahtumiin.
Myös poliisi reagoi välikohtaukseen äärimmäisen aggressiivisesti. Useita aktivistejamme vangittiin moneksi viikoksi, vaikkei kukaan saanut välikohtauksessa vakavia vammoja eikä aseita käytetty. Kun Vapaus Pelissä -ryhmän perustanut äärivasemmisto uhkasi vain muutamaa kuukautta myöhemmin hyökätä isänmaalliseen 612-soihtukulkueeseen ja heitteli jopa palavia soihtuja kulkuetta kohti, poliisi vapautti kiinniotetut vasemmistolaiset heti seuraavana päivänä. Myös valtamedia valkopesi itsenäisyyspäivän tapahtumia eikä julkaissut esimerkiksi kiinniotettujen kommunistien nimiä."
"Äärivasemmistoon valtamedia on valanut itseluottamusta esimerkiksi vähättelemällä heidän rikoksiaan tai jopa sensuroimalla kokonaan heille annetut poliittiseen toimintaan liittyvät rikostuomiot. Näin media on pyrkinyt vakuuttelemaan kulttuurimarxisteille, että nämä voivat käyttää väkivaltaa ilman, että he saisivat siviilielämässään kiusallista ”ääriliikkeen” leimaa otsaansa.
Jyväskylän välikohtauksesta tehtiin kansallinen spektaakkeli siksi, etteivät Vastarintaliikkeen aktivistit alistu väkivallan kohteiksi. Mikäli Jyväskylässä olisi pahoinpidelty kansallissosialisti, ei tämän viikon oikeudenkäynti olisi lööpeissä. Meillä on oikeus kokoontua ja puhua ajatuksistamme – eikä kukaan tule riistämään oikeuttamme väkivalloin."