Sivu 11/24
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: Ma Touko 30, 2016 7:36 pm
Kirjoittaja Anna Nymfi
Long play:
KUN POLIISILLE SYNTYY EPÄILY lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, se tekee virka-apupyynnön oikeuspsykiatriseen yksikköön, jollaisia on yliopistosairaaloissa. Oikeuspsykologinen haastattelu tehdään THL:n suositusten mukaan käyttämällä strukturoitua haastattelumenetelmää, jossa vältetään lasten johdattelua. Lasten todistelua on vaikea arvioida, sillä etenkin pienten lasten muisti on epävarma ja he sotkevat helposti todellisiin tapahtumiin kuvitelmia. Haastattelijat tekevät lasten kertomuksesta luotettavuusarvion, ja he laativat vaihtoehtoisia hypoteeseja kertomuksen synnystä.
Auerin ja Kukan tapauksessa hypoteesit olivat seuraavat:
1) lapset ovat joutuneet Auerin ja Kukan hyväksikäyttämiksi,
2) lapset ovat joutuneet jonkun muun hyväksikäyttämiksi ja
3) lapset eivät ole joutuneet lainkaan hyväksikäytetyiksi vaan ovat kehittäneet
valemuistoja tai heidän kertomuksensa ovat mielikuvituksen tuotetta.
Tutkimusten tekijöiden mukaan hypoteesi 1) ”sai tukea” ja hypoteesi 3) ”jonkin verran tukea”; hypoteesi 2) ”ei saanut tukea”.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: Ma Touko 30, 2016 10:45 pm
Kirjoittaja peltirumpu
peltirumpu kirjoitti:Onkohan Annelin poika koskaan miettinyt, että kertomalla totuuden Anneli ja Jens saisivat oikeasti miljoonakorvaukset vääristä tuomioista? Ja jonain päivänä ne ovat perintöä lapsille. Sen rinnalla Annelin velipojan lapsille maksamat viikkorahat ovat kärpäsen pissa valtameressä.
Lapsethan eivät joudu minkäänlaiseen vastuuseen tarinoistaan. Vastuunkantajia ovat poliisit, syyttäjät ja ne tietyn alan "huippuammattilaiset", jotka pahansuopaisuuttaan erehdyttivät oikeuden jakajia.
Miten lapset voisivat kertoa totuuden, kun yhteydenpito Anneliin, vanhimpaan tyttöön ja isovanhempiin on kielletty ja estetty? Poliisin voinee unohtaa tuloksettomana reittinä. Paras tapa olisi varmaankin soitto Mannerille koulun välitunnin aikana. Numerohan löytyy netistä. Sitä kautta vyyhti lähtisi purkautumaan, eikä lapsia voisi kukaan pelotella hiljaiseksi.
Tottahan lapsetkin tietävät, että paha olo helpottaa vasta sen jälkeen, kun koko totuus on kerrottu. Ei lapsien tarvitse tuollaista taakkaa harteillaan kantaa. Viranomaisten tästä pitäisi kärsiä...
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: Ma Touko 30, 2016 10:54 pm
Kirjoittaja inner circle
peltirumpu kirjoitti:peltirumpu kirjoitti:Onkohan Annelin poika koskaan miettinyt, että kertomalla totuuden Anneli ja Jens saisivat oikeasti miljoonakorvaukset vääristä tuomioista? Ja jonain päivänä ne ovat perintöä lapsille. Sen rinnalla Annelin velipojan lapsille maksamat viikkorahat ovat kärpäsen pissa valtameressä.
Lapsethan eivät joudu minkäänlaiseen vastuuseen tarinoistaan. Vastuunkantajia ovat poliisit, syyttäjät ja ne tietyn alan "huippuammattilaiset", jotka pahansuopaisuuttaan erehdyttivät oikeuden jakajia.
Miten lapset voisivat kertoa totuuden, kun yhteydenpito Anneliin, vanhimpaan tyttöön ja isovanhempiin on kielletty ja estetty? Poliisin voinee unohtaa tuloksettomana reittinä. Paras tapa olisi varmaankin soitto Mannerille koulun välitunnin aikana. Numerohan löytyy netistä. Sitä kautta vyyhti lähtisi purkautumaan, eikä lapsia voisi kukaan pelotella hiljaiseksi.
Tottahan lapsetkin tietävät, että paha olo helpottaa vasta sen jälkeen, kun koko totuus on kerrottu. Ei lapsien tarvitse tuollaista taakkaa harteillaan kantaa. Viranomaisten tästä pitäisi kärsiä...
Poika on syntynyt kesällä 1999, joten ensi kesänä tulee täysi-ikäiseksi. Silloin eivät voi enää viranomaiset päättää, mitä poika tekee. Nuoremmat tytöt ilmeisesti ovat syntyneet 2002 ja 2004, joten heidän kohdallaan täysi-ikäiseksi tuleminen kestää vielä aika pitkään.
Lapset PETOSsyytteeseen jollei tunnusta valeraiskausVALHEITA
Lähetetty: To Syys 08, 2016 10:07 am
Kirjoittaja Päämiäs
peltirumpu kirjoitti:Miten lapset voisivat kertoa totuuden, kun yhteydenpito Anneliin, vanhimpaan tyttöön ja isovanhempiin on kielletty ja estetty? Poliisin voinee unohtaa tuloksettomana reittinä. Paras tapa olisi varmaankin soitto Mannerille koulun välitunnin aikana. Numerohan löytyy netistä. Sitä kautta vyyhti lähtisi purkautumaan, eikä lapsia voisi kukaan pelotella hiljaiseksi.
Tottahan lapsetkin tietävät, että paha olo helpottaa vasta sen jälkeen, kun koko totuus on kerrottu. Ei lapsien tarvitse tuollaista taakkaa harteillaan kantaa. Viranomaisten tästä pitäisi kärsiä...
Turun toimisto
Kristiinankatu 3, 20100 Turku
[email protected]
Puh. (02) 824 0618 Juha Mannerille
Puoli miljoonaa on syyttömälle Kukalle oikea korvaus plus tuhotun yrityksen tappiot.
Suomen viranomaisten ja median noitavainotuimman Auerin vähimmäiskärsimys on 1000€ päivässä eli 1,5 miljoonaa kunhan pikkulapset paljastavat totuuden valehtelemistaan valeraiskauksista.
Molempien työllisyysmahdollisuudet heikennetty, myöskin eläkkeensä varastettu. Lisäksi terveyttä tuhottu elinkautisilla ja 10v vankilalla sekä jatkuvilla oikeudenkäyntistresseillä.
Kommentointi rekisteröitymällä http://www.hs.fi/kotimaa/a1473297626408
IS: Anneli Auerille puolen miljoonan korvaukset – Suomen rikoshistorian suurin kärsimyskorvaus
Auer saa jokailselta vankilavuorokaudelta 800 euroa, Nils Gustafsson sai aikanaan 700 euroa.
KOTIMAA 8.9.2016 7:33
Marko Junkkari
VALTIOKONTTORI myöntää Anneli Auerille 488 800 euron kärsimyskorvaukset. Kyseessä on Suomen rikoshistorian suurin korvaussumma.
Lisäksi hän saa ansionmenetyskorvauksia 57 000 euroa.
ANNELI AUER haki korvauksia sen jälkeen, kun oikeus totesi hänen istuneen syyttömänä vankilassa miehensä Jukka S. Lahden murhasta.
Auer pyysi jokaiselta vankilassa istumaltaan vuorokaudelta 2 500 euron korvauksia. Yleensä korvaussumma on ollut 120 euroa. Auer perusteli korkeampaa korvausta asian saamalla runsaalla julkisuudella.
Valtiokonttori myönsi Auerille 800 euron kärsimyskorvauksen jokaiselta menetetyltä vuorokaudelta.
Korvaustaso ylittää Bodomin kolmoismurhasta epäillyn Nils Gustafssonin korvaukset. Gustafsson sai vapaudenmenetyksestään päiväkohtaista korvausta yli 700 euroa. Hän oli syyttömänä vangittuna kaksi kuukautta vuonna 2004.
Valtiokonttori katsoi Auerin istuneen miehensä murha-asiaan liittyen syyttömänä 611 vuorokautta
VALTIOKONTTORI huomauttaa päätöksessään, ettei laaja uutisointi liittynyt nimenomaisesti Auerin vapaudenmenetykseen, josta hän haki korvauksia, vaan koko rikosprosessiin. Tästä syystä laajaa julkisuutta ei voida ottaa ”kaikessa kokonaisuudessaan” huomioon kärsimyskorvausta arvioitaessa.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 10:29 am
Kirjoittaja Louvren kummitus
Reilu puolimiltsiä tapporahaa, ei paha.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 11:15 am
Kirjoittaja sisotalo
Taas kerran Manner om ihan metsässä. Hän laskee väärin korvauspäivät ja ehdottaa mieletöntä summaa vuorokaudelta. Nyt kun ratkaisu tuli Manner väittää, että Anneli vaatii enemmän. Manner haluaa rahastaa jatkamalla juttua käräjäoikeudessa ja raiskaustuomion perumista uudelleen nimenomaan hän ajaa, vaikka ei ole koskaan tämän alan juttu voittanut.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 11:25 am
Kirjoittaja Caldera
^^Muistaakseni ennustit sisotalo että Anneli saa korvauksia 100 000 euroa, joten oikeampaan Manner on tässä nyt osunut kuin sinä kuitenkaan

.
Edit: No joo, kolmeen miljoonaan verrattuna sisotalo tietysti voittaa, mutta mutta en usko että kukaan on ikinä uskonut että sieltä ihan heti kolme miljoonaa tupsahtaa tilille. Puoli milliä on aika lailla sen suuntainen mitä itse odotin.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 1:58 pm
Kirjoittaja Edwin
Aika lailla odotetun suuruinen korvaussumma, itse veikkailin mielessäni hieman alhaisempaa.
On tietysti selvää, että Valtiokonttorin järkevät virkamiehet eivät lähde makselemaan miljoonia murhaajalle. Vaasan hovioikeuden ymmärtämättömät tuomarit tosin hylkäsivät syytteen, mutta eihän se muuksi muuta sitä, että Anneli Auer murhasi miehensä Jukka Lahden. Omien lasten raiskaus ja pahoinpitelyt ovat varmasti osaltaan painaneet korvaussummaa alaspäin. Ja tietenkin Auerin oma älämölö asiasta.
Yhteiskunnan kannalta taitaa olla lopulta aika sama, miltä luukulta nuo rahat tulevat. Murhaajatar lienee yhteiskunnan elätti lopun elämäänsä. Sossun rahat säästyvät, kun Auer elää "tapporahallaan". Eihän tuolla niin leveästi elellä, jos summan jyvittää vaikka kymmenelle, viidelletoista vuoodelle.
Vopa vielä käydä niinkin, että Auer joutuu pulittaamaan pennoset takaisin valtiolle. Eiköhän tuo tavalla tai toisella vielä joudu vastaamaan murhasyytteeseen. Ehkäpä tytär toteaa jossakin vaiheessa, että hän ei viitsi pilata elämäänsä yhtään enempää kuin mitä hänen oma äitinsä on sitä jo pilannut. Sanakin tyttäreltä, ja juttu kääntyy päälaelleen.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 2:38 pm
Kirjoittaja sisotalo
Caldera kirjoitti:^^Muistaakseni ennustit sisotalo että Anneli saa korvauksia 100 000 euroa, joten oikeampaan Manner on tässä nyt osunut kuin sinä kuitenkaan

.
Edit: No joo, kolmeen miljoonaan verrattuna sisotalo tietysti voittaa, mutta mutta en usko että kukaan on ikinä uskonut että sieltä ihan heti kolme miljoonaa tupsahtaa tilille. Puoli milliä on aika lailla sen suuntainen mitä itse odotin.
Näin kirjoitin kun viimeksi korvaus asia oli esillä
Kukaan ei huomaa, että Manner on jostain löytänyt runsaan vuoden ylimääräistä koppiaikaa. Hän laskee mukaan Lsh-asiassa istutun ajan, joka merkitsisi, että Annelin pitää kömpia takaisin vankilaan puolta aikaa 7,5 vuodesta istumaan.
Juuri niin kävi 600 päivästä maksettiin, summasta ei minulla ollut mielipidettä, kerroin vain että oikeusoppineet olivat puhuneet 100.000 eurosta.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 4:05 pm
Kirjoittaja örkki
Tämäkin tapaus jää nyt sitten arvailujen varaan. Kukaan ei tiedä, oliko Anneli sittenkin syyllinen. Ei se raha tee ihmistä onnelliseksi.
Tutkinnassa alun perin töppäiltiin kunnolla, siksi tämä rikos ilmeisesti jääkin pimentoon.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 7:49 pm
Kirjoittaja zem
Valtio näyttää pesevän käsiään sen virkamiesten perheelle aiheuttamasta katastrofista:
Valtiokonttori huomauttaa päätöksessään, ettei laaja uutisointi liittynyt nimenomaisesti Auerin vapaudenmenetykseen, josta hän haki korvauksia, vaan koko rikosprosessiin. Tästä syystä laajaa julkisuutta ei voida ottaa ”kaikessa kokonaisuudessaan” huomioon kärsimyskorvausta arvioitaessa.
Päätöksestä ei kuitenkaan ilmene, miltä osin julkisuus lopulta vaikutti maksettavaan korvaukseen.
Valtiokonttori myönsi Auerille lopulta 800 euron kärsimyskorvauksen jokaiselta menetetyltä vuorokaudelta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 56188.html
Mitä vapaudenmenetys aiheutti välillisesti myös "laajan julkisuuden" myötä - julkisuuden,
joka oli mediatutkijoiden mukaan todistetusti syyllistävää?
Esimerkiksi sen, että lapset alkoivat kammota äitään ja pitää häntä murhaajana, ja pelkoreaktio johti lehtien ja nettifoorumeiden välittämänä murhafantasioiden rakentumiseen sekä siitä edelleen raiskaussyytöksiin. Eli tuloksena oli lasten menetys vapaudenmenetyksen aiheuttaman julkisuuden suoranaisena seurauksena.
Valtionkonttorin päätöksessä saivarrellaan "ettei laaja uutisointi liittynyt nimenomaisesti
Auerin vapaudenmenetykseen, josta hän haki korvauksia, vaan koko rikosprosessiin".
Mitä on pelkän "vapaudenmenetyksen aiheuttama uutisointi", mikä kuitenkin on vaikuttanut kärsimyskorvauksen märään? Se rajoittuu muutamaan päivään, luultavasti. Eli valtaosasta
kärsimystä, joka johtui vangitsemista seuranneesta uutisoinnista, valtio siis pesee kätensä.
Kukahan tästä osasta kärsimystä sitten on vastuussa? Valtion virkamiehet (poliisit, syyttäjät) ovat prosessin kuluessa osin laittomastikin syöttäneet julkisuuteen tietoja yleisen mielipiteen muokkaamiseksi, millä nimenomaan on pyritty varmistamaan vapaudenmenettämisen jatkuminen.
Paikkansa pitämättömät huhut puolisoiden riidoista, vihjeet tytön mahdollisesta osuudesta surmassa - nämä ovat hajottaneet loputkin tragedian kärsineestä perheestä, ja viimekädessä vapaudenmenetys on pyritty sitten takaamaan saatananpalvontasyytteillä ja lsh-hysterialla ennen surma-asian oikeuskäsittelyä - eli laajaa julkisuutta saaneilla syytöksillä on pyritty vaikuttamaan myös surma-asiaan. Ja on myös onnistuttu sikäli, että käräjäoikeus tuomitsi
elinkautisen.
Päätöksestä ei kuitenkaan ilmene, miltä osin julkisuus lopulta vaikutti maksettavaan korvaukseen.
Valtio siis ummistaa silmänsä että "eihän tässä mitään"... asia olisi kyllä syytä selvittää.
PS: On epäselvää, meneekö valtionkonttorin maksamasta korvaussummasta veroa.
Asianajaja ainakin ottanee reilun prosensttiosuuden, tietysti ihan ansaitusti.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 8:33 pm
Kirjoittaja harjoittelija
zem kirjoitti:Manner lienee lähempänä osaamisaluettaan korvausasiassa kuin murha-asiassa.
Tässä prof. Dan Fränden ja Kimmo Nuotion arviot vaatimuksesta:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pr ... ea/727693/
Ansionmenetyksissä lienee otettu huomioon Auerin "start up" -yrityksellä olleet
tulevaisuudennäkymät, joita voitanee verrata muiden vastaavien sivustojen kehitykseen.
Sivusto olisi jo ehkä myyty hyvästä hinnasta isommalle toimijalle?
Myös Auerin koulutusta vastavien ansiokehtys toiminee vertailukohtana.
"Start up" -yrityksen tulevaisuudennäkymät ja Auerin koulutus arvostettiin siis tulonmenetyksenä 57 000 arvoisiksi. Aika oikein laskettu, toteutuneiden tulojen perusteella, kotiäidille. Ikä- ja kokemuslisiä ei vissiin myönnetty, kun niitä kertyneitä työvuosia ei tainnut pahemmin olla.
Iltalehti:
Tulojen vähenemisestä Auer haki korvausvaatimuksessaan 400 000 euron korvausta. Valtiokonttori katsoi, että tältä osin hakemus oli pääasiassa perusteeton ja myönsi korvauksena 57 000 euroa.
- Onhan tämäkin jotain, mutta aika kaukana siitä mitä odotin. Todennäköisesti valitamme käräjäoikeuteen, Auer kertoo Iltalehdelle.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 9:09 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Tämä Minfo on aika merkittävä ja luettu palsta.
Mitä enemmän tällä palstalla kirjoitellaan sitä, että Anneli Auer on syyllinen siltikin, vaikka syyttömäksi todettiinkin. Sitä suuremman korvaussumman hänen kuuluu saada.
Täällä on valtavasti todistusaineistoa siitä mitä kyseinen syyttömänä vankilaan joutuminen aiheutti hänen maineelleen.
Vapauttavan tuomion jälkeen palstalle kirjoittajien tulisi keskittyä oikean surmaajan jäljille pääsemiseen. Tukea Aueria pääsemään uuden elämän alkuun ja lopettaa syylliseksi väittämiset. Siinä tapauksessa Valtionkonttorin päättämä korvaussumma olisi oikeaan osunut. Mutta se ei ole sitä nyt kun häntä väitetään edelleen syylliseksi.
Mitä enemmän väitetään syylliseksi edelleen - sitä suuremman summan hänen kuuluu saada.
Re: Auerin korvausvaade
Lähetetty: To Syys 08, 2016 9:24 pm
Kirjoittaja Edwin
Vareksenpoikanen. kirjoitti:Tämä Minfo on aika merkittävä ja luettu palsta.
Mitä enemmän tällä palstalla kirjoitellaan sitä, että Anneli Auer on syyllinen siltikin, vaikka syyttömäksi todettiinkin. Sitä suuremman korvaussumman hänen kuuluu saada.
Täällä on valtavasti todistusaineistoa siitä mitä kyseinen syyttömänä vankilaan joutuminen aiheutti hänen maineelleen.
Vapauttavan tuomion jälkeen palstalle kirjoittajien tulisi keskittyä oikean surmaajan jäljille pääsemiseen. Tukea Aueria pääsemään uuden elämän alkuun ja lopettaa syylliseksi väittämiset. Siinä tapauksessa Valtionkonttorin päättämä korvaussumma olisi oikeaan osunut. Mutta se ei ole sitä nyt kun häntä väitetään edelleen syylliseksi.
Mitä enemmän väitetään syylliseksi edelleen - sitä suuremman summan hänen kuuluu saada.
Mikäänhän ei estä esimerkiksi sinua maksamasta Auerille lisää, jos todella olet sitä mieltä. Muut uskovaiset voivat yhtyä kolehtiin. Ei se valtion rahakaan taivaasta tipahda vaan veronmaksajilta. Harva annelisteista - jos kukaan - lienee kuitenkaan niin ihastunut Ulvilan leskeen että olisi valmis ohjaamaan omia roposiaan hänen tililleen. Aika lailla tyhjänpäiväistä länkytystä siis tällainen.
Lapset PETOSsyytteeseen jollei tunnusta valeraiskausVALHEITA
Lähetetty: Su Syys 11, 2016 5:41 pm
Kirjoittaja Päämiäs
Auerin puhelinkommentti pieniin korvauksiin perjantain lähetyksen aluksi
http://katsomo.fi/?progId=649574
Enbuske, Veitola & Salminen MTV3 uusinnat
Maanantai 12.09. klo 01 ja 13:30
jutun sisältö ja vilkas kommentointi
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... aa/6066932
Valtiokonttori myönsi keskiviikkona Anneli Auerille 548 800 euroa korvauksia pidätys- ja vankeusajalta. Summa on laitettu heti maksuun.
Auer kertoi hetki sitten Enbuske, Veitola & Salminen ohjelmassa, että rahoja ei ole tullut omalle tilille.
– Ne on todennäköisesti menneet asianajajan tilille, Auer sanoo.
Auer istui vankilassa 611 päivää. Hän sanoi haastattelussa, että odottaa vielä toisen oikeusjutun ratkaisua, eikä vielä tee rahoilla mitään.
– Pitäisi jollain elääkin. Tässä on yritys ja toimeentulo mennyt. Todennäköisesti valitan korvauksesta. Tämä on aika kaukana siitä, mitä pyydettiin.
Auer muistuttaa pyytäneensä kolme miljoonaa. Raha ei korvaa kaikkea.
– Jos siinä olisi pelkästään vankilassa istuminen, sen voisi raha korvata. Mutta tässä on koko elämä mennyt, ei raha sitä korvaa.
Syyttömästi vangitut ja pidätetyt voivat saada Valtiokonttorilta ansiomenetyskorvauksia, kärsimyskorvauksia ja kulukorvauksia.