Sivu 11/13

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: Pe Syys 16, 2016 12:39 pm
Kirjoittaja Jukka Siintonen
samoilija kirjoitti:Ja tämä on mielestäsi osoitus siitä että etnisen taustan perusteella kohdellaan ihmisiä eriarvoisesti lain edessä. Kumpaakin tapahtumaa poliisi tutki, toisessa tapauksessa (kkk) henkilön tavoittamiseen meni aikaa ja se sai runsaasti palstatilaa myös ulkomaisessa mediassa jenkkejä myöten. Toisessa tapauksessa musta nainen oli pukeutunut uskonnon mukaiseen asuun ja toisessa valkoinen mies Suomen lipun kanssa tunnettuun asuun jonka liikkeen edustajat murhasivat mustia ihmisiä. Mun mielestä toi kertoo siitä että rasismiin suhtaudutaan tarpeellisella vakavuudella.
10 poliisipartion voimin kaapumies tavoitettiin hyvinkin nopeasti, että puhut paskaa. Sen jälkeen mietittiin puolen vuoden verran, että mistä kaapumiestä voitaisiin syyttää. Ei löydetty, tai edes keksitty mitään lakipykälää jolla syyttää joten koko juttu kuivui kokoon. Ja kaapumies ei ollut pukeutunut KKK-asuun, joten siitäkin puhut paskaa. Kaapumies oli pukeutunut lakanaan ja kartonkitötteröön. Suomen lippukin oli rekvisiittaa ei Suomen lakien ja ohjeistusten sanelema oikea Suomenlippu, jota voi häpäistä.

Kaapunainen provosoi, tietoisesti menee alueelle, jonne vastamielenosoittajia on kielletty POLIISIN toimesta menemästä, tekee väärän ilmiannon pahoinpitelystä poliisille, valehtelee henkilöllisyytensä kunnes se paljastuu ja valehtelee syytteiden poisvetämisen jälkeen vielä lisää yhdessä vasemmistolaisten anarkisti-ystävystensä kanssa. Poliisi ei tutki väärää ilmiantoa.

Näin se rodullinen tasa-arvo toteutuu Suomessa. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: Pe Syys 16, 2016 1:03 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
samoilija kirjoitti:Toisessa tapauksessa musta nainen oli pukeutunut uskonnon mukaiseen asuun...
Se naamio kasvoilla ei ollut ko. henkilön asuun eikä uskontoon kuuluva varuste, vaan se oli ostettu ja asennettu kyseistä episodia (omaa uhriutumista) varten, tarkoituksena harhauttaa ihmisiä ja peittää oma henkilöllisyys. Uskontoa (tai sen erästä suuntausta joka vaatii kasvotkin piiloon) käytettiin tässä tapauksessa ns savuverhona, jolla haluttiin antaa sekä luoda kuva syvästi uskovasta ihmisestä, jota rahanvaihtoliikkeen ovella ollut miesjoukko halveeraisi niin uskonnon kuin rodunkin (ihmistä yritettiin rodullistaa) ja mahdollisesti jopa sukupuolenkin tähden.

Suomessa kasvonaamioita otetaan kauneushoitoloissa ja niitä käyttävät mm. pankkirosvot. Tosin tällöin niiden eroavaisuus ja käyttötarkoituksen pystyy maallikkokin havaitsemaan. Kasvoja joudutaan usein suojataan myös erilaisissa työtehtävissä; mm. hitsaaja, polttoleikkaaja ja palomies.

Naamioituneena esiintyminen on kielletty mm. mielenosoituksissa, jollainen tilaisuus oli tämän episodin välittömässä läheisyydessä ja johon myös tämä nainen oli (ilman naamioita ja/vai naamion kanssa?) osallistunut. Naamiointi on sallittu myös oikeudenkäynneissä, mutta vain vastaajan osalta.
- On esitetty erilaisia arvauksia siitä, että on vain ajan kysymys milloin tuo naamionti sallitaan kaikille oikeussaleissa oleville.

Väkivaltaista ideologiaa edustavat naispuoliset henkilöt verhoutuvat usein mitä kummallisempien naamioiden taakse ja tuon naamioitumisen aste riippuu siitä mitä suuntausta tuosta väkivaltaisesta ideologiasta nainen ja hänen sukunsa sekä klaaninsa edustavat. Naamiointi on kulkeutunut myös Suomeen tuon ideologian levitessä ruton lailla ympäri Eurooppaa.
- On monasti todettu, että naamiointi on osa uskonnollista savuverhoa, jonka varjolla voidaan piilottaa kasvot ja kätkeä ihmisen minuus.
- Suvussa on kuitenkin oltava vähintään ja enintään yksi henkilö - yleensä miespuolinen - jolla on oikeus katsoa naamion taakse. Yhdelläkään rahanvaihtoliikkeen ovella seisoneista miehistä ei tuota lupaa ollut ja siksi sinne naamion taakse ei myöskään katsottu.

Suomessa on viime vuosina ryhdytty innolla puolustamaan väkivaltaista ideologiaa ja ryhdytty ylistämään naisia, jotka valtavirrasta poikkeavasti pukeutuvat "rohkeasti uskonsa esiintuoden". Usein puolustajista innokkaimmat ovat naisia, joiden mielestä tasa-arvo, feminismi, miesten ja naisten palkkaerojen tasoittaminen ja isien äitiysloma ovat hienoja sekä kannatettavia asioita. Tälläisen naisen voi tunnistaa mm. siitä, että hän seuraa esikuvaansa kunnioittavan välimatkan päässä oman alemmuutensa tietäen, kantaa keppihevosta tahi se törröttää hänen laukustaan, ja hän on kaikesta samaa mieltä kuin kaapuun sonnustautunut väkivallan ja anarkian lähettiläs. "Nyökyttää päätään taukoamatta kun kaapu puhuu hänelle".

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: Pe Syys 16, 2016 1:43 pm
Kirjoittaja Gurney
samoilija kirjoitti:
Gurney kirjoitti:Tämä on tässäkin asiassa taas pääpointti:

Lahdessa tutkittiin vuoden verran valkohuppuisen pojan tekemisiä. Helsingissä ei tutkita päivääkään mustakaapuisen naamionaisen tekemisiä. Vain toinen heistä valehteli medialle ja syytti muita rasisteiksi.

Eli suomalaisella oli lakana päässä ja suvakkimediat huusivat vuoden hoosiannaa ja poliisi kehtaakin edes tutkia asiaa.

Samaan aikaan somaliakka Myriam häiriköi laillista mielenosoitusta, naamioituu, hakkaa suomalasia, valehtelee jne. Monta kertaa. Ja mitä tapahtuu. Lehdistö= ei sanaakaan. Poliisi = ei sanaakaan

Suomessa on ilmeisesti eri laki suomalaisille ja laittomille maahantunkeutujille. Peräkammarinpoikien mielestä ihan ok. Normaalin ihmisen mielestä ei ole
Ja tämä on mielestäsi osoitus siitä että etnisen taustan perusteella kohdellaan ihmisiä eriarvoisesti lain edessä. Kumpaakin tapahtumaa poliisi tutki, toisessa tapauksessa (kkk) henkilön tavoittamiseen meni aikaa ja se sai runsaasti palstatilaa myös ulkomaisessa mediassa jenkkejä myöten. Toisessa tapauksessa musta nainen oli pukeutunut uskonnon mukaiseen asuun ja toisessa valkoinen mies Suomen lipun kanssa tunnettuun asuun jonka liikkeen edustajat murhasivat mustia ihmisiä. Mun mielestä toi kertoo siitä että rasismiin suhtaudutaan tarpeellisella vakavuudella.
Naaman peittävä kaapu onko se nyt hijab vai mikä EI kuulu kyseisen henkilön normaaliin vaatetukseen. Myriam Askar on esiintynyt aikaisemmissa mielenosoituksissa ILMAN tuota kaapua (kuvia on). Ja jos joku umpeenommeltu somaliakka saa esiintyä ilman kasvoja peittävää kaapua edes kerran, se tarkoittaa, että hänen tarvitse sitä käyttää.

Eli hän oli naamioitunut. Pitääkö vääntää rautalangasta #unelmaonrikki

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: Pe Syys 16, 2016 5:02 pm
Kirjoittaja URSA
Maryam normaalissa vaatetuksessaan (ja normaalissa mielentilassaan.) Kasvot näkyy.
https://www.youtube.com/watch?v=KqaPUk7 ... .be&t=2m7s

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: Pe Syys 16, 2016 5:37 pm
Kirjoittaja bettyab
Jos olisin pelannut samalla tavalla kuin tämä neekeripossu, niin häkki olisi heilahtanut ja varmasti. Lisäksi olisin saanut maksumääräyksen kotiin viemisiksi ja mahdollisesti myöhemmin saanut valtion virkamieheltä vastaanottaa kutsun tapaamiseen yksin tai asianajajan kera.
Sellaista kutsuttiin ennen rotusorroksi.

Seuraavassa tilaisuudessa olisi mukava kokeilla naamioitua esimerkiksi ateistiksi käyttäen kasvot peittävää naamiota jossa olisi erään kuorma-autoihin asennettavien nostolaitteiden valmistajan nimi. Vartaloa peittäisi oranssi 240 litran jätesäkki, muovi suojaa hyvin lähelle tulevien musulmaanien syljeltä. Sitten nähtäisiin sopiiko myös ihmisten naamioitua vakaumuksensa puolesta.

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 9:15 am
Kirjoittaja Gurney
bettyab kirjoitti:Jos olisin pelannut samalla tavalla kuin tämä neekeripossu, niin häkki olisi heilahtanut ja varmasti. Lisäksi olisin saanut maksumääräyksen kotiin viemisiksi ja mahdollisesti myöhemmin saanut valtion virkamieheltä vastaanottaa kutsun tapaamiseen yksin tai asianajajan kera.
Sellaista kutsuttiin ennen rotusorroksi.

Seuraavassa tilaisuudessa olisi mukava kokeilla naamioitua esimerkiksi ateistiksi käyttäen kasvot peittävää naamiota jossa olisi erään kuorma-autoihin asennettavien nostolaitteiden valmistajan nimi. Vartaloa peittäisi oranssi 240 litran jätesäkki, muovi suojaa hyvin lähelle tulevien musulmaanien syljeltä. Sitten nähtäisiin sopiiko myös ihmisten naamioitua vakaumuksensa puolesta.
Pukeudu naaman peittävään kaapuun niin saat tehdä mitä vaan. Haukkua poliisia, häiriköidä, hakata, suoltaa rasistista vihapuhetta. Luultavasti pystyt myös varastamaan, hakkaamaan mummoja ja lapsia. Kukaan ei puutu asiaan. Kokeile vaikka

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 11:52 am
Kirjoittaja Juhani Saari
Gurney kirjoitti:Pukeudu naaman peittävään kaapuun niin saat tehdä mitä vaan. Haukkua poliisia, häiriköidä, hakata, suoltaa rasistista vihapuhetta. Luultavasti pystyt myös varastamaan, hakkaamaan mummoja ja lapsia. Kukaan ei puutu asiaan. Kokeile vaikka
Kaikki pelkäävät niin paljon rasismisyytöksiä, ettei kukaan uskalla puuttua muslimien mellakointiin. Ei edes poliisi. Surullista. Niin surullista.

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 12:15 pm
Kirjoittaja samoilija
Juhani Saari kirjoitti:
Gurney kirjoitti:Pukeudu naaman peittävään kaapuun niin saat tehdä mitä vaan. Haukkua poliisia, häiriköidä, hakata, suoltaa rasistista vihapuhetta. Luultavasti pystyt myös varastamaan, hakkaamaan mummoja ja lapsia. Kukaan ei puutu asiaan. Kokeile vaikka
Kaikki pelkäävät niin paljon rasismisyytöksiä, ettei kukaan uskalla puuttua muslimien mellakointiin. Ei edes poliisi. Surullista. Niin surullista.
Laitappa tänne linkkiä missä muslimit tai suomalaiset ovat mellakoineet porukalla Suomessa aiheuttaen vaaraa ulkopuolisille niin ettei siihen ole poliisi puuttunut. Tiedoksi että mellakan määritelmään ei riitä yksi hunnutettu musliminainen väkijoukossa.

Mellakka= Mellakka tarkoittaa väkijoukon suorittamaa väkivaltaa, joka on yleensä mielipiteenilmaus tai reaktio johonkin epämiellyttävään tapahtumaan. Mellakoiden mahdollisia syitä voivat esimerkiksi olla hallitusvallan toimet kuten verotus tai asevelvollisten kutsunnat, uskonnolliset erimielisyydet tai urheilutapahtumat. Mielenosoitus saattaa kärjistyessään muuttua mellakaksi.

Täällä on muutama aivan selkeä trolli joiden tarkoituksena ei edes ole keskustella.

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 1:43 pm
Kirjoittaja Berlin
Gurney kirjoitti:
bettyab kirjoitti:Jos olisin pelannut samalla tavalla kuin tämä neekeripossu, niin häkki olisi heilahtanut ja varmasti. Lisäksi olisin saanut maksumääräyksen kotiin viemisiksi ja mahdollisesti myöhemmin saanut valtion virkamieheltä vastaanottaa kutsun tapaamiseen yksin tai asianajajan kera.
Sellaista kutsuttiin ennen rotusorroksi.

Seuraavassa tilaisuudessa olisi mukava kokeilla naamioitua esimerkiksi ateistiksi käyttäen kasvot peittävää naamiota jossa olisi erään kuorma-autoihin asennettavien nostolaitteiden valmistajan nimi. Vartaloa peittäisi oranssi 240 litran jätesäkki, muovi suojaa hyvin lähelle tulevien musulmaanien syljeltä. Sitten nähtäisiin sopiiko myös ihmisten naamioitua vakaumuksensa puolesta.
Pukeudu naaman peittävään kaapuun niin saat tehdä mitä vaan. Haukkua poliisia, häiriköidä, hakata, suoltaa rasistista vihapuhetta. Luultavasti pystyt myös varastamaan, hakkaamaan mummoja ja lapsia. Kukaan ei puutu asiaan. Kokeile vaikka
Vinkki Suomi Ensin aktivisteille. Verhoutukaa kaapuun ja menkää VOK:iin ja moskejaan vakoilemaan, mitä ne matut oikeasti hommaavat. Kamera mukaan ja jakoon kansalle.

Tai soluttaukaa muihin matujen kokoontumisiin, kukaan ei puutu asiaan,koska sinulla on kaapu

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 1:48 pm
Kirjoittaja Juhani Saari
samoilija kirjoitti:
Juhani Saari kirjoitti:
Gurney kirjoitti:Pukeudu naaman peittävään kaapuun niin saat tehdä mitä vaan. Haukkua poliisia, häiriköidä, hakata, suoltaa rasistista vihapuhetta. Luultavasti pystyt myös varastamaan, hakkaamaan mummoja ja lapsia. Kukaan ei puutu asiaan. Kokeile vaikka
Kaikki pelkäävät niin paljon rasismisyytöksiä, ettei kukaan uskalla puuttua muslimien mellakointiin. Ei edes poliisi. Surullista. Niin surullista.
Laitappa tänne linkkiä missä muslimit tai suomalaiset ovat mellakoineet porukalla Suomessa aiheuttaen vaaraa ulkopuolisille niin ettei siihen ole poliisi puuttunut. Tiedoksi että mellakan määritelmään ei riitä yksi hunnutettu musliminainen väkijoukossa.

Mellakka= Mellakka tarkoittaa väkijoukon suorittamaa väkivaltaa, joka on yleensä mielipiteenilmaus tai reaktio johonkin epämiellyttävään tapahtumaan. Mellakoiden mahdollisia syitä voivat esimerkiksi olla hallitusvallan toimet kuten verotus tai asevelvollisten kutsunnat, uskonnolliset erimielisyydet tai urheilutapahtumat. Mielenosoitus saattaa kärjistyessään muuttua mellakaksi.

Täällä on muutama aivan selkeä trolli joiden tarkoituksena ei edes ole keskustella.
No Forssa nyt tulee ensimmäisenä mieleen. Sillä löytyy lisää. Joutuu tosin itse katselemaan videoita. Sitten tulee mieleen Nurmijärvi. Siitä löytyy palstalta Lassien mainio analyysi, jonka varmaan oletkin jo lukenut, mutta unohtanut. Ja lisää tulee, jos saman paskan annetaan jatkua.

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 4:34 pm
Kirjoittaja Ärrkele
Laitetaanpa vielä muistutukseksi pahoinpitelijän kuvat ettei unohdu minkä näköinen apina on kyseessä:
anarkisti1.jpg
anarkisti1.jpg (52.95 KiB) Katsottu 3859 kertaa
anarkisti2.jpg
anarkisti2.jpg (21.17 KiB) Katsottu 3859 kertaa
anarkisti3.jpg
anarkisti3.jpg (17.77 KiB) Katsottu 3859 kertaa

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 4:40 pm
Kirjoittaja CSI
Minulla on sellainen käsitys, että roskasakki hakkaa toisiaan näissä miekkareissa.

Tavallista keskiluokkaista elämää elelevää suomalaista nämä tapahtumat eivät liikuta tippaakaan. Antaa oikeistonatsien saada turpaan vasurianarkisteilta ja päinvastoin.

Joku voisi kyllä koostaa semmoinen 5 minuutin nopeasti katsottavan tiivistelmän viikon mättäjäisistä. Olisihan se viihdettä lauantai-iltaisin makkaran ja oluen äärellä katsoa kun roskasakki hakkaa toisiaan.

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 4:52 pm
Kirjoittaja Minttusekäville
Gurney kirjoitti: Pukeudu naaman peittävään kaapuun niin saat tehdä mitä vaan. Haukkua poliisia, häiriköidä, hakata, suoltaa rasistista vihapuhetta. Luultavasti pystyt myös varastamaan, hakkaamaan mummoja ja lapsia. Kukaan ei puutu asiaan. Kokeile vaikka
Samahan se on mustalaisilla
saavat tehdä mitä vaan kun on romanivaatetus päällä
voi meitä raukkoja mihin tulevaisuudessa vielä joudutaankaan :cry:

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 4:57 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Minttusekäville kirjoitti:
Gurney kirjoitti: Pukeudu naaman peittävään kaapuun niin saat tehdä mitä vaan. Haukkua poliisia, häiriköidä, hakata, suoltaa rasistista vihapuhetta. Luultavasti pystyt myös varastamaan, hakkaamaan mummoja ja lapsia. Kukaan ei puutu asiaan. Kokeile vaikka
Samahan se on mustalaisilla
saavat tehdä mitä vaan kun on romanivaatetus päällä
voi meitä raukkoja mihin tulevaisuudessa vielä joudutaankaan :cry:
Paitsi että romanivaatetus yllä ei saa tehdä töitä.

Re: Pahoinpitely Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Lähetetty: La Syys 17, 2016 5:15 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
CSI kirjoitti:Minulla on sellainen käsitys, että roskasakki hakkaa toisiaan näissä miekkareissa.

Tavallista keskiluokkaista elämää elelevää suomalaista nämä tapahtumat eivät liikuta tippaakaan. Antaa oikeistonatsien saada turpaan vasurianarkisteilta ja päinvastoin.
Tavallinen keskiluokkakin on jo saanut monillla paikkakunnilla maistaa multikultin ihanuutta.
Alussahan tässä vasta ollaan, mutta lopussa kiitos seisoo.
Voitto europaska-multikultihulluudesta saavutetaan kun keskiluokkakin on saanut tarpeekseen ja on valmis vaadittaviin uhrauksiin unelma-suvakki-eurostokratia-islamistipoppoota vastaan taistellessa.

Ilmaista lounasta ei ole, ja pikku pahoinpitelyt on alkusoittoa tulevaan.