Sivu 11/562

Lähetetty: To Syys 11, 2008 11:07 am
Kirjoittaja jamppa
^Noh luin noi jutut läpi ja en kyllä niitä osannut tähän Antin juttuun mitenkään liittää siltikään vaikka siinä kaksi juttua olikin yhdistetty ilmeisemmin, niillekkin olisi olut oma topicci.

Tämän päivän lapin-kansassa oli juttua noista luista ja siinä kirjoitettiin niin, että omaiset olivat hommanneet ruumiskoiran paikalle noiden luulöytöjen innostamina ja löytäneet sitten jonkun nuotiopaikan ja ilmeisesti luun palasen/sia. Omaiset olivat koittaneet luovuttaa löydöt paikallis poliisille joka oli ilmottanut et tulkaa maanantaina uudestaan. Omaiset oli kumminkin joutuneet lähtemään pois paikalta ja näin ollen ne oli sitten toimitettu Turkuun johonkin rikos labraan ilmeisemmin. Paikallinen poliisi ilmeisemminkin nyt sitten on ensi viikolla roudaamassa sinne omia ruumiskoiria. Tiedä sitten onko jostain tulut painostusta, kun nyt ovat sitten vielä mestoille meossa ettimään vaikka eivät aikaisemmin ole hirveesti viittineet pulla kahvien lomassa asiaa tutkia.

Lähetetty: To Syys 11, 2008 12:25 pm
Kirjoittaja Babsi
http://areena.yle.fi/toista?id=1472377
Tässä noin 4:50 alkaen on uutinen sen nuotiopaikan löytymisestä, josta löytyi siis luita, auton osia ja jotain nappeja/vaatteiden palasia.
Ilmeiseti aika tuore juttu eli eri asia kuin ne heinäkuussa(?) löydetyt luut jotka siis jo todistettiin kuuluvan eläimelle eikä ihmiselle.

Saas nähdä joko Antin kohtalolle alkaa tulla selvyyttä!!

Lähetetty: To Syys 11, 2008 7:06 pm
Kirjoittaja Antti_
Babsi kirjoitti:http://areena.yle.fi/toista?id=1472377
Tässä noin 4:50 alkaen on uutinen sen nuotiopaikan löytymisestä, josta löytyi siis luita, auton osia ja jotain nappeja/vaatteiden palasia.
Ilmeiseti aika tuore juttu eli eri asia kuin ne heinäkuussa(?) löydetyt luut jotka siis jo todistettiin kuuluvan eläimelle eikä ihmiselle.

Saas nähdä joko Antin kohtalolle alkaa tulla selvyyttä!!
Autossa oli vain vanteet, eli kumit puuttuivat. Onkohan nämä kumit lentäneet sorakuopalla vai tiellä? :roll:

Lähetetty: To Syys 11, 2008 10:30 pm
Kirjoittaja Teme-84
Pientä toivonkipinää taisi äidille tulla tuon uutislähetyksen tietojen myötä. Tietysti vähän outoa sanoa näin mutta toivottavasti jäännökset kuuluvat Antille, päättäisihän se ainakin sen omaisten epätietoisuuden tuskan. Ainahan se on näissä asioissa niin että se raastava epätietoisuus on kaikista pahin.

Lähetetty: Pe Syys 12, 2008 9:00 am
Kirjoittaja miinushka
Teme-84 kirjoitti:Pientä toivonkipinää taisi äidille tulla tuon uutislähetyksen tietojen myötä. Tietysti vähän outoa sanoa näin mutta toivottavasti jäännökset kuuluvat Antille, päättäisihän se ainakin sen omaisten epätietoisuuden tuskan. Ainahan se on näissä asioissa niin että se raastava epätietoisuus on kaikista pahin.
Niin, sydän pääsee tekemään surutyötänsä vasta, kun viimeinenkin toivonkipinä siitä, että henkilö saattaisi olla hengissä, on sammunut.

Toivottavasti hänet on nyt löydetty.

Lähetetty: Pe Syys 12, 2008 11:28 am
Kirjoittaja Sadettaja
Babsi kirjoitti:http://areena.yle.fi/toista?id=1472377
Tässä noin 4:50 alkaen on uutinen sen nuotiopaikan löytymisestä, josta löytyi siis luita, auton osia ja jotain nappeja/vaatteiden palasia.
Ilmeiseti aika tuore juttu eli eri asia kuin ne heinäkuussa(?) löydetyt luut jotka siis jo todistettiin kuuluvan eläimelle eikä ihmiselle.

Saas nähdä joko Antin kohtalolle alkaa tulla selvyyttä!!
Mikä juttu tuo on? En nimittäin löytänyt linkin takaa mitään (ei siis avannut mitään lähetystä).

Lähetetty: La Syys 13, 2008 6:51 pm
Kirjoittaja Tulilahti
Babsi kirjoitti:http://areena.yle.fi/toista?id=1472377
Tässä noin 4:50 alkaen on uutinen sen nuotiopaikan löytymisestä, josta löytyi siis luita, auton osia ja jotain nappeja/vaatteiden palasia.
Ilmeiseti aika tuore juttu eli eri asia kuin ne heinäkuussa(?) löydetyt luut jotka siis jo todistettiin kuuluvan eläimelle eikä ihmiselle.

Saas nähdä joko Antin kohtalolle alkaa tulla selvyyttä!!



Mielenkiintoista..mikähän uutislähetys mahtaa olla kyseessä?

Jos nuotiopaikalta löydetty kama pystytään liittämään Anttiin ja hänen autoonsa, epäiltyjen joukko taitaa olla aika pieni :idea:

Lähetetty: La Syys 13, 2008 8:03 pm
Kirjoittaja Aariel
Hei äkkiä nyt sitä oikeaa linkkiä kehiin tai jos ohjelma on jo poistunut Areenasta, niin lisätietoja kiitos..

Lähetetty: La Syys 13, 2008 9:03 pm
Kirjoittaja Tulilahti
http://areena.yle.fi/toista?id=1489149

Tuossa on ainakin jotain, ei varmaankaan sama juttu kun alkuperäinen linkitys koska on eri päivältä..

Lähetetty: La Syys 20, 2008 5:45 pm
Kirjoittaja EuroJR
Nopealla silmäyksellä en nähnyt tässä ketjussa kenenkään vielä referoineen Hymyn 9/-08 juttua, missä Antin isä arvostelee poliisin hidasta toimintaa.

Tässä tärkeimmät palat.

"Ihmettelen suuresti, miksi etsintöjä ei ole tehty tehokkaasti, vaikka olen koko ajan painostanut poliisia aktiivisempaan toimintaan. Tapahtumista on sentään aikaa jo kaksi vuotta. Sattumalta löytynty luu pani poiisin uudelleen töihin. Tosin koiraetsintöjä tehtiin nytkin vain yhden päivän ajan, tuloksena uuden luun löytyminen.

Tuo luu oli ollut jossain happamassa paikassa ennen jokeen joutumista. Se viittaa maalaisjärjellä ajateltuna, että luu on ollut jossakin suossa ja ilmeisesti jokeen sen on kantanut kettu. Poliisin on nyt mahdotonta selvittää, liittyikö kuolemaan rikosta.

Hyvänä asiana pidän, että viimeistään dna-kokeissa selviää, ovatko luut poikani. Olisi kuitenkin ollut inhimillistä, että olisimme saaneet Antin kokonaisena arkkuun ja hautaan."

Lähetetty: Ma Syys 22, 2008 12:19 am
Kirjoittaja jamppa
Toivottavasti luupalasta selviää oiskos se mahdollisesti Antin ja jos on niin poliisi rupee pikkasen innokkaammin tutkimaan lähisoita.

Lähetetty: La Syys 27, 2008 8:45 pm
Kirjoittaja loneliness
Pätkä Alibista 10/08

Antin viimeisestä illasta tiedetään se, että hän on ollut autolla liikkeellä kaverinsa kanssa. Kaverin mukaan mökillä oli syntynyt jotain suusanallista riitaa, jonka seurauksena Antti oli lähtenyt aiemmin pois. Kaveri oli lähtenyt perään, mutta Antti oli silloin jo kadonnut.
Mitä Antille on voinut tapahtua?
-Poliisi on sanonut, ettei mitään rikosta ole tapahtunut, vaan Antti on vaan kävellyt erämaahan ja kadonnut sinne.

-Miksi Antti olisi kävellyt metsään? Äiti kysyy.
-Mietin jo silloin alussa, että onko Antilla jokin syy olla piilossa. Mitään sellaista syytä en keksi. Antti oli kiltti poika. Ei hän ainakaan itse ole riitaa haastanut.
Kohta kaksi vuotta jatkunut epätietoisuus on on ollut äidille raskasta.
-Välillä jaksan paremmin, välillä huonommin. Niitä huonoja päiviä on ollut enemmän.
-Mietin koko ajan, mitä Antille on sattunut ja kuinka paljon hän on joutunut kärsimään.
Kaisa Lehtinen sanoo, että kukaan ei ole tarjonnut hänelle kriisiapua.
-Käsittelen tätä metsässä kulkiessa. Käyn laavulla, keittelen kahvia ja mietin asioita.

Antti opiskeli eräopaskoulussa, kunnes hän meni töihi maatilalle ja ajamaan koiravaljakoita.

Antti Hanhivaaran katoamiseen liittyy oudolla tavalla erilaisia kertomuksia siitä, missä hänet on nähty viimeksi. Joku on nähnyt Angelissa, joku Ivalossa, joku ehkä vielä jossain muualla.

Lähde: Alibi 10/08 sivu 86

Lähetetty: Ke Loka 01, 2008 10:15 pm
Kirjoittaja sleskine
Kuulemma lapista enontekiöltä löytynyt ihmisen pääkallo lukee iltalehdessä voisi olla hyvinkin antin ruumiin jäänteet mitä mieltä?

Lähetetty: Ke Loka 01, 2008 10:17 pm
Kirjoittaja sleskine
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008100 ... 6_uu.shtml

Mies löysi ihmisen pääkallon Lapista
01.10.2008 klo 10:16
Paikallinen poromies löysi ihmisen jäännökset käsivarren erämaasta.
Viranomaiset tutkivat Enontekiön Vuontisjärven kylän lähettyviltä löytyneiden luiden ikää ja alkuperää. Viikonloppuna löydön tehnyt poromies toi pääkallon mukanaan maastosta ja poliisi kävi hakemassa sen häneltä sunnuntaina.

- Tämänhetkinen oletus ilman oikeuslääketieteellistä asiantuntemusta on, että kyseessä olisi ihmisen pääkallo, Käsivarren poliisi myöntää Aamulehdelle.

Luut olivat löydettäessä paljaaltaan. Lähistöllä ei kulje tietä tai edes mönkijäuraa. Lähin asutus sijaitsee Vuontisjärvellä.

Asiasta kertoi ensimmäisen Pohjolan Sanomat

Tuotu esiin uutinen linkin takaa
-NILS-

Lähetetty: Ke Loka 01, 2008 11:07 pm
Kirjoittaja viikate
Kovasti epäilen ettei ole antin jäänteitä.
Käsittäkseni tuolla suunnalla käytiin Lapin sotaa jossa katosi suht paljon saksalaisia ja jonkun verran Suomalaisia sekä venäläisiä vankeja.
Löytöpaikka on myös kaukana katoamispaikalta Inarista.