Re: Keksijän epäillään tappaneen ruotsalaistoimittajan
Lähetetty: Ma Elo 21, 2017 10:10 pm
No jo on ollu "tapaturma" jos kädet..jalat..ja pää irtoo?Tuo torso voi tietenkin olla joku muu..
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Liekkö ollut jollain väylällä ja potkurit silponut. Tai pystyykö sukellusveneen potkureilla silpoaURSA kirjoitti:Jossain uutisessa kerrottiin polkupyöräilijän huomanneen ruumiin lähellä rantaa, ja paikan olevan hyvin lähellä sukellusveneen upottamispaikkaa. Alkaa vaikuttaa siltä, että rikos saattaa selvitä. Mutta miksi ruumis on silvottu tai silpoutunut? Tuota yksityiskohtaa en osannut odottaa. Jos taas ruumis on ollut kauemman aikaa vedessä, tulee mieleen jopa se mahdollisuus, ettei toimittaja olekaan ainoa sukellusveneestä "kadonnut."
Eli siellä on käyneet isommat kalat, tai selkärankaiset herkuttelemassa. Ei se keksijä niitä ole välttämättä katkonut.anita kirjoitti:Hyi helvetti. Nyt löydetystä ruumiista puuttuvat pää, kädet ja jalat.
Kiitti vastaamisesta. Tuo selvensi mahdollista päättelyä "erityisen raskauttaviksi olosuhteiksi", etenkin kohta jossa laitoit erityisen huolellisuuden edellyttämisestä omatekoisen sukellusveneen suhteen - hänhän on siinä aluksen kapteeni ja rakentaja, vastuuasemaa on. Asiaa ei varmaan paranna, jos hän ei ole noudattanut ns. vesiturvallisuuteen liittyviä sääntöjä.teppo kirjoitti:Juu. Laissa on kirjattu kaksi esimerkkiä, jotka tulkitaan törkeämpään tekomuotoon kuuluviksi eli "spirituskørsel eller særlig hensynsløs kørsel". Olisiko jälkimmäinen erityisen vastuuton ajaminen? Näyttöä ei tapahtumienkulusta ole (ainakaan vielä). Nimike perustuu pelkästään epäillyn kertomukseen. Villi veikkaus on, että epäilty on kertonut uhrin tapaturmaisesti esimerkiksi pudonneen sukellusveneestä mereen ja että epäilty on yrittänyt peitellä tapahtunutta. Mikä tahansa uskottava versio sukellusveneestä mereen joutumiselle taitaa olla sellainen, että jonkinlaista huolimattomuutta siihen sisältyy, ja kun ollaan liikkeellä omatekoisella sukellusveneellä, niin voidaan edellyttää erityistä huolellisuutta, eli mennään heti sellaiseen vakavuusasteeseen, että yli 4kk voidaan tuomita....Tanskankielisestä Ekstra Bladetin tekstistä saa myös sen käsityksen, että törkeämpään rikosnimikkeeseen liittyvät erityisen raskauttavat olosuhteet voivat tarkoittaa esimerkiksi huume-, rattijuoppous- olosuhteita.
Eli epäilty on, sen perusteella mitä on saanut tietää poliisin tietävän, kertonut vaihtoehtoisen tapahtumakulun, jota ei ole voitu osoittaa totuudenvastaiseksi.

Jos se nyt on, kuten kuvasta voisi olettaa, hitsattu runkoon kiinni niin tarvitaan satoja kiloja ennekuin se tolla tavalla "lurpsahtaa", eli ei se kyllä kävelemäälä ole vääntynyt.Gadi70 kirjoitti:Tuli mieleen tutkia tutkintavideosta, onko sukellusveneen potkuri avoin vai suljettu, mutta tuo tyyrpuurin puoleinen taittunut peräsin potkurin lähistöllä sattui silmään. Voisiko tuon tasoinen vekotin taittua, jos sen päällä kävelee?


Siihen on ainakin aika huono strategia irrottaa jokainen raaja ja vielä pää, eiköhän sen vähän vähemmälläkin irrottelulla olis siitä tornista ylös saanu. Usein narua tarvitaan kaikenlaiseen meriolosuhteissa ja kekseliäs olisi voinut saada siitä apua esim. hinaamaalla kroppaa ylös.Floristi kirjoitti:Ettei olis vaan keksijä itte palootellu kropan, jotta on ollu helpompi heivata se ulos paatista? Tuossa kun aiemmin oli puhetta ettei oo aivan helppo tuon kokosen miehen saada velttoa kroppaa tornin kautta ulos. Mä veikkaan jotta on väkisi polkenu toimittajaa ku tulpatoonta mopoa ja käytön jälkee yrittäny hävittää todisteet.
Ei ole hitsattu runkoon, on ns. korkeusperäsin joka siis pyörähtää pituusakselinsa ympäri. Ei pitäisi kuitenkaan taipua edes tuosta akselin kohdasta(=heikoin kohta) helposti, koska siihen kohdistuu suuria voimia laitteen ajosyvyyttä muutettaessa max.nopeudessa.detektiv kirjoitti:Jos se nyt on, kuten kuvasta voisi olettaa, hitsattu runkoon kiinni niin tarvitaan satoja kiloja ennekuin se tolla tavalla "lurpsahtaa", eli ei se kyllä kävelemäälä ole vääntynyt.Gadi70 kirjoitti:Tuli mieleen tutkia tutkintavideosta, onko sukellusveneen potkuri avoin vai suljettu, mutta tuo tyyrpuurin puoleinen taittunut peräsin potkurin lähistöllä sattui silmään. Voisiko tuon tasoinen vekotin taittua, jos sen päällä kävelee?