MURHA.INFO

Minä en usko avioliittoon ja siitähän me avopuolison kanssa kiistellään silloin tällöin. Ja se, että jos joskus _vahingossa_ naimisiin joudun niin pidän oman sukunimeni, koska se on minun identiteettini eikä naimisiin mennä kirkossa. Jos naimisiin menen niin siihen on oltava joku helvetin hyvä syy, vaikkapa rikas mies. (vitsi)

Mielestäni rakkautta voi osoittaa ilman sormustakin, yhdessäolo tärkeys on korvien välissä ei sormuksessa. Sen verran kunnioitan perinteitä, että jos kihloihin mennään, niin mennään naimisiinkin, koska kihlaus on lupaus avioliitosta. Siksi minua ärsyttää nämä nykyajan teinit, jotka menee kihloihin n. 2vkon seurustelun jälkeen. argh.

^ Olen ajatellut aivan yks-yhteen samaan tyyliin ennen. Kunnes sitten jossain vaiheessa tajusin, että jos on yhteistä omaisuutta tai yhteisiä lapsia, avioliitto on juridisessa mielessä paras mahdollinen vaihtoehto.

...Paitsi että omasta nimestäni olen kyllä aina halunnut eroon

Juu- huuh! Se ihmisten välinen suhde kai on tärkein, eikä se missä muodossa ollaan yhdessä. Mutta joillekin on tärkeää virallistaa suhteensa, vaikka se jo muutoin olisi julkisesti todennettavissa.
Tavallaan toivoisin, että joskus menemme vielä naimisiin.. mutta ei haittaa jos niin ei käy, olisimme silti yhdessä tai emme ja se ei liity avioitumiseen. Mies ei pidä avioitumista niin kovin tärkeänä. Naitu on kuitenkin.

joey kirjoitti:^ Olen ajatellut aivan yks-yhteen samaan tyyliin ennen. Kunnes sitten jossain vaiheessa tajusin, että jos on yhteistä omaisuutta tai yhteisiä lapsia, avioliitto on juridisessa mielessä paras mahdollinen vaihtoehto.

...Paitsi että omasta nimestäni olen kyllä aina halunnut eroon

Hyväksi syyksi mennä naimisiin lasken omaisuuden ja mahdolliset lapset, mutta tosiaan, lapsia en todennäköisesti tule koskaan tekemään. Miksikö? En osaisi kasvattaa heitä kuitenkaan fiksuiksi enkä pidä niin holtittomasta riippuvuudesta toiseen. Mutta ei sitä tiedä jos joskus mieli muuttuu, mutta nyt asia on kuitenkin näin lasten osalta.

Olen juuri vaihtamassa sukunimeäni äidin tyttönimeen, joten se saa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun vaihdan nimeä.

Itse ainakin olen niin vanhallinen että naimisiin haluan, tosin kirkkohäistä on alettu lipsumaan. Hienomaa olisi saada vihkiminen jossain upeassa paikassa luonnossa kuin jossain missä joka päivä viisi muuta pariskuntaa
Meillä meni aika nopeasti muutenkin tämä eteneminen, juteltiin ekan kerran karkauspäivänä, pääsiäisenä tuo tulikin jo kylään 350km päästä. Parin viikon päästä lähdin itse hänen luo (asui silloin vielä vanhemmillaan) ja toukokuun 24 päivä muutettiin yhteen tänne Tampereelle Mielettömän hyvin on mennyt, tuntuu jotenkin ihan oudolta jopa kun edellinen suhde oli kuvainnollisesti kuten äiti-poika -suhteet.
Seuraavasta etapista ei olla puhuttu mutta joskus muuttamisen jälkeen tuo heitti että kihloihin ei sitten tänä vuonna mennä Tosin eipä mulla mikään kiire olekaan, tätä jaksaa odottaa

Toivon ihan sydämestäni siunausta teillekin avioliiton suhteen. (Eikä ihan totta minään kettuiluna)

Jos minulta olisi neuvoa kysytty niin olisin vastannut isä-vainaani sanoin, jotka hän minulle uskoi: "Älä Cotton ikinä mene naimisiin!"

(Huom. nimi muutettu, muutoin lainaus sanasta sanaan)

Olisi pitänyt uskoa...

Mä oon aina miettinyt miten siistiä ois kännisestä päähänpistosta vaan ykskaks painua avioliittoon, mieluiten Las Vegasissa, margarita kädessä ja Elvis vihkimässä. Uijui. (Muuten kyllä en ole koskaan harkinnut avioliittoa.)

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen suhteessa, jossa ei ole minkäänlaista ns. kestoärsytystekijää.. eli miehen tavoissa ei ole mitään sellaista, joka alkaisi ärsyttää esim. väsyneenä, tai vain siksi kun se piirre/ teko esiintyisi jatkuvasti.
Riitelemme kyllä välillä, sekin tekee hyvää, mutta ärsytystä ei oikein ole ja riidat johtuvat erilaisista ajattelutavoista. Ehkä se johtuu omasta iästä, että sietää paremmin toisenkin puutteita.. tai hänen iästään (tavoille oppinut ).

Nyt kun Dallaskin alkaa taas uusintana, niin ajattelin mäkin päivittää omaa tarinaani taas vaihteeksi. Tää lienee nyt viimeinkin oikea ketju näille lörpötyksille?

No siis, tää yksi sekopäämimmi, jonka kanssa mulla oli lyhkäinen juttu tuossa loppukestä/alkusyksystä, antoi juuri kuulua itsestään. Ilmeisesti oli eilen mennyt taas poikki sen on/off-sulhasensa kanssa. Eikä neiti sitten malttanut odottaa päivääkään, kun jo viestittelemään ja soittelemaan mulle, että rakas, rakas, ota mut takas! Mutta en mä ota sitä hullua takaisin enää. Joten sanoin sille nää kuuluisat sanat, että mitä jos oltais VAAN kavereita. No se myöntyi siihen tai oli myöntyvinään, mutta kyllä elkeet oli sen suuntaiset, että ei se sille riitä. Lupasin tavata sen viikonloppuna, mutta toivottavasti en saa nyt mitään stalkeria niskoilleni. Tää mimmi kun on kaiken muun lisäksi oikeasti myös mt-ongelmainen.

Olen huomannut, että mitä isommat häät/suurieleisemmät kutsujuhlat naimisesta kehitellään, sitä suurempi todennäköisyys että liitto on lyhytaikainen. Motiivina tuntuu olevan jokin muu kuin yhteisen elämän aloittaminen. Saa leikkiä prinsessaa ja prinssiä (?) yhden päivän.

Uuh, omat kokemukset ollaan vaan kavereita -suhteista on jokseenkin huonoja. Ei kai siinä mitään, jos kummankin tunteet toista kohtaan on jokseenkin samantyyppiset, mutta jos ei ole niin aika hankalaa on ystävyyssuhdetta lähteä luomaan. Ainakin sen olen oppinut että omat aikomukset tulee esittää rehellisesti eikä viljellä liiallista kohteliaisuutta, koska kiertelyt ja kaartelut saavat toisen vain luulemaan että toivoa on, ja käyttäytymään yhä epätoivoisemmin sen mukaan. Reilumpaa se on toistakin kohtaan.

Oma viimeisin kokemus oli jokin aika sitten kun yritin viritellä jonkinnäköistä seurustelusuhdetta, mutta en vain ollut yhtä innoissani kuin toinen osapuoli. Ilmoitin miehelle ettei siitä tule mitään ja päätettiin olla kavereita plaaplaa. Aina kun tavattiin, oli pitkät mutkien kautta suoritettavat tentit missä olen ollut ja ketä tavannut ja alun kohteliaisuuden jälkeen lähes joka toiseen lauseeseen alkoi olla piilotettuna jokin vittuilu tai vaatimus ja humalassa sitten ei niin piilotettunakaan. Hyvin tuttuja keinoja ja sanavalintoja aiemmista (miehen mustasukkaisuuden värittämistä) seurustelusuhteistani. Selvästi hän ajattelee, että jos en seurustele hänen kanssaan, ei minulla ole oikeutta seurustella kenenkään muunkaan kanssa, jopa muut ystävät ovat epäilyttäviä. Tavallaan kyllä ymmärrän katkeroitumista ja siksi olenkin yrittänyt pitää etäisyyttä ja ajatellut, että ehkä sitten kun tarpeeksi aikaa on kulunut. Harmillista kuitenkin, koska kyseessä on kaikesta huolimatta fiksu, lahjakas ja mielenkiintoinen ihminen jonka jollain tasolla mielellään pitäisi elämässään lähellä.

Monimutkaisia nämä ihmissuhteet.

Maybrick kirjoitti:Olen huomannut, että mitä isommat häät/suurieleisemmät kutsujuhlat naimisesta kehitellään, sitä suurempi todennäköisyys että liitto on lyhytaikainen. Motiivina tuntuu olevan jokin muu kuin yhteisen elämän aloittaminen. Saa leikkiä prinsessaa ja prinssiä (?) yhden päivän.

Olen huomannut saman. En tosin usko, että motiivina on prinsessa- ja prinssileikit; pikemminkin se, että suurilla bileillä halutaan todistaa ympäristölle, kuinka onnellisia avioitumisesta ollaan, kuinka rakastuneita ollaan etc.

Tähän liittyen olen huomannut myös, että pariskunnat jotka juhlistavat turhan suurieleisesti vuosipäiväänsä (eivät siis välttämättä hääpäiväänsä, vaan tapaamisen vuosipäivää), tai jopa puolivuosipäiväänsä, ovat usein niitä pariskuntia joiden osapuolet pettävät toisiaan, salaavat toisiltaan kaikennäköistä ja ovat muutenkin epätodennäköisimpiä parisuhteessaonnistujia. Minusta vuosipäivien ylijuhlistaminen on jotenkin kummallista, etenkin jos toimitukseen liittyy jokin liioiteltu piirre, kuten kalliiden lahjojen antaminen. Onko se niin suuri ihme että taas on selvitty puoli vuotta/vuosi, että sitä pitää oikein perusteellisesti juhlistaa?

Eräs tuntemani pariskunta, jonka miesosapuoli jäi taannoin kiinni tyttöystävänsä pettämisestä, on alusta saakka juhlinut oikein kunnolla puolivuosipäiviään. Ostavat lahjat toisilleen ja niin edelleen.

^Aivan samaa olen huomannut. Mitä suurempi numero asiasta tehdään sitä varmemmin jotakin pielessä.
Yksikin liitto, jota valmisteltiin yli kaksi vuotta kaikki pienen pienetkin yksityiskohdat kärsivällisesti ja tarkasti huomioiden kesti hätäisesti puoli vuotta, ja sitten jo erottiin.

^ Samantapainen äärikokemus minunkin tuttavapiirissä: Tosi isot ja näyttävät häät, paljon vieraita ja lahjoja, ja liitto ei kestänyt kuin 4 kuukautta.

Käytiin viikonloppuna mun vanhempien luona. Olivat nuo ennenkin nähneet mutta jälleen olen niin ylpeä miten hyvän vaikutuksen tämä teki. Kysyin myös että onko miettinyt seuraavaa etappia mihin vastasi myöntävästi mutta lupasimme että se jää siihen vielä toistaiseksi
Ihanaa olla ihmisen kanssa jonka kanssa kaikki sujuu, arki on nyt parasta kuin koskaan.

Ainiin, häistä sen verran. Itse jäin kirkkoon vain siksi että halusin kirkkohäät ja sellaiset missä on kaikki sukulaiset jne. paikalla. Nyt kuitenkin alan kallistua siihen maistraattivihkimiseen. Mikä olisi hienompaa kuin mennä naimisiin ulkona, kauniissa säässä ja upeassa paikassa ja niiden ihmisten kesken ketkä oikeasti tuntee.