Sivu 11/13

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ma Syys 09, 2024 7:44 pm
Kirjoittaja Gurney
Jahas
Ja tällainen vihervasemmistolainen oksennus TAAS "luotettavalta" medialta

🤡🤡


https://yle.fi/a/74-20106956


Seksibisnekseen tulee nyt uusia tekijöitä: nuoria aikuisia, joilta loppuvat rahat

Liikkuva prostituutio on lisääntynyt taloudellisten vaikeuksien vuoksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa alalle tullaan yhä useammin rahan takia.



Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Näin arvioi alan sosiaali- ja terveysjärjestö Pro-tukipiste. Sen mukaan yhä useammin alalle tulevan motivaationa toimii raha. Pro-tukipisteestä kerrotaan, että monet uudet alalle tulijat ovat nuoria aikuisia, jotka harkitsevat seksityötä toimeentulon parantamiseksi.

– Meidän palveluihimme tulee koko ajan uusia ihmisiä, uusien ja alalle palaavien määrä on lisääntynyt, sanoo Pro-tukipisteen palvelujohtaja Minna Huovinen.

Poliisi ei varsinaisesti seuraa kotimaista seksikauppaa, koska se on itsessään laillista.

– Laittomaan paritukseen tai varsinkaan ihmiskauppaan liittyviä tapauksia ei ole juuri ilmennyt, sanoo Helsingin poliisin ihmiskaupparyhmän rikosylikomisario Hannu Kortelainen.

Seksuaaliterapeutti, seksityöntekijä Tiia Forsström tarjoaa keskustelutukea ja mentorointia myös alaa harkitseville.

– Se, että ihmiset mainitsevat nimenomaan taloudellisen tilanteen yhtenä syynä alalle tulemiseen on lisääntynyt. Muitakin syitä on, mutta aina on ollut se fakta, että suurin ja tavallisin syy tehdä seksityötä on raha, Forsström sanoo.


Tiia Forsström kertoo, että työnohjauksessa pohditaan myös, mikä tuntuu turvalliselta tavalta tehdä seksityötä.

– Alan ulkopuolella mielikuvat turvallisuudesta liittyvät usein fyysiseen turvallisuuteen.

Forsström nostaa esiin median ja kulttuurin tavan tuottaa mielikuvia siitä, että seksityö on vaarallista erityisesti sen takia, että asiakkaat olisivat vaarallisia.

– Uskon, että suurin osa alan työntekijöistä olisi kanssani samaa mieltä, jos väitän, että suurimmat pohdinnat ja pulmat eivät liity fyysiseen turvallisuuteen, vaan yksityisyyden suojelemiseen ja nimenomaan alaan liittyvään stigmaan.

Hänen mukaansa se, että seksityöntekijät tekevät työtä seksin parissa tai vähissä vaatteissa, ei lähtökohtaisesti tee työstä turvattomampaa kuin muusta työstä, jota tehdään kahdestaan suljetussa tilassa ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa.

– Seksityö ei lähtökohtaisesti ole vaarallisempaa kuin taksikuskin tai vaikkapa terapeutin työ. Jos turvallisuudentunteeseen vaikuttaa ulkoiset tekijät, kuten asiakaskunnan rajaaminen jollain tietyllä tavalla tai mikä tahansa muu juttu, niin sitten se kannattaa tehdä, Forsström sanoo.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Syys 10, 2024 2:17 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
Onhan tuo viimeinen kappale melko huolettoman oloisesti heitetty, jos nyt ajatellaan hädintuskin täysi-ikäistä ihmistä jolla on vielä aivojen kehity kesken. Kun ei välttämättä ehkä hoksaa, että taksikuskin työ nimenomaan on nykyään vaaroja täynnä. Paitsi jos itse sattuu olemaan taksikuski, joka on vaarallinen.

Terapeuteillakin lienee paniikkinappula. Missä on prostituoidun hätänappi?

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Syys 10, 2024 2:29 pm
Kirjoittaja viivahattu
Eihän prostituoitu saa palkata edes turvamiestä seisomaan oven ulkopuolelle, koska siinä tämä turvamies hyötyisi toisen harjoittamasta prostituutiosta ja se olisi lain määritelmän mukaan paritusta ja siten laitonta. On mietitty tämä juttu kyllä ihan loppuun saakka selvästikin lakitekstiä laadittaessa ja menty prostituoitujen etu edellä. :roll:

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Syys 10, 2024 3:09 pm
Kirjoittaja RL11/6
Gurney kirjoitti: Ma Syys 09, 2024 7:44 pm TAAS "luotettavalta" medialta

🤡🤡


https://yle.fi/a/74-20106956


Tiia Forsström kertoo, että työnohjauksessa pohditaan myös, mikä tuntuu turvalliselta tavalta tehdä seksityötä.


Katuhuoraamista aletaan siis kutsumaan ihan omaksi alaksi. Hauskasti ajateltuna alan ammattikirjallisuus on menneiden vuosikymmenten pornolehdet. Työvälineet koostuu kortsuista, liukkarista ja verkkosukkahousuista. Alan ammattitauteihin lukeutuu HIV:in lisäksi mm. tippuri, kuppa ja hepatiitit. Työote on puristusote kyrvän ympäriltä minkä tämä työelämäprofessori pystyy työnohjauksessa alalle tuleville nuorille opettamaan. Ilmeisesti ollaan menty jo niin pitkälle, että Tiia on jo ihan TE-keskuksen palkkalistoilla ja opinto-ohjaajana perusopetuksessa lapsille?

Lapsihuorilla Suomi nousuun!

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: To Syys 12, 2024 7:39 pm
Kirjoittaja McCall
YLE aloittaa kertomaan rasismista kohta myös somaliksi ja arabiaksi.
YLE 12.9.2024 / https://yle.fi/a/74-20110955

Yle laajentaa uutispalvelua vähemmistökielille, kun arabian- ja somalinkieliset uutislähetykset starttaavat noin puolentoista viikon kuluttua. Uutisia toimittavat somaliksi Wali Hashi ja Horio Abdulkadir sekä arabiaksi Esraa Ismaeel. Videomuotoisia uutisia julkaistaan arkipäivisin. Julkaisualustoina toimivat Youtube, Instagram, Facebook, Telegram ja TikTok, joista käyttäjiä ohjataan Yle Areenaan sekä Yle.fi:hin.

– Näiden kieliryhmien edustajia on vaikea tavoittaa perinteisten kanavien kautta. He käyttävät paljon eri sosiaalisen median alustoja, joten olemme läsnä siellä missä hekin ovat. On tärkeää, että tarjoamme mahdollisuuden tarkistetulle ja todenmukaiselle tiedolle, sanovat lähetysten toimittajat Hashi, Abdulkadir ja Ismaeel.

Uutisten seuraaminen omalla kielellä auttaa sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa sekä madaltaa kynnystä opiskella suomen kieltä.
Yhtenä perusteluna:
Uutisten seuraaminen omalla kielellä auttaa sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa sekä madaltaa kynnystä opiskella suomen kieltä.
Siis miten? Eikös tuo nimenomaan vähennä sitä innostusta opiskella suomen kieltä kun nyt pysyy kartalla ihan omalla kielelläkin?

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: To Syys 12, 2024 9:05 pm
Kirjoittaja viivahattu
Hyvin muuten taas hämärretään termejä. Somali ja arabia eivät ole Suomessa mitään helvetin "vähemmistökieliä", vaan ihan törkeän rasistisesti vieraita kieliä. Termiä "vähemmistökieli" voi Suomessa käyttää lähinnä pohjoissaamesta, inarinsaamesta, koltansaamesta, suomalaisesta ja suomenruotsalaisesta viittomakielestä ja karjalasta. Suomen romanikieli on siinä ja siinä. Näillä kaikilla on enemmän tai vähemmän jonkinlaista lain suojaa. Somalin ja arabian kielillä ei ole, eikä tarvitsekaan olla.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: La Syys 14, 2024 3:14 pm
Kirjoittaja Sverdlov
Ennakkonäytös: Ylen uutiset 23.9.2024 alkaen [Video]

Julkaistu 13.09.2024 17:33, 2621 lukukertaa, 3 kommenttia
"Yle todisti että se ei ole mikään media, vaan verovaroin toimiva propagandalaitos. Koko Yle tulee lakkauttaa", kommentoi Risto Huovinen. Netissä on ehditty jo paljastaa materiaalia ennakkoon uusista arabian- ja somalikielisten uutisista...


https://mvlehti.net/2024/09/13/ennakkon ... aen-video/

Tämähän on tiedetty jo pitkään, mutta hyvin suuri osa umpitollosta väestämme ei sitä näe. Eikä myönnä.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Su Syys 15, 2024 3:29 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Vaikka YLE yllätti näiden vieraslajien omankielisillä uutisilla, niin yllätyin myös siitä, että jatkossakin voi nähdä ja kuulla suomenkielisiä uutisia!
- Vaikka hävisin vedon (veikkasin, että YLE poistaa suomenkieliset uutiset koska a) hävettää b) kansainvälisyys c) yhä pienempi kuulijakunta) niin kyyl sen kympin maksan ja vastedeskin olen tv-vastaanottimen ääressä kello 20:30.
Tänä vuonna on riittänyt puhetta Ylen sisältöjen lisäksi muun muassa rahoituksesta, monimuotoisuudesta ja puolueettomuudesta. Mikä sinua askarruttaa? Nyt on aika kysyä Ylestä!
YLE
11.09.2024 15:40

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Su Syys 15, 2024 10:12 pm
Kirjoittaja Tontta82
Mielestäni on vain hyvä, että täällä asuvat ryhmät saavat asiallista ja neutraalia uutissisältöä omalla kielellään pelkästään Al-Jazeeroiden sijaan. Onhan esim. DW:llä, France24, ja ties monella muullakin uutistoimituksella uutisia eri kielellä, myös arabiaksi.Arabian- tai somalikieliset saavat omalla kielellään informaatiota meidän suomalaisten narratiivista, mielestäni tämä päinvastoin auttaa kotoutumisessa.

Ei millään mahdu päähäni, mikä tässä on niin huono juttu?

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Su Syys 15, 2024 10:27 pm
Kirjoittaja McCall
Tontta82 kirjoitti: Su Syys 15, 2024 10:12 pm Mielestäni on vain hyvä, että täällä asuvat ryhmät saavat asiallista ja neutraalia uutissisältöä omalla kielellään pelkästään Al-Jazeeroiden sijaan. Onhan esim. DW:llä, France24, ja ties monella muullakin uutistoimituksella uutisia eri kielellä, myös arabiaksi.Arabian- tai somalikieliset saavat omalla kielellään informaatiota meidän suomalaisten narratiivista, mielestäni tämä päinvastoin auttaa kotoutumisessa.

Ei millään mahdu päähäni, mikä tässä on niin huono juttu?
Laitoit sitten sanasta sanaan saman viestin kuin Jatkoaika.comissa.

Se on varmasti hyvä, että saavat omalla kielellään informaatiota suomalaisesta näkökulmasta, mutta YLE:n perustelut ontuvat. Jos informaatio tulee omalla kielellä niin miten se motivoi opiskelemaan suomen kieltä? Voitko vastata tuohon, kiitos.
Jatkoaika 13-09-2024.jpg
Jatkoaika 13-09-2024.jpg (126.3 KiB) Katsottu 3201 kertaa
https://keskustelu.jatkoaika.com/thread ... t-12618922

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Pe Marras 08, 2024 1:06 pm
Kirjoittaja Gurney
Okei.

Ensin ylistetään kyrvänvalajaa ja nyt oma toimittelija kauppaa alushousujaan. Mitä vielä?

Ylex:n juontaja-toimittaja Melina ”Mellu” Mäkelä laittoi alushousunsa myyntiin hyväntekeväisyyslähetyksessä.


https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... b3674282a6

Aivan ihanan voimaannuttavaa. Tiputan puolukoita, se on mun supervoima.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Pe Marras 08, 2024 2:31 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
Kuten tavataan sanoa, ei se tyhmä ole joka myy, vaan se joka ostaa.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Pe Marras 08, 2024 5:09 pm
Kirjoittaja claw
Gurney kirjoitti: Pe Marras 08, 2024 1:06 pm
Ylex:n juontaja-toimittaja Melina ”Mellu” Mäkelä laittoi alushousunsa myyntiin hyväntekeväisyyslähetyksessä.

Aivan ihanan voimaannuttavaa. Tiputan puolukoita, se on mun supervoima.
Kyllä tuo vihervassari 'toimittaja'kunta osaa vetää myös oikeista naruista, jopa pikkareiden voimalla, kun halutaan lisää seuraajia some-alustoille.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Su Marras 10, 2024 12:57 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Just luin josta kauheeta itkua kun YLE irtisanoo 400 ihmistä. Ei kyllä haittais jos tuo Melina Mäkelä olisi yksi heistä.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ma Marras 11, 2024 9:57 pm
Kirjoittaja claw
Lloyd Libiso kommentoi Yle-kohua podcastissa: "Muistutti koulukiusaamisesta"

Lloyd Libiso joutui kesällä kohun silmään, kun hän puhui arvostelevaan sävyyn Ylen monimuotoisuuskoulutuksista.

Koko juttu täällä: https://www.is.fi/viihde/art-2000010826640.html