Sivu 11/31
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 12:38 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Epäily: 19-vuotias nainen suunnitteli Kauniaisten veritekoa ennalta
Epäilty murhan yritys tapahtui keskellä yötä 3. syyskuuta.
19-vuotias nainen ja 40-vuotias mies viettivät enintään tunteja yhdessä naisen asunnossa ennen kuin mies oli lähellä kuolla.
Poliisi tutkii tekoa epäiltynä murhan yrityksenä. Rikoskomisario Jyrki Kallion mukaan nimike on määräytynyt tekotavan vuoksi. Lisäksi poliisi epäilee, että nainen on suunnitellut tekoa ennalta.
Epäilty ja uhri olivat tunteneet toisensa vain noin viikon ajan.
– He ovat tutustuneet aika sattumalta, Kallio sanoo.
Iltalehden tietojen mukaan 19-vuotias epäilty pakeni Ukrainan sotaa Suomeen maaliskuussa 2022. Suuri osa hänen perheestään on palannut takaisin kotimaahan, mutta nainen jäi asumaan Kauniaisiin.
Siivoojana työskennellyttä naista kuvataan kiltiksi ja sisäänpäin vetäytyneeksi. Hän on harrastanut kamppailulajeja suuren osan elämäänsä.
Puukotuksen uhri ei ole enää hengenvaarassa. Hän on päässyt pois sairaalasta.
Nainen on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin vammat. Kallio ei toistaiseksi ota kantaa teon motiiviin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a7ef ... 16bfab9bc2
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 2:20 pm
Kirjoittaja antigorilla
↑
Rikosnimike tulee tekotavasta mutta samalla poliisi epäilee että teko oli suunniteltu. Vähän kyllä twisti. Se on edelleen varmaa että nainen ei olisi harrastanut 13 vuotta kamppailulajeja jos olisi ollut väkivaltainen.
Lainaus korvattu nuoliviittauksella
-NILS-
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 2:23 pm
Kirjoittaja Wildchild79
Mitä lie tapahtunut viikko sitten ensitapaamisella jos heti aletaan suunnitella tuntemattoman murhaa?
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 2:33 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Poliisi epäilee: 19-vuotias nainen suunnitteli Kauniaisen veritekoa ennakkoon
Kauniaisissa syyskuun alussa tapahtuneesta murhan yrityksestä epäilty nuori ukrainalaisnainen oli suunnitellut tekoa pidempään.
MURHAN yrityksestä epäiltynä vangittu 19-vuotias nainen oli suunnitellut tekoa ennakkoon, kertoo rikoskomisario Jyrki Kallio Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Poliisin tietojen mukaan uhri ja epäilty olivat tunteneet toisensa noin viikon ajan ennen rikosta.
Teräaseella tehty rikos oli Kallion mukaan tehty harkiten ja sellaisella julmuudella, että rikos täyttää murhan yrityksen tunnusmerkit.
UKRAINALAISNAISEN teon motiivista poliisilla ei ole vielä täyttä varmuutta. Nainen on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin vammat.
Rikos tapahtui naisen asunnossa Kauniaisissa syyskuun 2. ja 3. päivän välisenä yönä.
Teräaseesta osumia saanut uhri oli päässyt pakenemaan asunnosta omaan autoonsa ja pystynyt hälyttämään apua.
Epäilty on vangittuna ja tutkinta jatkuu muun muassa naisen kuulemisella. Tapahtumilla ei ole ulkopuolisia todistajia.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009846638.html
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 2:36 pm
Kirjoittaja damfin
^
Olisikohan suunnitelmallisuutta esimerkiksi se jos häiriköinti olisi alkanut jo viikko sitten, ja tyttö hankkinut puukon suojakseen?
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 2:39 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Marokon Kauhu kirjoitti: Su Syys 10, 2023 11:19 pm
antigorilla kirjoitti: Su Syys 10, 2023 9:47 pm
Purliini kirjoitti: Su Syys 10, 2023 9:40 pm
Tässä kun nyt on kymmenen sivua kirjoitettu raiskaaja matusta niin mitä poliisi on tiedottanut, mistä rikoksesta tätä verta vuotavaa epäillään?
Tasan tarkkaan. Puukotetun taustasta tiedetään vain että häntä vastaan on haettu lähestymiskielto. Varmaa ei ole edes jos häntä voi sanoa matuksi. Nimestä huolimatta hän voi olla supisuomalainen.
Pysytään siis ihan tunnetuissa faktoissa.
Abudawoud Hany Mahmoud Esmael.
Abudawoud Hany Mahmoud Esmael. Missä tämä nimi on mainittu muualla kuin Marokon Lokan teksteissä?
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 2:41 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Downshifting kirjoitti: La Syys 09, 2023 10:27 pm
Pointti on se, että sotaa pakoonkin lähtee myös niitä oikeasti häriintyneitä henkilöitä, jotka muodostavat turvallisuusriskin meidän kotikulmille. Ukrainalaiset kuten kaikkki Itä-Eurooppalaiset ovat hyvin rasistista kansaa, joten jos ei tämä nainen itseään sivubisneksenä myynyt, saattoi hyvinkin yrittää tappaa tämän tekijän. Mutta miksi, onko täällä kenelläkään oikeasti faktaa siitä, mitä on tapahtunut. Ensi kerralla uhri saattaa olla ihan kantasuomalainen henkilö, kun nämä ressukat otetaan silmää räpäyttämättä tänne turvaan. Naurattaa tekijän siskon lässytys mediassa, kaikkihan ne ovat niin superkilttejä ja mukavia, sisko ei taida tietää mitä nainen oikeasti täällä puuhasi.
Eiköhän tämä siinä missä tekijän nimikin selviä aikanaan. Motiivihan voisi olla, vaikka pieleen mennyt röstö.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 2:43 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
lumiaura kirjoitti: La Syys 09, 2023 7:19 am
Suomen raiskauslainsäädäntö pitäisi muuttaa niin, että raiskausten osalta ei ole hätävarjelun liioittelua. Toimisi myös pelotteena.
Kaikkinensa on aivan sairasta että jos joku meinaa hakata tai tappaa minut saan syytteen jos yhtään enempää kuin vähäisesti muksaisen takaisin.
Oikeessa elämässä kaivan hyökkääjän silmät päästä ensimmäisenä, seurauksista välittämättä.
Raiskaamisessa ei kyllä pyritä hakkaamaan, tai tappamaan uhria vaan panemaan,
*pltmtxtvp*tm
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 2:44 pm
Kirjoittaja antigorilla
Wildchild79 kirjoitti: Ma Syys 11, 2023 2:23 pm
Mitä lie tapahtunut viikko sitten ensitapaamisella jos heti aletaan suunnitella tuntemattoman murhaa?
Sekin taitaa selvitä aikanaan. Minua kiinnostaa tietää miten poliisi epäilee että tekoa on suunniteltu etukäteen.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 3:13 pm
Kirjoittaja damfin
JanitaSlim kirjoitti: Ma Syys 11, 2023 2:39 pm
Abudawoud Hany Mahmoud Esmael. Missä tämä nimi on mainittu muualla kuin Marokon Lokan teksteissä?
"Uhrin" autosta on olemassa valokuva jossa näkyy rekisterinumero TAG-373, kerro ihmeessä jos löydät auton rekisterinumerolla jonkin muun nimen?
Lainaustornia lyhennetty
-NILS-
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 3:26 pm
Kirjoittaja Skloddi
Wildchild79 kirjoitti: Ma Syys 11, 2023 2:23 pm
Mitä lie tapahtunut viikko sitten ensitapaamisella jos heti aletaan suunnitella tuntemattoman murhaa?
Tämä tuli itsellekin mieleen, mutta kieltämättä käänne, joka muuttaa ainakin oman mielipiteen mahdollisesta hätävarjelusta vallan toiseksi.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 4:14 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Skloddi kirjoitti: Ma Syys 11, 2023 3:26 pm
Wildchild79 kirjoitti: Ma Syys 11, 2023 2:23 pm
Mitä lie tapahtunut viikko sitten ensitapaamisella jos heti aletaan suunnitella tuntemattoman murhaa?
Tämä tuli itsellekin mieleen, mutta kieltämättä käänne, joka muuttaa ainakin oman mielipiteen mahdollisesta hätävarjelusta vallan toiseksi.
Jos uhri tosiaan afrikkalainen niin olisiko puheeksi tullut Ukrainan tilanne ja mies kertonut olevansa pro Venäjä ja nainen ymmärrettävistä syistä joutunut tunnekuohun valtaan ja puukottanut miestä. Ikäero on näillä melko suuri joten tuskin ollut kyse pariutumisesta.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 4:18 pm
Kirjoittaja Kallekaktus
Olisikohan suunnitellut ryöstävänsä uhrin?
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 4:23 pm
Kirjoittaja HKV
antigorilla kirjoitti: Ma Syys 11, 2023 2:44 pm
Wildchild79 kirjoitti: Ma Syys 11, 2023 2:23 pm
Mitä lie tapahtunut viikko sitten ensitapaamisella jos heti aletaan suunnitella tuntemattoman murhaa?
Sekin taitaa selvitä aikanaan. Minua kiinnostaa tietää miten poliisi epäilee että tekoa on suunniteltu etukäteen.
Olisiko Nainen itse kertonut kun ollaan kuulusteluissa asiaa johdateltu.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Ma Syys 11, 2023 4:35 pm
Kirjoittaja Oppenheimer
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Syys 11, 2023 2:33 pm
Poliisi epäilee: 19-vuotias nainen suunnitteli Kauniaisen veritekoa ennakkoon
Kauniaisissa syyskuun alussa tapahtuneesta murhan yrityksestä epäilty nuori ukrainalaisnainen oli suunnitellut tekoa pidempään.
MURHAN yrityksestä epäiltynä vangittu 19-vuotias nainen oli suunnitellut tekoa ennakkoon, kertoo rikoskomisario Jyrki Kallio Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Poliisin tietojen mukaan uhri ja epäilty olivat tunteneet toisensa noin viikon ajan ennen rikosta.
Teräaseella tehty rikos oli Kallion mukaan tehty harkiten ja sellaisella julmuudella, että rikos täyttää murhan yrityksen tunnusmerkit.
UKRAINALAISNAISEN teon motiivista poliisilla ei ole vielä täyttä varmuutta. Nainen on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin vammat.
Rikos tapahtui naisen asunnossa Kauniaisissa syyskuun 2. ja 3. päivän välisenä yönä.
Teräaseesta osumia saanut uhri oli päässyt pakenemaan asunnosta omaan autoonsa ja pystynyt hälyttämään apua.
Epäilty on vangittuna ja tutkinta jatkuu muun muassa naisen kuulemisella. Tapahtumilla ei ole ulkopuolisia todistajia.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009846638.html
Lehdessä nyt kerrottu ei ole aivan yllätys. Tutkintaa ei suoriteta " huvikseen" murhatutkintana. Kaikesta päätellen tuomio murhan yrityksestä on myös mahdollinen, koska molemmat murhayrityksen kriteerit näyttävät olevan käsillä, vaikka vain toinenkin riittäisi. Toki syyttäjä tekee välissä omat pähkäilynsä, joten turha mennä asioiden edelle. Lievennystä tuomioon voisi tulla, mikäli uhri on mahdollisesti aiemmalla toiminnallaan aiheuttanut tilanteen.