Tuomiot on annettu.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011467619.html
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut kaksi poliisimiestä syytteiden mukaisesti heitteillepanosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Tuomioon johtaneen tapahtumat saivat alkunsa, kun 47- ja 23-vuotiaat vanhemmat konstaapelit olivat saaneet häiriökäyttäytymistehtävän Helsingin Mellunkylään viime maaliskuussa iltayhdeksän jälkeen. Osoitteesta he ottivat kiinni 26-vuotiaan miehen.
Poliisit kuljettivat miehen ensin Pasilan poliisivankilaan, jossa sairaanhoitaja kieltäytyi ottamasta miestä vastaan. Sairaanhoitajan mielestä mies piti käyttää ensin päivystyksessä terveydentilan arvioinnissa.
Syyttäjän mukaan mies oli päihtynyt eikä hänen terveydentilansa ollut sellainen, että hänet olisi voitu ottaa säilöön putkaan.
Iltakymmenen jälkeen poliisimiehet lähtivät Pasilasta, mutta eivät ajaneetkaan päivystykseen. Sen sijaan he kuljettivat miehen Sipoonkorven kansallispuiston pysäköintialueen lähistölle.
Poliisipartio jätti miehen yksin valaisemattomalle tielle sunnuntai-iltana maaliskuussa noin kello 22.30, jolloin ulkoilman lämpötila oli vain hieman plussan puolella. Miehellä oli vallinneisiin olosuhteisiin nähden kevyt vaatetus, hän oli päihtynyt ja käyttäytyi sekavasti.
Miehellä ei ollut mukanaan puhelinta tai lompakkoa, eikä jättöpaikan välittömässä läheisyydessä ollut asutusta.
Sivullinen löysi itkuisen ja sekavan miehen ja soitti hätäkeskukseen kello 22.38.
Tehtävä palautui samalle poliisipartiolle, joka kuljetti miehen lopulta kotiosoitteeseensa noin 15 kilometrin päähän Helsinkiin.
Partion johtajana toiminut 47-vuotias vanhempi konstaapeli kiisti syytteen ja väitti, että kiinniotettu mies oli naureskellut päivystykseen lähtemiselle ja liioitellut sekavuuttaan. Poliisi väitti, että jättöpaikalta pois ajaessaan hän ajatteli, ettei idea ollutkaan hyvä. Hän päätti ajaa lenkin ja hakea sitten miehen takaisin. Partio sai kuitenkin uuden tehtävän. Mies jäi Sipoonkorpeen.
Nuorempi poliisi taas kiisti, että päätös Sipoonkorpeen jättämisestä olisi ollut poliisien yhteinen.
Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että poliisipartio oli jättänyt miehen avuttomaan tilaan siten, että menettely aiheutti vaaraa vähintäänkin miehen terveydelle.
Poliisipartion partionjohtajana toiminut vanhempi poliisimies oli tehnyt päätöksen miehen kuljettamisesta ja jättämisestä Sipooseen. Partionjohtaja oli myös toiminut poliisiauton kuljettajana.
Partion nuorempi poliisimies oli kyseenalaistanut partionjohtajan päätöksen, mutta muutoin passiivisena seurannut partionjohtajan toimintaa ja lopulta hyväksynyt partionjohtajan menettelyn.
Oikeus katsoi, että molemmat poliisipartion jäsenet olivat yhtä lailla huolenpitovastuussa miehestä. Oikeus arvioi, että molemmat poliisit olivat laiminlyöneet vastuunsa, mistä syystä oikeus tuomitsi molemmat heitteillepanosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Käräjäoikeus katsoi asiassa aktiivisena osapuolena olleen partionjohtajan toiminnan niin moitittavaksi, että hänet tuomittiin 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen
Nuoremman poliisimiehen osallisuus ja syyllisyyden aste katsottiin selvästi vähäisemmäksi ja hänet tuomittiin 40 päiväsakon sakkorangaistukseen.
Poliisimiehet joutuvat myös maksamaan vahingonkorvauksia heitteille jätetylle miehelle.
Tuomio ei ole lainvoimainen.