Tyyttyyt kirjoitti: Su Marras 02, 2025 9:06 am
Minäpä kerron paikkakuntalaisena faktatietoa tästä ämmästä;
Ei ole tosiaan nisti eikä juoppokaan. On vain äärettömän narsistinen lehmä. Miesystävät jyrää alleen järjestään, etsii yleensä mahdollisimman reppanoita miehiä itselleen jotka eivät mamman tahtoa uhkaa. Lapsia on tosiaan 10(?) ja näillä isejä ainakin 6. Kulisseja pitää ulospäin kuntoon mutta esim. kodin siisteys on aivan järkyttävää eikä lapsille sopiva ympäristö. Haalii myös eläimiä itselleen, kissoja ja koiria lähinnä. Kova eukko muuttamaan koska vuokrat jäävät maksamatta. Judossa pärjännyt mutta siihenpä ne saavutukset jäävät. Lapsia tehtaillut koko ikänsä ja heistä tukia nostelee. Lapsista kotona asuu max 3kpl.
Että sellainen äippä.
En ole paikkakuntalainen, mutta eilen tosiaan käytin tähän vähän kaiveluun aikaa. Menehtyneen asfalttimiehen nimi on muuten Jasu Taskinen ja koska mm Suur-Keuruu lehti on nimen julkaissut, niin se on julkista tietoa eniveis. Mitäpä sitä täälläkään panttamaan.
Äidin nimi on myös kerrottu Iltalehdessä ja jos menee lukemaan linkkaamani Facebook-postauksen, niin siellähän se äippä häärää kommentoimassa omalla nimellään. Löydätte nykyisen sukunimen sieltä helposti. Siellä on muuten Jasun isosisko Sabrina kommentoimassa myös ja sieltäpä voitte päätellä mitä ainakin osa lapsista on tästä äipästä mieltä.
Ilmeisesti nyt meneillään oleva biologis-äidin järjestemä riita on siitä mille paikkakunnalle tämä Jasu pitäisi haudata. Jasu, läheinen isosisko, biologis-isä, kasvatuskoti-isoveli sekä kaikki Jasun kaverit ovat lähinnä keuruulaisia. Arvaanko väärin mutta tämä bio-äiti - joka asuu ihan muualla (Lahti?) haluaa järjestää hautajaiset ja haudata pojan aivan muualle kuin hänen kotipaikkakunnalleen Keuruulle?
Ihmistä en laisinkaan tunne, mutta kyllä sieltä jotain narsistisia piirteitä tihkuu läpi ja jotenkin tuo raivokas riita hautajaisistakin sopisi kuvaan mukaan. Narsistin touhuja riidellä moisesta.
Se selviää ulkopuolisellekin, että miehiä (avioliittoja) on ollut paljon. Onko ehkä yhtenä ideana tehtailla avioeroja ja siten päästä kuppaamaan miestä? Rahaongelmiakin taitaa olla, eipä taida olla kovin hyvä ammatti tuolla ihmisellä alla.
Jos oma tytär sanoo, ettei äitiä kiinnostanut yhteydenpidot niin onhan se kova lausunto. En tiedä miksi nyt sitten esitetään, että ollaan oltu niin läheisiä Jasun kanssa. Jasun mielipidettä ei ole enää saatavilla asiasta ja taisipa olla niin herrasmies, ettei poikkipuolista sanaa sanoisi vaikka olisi vähän aihettakin. Koitti biologis-äitiinsäkin ainakin jotain yhteyksiä pitää.
Jasu sai muuten ilmeisesti varsin hyvän kasvatuskodin silloin pienenä. Kasvatuskoti-veli - joka on Jasua merkittävästi vanhempi - kasvoi isoon rooliin ja ystävyyteen Jasun kanssa ja on kirjoittanut Facebookin silmät kostuttavan muistokirjoituksen pikkuveljestään. Jasu siis adoptoitiin uuteen kotiin ja kasvatettiin kuin oma poika konsanaan. Koti oli (on) maatila - ja ilmeiseti Jasu olisi jopa saanut ottaa maatilan haltuunsa ja jatkaa sitä.
Onhan tämä melkoinen tarina.
PS. Tuo judo-homma on kyllä ihmeellinen asia. Se on aika fyysinen laji - ja ruskeaan vyöhön ei pääse pelkällä tatamin reunalla seisoskelulla. Itseasiasssa osa ruskean vyön haltijoista on ihan dan-tasoisia opettajia jo ja aikonaan meilläkin judo-piiriä piti ruskean vyön haltija aivan pätevästi.
Mutta tämä 38 vuotias nainen on pyöräyttänyt ainakin 10 lasta tässä 18-19 vuoden aikana - ja siinä ohessa harrastanut aina välillä judoa, kilpaillutkin ja tehnyt vyökokeet, ollut opettajana ja huh huh. Aika meininkiä maha yhtenään pystyssä olevalta naiselta. En tiedä pitäisi osoitta rispektiä vai ei, mutta aikamoinen suoritus silti. Koska viimeisillään raskaana olevan kanssa ei varmasti tatamille ole mitään asiaa....
Nimimerkki Tyyttyytille sellainen kommentti, että
lapsista saa lapsilisiä vain niistä lapsista, jotka tosiasiallisesti asuu samassa taloudessa tuen nostajan kanssa. Ei tämä "ämmä" mitään tienaa niistä lapsista, jotka on sijoitettuina. Kyllä sinä tämän varmasti tiesit itsekin, joten miksi pitää väittää jotain sellaista, joka on täyttä ei-faktaa eli paskaa? Koitetaan pysyä faktoissa täällä aina kun osataan.
Lapsitehtailulle kannattaa keksiä joku ihan muu syy kuin raha, koska ei sijoitettu lapsi ole tälle naiselle mikään bisnes. Raskausajaltakaan ei fyrkkaa tule, menot vain lisääntyy. Joten logiikkasi ei toimi. Ehkä olet se kyrpiintynyt tytär Sabrina, mutta höllää sinäkin vähän. Laskekaa sotakirveet alas, ehkä se bio-mutskin laskee alas, jos ehdottaa että "eikö me voitaisi tehdä tämä hautajaisasia yhdessä ja kerrankin tehdä sovinnossa edes joku asia Jasun muistoksi"?
Kyllä kait tämä bio-äitikin nyt sen verta valot päällä on, että myöntää, että Jasulle ainoa oikea hautauspaikka on Keuruu. Koska hänen elämänsä, kaverinsa ja kaikki oli siellä. Ei kait siihen oikeutta tarvita toteamaan mutta nyt asia mennyt kamppailuksi ja narsisti ei älyä höllätä. Ehkä hän höllää, jos hänelle ystävällisesti juttelee, että eikö tässä voitaisi tehdä yhdessä asia kerrankin? Tekee ehdotuksen vaikka kirjeellä ja jättää miettimään. Pienen miettimisajan jälkeen saattaa sotakirves pudota alas - koska tuskin hänkään robotti on - ja harva on täysin musta/valkoinen narsismissaankaan.
Voi olla, että olen väärässä bio-äitisi suhteen mutta et sinäkään nuoren aikuisen ehdottomuudessasi anna paljon mahiksia bio-äidille tulla vastaan. Hänellä on kova luonne, ja potee luultavasti sisimmässään jotain syyllisyyttäkin ettei äitinä pystynyt parempaan. Kokeile joskus pehmeämpää linjaa. Älä aja narsistia nurkkaan syytöksilläsi, koska silloin vastassa on vain betonimuuri. Narsisti kovettaa itsensä ja panee kaikin voimin vastaan. Järjettömilläkin tavoilla kuten nyt oikeudenkäynti todistaa.
Mutta jos hän saisi pehmetä vähän, niin ehkä sieltä löytyy se 10% inhimillistä nurkkaa, jonka varassa saisitte hautajaiset vietyä läpi edes laihan sovun vallitessa? (ja yhteisprojektin aikana kannattaa pitää suu supussa eikä syytellä mistään vaan ehkä jopa koittaa ymmärtää toista ihmistä - after all)
Minkäpä me välttämättä peruskoodillemme mahdamme - ja joillekin ihmisille on annettu sitä narsistista taakkaa enemmän kannettavaksi kuin toisille. Harva siellä kuitenkaan ihan 100% kylmä robotti on vaan yleensä sieltä löytyy inhimillisempikin puoli - joka saattaa toimia viiveellä eli vaatii reflektointiaikaa. Esim. suora suullinen kommunikointi saattaa toimia huonosti mutta kirje toimii paremmin herkissä asioissa, koska hänelle jää aikaa reflektoida.