Sivu 11/36

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Pe Loka 09, 2009 4:07 pm
Kirjoittaja Pöysti
lost kirjoitti: Mistäköhän olet saanut tämän tietosi Pöysti?
Kohtuullisen lähellä sisäpiiriä elelin 2003. Onkin mielenkiintoista, että vaikka tapahtuneesta tiesi tuolloin ainakin kymmenkunta ihmistä ja toisella mokomalla täytyy olla ainakin jonkinlaista tietoa tai pienellä ynnäyksellä helposti asiaan liitettäviä tietoja, kukaan ei ole puhunut.
Itse en suoranaisesti liity Vaasalaisiin huumepiireihin. Mutta tiedän millaisin uhkakuvin sisäistä kuria ylläpidetään.
Tämän diilerin kaksoiselämä tai kolmoiselämä on ehkä tutumpaa. Siitäkään en ole ihan jyvällä, mikä taho siellä taustalla vaikutti. Vaikea uskoa, että nuorehko naisihminen kykenisi yksin olemaan jonkinlainen nuorten ihannoima bilekuningatar ja pyörittämään samalla diilausta ja jonkin asteista paritusta. Ylemmästä tahosta en kuitenkaan koskaan muista saaneeni edes viitteitä. Tavaran silloinen salakuljetustapa tai yksi niistä on myös jäänyt mieleeni.

Olen oman tarinani esittänyt myös viranomaisille. Myös pari yksityiskohtaa tapaukseen liittyen, joita en täällä kerro. Tapausta lienee mahdoton selvittää lopullisesti ilman ruumiin löytymistä. Sen sijainnista lienee tieto vain niillä viidellä henkilöllä, jotka sitä olivat hävittämässä.

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Pe Loka 09, 2009 8:49 pm
Kirjoittaja Ailar
Pöysti kirjoitti:6. henkilö ajoi Salomaan auton takaisin Vaasaan, paikallisten opastaessa tämän oikeaan osoitteeseen. Vaihtoehtoja auton takaisinjättöpaikalle oli 2. Salomaan naisystävän asunnon eteen keskustan liepeille tai vanhempien asunnon ulkopuolelle. Molemmista paikoista tiedettiin asukkaiden olevan matkoilla.
Onko sinulle tullut kirjoitus- tai ajatusvirhe, mutta Salomaan autohan löytyi Karvialta, ei Vaasasta. Vai mitä tarkoitit tällä?

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Su Loka 11, 2009 4:59 pm
Kirjoittaja apollo
Pöysti kirjoitti:Onkin mielenkiintoista, että vaikka tapahtuneesta tiesi tuolloin ainakin kymmenkunta ihmistä ja toisella mokomalla täytyy olla ainakin jonkinlaista tietoa tai pienellä ynnäyksellä helposti asiaan liitettäviä tietoja, kukaan ei ole puhunut.

Tapausta lienee mahdoton selvittää lopullisesti ilman ruumiin löytymistä. Sen sijainnista lienee tieto vain niillä viidellä henkilöllä, jotka sitä olivat hävittämässä.
Jos nämä tarinat pitää paikkansa, niin eiköhän juttu vielä aukea.

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Su Loka 11, 2009 10:02 pm
Kirjoittaja Pöysti
Ailar kirjoitti: Onko sinulle tullut kirjoitus- tai ajatusvirhe, mutta Salomaan autohan löytyi Karvialta, ei Vaasasta. Vai mitä tarkoitit tällä?
Ymmärtääkseni koko tapahtumaa ei ollut juurikaan suunniteltu etukäteen ja melko paljon siitä oli tehty improvisoiden. Ja tuo Salomaan auto ajettiin ensin Vaasaan, olikohan Ristinummelle. Auton ollessa jo tulossa kohti Vaasaa, joku oli saanut idean miten peitellä jälkiä. En tiedä miten tuo auton siirtäminen takaisin Karvialle liittyi juoneen. Mutta kaipa sillä jokin oma osansa oli.

Tuon päivän jälkeen, en kuullut enään koskaan kenenkään puhuvan asiasta muualla kuin mediassa. Ja itseäni kehotettiin myöhemmin kesällä vaihtamaan maisemaa, joten niistä ihmisistäkään en ole havaintoja sen koommin juurikaan tehnyt. :)

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ma Loka 12, 2009 12:11 am
Kirjoittaja pahis
Sorry nyt vaan mutta Pöysti kyllä laskettelee sellasta häränpaskaa ettei mitään rajaa. Toi että auto siirretty vaasaan jne..ja kaikki nuo yksityiskohtaiset tiedot muka montako oli autossa jne, ja että oli yrittänyt jollain puisella höylällä maksaa velkojaan???? Uskoo ken tahtoo, mua nyt vähän huvittaa tän henkilön tarinat. Liekö sit Pöystillä totuuden siemen kaiken häränkakan seassa? Sitä en tiedä, mutta pääosin taitaa olla hölynpölyä tarina

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ti Loka 13, 2009 8:54 pm
Kirjoittaja Pöysti
Näin kaikki sai alkunsa: Diileri huomasi, että häneltä oli hävinnyt kamaa. Vierailijoita oli käynyt useampia, joten tekijä ei ollut aluksi tiedossa. Kukaan ei luonnollisestikaan myöntänyt vieneensä mitään. Myös Salomaa oli käynyt paikalla. Mutta perunut ostoaikeensa vedoten siihen, että oli luvannut omaisilleen lopettaa käytön. Jonkun ajan kuluttua Salomaa kuitenkin oli palannut ostomielellä. Tässä vaiheessa diileri laski ns. 1+1.
Salomaan ja muutaman hänen ystävänsä, jotka olivat ilmeisesti myös vakioasiakkaita, ostoväli oli yllättäen venynyt normaalia pidemmäksi. Ilmeisesti juuri sen verran, kuin varastetun tavaran käyttäminen ko. henkilöiden kesken olisi vienyt. Salomaa julistettiin syylliseksi, eikä siinä enään selittelyt auttaneet. Mies ei ilmeisesti kuitenkaan koskaan suoraan myöntänyt tekoa.
Aluksi, kun Salomaalta vaadittiin korvausta, hän tarjosi tuota puuhöylää maksuksi tai ainakin lyhentämään velkaa. Omien sanojensa mukaan kyseessä ei ollut ihan tavallinen puuhöylä, vaan, että sillä olisi enemmänkin taloudellista arvoa. Tarjous hylättiin ja Salomaalle annettiin takaraja velan maksua varten. Maksu vaadittiin käteisenä. Vaihtoehdoksi annettiin kuolema.
Tuo takarajan oli määrä umpeutua juuri tuon "katoamisen" aikoihin.

Kun tiedot Salomaan pakomatkasta olivat tulleet asianomaisten tietoon, he päättivät ryhtyä toimeen. Pari henkilöä lähti kohti Poria, jossa heidän oli määrä tavata Salomaan surmaajat. Tarkkaa tietoa sopimuksen sisällöstä ei ole. Esim. mitä surmaajille luvattiin vastineeksi palvelusta. Perimmäisenä ideana ulkopuolisten ottamisessa tekijöiksi, oli ilmeisesti varmistaa alibit paikalliselle ns. kurinpitoryhmälle ja siten poistaa epäilyksiä Vaasan suunnalta.

Sen verran on Pahista myötäiltävä, että uskoa saa ken haluaa tai olla uskomatta.

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ti Loka 13, 2009 11:03 pm
Kirjoittaja Loka
Tätähän palstaa ovat poliisivoimat julkisestikin ilmoittaneet seuraavansa joten Pöysti odottanee kutsua kuultavaksi enideinau.

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: La Loka 24, 2009 2:27 pm
Kirjoittaja NiskaLenkki
Pöysti kirjoitti:
lost kirjoitti: Mistäköhän olet saanut tämän tietosi Pöysti?
Kohtuullisen lähellä sisäpiiriä elelin 2003. Onkin mielenkiintoista, että vaikka tapahtuneesta tiesi tuolloin ainakin kymmenkunta ihmistä ja toisella mokomalla täytyy olla ainakin jonkinlaista tietoa tai pienellä ynnäyksellä helposti asiaan liitettäviä tietoja, kukaan ei ole puhunut.
Itse en suoranaisesti liity Vaasalaisiin huumepiireihin. Mutta tiedän millaisin uhkakuvin sisäistä kuria ylläpidetään.
Tämän diilerin kaksoiselämä tai kolmoiselämä on ehkä tutumpaa. Siitäkään en ole ihan jyvällä, mikä taho siellä taustalla vaikutti. Vaikea uskoa, että nuorehko naisihminen kykenisi yksin olemaan jonkinlainen nuorten ihannoima bilekuningatar ja pyörittämään samalla diilausta ja jonkin asteista paritusta. Ylemmästä tahosta en kuitenkaan koskaan muista saaneeni edes viitteitä. Tavaran silloinen salakuljetustapa tai yksi niistä on myös jäänyt mieleeni.
( Lokalle)
Olen oman tarinani esittänyt myös viranomaisille. Myös pari yksityiskohtaa tapaukseen liittyen, joita en täällä kerro. Tapausta lienee mahdoton selvittää lopullisesti ilman ruumiin löytymistä. Sen sijainnista lienee tieto vain niillä viidellä henkilöllä, jotka sitä olivat hävittämässä.
Pahiksen kanssa eri linjoilla, Pöystin kertomus vaikuttaa uskottavalta. Ei varmasti puuhöylällä velkoja kuitata, mutta kadonneet jaksossa Kai Salomaasta poliisi oli kiinnostunut siitä, mihin tämä höylä on päätynyt eli jotenkin tapaukseen ilmeisesti liittyy. Jos ajatellaan kadonneen henkilön taustoja johon sisältyy vuosia jatkuneet ongelmat alkoholin ja myöhemmin huumeiden parissa, niin varmasti pikkuvelkoja on kertynyt moneen suuntaan jo paljon aiemmin ja kaikki ns. rahaksi muutettava omaisuus on jo aikaa sitten realisoitu. Siinä mielessä voi olla että, tämä höylä on kutakuinkin ainoa, mitä oli vielä jäljellä ja vaikkei sillä olisi juuri rahallista arvoa, olisi hän voinut epätoivoisessa tilanteessaan yrittää vakuuttaa velkojiaan antamalla pantiksi jotain vuosikausia suvussa ollutta, millä olisi hänelle "valtava tunnearvo" lähinnä hyvän tahdon eleenä.. että hänellä on vakaa aikomus maksaa velat. Sitten tämä paikkakunnalta katoaminen lähellä annettua määräaikaa sai velkojat tekemään omat johtopäätöksensä maksuhaluista.

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Su Loka 25, 2009 6:23 pm
Kirjoittaja zatulee
Mä ihmettelinkin silloin kun Kaista oli juttua esim. kadonneissa, et miten tää höylä voi liittyä katoamiseen. Et sillee kyllä Pöystin jutut on kyllä aika järkeenkäyviä; höylällä yritettiin kuitata huumevelkoja. Onko tää Kain höylä poliisin hallussa vai etsiikö poliisi henkilöä, jolla on Kain höylä?

Mut onko tietoa et koska Kain huumevelat menivät siihen pisteeseen et hän ei enää pystynyt niitä hoitamaan? Koska hänhän oli maaliskuussa eli pari kuukautta ennen katoamistaan sanonut että "en elä kauan". Ilmeisesti hän sai huumeita myytäväksi mutta käyttikin ne sitten itse. Niinhän siinä aika usein käy monen kohdalla. Sanotaanhan myös sitä, että nämä suurimmat tilintekijät ja diilerit eivät käytä itse kamaa ollenkaan. He vain keräävät voitot.

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 7:57 pm
Kirjoittaja NiskaLenkki
No ainakin silloin, kun toi kadonneet jakso on tehty, poliisi oli kiinnostunut kenellä se höylä on (painottivat, että sen on joku ihan hyvässä uskossa voinut ostaa) eli ilmeisesti poliisilla oli tämän höylän ostajan kautta tarkoituksena saada tietoa myyjästä. Tämä saattaa olla niitä tapauksia, jossa poliisilla on ehkä tekijöistä tietoa, mutta ei riitä näyttö..

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 9:23 am
Kirjoittaja CCC
Aina mietittynyt tässä tapauksessa ne omaisten näyt ja tuntemukset. Ainakin Kadonneet -ohjelman mukaan ne sopi aika hyvin tapahtumaaikoihin ja -kuvioihin.

Mutta kuulostaa kyllä hieman erikoiselta..

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 12:06 pm
Kirjoittaja Tanssihimmeli
En usko, että tarjoan mitään uutta jos kerron ne Laurilantien nykyiset asiakkaat.

Sen sijaan uutta tietoa on, että Salomaan auton on ollut punainen ja siinä on ollut peräkärry, josta löytynyt verta. En tiedä kenen, mutta naapuri kertoi.

Uskon, että Salomaa on kuollut ja ruumis piilotettu Kauhaneva-Pohjakankaan kansallispuistoon rauhalliselle paikalle pressulla, kivillä ja muilla painoilla.

Muistaako kukaan, mistä se pressu löytyi?

*** KORJAUS: Ei Salomaan auto vaan pihalla ollut auto. Se oli punainen. Ja siinä oli peräkärry.

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 12:14 pm
Kirjoittaja CCC
Pressu löytynyt tiedon mukaan sieltä suoalueelta, jossa aiemmin ketjussa puhuttu.

Mutta auto ja peräkärry, josta poliisi puhui, niin auto oli väriltään vihreä.

Kai muuten poliisi on tutkinut sen verisen peräkärryn?

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 1:04 pm
Kirjoittaja S.T
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1531640
siinä on myös kuva siitä pressusta.

Pressu ratkaisu kadonneen miehen arvoitukseen?
14.05.2008 15:31

Ratkaiseeko ruskea pressu viisi vuotta sitten kadonneen Kai Salomaan kohtaloon liittyvän arvoituksen?

Salomaan tapausta on tutkittu henkirikoksena heinäkuusta 2007 asti.

Salomaa nähtiin viimeksi Karvialla 15.5.2003 Ämmälänkylässä Laurilantiellä, Sarvelan kyläkaupan luona sekä Karvian keskustassa. Hänellä on ollut mukanaan juomapullo.

Nyt poliisilla on hallussaan noin 2,5 m x 5 m -kokoisen pressun pala, jonka epäillään liittyvän katoamiseen.

Luultavasti pressu on ollut alun perin suurempi ja siinä on ilmeisesti lukenut "lainapeite".

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Uusimäen mukaan on mahdollista, että pressu on joko anastettu tai lainattu Karvialta tai lähialueelta toukokuussa 2003.

Poliisi selvittää yhä Karvian Suomijärveltä kesällä 2007 löydetyn miesten tumman vyön alkuperää. Vyö voi liittyä Salomaan katoamiseen. Vyötä on siirretty maastossa ennen sen joutumista poliisin haltuun.

- Salomaan ruumis on saatettu kätkeä lopullisesti vasta useita päiviä katoamisen jälkeen. Siksi kaipaamme tietoja myös muista poikkeavista maastossa tehdyistä havainnoista, niin esineistä kuin jäljistäkin. Ruumiin kätkemiseen voi liittyä vihreä henkilöauto ja siihen kytketty kattamaton kaksiakselinen kevytperävaunu, Uusimäki sanoi.

Uusimäen mukaan katoamisesta tulee edelleen vihjeitä. Palapeliä kootaan pala palalta, mutta isoin pala vielä puuttuu.

- Kyllähän se omaisia kovasti helpottaisi, että asia selviäisi, Uusimäki sanoi.

Kai Salomaa oli kadotessaan 46-vuotias, 189 cm pitkä, hoikka. Hänen hiuksensa ovat tummat ja niskapituiset. Yllään hänellä oli tumman vihreä keinomokkatakki, siniset farkut ja vaaleat lenkkarit.

Mukana oli Nokia 3210 -mallinen matkapuhelin, jossa oli hopean väriset vakiokuoret sekä mahdollisesti rannekello metallirannekkeella.

Keskusrikospoliisin Vaasan yksikkö on tutkinut katoamista henkirikoksena heinäkuun puolivälistä 2003.

Kai Salomaasta, poikkeavista maastohavainnoista, vyöstä, ajoneuvoyhdistelmästä tai ruskeasta pressusta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä keskusrikospoliisin Vaasan yksikköön (06) 326 6815 tai lähimpään poliisiin.

Re: Kai Salomaa

Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 1:08 pm