Pyöräilijä puristi personal traineria pyllystä lenkkipolulla Espoossa

[Pulha-Meltti]

Miksi et usko, kun nainen kertoo joutuneensa seksuaalisen ahdistelun uhriksi?

Uskon, jos on syytä uskoa. En usko, jos ei ole. Sama logiikka kuin sääennusteessa, jos Ilmatieteen laitos sanoo, että huomenna sataa, katson silti ikkunasta ennen kuin otan sateenvarjon.
Luottamus ei tarkoita sitä, että järki jätetään eteiseen. Sitä paitsi: jos halutaan, että uhrikertomukset otetaan tosissaan, niiden pitää kestää myös kysymyksiä. Totuus ei mene rikki tutkimalla, vale sen sijaan yleensä hajoaa jo ensimmäisessä kysymyksessä.

Miksi ensimmäinen reaktio on syyttää naista valehtelusta tai huomion hakemisesta?

Ehkä siksi, että ihmiset ovat tulleet some-aikakaudella epäluuloisiksi ihan kaikesta. Kun kerran joku kertoo tehneensä 10 000 euron “passiivisen tulon” viikossa Instagramissa, ja toinen että alienit sieppasivat, niin alkaa tulla pieni skeptikon kutina.
Se ei tarkoita, että kaikki valehtelisivat, vaan että moni haluaa ensin nähdä todisteet ennen kuin laittaa myötätunnon tiskiin.

Etkö tiedä, että seksuaalista ahdistelua tapahtuu paljon?

Tiedän. Samalla tavalla kuin tiedän, että liikenteessä kuolee ihmisiä, mutta se ei tarkoita, että jokainen rattia kääntävä on murhaaja.
Ongelman laajuus on tärkeä, mutta sen ratkaiseminen vaatii enemmän kuin huolestuneita twiittejä. Jos halutaan, että “tavallinen mies” kiinnostuu, pitäisi ehkä puhua siitä, mitä hän voi tehdä asialle eikä vain siitä, miksi hänen pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, mitä joku toinen on tehnyt.

Miksi siis haluat kieltää sen olemassaolon ja hiljentää siitä puhuvat naiset leimaamalla heidät valehtelijoiksi?

En halua kieltää mitään, paitsi ehkä ananaksen pizzassa.
Mutta vakavasti: keskustelun kriittinen sävy ei ole hiljentämistä. Jos eri mieltä oleminen olisi sama kuin hiljentäminen, Suomi olisi hiljentänyt eduskunnan ensimmäisen kyselytunnin jälkeen.
Jos joku väittää, että jokaista naista pitää aina uskoa kaikessa, se on yhtä vaarallista kuin väittää, että yhtään naista ei koskaan pidä uskoa missään.

Miksi seksuaalisesta ahdistelusta keskustelu tuntuu niin pahalta, että haluat sen pois julkisuudesta?

Ei se tunnu pahalta se tuntuu vain joskus siltä kuin olisi jäänyt kiinni ruuhkabussissa väittelyyn astrologiasta. Kaikki puhuvat tunteella, mutta kukaan ei katso faktoja.
Ongelma ei ole aiheessa, vaan tavassa, jolla siitä usein puhutaan. Kun keskustelu muuttuu syyttelyksi, moni mies vetäytyy hiljaiseksi ei siksi, että ei välittäisi, vaan koska pelkää, että väärä sana tekee hänestä heti “osasyyllisen patriarkaattiin”.

Kuka saa puhua seksuaalisesta ahdistelusta?

Kaikki saavat, mutta olisi hyvä, että myös kuuntelu olisi kaksisuuntaista.
Jos toinen puhuu kokemuksesta, kuunnellaan. Jos toinen puhuu epäilyksestä, tai kysyy lisätietoja, sitäkin pitää kuunnella. Keskustelu ei ole monologi, vaikka Twitter joskus siltä näyttää.

Onko sille jokin tarkka määritelmä, minkälainen nainen saa kertoa kokemastaan? Naamaraja, painoraja, ammatti?

Ei ole. Enemmän kyse on luonteesta ja uskottavuudesta niin kuin missä tahansa todistamisessa.
Jos joku on rehellinen, rauhallinen ja perustelee asiat selkeästi, häntä kuunnellaan. Jos taas joku tekee kaikesta shown ja dramatisoi, ihmiset alkavat epäillä, vaikka hän olisi oikeassa.
Vähän sama kuin se ystävä, joka aina liioittelee: kun hän kerran oikeasti näkee ufot, kukaan ei enää usko.

Ongelma ei ole siinä, että ihmiset eivät välittäisi. Ongelma on siinä, että keskustelu on täynnä mustavalkoisuutta.
Totuus on usein harmaata, tylsää ja joskus epämukavaa, mutta juuri siksi se on totta.
Ja jos joskus saataisiin aikaan keskustelu, jossa molemmat sukupuolet pystyisivät puhumaan ilman pelkoa, että toinen huutaa “valehtelija!” ja toinen “misogyyni!”, niin ehkä silloin päästäisiin eteenpäin.

Ja jos ei, niin ainakin voidaan perustaa tukiryhmä kaikille, jotka ovat eksyneet feministiseen Facebook-kommenttiketjuun ilman popocornia.

[itikkapossu]

Kaarin kertoo saman tilanteen kahdella eri tavalla:

1) Iltalehden uutinen:
” – Juoksin sellaisella pitkällä tiellä, eikä ketään näkynyt missään. Yhtäkkiä tunsin, miten joku puristi minua takapuolesta ja sitten mies kiisi ohitseni pyörällä
– Huusin hänen peräänsä mitä vittua sinä oikein teet, mutta hän vain lähti pois.
Kaarinin ahdistelutilanne tapahtui niin nopeasti ja huonossa valossa, ettei hän saanut miehestä juuri takin väriä kummempia tuntomerkkejä.”

https://www.iltalehti.fi/keho/a/38b29e1 ... 6f22124840

Tuossa Iltalehden uutisesta Kaarin kertoo miehen puristamisen jälkeen ”kiitäneen” ohi pyörällä eli tästä ainakin minä sain käsityksen, että vauhti oli kiitämistä jo ohitustilanteessa. Kaarinin huutaminen olisi tapahtunut miehen jo ohitettua hänet. Jotta kosketus pystyy tapahtumaan on puristelijan ja puristeltavan oltava ainakin hetken aikaa vierekkäin. Kiitäminen ei viittaa siihen, että pyöräilijä olisi pysähtynyt. Myös maininta niin nopeasta tilanteesta, ettei pyöräilijästä saanut juuri takin väriä kummempia tuntomerkkejä voisi viitata valmiiksi kovaan etenemisnopeuteen. Iltalehden uutisesta saa käsityksen, että Kaarin kertoi asian tuolla tavalla sanasta sanaan. Jos pyöräilijä olisi pysähtynyt niin ohitustilanteen sanavalinnan olisi pitänyt olla ”kiihdytti” tai muuta vastaavaa. Tässä tullaan siihen, että sanavalinnat vaikuttavat paljon tilanteen arviointiin.

Iltalehden uutisen tapahtumien kulku lyhyesti: puristus – pyöräilijän kiitäminen ohi – Kaarinin huuto.

2) Iltalehden video:
Videolla kuitenkin Kaarin kertoo tilanteen eri tavalla. Seuraava lainaus suoraa kirjoittajan vanhellsing litteroinnista tästä ketjusta muutama sivu taaksepäin:
”joku pyörällä oleva mies (hymyilyä) päättää tulla siitä mun takaa ja puristaa mua perseestä (edelleen virne kasvoilla) ööh mä en sit ruvennut huutaa ja jotain huusin et mitä vittuu sä teet..sit se otti hiton äkäsen spurtin..(raskaan hengityksen ääniä siinä lenkillä) sillä pyörällä ja lähti kiitää...”
Tuosta saa puolestaan sen käsityksen, että mies olisi puristanut Kaarinin takapuolta, minkä jälkeen Kaarin olisi huutanut ”mitä vittua sä teet” ja vasta sitten mies olisi ottanut ”hiton äkäsen spurtin” ja että tuo ”lähti kiitää” tapahtui vasta spurtin jälkeen. Tämän version mukaan tosiaan olisi mahdollista, että pyöräilijä olisi pysähtynyt puristamaan Kaarinin takapuolta joskin edelleen on muistettava, että Kaarin eteni lenkkeilynopeutta. Oletettavasti Kaarin kuitenkin pysähtyi välittömästi puristuksen tapahduttua ja videon kerronnasta voisi saada käsityksen, että myös pyöräilijä oli tällöin pysähtynyt, minkä jälkeen sitten otti spurtin. Eikö Kaarin tästä mahdollisesta pysähtymisestä huolimatta saanut pyöräilijästä takin väriä kummempia tuntomerkkejä vaikka siinä oltiin vierekkäin, ehkä jopa pysähtyneinä?

Videon tapahtumien kulku lyhyesti: puristus – Kaarinin huuto – pyöräilijän spurtti – pyöräilijän kiitäminen

Se että sama henkilö kuvailee saman tilanteen kahdella eri tavalla vaikeuttaa tapahtumien tulkintaa. Ainakin toinen versioista ei voi olla totta. Ihan jo tuo, että molemmissa versioissa Kaarin kertoo huutaneensa, mutta Iltalehden uutisesta saa käsityksen, että huusi vasta pyöräilijän kiidettyä ohi, kun taas videosta saa käsityksen, että pyöräilijä olisi ollut vielä siinä Kaarinin vieressä huutamisen tapahduttua, ja että vasta tämän jälkeen pyöräilijä otti spurtin ja spurtin jälkeen lähti kiitää.

[Pulha-Meltti]

”joku pyörällä oleva mies (hymyilyä) päättää tulla siitä mun takaa ja puristaa mua perseestä (edelleen virne kasvoilla) ööh mä en sit ruvennut huutaa ja jotain huusin et mitä vittuu sä teet..sit se otti hiton äkäsen spurtin..(raskaan hengityksen ääniä siinä lenkillä) sillä pyörällä ja lähti kiitää...”

nainen yksin metsätiellä. ei ristinsielua missään. hämärässä.

sitten joku ahdistelija mörkö tulee ja hyväilee perseestä puristaen. mahdollisesti sormet vähän tavoittelevat myös hilloviivaa housujen päältä.

äkkiseltään ei tule mieleen naista, joka tällaisen jälkeen hymyssä suin ja virnistellen kuvaisi asiasta reportaasin. oliko ahdistelu siis hauskaa? vai oliko hauskaa se, ettei ahdistelua ole tapahtunut, mutta tyhmät uskoo häntä?