awa kirjoitti:Murhaaja vietti paikkalla tunteja ja jätti yhden selvästi hengissä olevan henkiin. Sekö tukee ulkopuolisen murhaajan mahdollisuutta?
Mistä sulle on jäänyt sellainen todiste että murhaaja olisi viettänyt paikalla tunteja? Eikö sellainen tue ollenkaan sitä vaihtoehtoa, että järvellä on sorsia tai muita elukoita, jotka voivat pelästyttää tällaisen murhatöissä olleen kulkijan tai esimerkiksi se että onkijapoika on rapistellut hieman äänekkäämmin siellä pensaikossa tai paikalle ilmestyneet lintubongarit?
Niin kuten totesin, että väkee oli siellä murhaniemen lähistöllä yhtä paljon kuin "Senaatin torilla" siihen aikaan. Siis kukaan tuntemani henkilö ei olisi alle parikymppisenä kyennyt tekemään moisia tekoja tai jos olisi tehnytkin, niin ei ois kyennyt elämään sen kanssa "normaalia elämää" -puhumattakaan peittelemään niin paljon jälkiä ja sellaisia "onni"-keskusteluja on turha edes aloittaa Nilsin osalta. Murhaajan on pitänyt olla paikkakuntalainen, jota "suojeltiin" tai siltä joka olisi avannut suunsa olisi murskattu kenties hammaskaluston tms.
Virpin tarina saattaisi olla tottakin. Tai kerropa sinä Mikko82 mikä siiä tarinassa on tuota mainitsemaasi - "ei päätä eikä häntää" .
Virpi on yllätystodistaja, joka ei ole nähnyt mitään (ainakaan tätä Bodomin murhaa). Ei ole todistajia muuta kuin hänen poikaystävänsä, mutta ei tästä muka Nilsin kanssa käymästä keskustelusta. Miksei tätä heti otettu vastaan murhatutkimukseen, vaikka Virpi äitinsä kanssa meni tästä poliisille....heh...ei ole laadittu poliisissa tästä tutkintapöytäkirjaa, kun on Virpillä ollut esim. depressio tms.
Ai, että vaimon hakkaaminen tekee syylliseksi Bodomjärven murhiin. Voisitko kertoa mistä tieto, että kioskinpitäjä on pahoinpidellyt vaimoaan? Palon kirjastako? Heh.
Eikö naisten hakkaaminen ole rikos? Lisäksi olen lukenut Assmannin Vienosta tehdyn lehtiartikkelin, jossa hän tunnustaa Bodomin murhien teot miehensä tekemiksi!
Mistä on tieto peräisin kioskinpitäjän hukkumisesta v. -69, jossa hän tunnusti ryyppykavereilleen että on tehnyt Bodomin surmat ja hukuttautui saman tien (jollei olisi siitä syystä hukuttautunut niin mistä sitten?). Sitä mietin vaan näiden yhteyksissä sitä, miten poliisi voi olla vakuuttunut vaimon alibin annosta näin paljon, jossa viitataan alkoholistiseen ja mielisairaaseen mieheen, joka siis ei olisi voinut koskaan lämäyttää vaimoaan tai ketään muutakaan joka järven rannoille leiriytyy, NIINKÖ?
Varmasti Suomessa on NYTKIN niin helvetin monta vaimoa, jotka eivät kaikkien mustien silmien tähden lähde poliisille tekemään rikosilmoitusta miehestään vaan ennemminkin pelkäävät miestänsä siinä, että saisivat uuden mustan silmän.
Kioskinpitäjä EI pitänyt, että kukaan leiriytyy Bodominjärven rannoille, luontorakas, mielisairas ja alkoholisti jne. Lisäksi oli henkilö jota koko Bembölen kylä pelkäsi, joten eikö vaimokin?
Oletko koskaan katsonut tai katsoitko muuten 1-2 viikkoa sitten ohjelmasarjan "Ei vanhene koskaan", jollet niin lähde alusta tutkimaan tätä rikostutkintaa Bodomista.
Onko KRP:llä pitäviä todisteita siitä: "Gustafsson ei saanut seksiä!", mistä he sen saivat aikoinaan paikkaansa pitäväksi? On siis tutkittu nyt vasta Irmelin luurangosta emätintäkin? Ei järki päätä pakota KRP:lläkään, jotta saa tuollaisia tuloksia kun nyt ei taida Irmelistä kenenkään spermoja löytyä!? Taisi Irmelin emätin olla jo maatunut???

Mutta sitä en ymmärrä, että voidaan tulkita päin Nilsin naamaa: "Gustafsson ei saanut seksiä". Loukkaamistenko kautta tutkintaa tuli käydä läpi, jotta se olisi selvinnyt?
Mitä tulee siihen, että vainajien hautoja aletaan kaivamaan ja luurankoja kopeloimaan niin sen voin näin ateistina sanoa (uskovaisethan uskovat painokkaasti NG syyllisyyteen tai KRP:n tutkimuslijoihin?), että se vei minun viimeisen luottamuksen Suomen rikospoliisia kohtaan, kunnei saa ruumiit rauhassa haudassakaan maata kun niitäkin tulee sieltä ronkkia. Eikä ne omaisetkaan pitäneet siitä, kun poliisi tämän kaivuutyön ja tutkinnan hyvin omaehtoisesti teki? Poliisin luvanpyyntö on vähän sama kuin ilmoitus!?
Uskokaa meidän enemmistö vaan NG:n syyllisyyteen ja median hömpötykseen edelleenkin, mutta niin ei tutkinta voi enää jatkua, koska NG:tä ei koskaan tuomittu oikeuden käynnissään!! Lopettaisitte itte vaan kiusaamasta vanhaa miestä...kuinka siihen edes kyette????!!!!
Kuka tahansa on voinut Irmelin tissit leikannut?? Miksi Nils? KRP:hen en luota. Ei luota enää monetkaan Kadonneen omaiset?
Eihän Nils tiennyt edes sitä että Irmeli seurustelee Paulin kanssa ja näin ollen Pauli on saattanut tulla paikalle vihassa Irmeliä kohtaan. Tytöthän oli kahdestaan jossakin vaiheessa teltalla ja pojat kalassa (nämä "aikamieskalastajat" eivät ole koskaan todistettu Sepoksi tai Nilsiksi -ne ovat vain oletuksia eli KRP:llä näyttö puuttuu tästä yhä???).
Oletuksilla ei koskaan voida tuomita ketään, eikä siihen riitä edes tunnustus/DNA vaan pitää olla KRP:llä muitakin pitäviä todisteita!
Sitä ei ole todistettu että "Gustafsson ei saanut seksiä!" ja oli sen takia häädetty pois teltalta. Liian helppo oletus poliiseilta!!
Siis niemen lähistöllä oli porukkaa, että kuka hyvänsä on voinut olla murhaaja.