Re: Ristiriitoja todistuksissa
Lähetetty: Ti Marras 23, 2010 4:59 pm
Mutta taas pitää palata tähän samaan: Annelilta varmaakin kysyttiin mm tuosta oikeudessa. Mitä sanoi siellä, on se mikä merkitsee.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Ihan helposti voi olla noin kun otetaan huomioon, että eri lausunnoissa on horjuvuutta ja ajankulku tuona kaoottisena yönä varsinkin pienelle lapselle voi olla vaikeaa hahmottaa myöhemmin. Anneli oli siis rikkomassa ikkunaa, mihin lapsi jälleen heräsi. Tämän havaittuaan Anneli häippäsi ikkunasta sorkkarauta mukanaan, jätti sen ulko-ovelle ja olikin pian soittamassa häkeen ja kertomassa lapsen kuunnellessa lähistöllä, kuinka joku tappaja oli tullut taloon ikkunasta. Loppu onkin historiaa ulko-ovella raudan hakujuoksuineen..turumurre kirjoitti:Miten tälläinen väite yleensä on mahdollinen, että lapsi olisikin nähnyt äitinsä huppuun pukeutuneena kiipeävän siitä akkunasta.
Lapsen kertomuksissa ei ole viitteitäkään esittämäsi suuntaiseen tapahtumaan, kertomukset puhuvat aivan muuta. Lapsen kertomukset tulevat olemaan myös jatkossa tärkeänä elementtinä hovissa, puolustuksen toimesta. Näitä ei syyttäjä voi enää sivuuttaa koska tapauksen tutkijat, syyttäjä itse ja syyttäjän lausuntoon pohjautuen oikeuskin on tuonut lapsen roolin vahvasti esiin.Toripolliisi kirjoitti:Ihan helposti voi olla noin kun otetaan huomioon, että eri lausunnoissa on horjuvuutta ja ajankulku tuona kaoottisena yönä varsinkin pienelle lapselle voi olla vaikeaa hahmottaa myöhemmin. Anneli oli siis rikkomassa ikkunaa, mihin lapsi jälleen heräsi. Tämän havaittuaan Anneli häippäsi ikkunasta sorkkarauta mukanaan, jätti sen ulko-ovelle ja olikin pian soittamassa häkeen ja kertomassa lapsen kuunnellessa lähistöllä, kuinka joku tappaja oli tullut taloon ikkunasta. Loppu onkin historiaa ulko-ovella raudan hakujuoksuineen..turumurre kirjoitti:Miten tälläinen väite yleensä on mahdollinen, että lapsi olisikin nähnyt äitinsä huppuun pukeutuneena kiipeävän siitä akkunasta.
Mutta lapsen lausuman sisältöön on voinut tulla jotakin uutta tai muutoksia oikeudenkäsittelyssä. Tiedän, tämä on vaikea hyväksyä - etp, etp, etp jneturumurre kirjoitti:
Lapsen kertomuksissa ei ole viitteitäkään esittämäsi suuntaiseen tapahtumaan, kertomukset puhuvat aivan muuta. Lapsen kertomukset tulevat olemaan myös jatkossa tärkeänä elementtinä hovissa, puolustuksen toimesta. Näitä ei syyttäjä voi enää sivuuttaa koska tapauksen tutkijat, syyttäjä itse ja syyttäjän lausuntoon pohjautuen oikeuskin on tuonut lapsen roolin vahvasti esiin.


lih Taraturumurre kirjoitti:Lapsen kertomuksissa ei ole viitteitäkään esittämäsi suuntaiseen tapahtumaan, kertomukset puhuvat aivan muuta. Lapsen kertomukset tulevat olemaan myös jatkossa tärkeänä elementtinä hovissa, puolustuksen toimesta. Näitä ei syyttäjä voi enää sivuuttaa koska tapauksen tutkijat, syyttäjä itse ja syyttäjän lausuntoon pohjautuen oikeuskin on tuonut lapsen roolin vahvasti esiin.Toripolliisi kirjoitti:Ihan helposti voi olla noin kun otetaan huomioon, että eri lausunnoissa on horjuvuutta ja ajankulku tuona kaoottisena yönä varsinkin pienelle lapselle voi olla vaikeaa hahmottaa myöhemmin. Anneli oli siis rikkomassa ikkunaa, mihin lapsi jälleen heräsi. Tämän havaittuaan Anneli häippäsi ikkunasta sorkkarauta mukanaan, jätti sen ulko-ovelle ja olikin pian soittamassa häkeen ja kertomassa lapsen kuunnellessa lähistöllä, kuinka joku tappaja oli tullut taloon ikkunasta. Loppu onkin historiaa ulko-ovella raudan hakujuoksuineen..turumurre kirjoitti:Miten tälläinen väite yleensä on mahdollinen, että lapsi olisikin nähnyt äitinsä huppuun pukeutuneena kiipeävän siitä akkunasta.
No, nehän johti. Tästä aukosta nurmikon poikki...Valhalla kirjoitti:Mikään jäljessä ei mielestäni viittaa, että se ei olisi lavastettu. Päinvastoin. Jos jälki on vain toisesta kengästä ja niitä on vain yksi - kaksi, niin juuri se viittaa lavastukseen. Todellisessa tilanteessa jälkiä olisi enemmän ja tuo verinen askellus myös johtaisi jonnekin. Etenkin kun koirakin niitä etsi.

Tuota noin, on ollut puhetta jostain kengän tai jalan verisestä jäljestä, jonka lapsi olisi jossain maininnut puhuttelijoille 2006 tai 2007(sellaista dokumenttia en löydä, vaan vain viittauksen jossa näistä hämäräperäisistä jäljistä yritetään lapselta kysyä - ei muistanut enää)...hm..Valhalla kirjoitti:Mikään jäljessä ei mielestäni viittaa, että se ei olisi lavastettu. Päinvastoin. Jos jälki on vain toisesta kengästä ja niitä on vain yksi - kaksi, niin juuri se viittaa lavastukseen. Todellisessa tilanteessa jälkiä olisi enemmän ja tuo verinen askellus myös johtaisi jonnekin. Etenkin kun koirakin niitä etsi.
Jos lapsen lausuman sisältöön on mielestäsi voinut tulla jotakin uutta tai muutosta oikeudenkäsittelyssä niin kerro mistä tiedät tuon asian, mistä materiaalista tuo uusi tieto olisi saatu, jostakin mainitsemattomasta videoinnista, tilakuuntelusta nyt ei ainakaan, miten jossakin viittaamasi "oikeuden hienotunteisuus" voisi kuulua oikeudenkäyntitapoihin, siis ettei muka mainittaisi tuomioperusteissa tai edes viitattaisi salassapidettävään aineistoon tai jotakin sellaista. Ihan mahdotonta tuommoista ilmasta napattua väitettä on hyväksyä. Ja outoon valoon joutuu yksi tuomareista. Ja syyttäjäkin.Valhalla kirjoitti:Mutta lapsen lausuman sisältöön on voinut tulla jotakin uutta tai muutoksia oikeudenkäsittelyssä. Tiedän, tämä on vaikea hyväksyä - etp, etp, etp jneturumurre kirjoitti:
Lapsen kertomuksissa ei ole viitteitäkään esittämäsi suuntaiseen tapahtumaan, kertomukset puhuvat aivan muuta. Lapsen kertomukset tulevat olemaan myös jatkossa tärkeänä elementtinä hovissa, puolustuksen toimesta. Näitä ei syyttäjä voi enää sivuuttaa koska tapauksen tutkijat, syyttäjä itse ja syyttäjän lausuntoon pohjautuen oikeuskin on tuonut lapsen roolin vahvasti esiin.
Höh, lapsihan vastaa aivan oikein!pikasso kirjoitti:Just olin takertumassa samaan yksityiskohtaan kuin Tara.
Turumurre tuolla mainitsi sitaateissa vuorosanoista ja joskus tuntuu kuin olisi ennalta sovittuja repliikkejä heitetty vain ilmaan.
Kohta häkessä:
Epäilty: (kysyy lapselta) Oliks se viel siel? (äiti näyttää repliikkikylttiä)![]()
3:41 Lapsi: Joo, se lähti. (A:perhana ku meni kyltit sekaisin: eihän tällaiseen kysymykseen voi vastata JOO )
Suurkiitokset Taralle taas vaivannäöstä, näin me "paperittomatkin" pääsemme kartalle siitä mistä me oikeastaan puhutaanTara kirjoitti:Tuota noin, on ollut puhetta jostain kengän tai jalan verisestä jäljestä, jonka lapsi olisi jossain maininnut puhuttelijoille 2006 tai 2007(sellaista dokumenttia en löydä, vaan vain viittauksen jossa näistä hämäräperäisistä jäljistä yritetään lapselta kysyä - ei muistanut enää)...hm..Valhalla kirjoitti:Mikään jäljessä ei mielestäni viittaa, että se ei olisi lavastettu. Päinvastoin. Jos jälki on vain toisesta kengästä ja niitä on vain yksi - kaksi, niin juuri se viittaa lavastukseen. Todellisessa tilanteessa jälkiä olisi enemmän ja tuo verinen askellus myös johtaisi jonnekin. Etenkin kun koirakin niitä etsi.
Anneli on saattanut lavastaa itseään ulos epäiltyjen joukosta myös niin, että on pyyhkinyt joitain jälkiä pois mutta jokunen on unohtunut silleen, jäänyt huomaamatta tai sitä ei ole voinut pyyhkiä pois. -Lopputulos on tietenkin arvoituksellinen. Johtanut tutkijoita tietoisesti harhaan myös pesurätillä ja vedellä.
Kuolemannaakka kirjoitti:Annelihan oli ihan selvästi sokissa, eikä oikeastaan lainkaan tajunnut vielä mitä oli tapahtunut
Kyllä täällä voi käytöstä pohdiskella ihan rauhassa. Samoin kuin voi tietää sen, että Anneli oli ihan selvästi sokissa. Täällä voi tietääkseni pohdiskella ihan mitä vaan. Ratkaisu asiassa on käsittääkseni ainakin kertaalleen jo tehty, nyt vähän hienosäädellään.Kuolemannaakka kirjoitti:Kaikki tuollainen "oikeaan käytökseen" liittyvä pohdiskelu on sitä kyökkipsykologiaa, eikä todellisuudessa vie ratkaisua yhtään eteenpäin.