"Yhdysvaltain talouskasvu ei pysähtynyt Trumpin tulleihin.
Nordean päästrategi Antti Saari sanoo, että Yhdysvaltain talouden kokonaiskuvan kannalta tuonnilla ei ole niin suurta merkitystä. Sen bruttokansantuotteesta vain 14 prosenttia on tavaroiden tai palveluiden tuontia.
Tulleilla on maksettu veroalennuksia, joita Trumpin hallinto teki keväällä. Saari muistuttaa, että Yhdysvaltain talous pyörii yksityisellä kulutuksella, mikä on pysynyt korkealla tasolla.
Yksityinen kulutus kasvoi toisella vuosineljänneksellä 2,5 prosenttia, joka oli runsaasti enemmän kuin asiantuntijat ennakoivat.
Ongelmia aiheuttaa muun muassa hiljalleen hiipivä inflaatio, joka oli syyskuussa kolme prosenttia. Trumpin julistaessa tullisodat huhtikuussa vuositasoitettu inflaatio oli 2,3 prosenttia.
Lisäksi päänvaivaa aiheuttaa työllisyyden hidas nousu.
Marraskuussa Yhdysvaltain korkein oikeus käsittelee Trumpin tullien laillisuutta.
Mikäli tullit todetaan laittomaksi, Trumpin hallinto voi joutua palauttamaan yrityksille miljardeja dollareita."
Paljo paremmaltahan toi vaikuttaa, mitä joidenki kirjotuksista vois ymmärtää.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Tässä avataan aika mielenkiintosesti Jenkkien tilannetta, Molemmat ovat hivenen sillä kannalla, että tämmösen sosialistin valtaan pääseminen voi olla hankala tilanne Demokraateille, ja miksei olisi. Ihan Antti Rinteenä x2 lupauksia teki. Nyt jos sieltä yrityksiä ja pääomaa menee muualle, tulee Nyk oleen kusessa kommunistinsa kanssa.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Marras 08, 2025 9:17 am
Kirjoittaja Mansen Miäs
qurqo kirjoitti: Ke Marras 05, 2025 7:20 pm
Mandanin voitto vain vahvisti sen, että demokraattipuolue on nyt kommunistinen puolue. Nyt alkaa ennennäkemätön rikkaiden ja yritysten joukkopako new yorkista
Ei mene ihan noin. Monella merkittävällä Demokraatti vaikuttajalla oli hankala tilanne antaa tukeansa Mandanille. Asaintuntijat ovatkin jo sitä mieltä, että tämmönen Mandani tulee todennäkösesti laskemaan Demokraattien kannattusta isommassa kuvassa. Jos joku ihmettelee että miksi, niin Jenkkien Demokraatti ei ole sama asia ku Demokraatti Suomessa. Toki Jenkkien Demokraateissa on Marxilais klikki, mutta aika pieni, eikä laajaa kannatusta tule omien keskelläkään saamaan.
Toki, jos rikkaat ja pääomat lähtevät himoverottajaa pakoon, niin kusessa on Kommari ja tulee näivettään Nykin. Sama tulevaisuus mikä Kommunistivaltioillakin on aina ollut, eli kaikki on yhtä köyhiä, pl pikkunen poliittinen eliitti.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: La Marras 08, 2025 8:46 pm
Kirjoittaja URSA
Tommy Landen Huerter uskoo, että Trump tuo hotelliensa tyyliä Valkoiseen taloon, hän sanoo BBC:lle. Huerterin mukaan kullatut yksityiskohdat ja koristeellisuus ovat barokkia, eivätkä ne kuulu virka-asuntoon, hän sanoo BBC:lle.
Hän nostaa esiin, että palatsimaiset piirteet jätettiin Valkoisesta talosta aikanaan tarkoituksella pois, koska haluttiin korostaa, ettei Yhdysvallat ole monarkia.
qurqo kirjoitti: Ke Marras 05, 2025 7:20 pm
Mandanin voitto vain vahvisti sen, että demokraattipuolue on nyt kommunistinen puolue. Nyt alkaa ennennäkemätön rikkaiden ja yritysten joukkopako new yorkista
Ei mene ihan noin. Monella merkittävällä Demokraatti vaikuttajalla oli hankala tilanne antaa tukeansa Mandanille. Asaintuntijat ovatkin jo sitä mieltä, että tämmönen Mandani tulee todennäkösesti laskemaan Demokraattien kannattusta isommassa kuvassa. Jos joku ihmettelee että miksi, niin Jenkkien Demokraatti ei ole sama asia ku Demokraatti Suomessa. Toki Jenkkien Demokraateissa on Marxilais klikki, mutta aika pieni, eikä laajaa kannatusta tule omien keskelläkään saamaan.
Toki, jos rikkaat ja pääomat lähtevät himoverottajaa pakoon, niin kusessa on Kommari ja tulee näivettään Nykin. Sama tulevaisuus mikä Kommunistivaltioillakin on aina ollut, eli kaikki on yhtä köyhiä, pl pikkunen poliittinen eliitti.
Demokraatit on nyt fasismin ja väkivallan puolue ja jos et ole progressiivisen äärilaidan ideologiassa mukana, olet vihollinen ja sinut voidaan tappaa. Kyllä siinä on kaikki miljardööritkin kauhuissaan. kun ei uskalla missään liikkua ilman massiivisia turvatoimia.
Poliittisen väkivallan ihannointi on nyt demokraattipuolueen tunnusmerkki.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Demokraatit on nyt fasismin ja väkivallan puolue ja jos et ole progressiivisen äärilaidan ideologiassa mukana, olet vihollinen ja sinut voidaan tappaa. Kyllä siinä on kaikki miljardööritkin kauhuissaan. kun ei uskalla missään liikkua ilman massiivisia turvatoimia.
Poliittisen väkivallan ihannointi on nyt demokraattipuolueen tunnusmerkki.
Ehken tässäkään ihan näin jyrkästi asiaa näe, tai sanoisi, mutta vähintään joku totuuden siemen tuossa kyllä on. Pitää se paikkansa että laita Vasemmisto on aika väkivaltasta nykyään Jenkeissä, ja ehkä laskenta tavasta johtuen tulokset hivenen kaunistelee tilastoja. Aivan selvä yhteys löytyy niin Trumpin x2 murhayritys, kuin Kirkin onnistunut murhaaminen tälläsestä demonisoinnista Vasemman siiven puolesta.
Onko näitä BLM mellakoita muuten tilastoitu jossain Vasemmiston taholta olevaksi ? Joku BLM jehu muistaakseni joskus jossain videolla kehuskeli miten ovat harjoittaneet Marxismia jne... Taisi siellä joku pääjehu viedä tältä yhdistykseltä rahaakin taskuihinsa.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Ma Marras 10, 2025 7:35 am
Kirjoittaja Mansen Miäs
Lienee surullinen päivä "puolueettomalle" medialle.
Tässähän availlaan tapausta aika mukavasti. Poliittinen vaikutus yritys päivän selvä asia, että näin valtiolliselta medialta.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Ti Marras 11, 2025 8:22 pm
Kirjoittaja qurqo
BBC editoi Trumpin J6 puhetta ja samaan syyllistyi myös Suomen mediat, jotka aikoinaan näytti vain editoitua versiota uutisissaan, eivätkä todellista pätkää.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lähetetty: Ke Marras 12, 2025 2:17 am
Kirjoittaja Anoteus
qurqo kirjoitti: Ti Marras 11, 2025 8:22 pm
BBC editoi Trumpin J6 puhetta ja samaan syyllistyi myös Suomen mediat, jotka aikoinaan näytti vain editoitua versiota uutisissaan, eivätkä todellista pätkää.
Laitatko linkin tuohon Suomen median julkaisuihin? Haluan nähdä itse että on esitetty Suomen tv:ssä leikelty versio