Sivu 104/199
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 2:06 pm
Kirjoittaja loneliness
Varmaan syntymä. Sen jälkeen en osaa sanoa
Sama?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 2:46 pm
Kirjoittaja sorsake
Hankala mutta kiinnostava kysymys. Jälkeenpäin ajatellen ulkomaille lähteminen, sillä hetkellä itsessään se ei ehkä tuntunut siltä.
Hyvä kysymys, joten pidetään samana
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 3:47 pm
Kirjoittaja VoDKa
Kun päätin, ettei toisten mielipiteillä ole väliä, voin tehdä mitä vain, milloin vain, pukeutua miten mielin, käyttäytyä kuten haluan ja olla oma itseni. Ehdottomasti parasta koskaan, ei tarvitse enää leikkiä muiden kanssa sitä ihmeellistä yhteiskuntaleikkiä, joka tuntui aina ihan käsittämättömältä.
Samaa reittiä olen löytänyt kasan ihmisiä, joilla on oikeasti merkitystä ja monia sellaisia asioita, joihin syventyminen on antanut uutta merkitystä kaikelle.
Mutta jatketaanhan samalla, ennen kuin menee liian syvälliseksi. Eli mikä on elämäsi onnellinen/onnellisin tapahtuma?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 5:40 pm
Kirjoittaja Rattus
Ei mulle ole tapahtunut mitään isoja onnellisia asioita. Paljon on kyllä satanut p*skaa niskaan, mutta voihan sen ajatella käänteisesti, että kaikki se on ollut yhtä onnea, kun vieläkin olen mukana

!
Mitä varten kaikki koira-aiheet täällä menee yheks saamarin väännöksi?!
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 5:56 pm
Kirjoittaja Mike Manner
Rattus kirjoitti:Mitä varten kaikki koira-aiheet täällä menee yheks saamarin väännöksi?!
Eikö mene joka foorumilla? Ennen, tänään, huomenna...
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 6:27 pm
Kirjoittaja Chopper
Mike Manner kirjoitti:Rattus kirjoitti:Mitä varten kaikki koira-aiheet täällä menee yheks saamarin väännöksi?!
Eikö mene joka foorumilla? Ennen, tänään, huomenna...
Ei voi tietää kun ei seuraa joka foorumia
Oletko jo tehnyt vknloppu suunnitelmia?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 6:33 pm
Kirjoittaja Tiina
En, kun pomo ehti ensin...
Osatko soittaa jotain instrumenttia?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 6:34 pm
Kirjoittaja Bleddyn
Kitaraa osaan soitella, ainakin omasta mielestäni.
Mitä soitinta haluaisit osata soittaa?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 7:03 pm
Kirjoittaja R.aven
Rumpuja, joku Hellhammerin taso ois aika kova
Sama.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 7:55 pm
Kirjoittaja sorsake
Selloa. En kuuntele klassista kovin paljon oikeastaan, mutta Elgarin sellokonsertto tuo kyllä kylmät väreet selkäpiihin.
Kuka on klassinen lempisäveltäjäsi?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 8:14 pm
Kirjoittaja Cotton
Klassista tulee kuunneltua valitettavan harvoin, mutta heitetääs vaikka Wagner- sarjakuvana se on ainakin perin hauska ja osuva
Lempi sarjakuva tai sarjakuvahahmo?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 8:15 pm
Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras
.
J.S.Bach on kukkulan kuningas klassisen saralla vaikka muitakin kovia sällejä sieltä löytyy.
Jatketaan musiikki-aiheella. Minkä tyyppistä musiikkia kuuntelet mieluiten ts. lempimusiikkisi?
edit: Cotton ehti ensin. Vastataan hänen kysymykseensä, eli sarjakuvahahmoista suosikki on tällä hetkellä Rick Random. Myös Jonah Hex ja Corto Maltese tunnetaan täällä. Lähinnä hyvät tarinat ja piirrostyyli mikä niissä viehättää.
.
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 8:24 pm
Kirjoittaja Mata Hari
Just nyt on menossa Hector -kausi. Suomi pop ja CCR yleiskestohyvin mun mielestä
Miten olet nolannut itsesi?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 9:22 pm
Kirjoittaja Rattus
Miten olet nolannut itsesi?
Kaikin mahdollisin tavoin ja koko ajan. Viimeksi tänään, meinasi koira lähteä lapasista, kun en saanut naurultani pidettyä kiinni.
En itsekkään tiedä mille nauroin, se siinä varmaan nolointa olikin ...
Oletko olevinasi humaltuneena hyvä tanssija/laulaja?
Lähetetty: Ti Syys 30, 2008 9:26 pm
Kirjoittaja sorsake
miten niin olevinaan, mähän olen maailman paras tanssija... (laulamista en niinkään harrasta)
mitä musiikkia tykkäät eniten tanssia?