Sivu 1036/3572

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: La Heinä 23, 2022 11:49 pm
Kirjoittaja VonBiden
Oppenheimer kirjoitti: La Heinä 23, 2022 9:07 pm
Solttuetsivä kirjoitti: La Heinä 23, 2022 3:03 pm Piti sitten heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ampua muutama ohjus Odessan satamaan.

Venäjä ja Putin näytti taas todellisen puolensa.
Turha noiden kanssa on mitään sopimuksia tehdä kun haistattavat pitkät omille sopimuksilleen.

Kyllähän tämä on taas oikeaa keskisormen näyttöä muulle maailmalle, YK:lle ja muille.

Kaksi kuukautta väännetään sopimusta viljanviennistä ja kuljetuksista Mustallamerellä.
Vihdoin sopimus saadaan allekirjoitettua perjantaina.
Muste ei ehtinyt kuivua sopimuksessa kun jo ammutaan ohjuksilla Odessan satamaa, joka on Ukrainan todennäköisesti ainut satama mistä sitä
viljaa voisi kuljettaa.
Iskulla on suuri merkitys sodan jatkumisen kannalta. Se tarkoittaa, että ainakaan pitkään aikaan ei mitään sopimuspohjaista ryhdytä konstruoimaan. Nyt taistellaan joka neliösentistä vaikka sitten viimeiseen mieheen. Isku osoitti myös sen, että Venäjä haluaa näyttäytyä mieluummin pelottavana kuin luotettavana, mikä on suoraa heijastumaa pallopään hauraasta itsetunnosta.
Venäjä kiistänyt tehneensä Odessan iskun
Turkin puolustusministerin mukaan Venäjä on sanonut Turkille, ettei sillä olisi "mitään tekemistä" Odessan satamaan tehdyn iskun kanssa, Reuters uutisoi.

Turkin puolustusministeri tiedottaa "kehottavansa kaikkia osapuolia jatkamaan yhteistyötä" viljatoimituksia koskevaan sopimukseen liittyen.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: La Heinä 23, 2022 11:50 pm
Kirjoittaja VonBiden
USA hyötyykin mitä pidempään sota jatkuu. Voi olla sabotöörejä. Euroopan köyhtyminen, kaasunvienti, Venäjän sotilaallisen voiman vähenemä, kaikki sataa USA:n laariin.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 9:33 am
Kirjoittaja sinnerman
^Eikös ryssän kannattaisi pistää sitten pillit pussiin ja lähteä kotia kohden ,ettei jenkki vaan hyödy millään tavalla?

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 9:46 am
Kirjoittaja URSA
Niin. Miksi ryssät toteuttaa Yhdysvaltojen suurta suunnitelmaa?

On ne hulluja. Taitavat pitää sotaakin suurena luonnonvalintana, jossa jää eloon se jolla on eniten ohjuksia. Ukrainalle niitä on luvattu loputtomiin.
Venäjän televisiossa väitetään länsimaiden olevan sukupuuton partaalla

PÄIVITETTY 23.07.2022 | 10:59

Homoavioliittojen lisääntymisen myötä länsimaiset kansakunnat kuihtuvat pois, arvioi venäläinen televisiopropagandisti.

Venäjän valtiontelevision propagandistin Olga Skabejevan mukaan länsimaat ovat seksuaalivähemmistöjensä takia kuolemassa sukupuuttoon.

Skabajevan 60 minuuttia-ohjelma käsitteli samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta Yhdysvalloissa. Hän arveli, että näiden avioliittojen lisääntymisen myötä ja seksuaalivähemmistöjen laajenemisen myötä länsimaita odottaa sukupuutto.

– Periaatteessa Yhdysvallat ja läntiset kansakunnat ovat yhä lähempänä katoamistaan. Jossain vaiheessa nuo kansat yksinkertaisesti lopettavat lisääntymisen ja sen seurauksena ne katoavat.

Näin jäljelle jäävät vain venäläiset.

– Luonnonvalintaa! Vain parhaista parhaimmat jäävät jäljelle, toteaa Skabajeva innostuneesti.

BBC:n Venäjä-asiantuntija on kommentoinut Skabajevan väitteen yhteydessä että Venäjältä on lähtenyt vuoden alusta lähtien 311 000 ihmistä. Samoin maan väestömäärä on laskenut koko ajan Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien.
https://www.verkkouutiset.fi/a/venajan- ... /#e14dfa71

Venäjällä ei taideta ymmärtää mikä on vähemmistö.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 11:17 am
Kirjoittaja JohnDee
^ Aaaahhahahhahahah ryssien tyhmyys ja propaganda on aina vaan naurettavampaa ja säälittävämpää. :D

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 11:35 am
Kirjoittaja URSA
Näin jäljelle jäävät vain venäläiset.

– Luonnonvalintaa! Vain parhaista parhaimmat jäävät jäljelle, toteaa Skabajeva innostuneesti.
Tähän voisi taas laittaa kuvan siitä tankkeriörkkivarkaasta disneylakanoissa, jolla on vinoon vääntynyt ruma naama. Mutta en viitsi etsiä linkkiä. Tiedätte kuvan.

Ryssät teki sopimuksen viljanviennin turvaamisesta ja Zele erehtyi kertomaan somessa miten paljon viljaa on (satamassa) parhaillaan odottamassa kuljetusta.
Miljoonien arvosta viljaa taivaan tuuliin: Silminnäkijä tallensi videolle venäläisen Kalibr-ohjuksen iskun

MTV Uutiset JULKAISTU 50 MINUUTTIA SITTEN

Silminnäkijä tallensi videolle venäläisen Kalibr-ohjuksen iskun viljasatamaan.

Videolta on nähtävissä, kuinka ohjusisku saa aikaan räjähdyksen sekä tummaa samua taivaalle.

Ohjukset osuivat juuri siihen kohtaan satamaa, jossa käsitellään viljaa. Ei ole varmennettua tietoa siitä, oliko ohjukset suunnattu tähän kohtaan.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi perjantaina Telegramissa, että sillä on 20 miljoonaa tonnia viljaa odottamassa ulkomaille vientiä. Zelenskyin mukaan viljaa on jopa kymmenen miljardin dollarin arvosta.

Iskun pelätään pahentavan maailmanlaajuista ruokakriisiä, joka johtuu osittain Mustanmeren sataman saarrosta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mil ... #gs.6otbqq

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 12:20 pm
Kirjoittaja Samira
VonBiden kirjoitti: La Heinä 23, 2022 11:49 pm
Oppenheimer kirjoitti: La Heinä 23, 2022 9:07 pm
Solttuetsivä kirjoitti: La Heinä 23, 2022 3:03 pm Piti sitten heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ampua muutama ohjus Odessan satamaan.

Venäjä ja Putin näytti taas todellisen puolensa.
Turha noiden kanssa on mitään sopimuksia tehdä kun haistattavat pitkät omille sopimuksilleen.

Kyllähän tämä on taas oikeaa keskisormen näyttöä muulle maailmalle, YK:lle ja muille.

Kaksi kuukautta väännetään sopimusta viljanviennistä ja kuljetuksista Mustallamerellä.
Vihdoin sopimus saadaan allekirjoitettua perjantaina.
Muste ei ehtinyt kuivua sopimuksessa kun jo ammutaan ohjuksilla Odessan satamaa, joka on Ukrainan todennäköisesti ainut satama mistä sitä
viljaa voisi kuljettaa.
Iskulla on suuri merkitys sodan jatkumisen kannalta. Se tarkoittaa, että ainakaan pitkään aikaan ei mitään sopimuspohjaista ryhdytä konstruoimaan. Nyt taistellaan joka neliösentistä vaikka sitten viimeiseen mieheen. Isku osoitti myös sen, että Venäjä haluaa näyttäytyä mieluummin pelottavana kuin luotettavana, mikä on suoraa heijastumaa pallopään hauraasta itsetunnosta.
Venäjä kiistänyt tehneensä Odessan iskun
Turkin puolustusministerin mukaan Venäjä on sanonut Turkille, ettei sillä olisi "mitään tekemistä" Odessan satamaan tehdyn iskun kanssa, Reuters uutisoi.

Turkin puolustusministeri tiedottaa "kehottavansa kaikkia osapuolia jatkamaan yhteistyötä" viljatoimituksia koskevaan sopimukseen liittyen.
Alleviivauksesi virgin hyvä ei vanhentunut kovin hyvin. Miksi ylipäätään uskoa huijarin ja hyökkääjän näkemystä, joka jää valehtelusta ja sotarikoksista kiinni vähän väliä?

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008743320.html

Maria Zaharova kommentoi Odessan ohjusiskua

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova sanoi, että Venäjän joukot osuivat ukrainalaiseen sotilasalukseen Odessan satamassa erittäin tarkoilla ohjuksilla, raportoi Reuters.

Ukraina on sanonut, että venäläiset ohjukset osuivat eteläiseen satamaan lauantaina ja uhkasivat perjantaina tehtyä sopimusta vapauttaa viljan vienti Mustanmeren satamista ja lievittää sodan aiheuttamaa maailmanlaajuista elintarvikepulaa.

Vielä lauantaina Venäjä ilmoitti, että sillä ei ole ollut mitään osallisuutta Odessaan tehtyyn iskuun.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 12:22 pm
Kirjoittaja Late6
VonBiden kirjoitti: La Heinä 23, 2022 11:50 pm USA hyötyykin mitä pidempään sota jatkuu. Voi olla sabotöörejä. Euroopan köyhtyminen, kaasunvienti, Venäjän sotilaallisen voiman vähenemä, kaikki sataa USA:n laariin.
Mitä heikommaksi Venäjä käy sen vahvemmin sen sataa ensisijaisesti Suomen ja muun Euroopan laariin. Venäjästä ei ole ollut vuosikymmeniin minkäänmoista vastusta USA:lle joten tällaiset venäläismielisten spekulaatiot voidaan nyt viimein haudata

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 1:04 pm
Kirjoittaja damfin
VonBiden kirjoitti: La Heinä 23, 2022 11:49 pm
Oppenheimer kirjoitti: La Heinä 23, 2022 9:07 pm
Solttuetsivä kirjoitti: La Heinä 23, 2022 3:03 pm Piti sitten heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ampua muutama ohjus Odessan satamaan.

Venäjä ja Putin näytti taas todellisen puolensa.
Turha noiden kanssa on mitään sopimuksia tehdä kun haistattavat pitkät omille sopimuksilleen.

Kyllähän tämä on taas oikeaa keskisormen näyttöä muulle maailmalle, YK:lle ja muille.

Kaksi kuukautta väännetään sopimusta viljanviennistä ja kuljetuksista Mustallamerellä.
Vihdoin sopimus saadaan allekirjoitettua perjantaina.
Muste ei ehtinyt kuivua sopimuksessa kun jo ammutaan ohjuksilla Odessan satamaa, joka on Ukrainan todennäköisesti ainut satama mistä sitä
viljaa voisi kuljettaa.
Iskulla on suuri merkitys sodan jatkumisen kannalta. Se tarkoittaa, että ainakaan pitkään aikaan ei mitään sopimuspohjaista ryhdytä konstruoimaan. Nyt taistellaan joka neliösentistä vaikka sitten viimeiseen mieheen. Isku osoitti myös sen, että Venäjä haluaa näyttäytyä mieluummin pelottavana kuin luotettavana, mikä on suoraa heijastumaa pallopään hauraasta itsetunnosta.
Venäjä kiistänyt tehneensä Odessan iskun
Turkin puolustusministerin mukaan Venäjä on sanonut Turkille, ettei sillä olisi "mitään tekemistä" Odessan satamaan tehdyn iskun kanssa, Reuters uutisoi.

Turkin puolustusministeri tiedottaa "kehottavansa kaikkia osapuolia jatkamaan yhteistyötä" viljatoimituksia koskevaan sopimukseen liittyen.
Venäjä nukkkui yli yön ja tajusi että eihän tuo kiistäminen mene mitenkään läpi kun todisteet on täysin selkeät...
Venäjä on pyörtänyt kantansa ja myöntänyt, että se teki raketti-iskun Ukrainan Odessan satamaan lauantaina. Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova ilmoitti tänään, että Venäjän ohjukset tuhosivat "sotilaallisen infrastruktuurin" Odessan satamassa.

Vielä eilen Venäjä tiedotti, että sillä ei ole ollut mitään osallisuutta Odessan räjähdyksiin.

Tänään Zaharova sanoi Telegram-viestisovelluksessa, että (Venäjän) Kalibr-ohjukset tuhosivat "erittäin tarkalla iskulla sotilaallisen infrastruktuurin" Odessan satamassa. Zaharovan mukaan isku tuhosi ukrainalaisen "partioveneen".

Odessa on Ukrainan tärkein viljasatama. Ukrainan mukaan ohjusiskut oli suunnattu nimenomaan siihen osaan satamaa, missä käsitellään viljaa.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkom ... bb90169e40

Venäjän kannalta naurettavaksi tuonkin väitteen tekee se että paikalta otetut kuvat ja videot kertovat että ohjukset eivät osuneet mihinkään sotilaalliseen kohteeseen, vaan viljavarastoihin.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 1:20 pm
Kirjoittaja VonBiden
Late6 kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 12:22 pm
VonBiden kirjoitti: La Heinä 23, 2022 11:50 pm USA hyötyykin mitä pidempään sota jatkuu. Voi olla sabotöörejä. Euroopan köyhtyminen, kaasunvienti, Venäjän sotilaallisen voiman vähenemä, kaikki sataa USA:n laariin.
Mitä heikommaksi Venäjä käy sen vahvemmin sen sataa ensisijaisesti Suomen ja muun Euroopan laariin. Venäjästä ei ole ollut vuosikymmeniin minkäänmoista vastusta USA:lle joten tällaiset venäläismielisten spekulaatiot voidaan nyt viimein haudata
Kerrotko, että millä tavalla huomattavasti kalliimpi energia ja polttoaine sekä kuluttajille, että teollisuudelle sataa Suomen laariin? Sekä tietysti Venäjän kaupan tyrehtyminen kokonaan. Me tienataan tällä hihhuloi Jyrki Katainen taustalla. 10mrd. + 13mrd. on jo mennyt Fortumin päätösten seurauksena Uniperin kautta suomalaisten rahaa. Se on melko iso summa. Mut hei me tienataan tällä, hip ja vittu hei!

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 1:22 pm
Kirjoittaja VonBiden
damfin kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 1:04 pm Venäjän kannalta naurettavaksi tuonkin väitteen tekee se että paikalta otetut kuvat ja videot kertovat että ohjukset eivät osuneet mihinkään sotilaalliseen kohteeseen, vaan viljavarastoihin.
Mistä ne kuvat ja videot löytää? :?:

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 1:31 pm
Kirjoittaja damfin
VonBiden kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 1:22 pm
damfin kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 1:04 pm Venäjän kannalta naurettavaksi tuonkin väitteen tekee se että paikalta otetut kuvat ja videot kertovat että ohjukset eivät osuneet mihinkään sotilaalliseen kohteeseen, vaan viljavarastoihin.
Mistä ne kuvat ja videot löytää? :?:
https://www.google.com/search?q=venäjän ... era&hs=hUx

Löydätkö kuvissa olevien rakennusten raunioista sen venäjän tuhoaman partioveneen?

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 2:26 pm
Kirjoittaja Late6
VonBiden kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 1:20 pm
Late6 kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 12:22 pm
VonBiden kirjoitti: La Heinä 23, 2022 11:50 pm USA hyötyykin mitä pidempään sota jatkuu. Voi olla sabotöörejä. Euroopan köyhtyminen, kaasunvienti, Venäjän sotilaallisen voiman vähenemä, kaikki sataa USA:n laariin.
Mitä heikommaksi Venäjä käy sen vahvemmin sen sataa ensisijaisesti Suomen ja muun Euroopan laariin. Venäjästä ei ole ollut vuosikymmeniin minkäänmoista vastusta USA:lle joten tällaiset venäläismielisten spekulaatiot voidaan nyt viimein haudata
Kerrotko, että millä tavalla huomattavasti kalliimpi energia ja polttoaine sekä kuluttajille, että teollisuudelle sataa Suomen laariin? Sekä tietysti Venäjän kaupan tyrehtyminen kokonaan. Me tienataan tällä hihhuloi Jyrki Katainen taustalla. 10mrd. + 13mrd. on jo mennyt Fortumin päätösten seurauksena Uniperin kautta suomalaisten rahaa. Se on melko iso summa. Mut hei me tienataan tällä, hip ja vittu hei!
Kannattaa tsekat taloushistoriaa vähän pidemmällä perspektiivistä niin ymmärtää myös sen tulevaisuudesta jotain toisin kuin Venäläismedioissa rummutetaan. Tsekkaas muuten ihmeessä myös Brent- ja Ural öljyn maailmanmarkkinahintojen kehitys Venäjän hyökkäyssodan alkupäivästä alkaen

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 2:51 pm
Kirjoittaja Drebin!
VonBiden kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 1:20 pm
Late6 kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 12:22 pm
VonBiden kirjoitti: La Heinä 23, 2022 11:50 pm USA hyötyykin mitä pidempään sota jatkuu. Voi olla sabotöörejä. Euroopan köyhtyminen, kaasunvienti, Venäjän sotilaallisen voiman vähenemä, kaikki sataa USA:n laariin.
Mitä heikommaksi Venäjä käy sen vahvemmin sen sataa ensisijaisesti Suomen ja muun Euroopan laariin. Venäjästä ei ole ollut vuosikymmeniin minkäänmoista vastusta USA:lle joten tällaiset venäläismielisten spekulaatiot voidaan nyt viimein haudata
Kerrotko, että millä tavalla huomattavasti kalliimpi energia ja polttoaine sekä kuluttajille, että teollisuudelle sataa Suomen laariin? Sekä tietysti Venäjän kaupan tyrehtyminen kokonaan. Me tienataan tällä hihhuloi Jyrki Katainen taustalla. 10mrd. + 13mrd. on jo mennyt Fortumin päätösten seurauksena Uniperin kautta suomalaisten rahaa. Se on melko iso summa. Mut hei me tienataan tällä, hip ja vittu hei!
Fortumin tiedot ovat julkista tietoa 31.12.2022 yhtiön likvidit varat olivat 1,7 miljardia, vuotta myöhemmin 31.12.2021 4,2 miljardia. Tämä päivänä 3,8 miljardia. Niin kerrotko mistä otat nämä 10 + 13 miljardia?

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Su Heinä 24, 2022 5:40 pm
Kirjoittaja VonBiden
damfin kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 1:31 pm
VonBiden kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 1:22 pm
damfin kirjoitti: Su Heinä 24, 2022 1:04 pm Venäjän kannalta naurettavaksi tuonkin väitteen tekee se että paikalta otetut kuvat ja videot kertovat että ohjukset eivät osuneet mihinkään sotilaalliseen kohteeseen, vaan viljavarastoihin.
Mistä ne kuvat ja videot löytää? :?:
https://www.google.com/search?q=venäjän ... era&hs=hUx

Löydätkö kuvissa olevien rakennusten raunioista sen venäjän tuhoaman partioveneen?
Ukrainan armeijan mukaan kaksi ohjusta osui viljanviennissä tarvittaviin laitteistoihin.
Pakko myöntää neutraliteetin vuoksi, etten myöskään näe kuvissa viljanviennissä tarvittavia laitteistoja vaan jotain sortuneita rakennuksia. Molemmat osapuolet ilmeisesti puhuvat tässäkin tapauksessa suurelta osin paskaa.