Eilisaamu kirjoitti: To Huhti 10, 2025 3:37 pm
Laitatko naakka vielä nauhan minuutit jossa kohdin kuulemme kun huppis hypähtää ovi-ikkunasta ulos? Yritän kuunnella nauhaa annelisti-versiona.
En usko, että hänen täytyi mitenkään erityisesti hypähtää minnekään, vaan mielestäni hän nosti vasemman jalkansa oven takana olevalle tuolille ja oikealla kädellä karmista vetäen ja vasempaan karmiin ranteen ulkosyrjällä tukien veti itsenä ulos aukosta ja astui oikealla jalalla tuolin viereen terassille, jonne jalan päkiän jälki jäikin. Siitä ei tarvitse mitenkään tasajalkaa hyppäillä, vaan niin kuin jäljetkin näyttävät. Mahdollista on tietysti myös se karmilla kyykyttelykin, mutta en ole sitä oikein vielä omaksunut. Joka tapauksessa terassille tultiin oikean jalan päkiällä josta liike jatkui sulavasti terassin oviaukkoon. Vasemmassa kädessä ollut astalo heilahti (koska käsi oli aika hervoton, kun ei varsinaisesti voinut pitää mistään kiinni) taaksepäin, osui vuorilaudan kulmaan ja heitti pisarat suht korkealle vasemmalle seinälle.
Lähinnä Amandan reaktioihin ja liikkumiseen ja kertomukseen perustuen uskon, että poistuminen oli jossain 3:00-3:05 maissa. Moni uskoo toisin, ja poistuminen on mahdollista myös tämän jälkeen, eli vasta tytön kirkaisun jälkeen.
"Mielestäni ikkunasta kavutaan n. 3:00-3:05 maissa, niin että huoneestaan ja eteisen seinän
kulman takaa tullut Amanda näkee surmaajan nostavan oikean jalkansa ulos (vasen on jo
ulkona tuolin päällä). Amanda uskaltaa mennä lähemmäksi, koska näkee murhaajan menevän
ulos. Amanda kertoi nähneensä surmaajan selän, ei nähnyt astaloa (joka on vasemmassa
kädessä ja jo ulkona ja kolahtaa terassin kulmalautaan. Hän kertoi olleensa ”aika keskel
olkkarii” ja ”aika lähellä valojuttua”, eli olohuoneen valokatkaisijaa, joka on olohuoneen ja
keittiön välisellä seinällä. Hän kertoi tulleensa huoneestaan ennen kuin näki surmaajan. Vaikka
hän kuulustelussa sanoikin, että näki ensin isänsä kuolleena ja sitten surmaajan poistumisen,
tätä on erittäin vaikea sijoittaa näin päin. Jos hän on keskellä huonetta ja näkee poistujan selän,
hän ei siitä paikasta näe isäänsä eikä takkahuoneen hävitystä lainkaan. Jos hän taas tulee sille
linjalle, mistä isänsä voi nähdä, ei hän voi nähdä surmaajan selkää, koska tämä olisi suoraan
hänen edessään vain parin metrin päässä. Tämän vuoksi olen päätynyt päätelmään, että
surmaaja poistui ensin, ja Amanda näki Jukan sen jälkeen, eli kohdassa 3:15, jossa kirkaisu
kuullaan.
Yksi teoria on se, että Amanda näkikin surmaajan ”ensimmäisen poistumisen” 1:26! Jos
tällainen astalonhakupoistuminen tapahtui, tyttö olisi sen voinut nähdä, mikäli oli eteisen
vaiheilla. Jos tämä olisi totta, se poistaisi tytön kertomuksen epäloogisen järjestyksen. Astaloa
ei voisi näkyä, koska sitä ei vielä kädessä ollut. Hän ei olisi nähnyt surmaajan palaamista
astalonhausta, koska oli silloin keittiössä puhelimeen menossa. Tällä tavalla voisi olla
mahdollista, että hän näki surmaajan poistumisen ennen kuin näki isänsä kuolleena. Tämä on
toki vain teoria."