Kuolemannaakka kirjoitti:Ghost hunting kirjoitti:Aika pieneksi jää lukijakunta jos täällä vaan mainostetaan
Kerro toki mistä sellaisen ihmeellisen opuksen saa, niin minä kiikutan sen poliisilaitoksen luettavaksi.
Ei ole mitään ulkopuolista jos on niin kerrottu tapahtumakulku ei pidä paikkansa.
Sinä uhkailet minua poliisilla, kun olen samaa mieltä kuin hovioikeus? Vähän outoa. Sinuthan se pitäisi poliisille ilmoittaa.
Kirjan idea on kertoa MIKSI Auer on syytön ja vapautettiin. Niin että kaikki tajuaisivat.
Tuo hovioikeuden tuomioon vetoaminen ei nyt kummoinen argumentti itsessään ole, kun seksuaalirikostuomion taas vahvisti kaksi oikeusastetta, hovioikeuden vielä koventaessa Auerin tuomiota. Siinä et taida ihan samoilla linjoilla olla käräjä- ja hovioikeuden kanssa? Muutenkin, kun Suomessa ei (onneksi) saa jäädä syyllisyydestä järkevää epäilyä, niin erittäin paljon todennäköisempää toki on, että täällä syyllinen jää tuomiotta, kuin että syytön joutuu kiven sisään. Että siinäkin mielessä se, että tämän ruljanssin aikana useampi tuomari on pitänyt Aueria myös syyllisenä murhaan, ei ole mikään merkityksetön asia.
Eipä siinä, ymmärrän kyllä turhautumisesi tapauksessa, johon perehtymiseen olet varmasti käyttänyt valtavasti aikaa. Kun johonkin asiaan perehtyy syvällisesti, niin asioihin pintapuolisesti perehtyneiden heppoiset nettikommentit tyyliin ”Syyllinen se on, kaikki sen tietää, näkeehän sen jo naamasta”, turhauttavat kyllä. Siinä tulee juuri esiin se ihmisen perisynti, laiskuus. Ihmiset ovat sellaisia, että haluavat mahdollisimman vähällä vaivalla muodostaa vahvan mielipiteen asiasta kuin asiasta. Niin se vain on. Itse huomaan saman Kyllikki Saaren tapuksessa, johon olen melkoisen kattavasti perehtynyt. Pidän tapausta syyllisten osalta käytännössä selvänä, kuten poliisikin, mutta sitten kun joskus erehtyy lukemaan Iltapaskalehtien tai vauvafoorumien kommentteja aiheesta, niin kyllähän se hetken potuttaa. ”Kyllikin isä on varma syyllinen, tiesi tyttärensä raskaudesta...pastori sen teki, tuli salaisella kyydillä Isojoelle blaa blaa blaa.” Kommentteja riittää ihmisiltä, jotka eivät ole sen vertaa vaivautuneet asiaan perehtymään, että olisivat Krp:ltä tilanneet aineistoa, kun se nyt lopulta on julkista. Ei, se olisi liian vaivalloista, mutta syyllinen toki varmuudella tiedetään, ihan pelkästään vahvan intuition pohjalta.
Mitä tulee oikeusmurhiin Suomessa, niin en todellakaan sokeasti usko järjestelmäämme. Pidän esimerkiksi Gustafssonia todennäköisesti syyttömänä Bodomin murhiin, eikä minusta poliisilla ollut ollenkaan tarpeeksi näyttöä edes syytteen nostamiseen. Toki käräjäoikeus toimi siinä oikein, ja tuomiossaan tyrmäsi syytteet, mutta media ehti antaa prosessin aikana jo oman tuomionsa, ja kansan silmissä ikuisen kolmoismurhaajan leiman Gustafssonin otsaan. Sitä ei voi enää perua. Tässäkään ei 99%:lla ihmisistä ole aikaa tai kiinnostusta itse perehtyä aiheeseen, vaan muodostetaan mielipide sen perusteella, mitä lehdet kirjoittivat Gustafssonin vangitsemisen jälkeen.
Voiko sitten syytön ihminen joutua Suomessa istumaan vakavista rikoksista, jopa murhasta?Kyllähän se tietysti mahdollista on, vaikka äärimmäisen harvinaista. Ei kai kukaan osaa varmuudella sanoa, kuinka monta syytöntä on istunut Suomessa usemman vuoden tuomion..
Ihan mielenkiinnolla odotan Naakka kirjaasi Auerin tapauksesta. Kannattaa silti sinunkin muistaa, että se on vain yhden henkilön, eli sinun, näkemyksesi asiasta. Siihen on moni ammattilainenkin syvällisesti perehtynyt, ja osa tullut erilaiseen lopputulokseen. Mutta juu, kommentoin kyllä kirjaa sitten kun se tulee luettavaksi.