Iltalehti kirjoitti:Kampaaja-Birgitta katosi tasan vuosi sitten - poliisi kaipaa edelleen vihjeitä
Keskiviikko 24.8.2016 klo 14.53
Birgitta Silanderin tiedetään lähteneen katoamispäivänä kotoaan Helsingin Viikistä kohti Pohjoisella Rautatiekadulla keskustassa sijaitsevaa kampaamoa.
Hän oli myynyt pitkään pitämänsä suositun kampaamon hiljattain työtoverilleen, mutta jäänyt vielä itse työskentelemään sinne vuokratuolisopimuksella. 65-vuotiaan Silanderin oli tarkoitus jättäytyä vähitellen eläkkeelle.
Katoamispäivänä Silanderilla ei ollut työpaikalla varsinaista työvuoroa, vaan hänen piti tavata työtoveri palaverin merkeissä. Oli helteinen kesäpäivä, eikä mikään viitannut siihen, että jotain voisi sattua.
Matkakorttitietojen perusteella on pystytty päättelemään, että Silander on matkustanut metrolla keskustaan.
Hän oli sopinut tapaamisen työpaikalle kello 15, ja kotoaan hän on lähtenyt noin kello 14. Työpaikalleen hän ei poliisin mukaan koskaan saapunut, eikä hän tallentunut myöskään kaupungin valvontakameroihin.
Viimeisimmät havainnot
Tapauksen tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopf kertoo, että viimeisin Silanderin nähnyt henkilö on ollut hänen miesystävänsä.
Mies lähti Silanderin kotoa katoamispäivän aamuna. Julkisuudessa on aiemmin kerrottu virheellisesti, että mies olisi nähnyt Silanderin viimeisen kerran katoamista edeltävänä iltana.
Asunto ei ole pariskunnan yhteinen, vaan mies asuu eri osoitteessa.
Kruskopfin mukaan Silanderin lähipiiriin kuuluu myös sisko, jonka kanssa poliisi on ollut katoamiseen liittyen yhteydessä puolin ja toisin. Muuta perhettä Silanderilla ei poliisin mukaan ole.
Viimeisin varma havainto Silanderista on, kun hänen matkapuhelimensa on paikantunut Tennispalatsin katolla olevaan tukiasemaan Helsingin Kampissa kello 17.
Hän on siis ilmeisesti ollut lähellä työpaikkaansa vielä tuohon aikaan. Toisaalta tukiasematiedoissa saattaa olla epätarkkuuksia, kuten mediassa paljon seuratun Nela Utkinan tapaus osoitti.
Mikään ei selitä
Poliisin tiedossa ei ole mitään asiaa, mikä selittäisi helsinkiläisen Birgitta Silanderin katoamisen.
Silanderin miesystävä on kertonut poliisille, ettei pariskunnalla ollut katoamisaamuna riitaa mistään. Kaksikon tiet olivat eronneet hyvissä tunnelmissa, kun mies oli lähtenyt aamulla Silanderin asunnolta.
Silanderin siskonkaan tiedossa ei ole mitään, mikä selittäisi katoamisen.
Poliisi on käynyt läpi myös Silanderin asiakaskontakteja - tuloksetta.
Silander ei esimerkiksi ollut perunut seuraavia sovittuja asiakasaikojaan.
Poliisi on ollut yhteydessä myös Silanderin Etelä-Euroopassa asuvaan ystävään, mutta hänkään ei ole tiennyt katoamisesta mitään.
Ei epäillä rikosta
Poliisi ei epäile katoamisessa rikosta. Vaikka oudosta katoamisesta on kulunut jo vuosi, ei etsintöjä ole kuitenkaan vielä lopetettu.
- Jatkuvasti tarkastetaan, jos jotain uutta tulee. On tarkkailtu esimerkiksi pankkitietoja, mutta viimeisin liikenne siellä on tapahtunut ennen katoamista, tutkinnanjohtaja Kruskopf sanoo.
Poliisi julkaisi Silanderin nimen ja kuvan ensimmäisen kerran syyskuussa 2015. Sen jälkeen poliisi on saanut muutamia yleisövihjeitä havainnoista, mutta yhtäkään niitä ei ole voitu todentaa varmasti Silanderia koskevaksi.
Viimeisimmän, joskin perättömäksi osoittautuneen vihjeen poliisi sai viime keväänä.
- Eräs henkilö piti mahdollisena, että olisi havainnut Birgitan nyt loppukeväällä Itä-Helsingissä, Kruskopf kertoo.
Maastosta tai vesistöistä poliisi ei ole voinut Silanderia etsiä, sillä etsittävää aluetta ei ole pystytty rajaamaan. Silanderin kotoa on työpaikalle noin kymmenen kilometrin matka.
- Alue täytyisi kohdentaa. Ei voida vain lähteä ihan summamutikassa etsimään, Kurskopf selventää.
Vihjeitä kaivataan
Poliisi kaipaa edelleen havaintoja tasan vuosi sitten kadonneesta Silanderista.
Silander on noin 165 senttimetriä pitkä ja hän on normaalipainoinen. Poliisin mukaan naisella on vaaleahkot ja samalla hieman punertavat, lyhyet hiukset.
Katoamishetken vaatetuksesta poliisilla ei ole varmuutta.
Tiedot voi ilmoittaa poliisille virka-aikana eli kello 8-16 puhelimitse numeroon 0295 475 382. Virka-ajan ulkopuolella yhteyttä voi ottaa numeroon 0295 41 7935 tai sähköpostitse osoitteeseen
[email protected].
- Toivotaan parasta, mutta todennäköisyys, että kadonnut löytyy hengissä pienenee ajan kuluessa, tutkinnanjohtaja Kruskopf totesi Iltalehdelle huhtikuussa.
HENNI AUVINEN