Hatuilla krp:n suojelu
Krp:ltä uutta tietoa Tampereelle suunnitellusta iskusta: Poliisi käytti erittäin poikkeuksellista keinoa
Anne Kantola HS14:21
Rikosepäilyt|Krp:n mukaan poliisi oli suojaamassa ja varautui suojaamaan liivijengin kerhotiloja.
Bandidos Tampere moottoripyöräjengin tilat Tampereen Vehmaisissa. Kuva vuodelta 2018. Kuva: Aamulehti
Krp epäilee suomalais-ruotsalaista ryhmää huumausainerikoksista ja väkivaltaisen kostoiskun suunnittelusta.
HS:n tietojen mukaan isku oli tarkoitus kohdistaa Tampereen Bandidos MC:n kerhotiloihin.
Keskusrikospoliisi (krp) kertoo uusia tietoja epäillystä väkivaltaisen iskun suunnittelemisesta suomalaisen liivijengin tiloihin.
Kyse on samasta rikosepäilystä, josta Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina. HS:n tietojen mukaan isku oli tarkoitus kohdistaa Tampereella sijaitsevan liivijengi Bandidos MC:n kerhotiloihin.
Iskusuunnitelmat tulivat krp:n tietoon huumerikostutkinnan yhteydessä.
”Salaisten pakkokeinojen kautta eli teknisen kuuntelun ja telekuuntelun kautta tuli ilmi, että tällaista ollaan valmistelemassa. Siellä puhuttiin suoraan pommista, räjäyttämisestä ja kohteesta”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Heinonen.
Poliisin mukaan iskun taustalla oli suomalaisen liivijengin ja ruotsalaisten väliset kiistat huumekaupoissa.
Iskusuunnitelma sai poliisin reagoimaan hyvin poikkeuksellisella tavalla.
Heinosen mukaan poliisi oli suojaamassa ja varautui suojaamaan liivijengin kerhotiloja uhan ollessa kriittisimmillään viime toukokuussa.
Se, että poliisi on turvaamassa järjestäytyneen rikollisryhmän tiloja, on hyvin harvinaista Suomessa.
Väkivallan uhka oli Heinosen mukaan aito. Poliisin esitutkinnan perusteella epäillyt olivat käyneet aktiivista keskustelua pommien järjestämisestä, rakentamisesta ja kohteesta.
”Tutkinnassa on materiaalia, jossa pyydetään hakemaan pommit, jotka ovat valmiina ja odottavat hakemista”, Heinonen sanoo.
Krp:n mukaan iskun suunnittelussa olivat mukana kaksi ruotsalaista miestä, joita epäillään törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta sekä huumerikoksista.
Tutkinnan mukaan ryhmän epäillään välittäneen Suomessa vähintään 30 kiloa amfetamiinia, viisi kiloa MDMA:ta ja 20 000 ekstaasitablettia.
Ryhmän johtohahmo toimi ulkomailta käsin. HS:n tietojen mukaan ryhmän epäilty johtaja on ruotsalainen Ismail Abdo, joka tunnetaan lempinimellä Mansikka. Abdon epäillään taistelevan rikollisorganisaatio Foxtrotin ruotsalaisen johtohahmon Rawa Majidin eli Kurdiketun kanssa.
Heinosen mukaan ulkomailla oleskeleva ryhmän epäilty johtaja antoi suoria käskyjä kahdelle ruotsalaismiehelle. Johtohenkilö painosti alaisiaan toimimaan nopeasti ja hoputti tekemään nopeampia toimia kostoiskun edistämiseksi.
Vangittuna olevat ruotsalaismiehet ovat 35- ja 47-vuotiaita. Heillä on Heinosen mukaan rikoshistoriaa Ruotsissa. Ruotsalaisten lisäksi iskun suunnittelusta epäillään kahta suomalaismiestä.
Suomalaisten roolina oli Heinosen mukaan hankkia aseita ja räjähteitä. Suomalaisten hallusta poliisi takavarikoi sarjatulisaseen ja kivääreitä, joita oli jo ehditty testata.
Toinen rikoksista epäillyistä ruotsalaismiehistä on kuulusteluissa tunnustanut, että iskua oli suunniteltu. Toinen epäilyistä on kiistänyt kaikki rikosepäilyt, Heinonen kertoo. Poliisille ei käynyt tutkinnassa täysin selväksi, miksei isku loppujen lopuksi toteutettu.
Heinosen mukaan Suomen huumekaupassa ja järjestäytyneessä rikollisuudessa on nähtävissä selkeä muutos. Huumeiden maahantuonti on tällä hetkellä täysin ulkomailla toimivien eri organisaatioiden hallussa.
Suomen perinteisten liivijengien, niin sanottujen katujengien ja järjestäytyneen rikollisryhmien roolina on toimia huumeiden välittäjänä.
”Ulkomaalaisia ryhmittymiä on paljon. Niitä yhdistää etnisyys tai kielellinen yhteys. Ruotsi on usein yhdistävä tekijä”, Heinonen summaa.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010820362.html