Sivu 106/145
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Pe Loka 04, 2013 2:07 pm
Kirjoittaja Tarantula
Ja ylläoleva siis ei tarkoita sitä etteikö lastensuojelussa tehtäisi virheitä tai että kaikki riskitapaukset saataisiin haaviin jo raskausaikana mutta pyrin vain tuomaan esiin että kyllä tätä äidinkin riskikäyttäytymistä nykypäivänä tarkkaillaan ja pyritään riskiäidit ja riskiperheet saamaan jo raskausaikana hoidon pariin. Ketään ei voi kieltää lisääntymästä eikä lapsia voi oikein ottaa huostaankaan sillä perusteella että äiti tai isä voi ehkä olla vaaraksi lapselle. Siksi tukitoimia pyritään kehittämään.
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Pe Loka 04, 2013 2:27 pm
Kirjoittaja Edgein
Otin palstapoliisin tehtävän haltuun (sorry siso talo ja ylläpito) koska perheväkivaltakeskustelu meni liian pitkään offtopiccina (taisi vielä alkaa omasta allekirjoituksesta). Kopioin ketjua Tarantulan toiseksi viimeiseen kirjoitukseen asti (viitsitkö Tarantula vastata kyökin puolella viimeisen viestisi?). Joten jatketaan kyökkipsykologia-ketjussa perheväkivallasta, ja tässä ketjussa Juha Joutsenlahdesta, jookos?
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: La Loka 05, 2013 3:33 pm
Kirjoittaja jmit
Olen hieman eri mieltä. Valtion harjoittama väärän tiedon levittäminen ja harhaanjohtaminen on se asia mikä sekoitti Juha Joutsenlahden pään ja joka selittää hänen käytöksensä. Tutustukaa seuraavaan linkkiin ja miettikää miten tämä informaatio sopii yhteen sen faktan kanssa, että Suomessa lapsen pahin terveysuhka on hänen oma äitinsä. Ja mitä raaempi teko, niin sitä todennäköisemmin tekijä on lapsen oma äiti. Väkivaltaa on myös aiheutetut 600 pysyvää aivovauriota Suomen lapsille joka ikinen vuosi. (FAS)
Laittakaa Googlee seuraavat sanat ja valitkaa ensimmäinen dokumentti:
neuvola perheväkivalta
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: La Loka 05, 2013 5:49 pm
Kirjoittaja jmit
Offtopikkia voi muuten välttää sillä, että jokainen kirjoittaja mainitsee jokaisessa viestissään Juha Joutsenlahden vähintään kerran ja kytkee kirjoituksensa Juha Joutsenlahteen.
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: La Loka 05, 2013 8:59 pm
Kirjoittaja ismail
Aikoinaan kun Juha oli huumepuolella päällikkönä, vihasin kyseistä persoonaa sydämeni pohjasta. Syynä oli lähinnä hänen etiikkansa virantoimituksessa, epäiltyjen kiristystä, pakkokeinolakien venyttämistä äärimmilleen ja ylikin.
Vihdoinkin olen tyytyväinen, kun tuo despoottimainen ja "keittiöpsykoliogialla" narsistiseksi luokiteltu henkilö joutuu ajattelemaan muitakin.
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 12:48 am
Kirjoittaja pikasso
Tarantulan ja jmitin väännöistä tuli mieleeni eräs tapahtuma missä kotihippojen yhteydessä tuli riitaa ja pari miestä siinä otti yhteen vähän fyysisestikin, mutta tapahtuma raukeni. Toinen osapuoli kuitenkin soitti poliisit paikalle. Toinen perhe lähti paikalta pois kun toinen tietenkin jäi,kotiinsa.
Myöhemmin selvisi poliisien papereista sosiaalityöntekijän raksittama vaihtoehtona perheväkivalta.
Sosiaalityöntekijä toimi poliisien alaisuudessa. Miten tämä voidaan tulkita perheväkivallaksi.
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 11:25 am
Kirjoittaja Xara
Olen seurannut tätä foorumia jonkin verran. En voi sanoa olevani kaikesta perillä ja pahoittelenkin mikäli nyt esitän tyhmän kysymyksen. MIKSI Joutsenlahti näytti juuri tuon porilaisen näyttelijän kuvaa Auerille? Oliko jokin muu syy epäillä häntä murhaajaksi?
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 12:05 pm
Kirjoittaja sisotalo
Tanner kutsuttiin tunnistamiseen Auerin naapurin ilmiannon perusteella. Tunnistuksessa Anneli näki murhaajan piirteitä vain hänessä. Joutsenlahti antoi tehtäväksi lähettää Annelille jonkin huppumiehen tai -naisen kuvan, josta käydään oikeutta ilman, että kuvaa on paljastettu. Blogissani asia on selvitetty perusteellisesti. Lisää asiaa tulee ensi viikolla kun saan Vaasan hovioikeuden viimeisimmän päätöksen.
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 1:01 pm
Kirjoittaja kuolema
^ Mitä lisämateriaalia Hovilta on tulossa? Syytteennoston vahentumisaikaahan he jo jatkoivat, mutta onko sieltä siis tulossa nyt jo päätöksiä tähän virkarikossyytteeseen näin nopealla aikataululla?
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 1:19 pm
Kirjoittaja fränkkä
Kuka tietää minkä kuvan Joutsenlahti on pyytänyt lähettämään? Onko sitä nimenomaista kuvaa edes olemassa?
Näitä todistajia, kun on ihmetelty, niin Joutsenlahden kohdalla pätee sama kuin yleensäkin ihmisten, että jos joku sanoo olevansa jotakin, niin sitten pitää esittää kysymys hänet tutevalle, läheisille, jotta saadaa hiukan objektiivisempi kuvaus. Tätä ei Jousenlahti ole vielä ehkä tajunnut tai ei ole siitä välittänyt. Henkilö itse on maailman huonoin arvioimaan itseensä.
Eritoten Joutsenlahden tapauksessa kaikenkaikkiaa outoa on tietty "varmuus". Hän on täysin varma eli 100% varma, ettei Anneli ole murhannut Jukkaa. Hänellä täytyy olla tietoa mitä muilla ei vielä ole, etenkin jos on ollu tätä mieltä alusta lähtien. En usko, että tuolla oikeussalissa on yhtään toista, joka olis näin varma asiasta.
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 2:18 pm
Kirjoittaja Edgein
fränkkä kirjoitti:.....
Eritoten Joutsenlahden tapauksessa kaikenkaikkiaa outoa on tietty "varmuus". Hän on täysin varma eli 100% varma, ettei Anneli ole murhannut Jukkaa. Hänellä täytyy olla tietoa mitä muilla ei vielä ole, etenkin jos on ollu tätä mieltä alusta lähtien. En usko, että tuolla oikeussalissa on yhtään toista, joka olis näin varma asiasta.
Itse näkisin asian niin että kun tehdään heti tutkinnan alkumetreillä väärä linjaus AA:n syyttömyydestä eikä sallita muiden tutkijoiden edes epäillä Annelia, töpeksitään muutenkin esitutkinta, käytetään virka-asemaa väärin, lähetellään kuvia ennen tunnistusta, junaillaan syytön kiven sisään, hummataan valtion rahoja turhiin DNA-testeihin, jatketaan tutkimuksia ja kommentoidaan surmaa julkisuudessa kun on jo siirretty muihin tehtäviin, haukutaan esimiehet ja poliisijohtaja, ja päätteeksi "joudutaan" sopivasti saikulle/häivytään maisemista kun pitäisi olla kuultana virkarikoksen tekemisestä niin ei JJ voi itseään enää pahemmin mokata kuin ilmottaisi nyt että ei uskokaan enää Annelin syyttömyyteen. En tosin tiedä ketä varten tuota kulissia enää kannattaa yrittää pitää pystyssä...
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 4:02 pm
Kirjoittaja jmit
Viikonvaihteen Iltalehdessä on monen sivun juttu perheväkivallasta otsikolla: "Se tavallinen tarina"
Jutussa sivuutetaan täydellisen sataprosenttisesti naisen väkivalta ja nainen esitetään vain ja ainoastaan uhrina. "Tavallinen" suomalainen mies sitä vastoin jutussa kaataa postiluukusta bensaa kanisterilla, ja sytyttää tuleen, kun asunnossa on vaimo ja oma lapsi.
Kun tätä sontaa on riittävästi joka tuutista työnnetty, niin henkisesti heikompi aines, kuten Juha Joutsenlahti omaksuu nämä asiat totuutena.
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 4:08 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Joutsenlahti on minusta menettänyt uskottavuutensa joka saralla: niin Annelin puolustuksen todistajana, poliisina, kuin ihmisenä. Hänellä tuntuu olevan erittäin itsekeskeinen näkemys maailmasta; muut kostavat hänelle kaikkea. Miksi?
Olisi mielenkiintoista kuulla Joutsenlahden entistä vaimoa. Hän on kuitenkin syystä tai toisesta päätynyt JJ:stä eroon. Toisaalta hän jos joku varmasti tuntee JJ:n ja on tietoinen siitä, että luonnetodistelut tai julkituodut käsitykset JJ:n tavasta edetä urallaan ja tehdä töitään, ei välttämättä olisi ex-vaimolle eduksi yhteisten lasten asioiden hoidossa.
Muoks typot
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 10:09 pm
Kirjoittaja Xara
fränkkä kirjoitti:Kuka tietää minkä kuvan Joutsenlahti on pyytänyt lähettämään? Onko sitä nimenomaista kuvaa edes olemassa?
Näitä todistajia, kun on ihmetelty, niin Joutsenlahden kohdalla pätee sama kuin yleensäkin ihmisten, että jos joku sanoo olevansa jotakin, niin sitten pitää esittää kysymys hänet tutevalle, läheisille, jotta saadaa hiukan objektiivisempi kuvaus. Tätä ei Jousenlahti ole vielä ehkä tajunnut tai ei ole siitä välittänyt. Henkilö itse on maailman huonoin arvioimaan itseensä.
Eritoten Joutsenlahden tapauksessa kaikenkaikkiaa outoa on tietty "varmuus". Hän on täysin varma eli 100% varma, ettei Anneli ole murhannut Jukkaa. Hänellä täytyy olla tietoa mitä muilla ei vielä ole, etenkin jos on ollu tätä mieltä alusta lähtien. En usko, että tuolla oikeussalissa on yhtään toista, joka olis näin varma asiasta.
Tätä "varmuutta" minäkin olen ihmetellyt. Miksi hän on juuri tämän jutun takia valmis tuhoamaan uransa?
Re: Juha Joutsenlahti
Lähetetty: Su Loka 06, 2013 11:08 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Gerbera kirjoitti:
Tannerin koneelta löytynyt kuva naamioituneesta naisesta oli Joutsenlahdelle osa todisteita Tannerin syyllisyydestä. Enemmän se kertoo millaisilla eväillä Joutsenlahti ajoi Tannerin vangitsemista.
Missä on sanottu, että Annelille lähetetty kuva olisi tämä kuva? Aivan selkeästi olen jokapuolelta lukenut että Joutsenlahden käskystä on Annelille lähetetty Tannerin kuva, ei huppunaisen kuva. Oikeastikko tätäkin asiaa olisi venytetty näin pitkälle jos kuvassa ei edes esiinny Tanner!
I stand corrected.
Olen saanut lisätietoa asiassa: lähetetty kuva OLI Tannerista, mutta tämän kasvot oli osittain peitetty. Ja tunnistusrivissä tosiaan tunnistettiin huppumiehiä! Eli jokaisella samanlaiset naamiot kasvoilla.
Ihmettelin tosiaan samaa asiaa, että miten juttua voidaan vielä veivata, jos oikeasti on lähetetty tämä kuva, mistä Tanner haastatteluissa puhuu.
Mutta siis, pääkysymys jää: miksi silminnäkijälle ei saa lähettää epäillystä kuvaa? Siis miten ihmeessä "kuvan lähettäminen" erosi niistä useista muista epäiltyjen kuvista, joita Auer oli nähdäkseen saanut? Pakkohan niitä kuvia on näyttää. Auerhan ei ollut epäilty tuolloin, joten on toki luonnollista, että häneltä kysellään, että tältäkö se mies mahdollisesti näytti. Ja kuvasta tosiaan oli kasvot osin peitetty, koska huppumiestä haettiin. Tannerista taas vihjeen oli antanut naapuri jo 2007.
En tiedä, miten Joutsenlahden sitten olisi pitänyt menetellä??