Sivu 107/269
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 8:30 pm
Kirjoittaja Ailar
Kyllähän toi nyt on pirun kummaa, että poliisi ensin sanoo, ettei ketään haudata ilman henkilöllisyyttä ja sitten pistetään yllättäen multiin. Vieläpä poliisien kantamana. Yleensä nuo kantohommat hoitaa seurakunnan työntekijät, ellei omaisia ole. Miten poliiseilla on tällaiseen aikaa ja voimavaroja?
OT: Kävin Vilppulan hautausmaalla, mutta kun oli viikonloppu, en saanut suntiota kiinni. No yritän arkena uudelleen saada selvyyttä, miksi Kotiniemen koulukodin pojat haudattiin ilman nimiä kivessä tai jopa ilman kuolinvuotta! Sitäkään ei löytynyt. Kyläläisiltä kuulin erinäisisiä variaatioita epidemioista hakkaamisiin asti. Saapa nähdä, kuinka suntio asian selittää.
Kuten edelliset ovat arvioineet, uskon myös, että kyse Oriveden tapauksessa voi hyvinkin olla huumeista. Mihinkään kultakaivoksiin en usko. Se nyt on vaan yksi duunipaikka.
Muuten, puhuin paskaa tuossa aiemmin, kun sanoin, että kelsiturkissani on vuori (sekoitin toiseen jäljitelmätakkiin). Ei! Kelsiturkkini on Friitalan mallistoa, ei vuorta, helvetin raskas ja kuuma. Erittäin huonosti inspiroi mihinkään maastolenkkeihin

Tuskin se päällä kannattaa edes ruokakauppaan lähteä, koska vaarana on saada lämpöhalvaus hyllyjen välissä.
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 8:34 pm
Kirjoittaja nurich
Miksen saa kuvaa näkymään??? Huono osaus vissiin...
Onko kenellekään se takin merkki tuttu? Saksan ebaystä löytyy montakin,yksi hyvin samantapainenkin, katso logo. Muistan että joskus joulun alla etsiessäni löytyi paljon juuri talvitakkeja, nyt ei luonnollisesti paljoakaan.
http://cgi.ebay.de/GIPSY-DAMEN-DAMENMAN ... 7C294%3A50
Pikku googlauksella löysin sen firman,jonka tuote tämä takki on. Ja eikun mailia!
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 8:42 pm
Kirjoittaja buracee
^Tuo kuva.

Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 8:56 pm
Kirjoittaja Ailar
Tossa buraceen kuvassa on juuri oikean kelsiturkin mallia. Tuollainen minullakin, mutta vyötäröltä kapeampi ja pidempi.
Mutta en nyt löytänyt mistään hel...saa...sivulta sitä suurennettua kuvaa vainajan takista. Sehän oli ihan eri näköinen. Oliko se edes alkuperäinen kuva vai? Täytyypä etsiä lisää.
Re:
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 9:02 pm
Kirjoittaja Ailar
Lydia07 kirjoitti:
Siis tätä kuvaa tarkoitin. Aivan erinäköinen takki. Epäilisin tekokarvaa ja päällinen jotain kangasta. Tosin helvetin paljon paremman näköinen kuin tuo mun kauhtana.

Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 9:46 pm
Kirjoittaja nurich
Juu, tätä osoittelin siksi kun minusta se logo on samanlainen. Ei kyllä kuvauksen mukaan ole oikeaa turkista sekään:
Obermaterial: 100 % POLYESTER; Futter: 60% Polyacryl, 40% Polyester; PCP FREE 73875
Mutta käytettynäkin tahtoo 99 euroopan markkaa!! En maksaisi.
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 10:08 pm
Kirjoittaja Carina
Nurich, itseasiassa ajattelin, että lentoyhtiö olisi hävittänyt naisen kolmannen ja isoimman laukun, joka olisi ollut ruumassa. Siis sen, jonka sisältöä ei kukaan tiedä. Luulisin, että tämä asemalta löytynyt kassi olisi ollut sisällä koneessa, ja siksi siellä ei ollut meikkejä tai muita nesteitä sisältäviä tavaroita. Toisin sanoen, ehkä nainen on ehtinyt kuolla ennen, kuin lentoyhtiö on ehtinyt tavoittaa naista laukun löytymisestä ja siksi tätä kolmatta laukkua ei ehditty koskaan yhdistää naiseen.
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 10:27 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Upeaa!! Olin koittanut tihrustaa tuon päällystakin merkkiä moneen kertaan.. ja nyt se on siinä, kiitokset!!
Julietin on hieman hankala kirjuutella, joku lukko koneessa päällä.. mutta huumeista ajatuksia:
Huumekuriirina toimiminen ei vaikuta kovin uskottavalta, yleensähän muuli tyhjennetään heti rajojen sisäpuolella.. miksi siis mennä Orivedelle asti lastin kanssa?
Uskoakseni lastin ulostumista yläkautta vältettäisiin myös viimeiseen asti, jo pelkästään paketin rikkoontumisriskin vuoksi.
Paketin rikkoontuminen olisi jättänyt vainajaan jäämiä noista aineista. Poliisi tiedottaa tutkinnan edetessä löytyneistä huumausaineista Suomessa kiitettävästi.
Mikä pirskatti nyt, joudun painamaan montaa namiskaa yhtä aikaa kirjoittaessa.. jos en sitä tee, niin teksti näyttää tä3tä,,,, ta5 va522a s5tten tä3tä,, a52a v5tt40a5sta 2y33ä!!
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 10:29 pm
Kirjoittaja Carina
Ja takin merkki on todellakin sama, kuin tuossa ylemmässä kuvassa! Hienoa, että löysit vielä yhteystiedotkin kyseisen firman edustajille! Toivotaan, että nyt jotain kautta saataisiin tätä juttua enemmän auki. Saksan suuntaan tuntuu monet merkit johtavan..Epäilen, että siellä on naisemme pidempään ainakin asustellut.
Mietin vielä sitä yhteydenottoa sinne Tampereen lentokentälle, että mahtaisikohan siellä joku kiltti työntekijä kertoa, että onko sinne jäänyt jonkun matkalaukku keväällä 2007 noutamatta..
Josko se vaikka olisi ollut se laukku mitä ei ajoissa osattu yhdistää naiseen. Se ainakin selittäisi kaikki puuttuvat hygienia ym. tarvikkeet.
Edit: Lentokenttä vaihdettu Helsinki- Vantaasta Tampereelle

Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 10:44 pm
Kirjoittaja buracee
Juliet Jones kirjoitti:
Mikä pirskatti nyt, joudun painamaan montaa namiskaa yhtä aikaa kirjoittaessa.. jos en sitä tee, niin teksti näyttää tä3tä,,,, ta5 va522a s5tten tä3tä,, a52a v5tt40a5sta 2y33ä!!
Sulla on läppärissä numlock päällä?
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2009 10:59 pm
Kirjoittaja Ailar
Carina kirjoitti:Nurich, itseasiassa ajattelin, että lentoyhtiö olisi hävittänyt naisen kolmannen ja isoimman laukun, joka olisi ollut ruumassa. Siis sen, jonka sisältöä ei kukaan tiedä. Luulisin, että tämä asemalta löytynyt kassi olisi ollut sisällä koneessa, ja siksi siellä ei ollut meikkejä tai muita nesteitä sisältäviä tavaroita. Toisin sanoen, ehkä nainen on ehtinyt kuolla ennen, kuin lentoyhtiö on ehtinyt tavoittaa naista laukun löytymisestä ja siksi tätä kolmatta laukkua ei ehditty koskaan yhdistää naiseen.
Mutta siis, kun tuossa aiemmassa kirjoituksessani (linkki oli Olan alkuperäislinkki) ihmettelin sitä, että tästä asemalta löytyneestä kassista sitten löytyikin meikit! Tämä oli muistamani mukaan Aamulehden kirjoituksia. Mutta onko nyt toimittajan mielikuvitus lentänyt, vai oliko meikkejä? Jos oli minkälaisia? Mitä merkkejä? Jne.
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ke Heinä 22, 2009 12:44 am
Kirjoittaja härkä
Return to the past
Nimimerkki just joo joo suomi 24 :n keskustelusta 18.10.2007
Ota yhteys minuun, jos toivot jutun selviävän ? Jos luet tätä ?
T
Härkä
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ke Heinä 22, 2009 1:07 am
Kirjoittaja buracee
Hieman asian sivusta ehkä, mutta sattuuko täällä olemaan joku joka osaa venäjää tollee niinkuin sujuvasti? Ois pari pikku hommaa jos kiinnostaa.
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ke Heinä 22, 2009 3:20 am
Kirjoittaja LeathaFace
Kävikö kukaan minfolainen muuten naisen haudalla? Ja otettiinko kuvia (mitä siinä luki)?
Re: Oriveden vainaja
Lähetetty: Ke Heinä 22, 2009 10:00 am
Kirjoittaja Ailar
On siellä varmaan käynyt monikin, itsekin jonkun kerran kukkia viemässä.
Ei siinä puuristissä mitään lue. Kuvakin haudasta löytyy tältä palstalta jostain. Oliko se Elisa Dayn kuvaama...en muista.