Sivu 107/216

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: La Elo 17, 2024 11:26 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Pelkästään se, että on heittänyt läppää omasta syyllisyydestään on vahvempi indikaattori syyllisyydestä.
Vai niin luulet. No. Tosiasia kuitenkin on, että Gustafssonin ei tiedetä heittäneen läppää väitetystä syyllisyydestään. Sitä vastoin tiedetään hänen ilmoittaneen, että hän ei muista sanoneensa Markku Tuomisen väittämällä tavalla. Käräjäoikeus päätyi perustellusti pitämään Tuomisen todistusta asiassa epäuskottavana. Toisin sanoen tuomioistuin käytännössä suoraan totesi Tuomisen antaneen asiassa tapausta tutkivan poliisiviranomaisen ominaisuudessa törkeän perättömän lausuman, josta rangaistus olisi lain kirjainta tarkasti noudattaen ollut Tuomiselle 6 vuotta vankeutta.

Todistajana kuultu asian tutkija Markku Tuominen on kertonut, että Gustafsson olisi tultuaan vangituksi ja selliosastolle mennessään sanonut "Tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli", minkä Tuominen on käräjäoikeudessa ilmoittanut käsittävänsä surmatekojen tunnustukseksi.

Gustafsson on ilmoittanut, ettei hän muista sanoneensa Tuomisen väittämin tavoin, ja että jos näin on tapahtunut, kysymys on voinut olla huulenheitosta. Mitään merkintää tutkinta-asiakirjoihin ei Tuominen ole tilanteesta tehnyt, eikä hän ollut palannut myöhemmissä kuulusteluissa tähän tapahtumaan, ja Gustafssonin puolustaja on ilmoittanut, ettei hän ollut kuullut Tuomisen kertomasta Gustafssonin lausumasta kuin vasta käräjäoikeuden istunnossa Tuomista kuultaessa. Missään vangitsemisen jälkeisissä kuulusteluissa, joissa kaikissa puolustaja oli ollut läsnä, ei tällaista asiaa ollut kertaakaan käsitelty.

Huomioon ottaen rikostutkinnassa käytetyt huomattavat voimavarat ei ole uskottavaa, että Gustafssonin tunnustamiseksi katsottavaa tai siihen edes viittaavaa lausumaa ei lainkaan merkittäisi mihinkään tutkinta-asiakirjoihin, ja että lausuman sisältöä ei jälkeenpäin kuulustelulla pyrittäisi varmistamaan. Tuomisen kertoman lausuman tarkka sisältö ja asiayhteys jää näin luotettavasti selvittämättä.

Se, että väitetty lausuma ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin osoittaa, että vaikka Gustafsson olisikin lausuman sanonut, se ei ole ollut mikään todellinen kannanotto syyllisyyteen ja että Tuominenkin on tuolloin asian näin käsittänyt."


-Espoon käräjäoikeus, tuomiolausuma

Suomen rikoslaki, 15. luku: Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan

1 §
Perätön lausuma tuomioistuimessa

Jos

1) todistaja tai asiantuntija tuomioistuimessa,

2) asianosainen tuomioistuimessa totuusvakuutuksen nojalla kuulusteltaessa tai

3) muu henkilö tuomioistuimessa valan tai vakuutuksen nojalla

antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

3 §
Törkeä perätön lausuma tuomioistuimessa

Jos 1 §:ssä tarkoitetussa perättömässä lausumassa

1) aiheutetaan vakava vaara, että tuomioistuin tuomitsee syyttömän vankeuteen tai muuhun ankaraan seuraamukseen tai jonkun huomattavasti ankarampaan seuraamukseen kuin mihin hänet muutoin tuomittaisiin tai että tuomioistuin varsin todennäköisesti tekee asianosaiselle muuten erityisen tuntuvaa vahinkoa aiheuttavan väärän päätöksen,

2) totuudenvastaisuus tai salaaminen koskee erityisen merkityksellistä seikkaa tai

3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 1:38 am
Kirjoittaja snufkin
^Ei tarvitse kirjoittaa romaania aiheesta sillä asia on jo selvä: jos ei muista heittäneensä läppää omasta syyllisyydestään kolmen kaverinsa murhiin tai kiellä heittäneensä tästä läppää, niin todennäköisesti hän on on näin todennut.

En jaksaisi koko ajan tuoda esille yksinkertaisia johtopäätöksiä, mutta kai minä sitten olen vain 20 askelta edellä Arvi Vainion fanipoikia.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 8:57 am
Kirjoittaja Tovi
Korpisoturi kirjoitti: La Elo 17, 2024 10:40 pm Lisäksi telttakankaasta ei löytynyt ulkopuolisen henkilön DNA:ta. Uhreilla kuitenkin oli puolustusvammoja.
Eikä myöskään löytynyt Gustafssonin tippuverta. Jos hän olisi päähän potkittuna lavastelut sekä suorittanut siirtelyitä, luullakseni tippuverta pitäisi olla telttakankaalla.

Aiemmin jo koitin kysellä, kuinka teko olisi edennyt Gustafssonin toimesta, huomioden että; Seppo oli saanut kolme syvää pistohaavaa vielä elossa ollessaan ja häntä oli lyöty voimakkaasti myös astalolla. Gustafssonin leuka ja ohimoluu oli murrettu, sekä kädessä oli nirhauma.
Pari kk sitten palstalle luotu nollapostauksia tuottava hymiöchattaaja vastasi tuolloin kysymykseen, että "ei todista mitään". No ei pidäkään, se oli kysymys.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 10:33 am
Kirjoittaja LexVeritas
snufkin kirjoitti: Su Elo 18, 2024 1:38 am ^Ei tarvitse kirjoittaa romaania aiheesta sillä asia on jo selvä: jos ei muista heittäneensä läppää omasta syyllisyydestään kolmen kaverinsa murhiin tai kiellä heittäneensä tästä läppää, niin todennäköisesti hän on on näin todennut.

En jaksaisi koko ajan tuoda esille yksinkertaisia johtopäätöksiä, mutta kai minä sitten olen vain 20 askelta edellä Arvi Vainion fanipoikia.
Mielestäni olisi tosiaan hyvä, jos et koko ajan toisi esille yksinkertaisia johtopäätöksiäsi, sillä yksinkertaisuutesi on tullut omasta toimestasi todistetuksi jo vuosia sitten.

Pidät ilmeisestikin mm. Gustafssonin puolustusasianajajia Riitta Leppiniemeä ja Heikki Uotilaa älyiltään rajoittuneina itseesi nähden, kun he vastasivat Tuomisen väitteeseen, että Gustafsson ei muista sanoneensa kerrotun lailla. Tulkintasi on lapsellinen. Kyseessä on lähinnä hienostunut tapa ilmaista, että he eivät halunneet tehdä Tuomisen sekoilusta suurta numeroa., koska oli päivänselvää, että syytteet tulisivat kaatumaan muutenkin.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 10:36 am
Kirjoittaja MikaK
MrEhtivä kirjoitti: La Elo 17, 2024 3:50 pm
Tovi kirjoitti: La Elo 17, 2024 6:44 am
MrEhtivä kirjoitti: La Elo 17, 2024 12:50 am Mitä ja miksi Esko Johansson oli liikkeellä metsässä?.
Johansson oli menossa uimaan kuten muutamat muutkin aamusella? En tiedä oliko metsässä vai kulkiko tietä myöden, enkä osaa vastata kysymykseen "mitä?".

Gustafsson ei ollut tajuton, hän myös liikahteli vähäisesti.

Näitä pn perattu esim Bodomin mysteerioon, sieltä löytyy monta kulkijaa jos haluaa perehtyä....
Monta kulkijaa ja monta vuotta tapauksesta.
Liian monta mahdollista tekijää ja tarinaa/versioita jutuissa. (rikkinäinen puhelin leikki)

Mitenhän eroaisi tutkimukset jos Poliisi tutkisi vastaavaa rikosta nykyisin mutta annettaisiin 1960 luvun tutkimusvälineet käyttöön?
Tuntuu pahalta lukea kuinka Poliisi aikoinaan tutki asiaa. Varsinkin ensimmäiset 72h, ollut todella ratkaisevia.
Olisiko kunnon tutkinnalla heti alussa saatu tekijä kiinni? Todennäköisesti näin uskon.
Alussa olisi kunnolla tutkittu alue ja lähialueet sekä ennen kaikkea tavarat ja moottoripyörät. Veikkaan että häkki olisi heilunut ja syyllinen occamin partaveitsen lailla läheltä. Nyt uskottiin kaikenlaisia epämääräisiä silminnäkijöitä ja alettiin kissojen ja koirien kanssa etsiä metsistä ulkopuolista tekijää sen sijaan että olisi kuumotettu paikalla ollutta ja etsitty näyttöä häntä vastaan.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 10:42 am
Kirjoittaja LexVeritas
Tilanne oli jo silloin vuonna 1960 sama kuin tänäkin päivänä: Gustafssonin väitetyn syyllisyyden osoittavaa näyttöä ei ole kyetty osoittamaan. Tämä johtunee suurella todennäköisyydellä siitä, ettei sellaista näyttöä ollut/ole löydettävissä ylipäätänsäkään. Se taasen saattaapi hyvinkin olla seurausta Gustafssonin syyttömyydestä.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 12:47 pm
Kirjoittaja MikaK
LexVeritas kirjoitti: Su Elo 18, 2024 10:42 am Tilanne oli jo silloin vuonna 1960 sama kuin tänäkin päivänä: Gustafssonin väitetyn syyllisyyden osoittavaa näyttöä ei ole kyetty osoittamaan. Tämä johtunee suurella todennäköisyydellä siitä, ettei sellaista näyttöä ollut/ole löydettävissä ylipäätänsäkään. Se taasen saattaapi hyvinkin olla seurausta Gustafssonin syyttömyydestä.
Tai sitten se johtuu siitä että sitä näyttöä ei etsitty lainkaan. Pyörissä oli verijälkiä ilmeisesti eikä niitä tutkittu lainkaan. Ilmeisesti jossain mutkassa oli verijälkiä ja pyörällä oltiin kaaduttu. Tekovälineitä olisi mahdollisesti löydetty lähimaastosta mutta ei etsitty. Oletettiin tekijän vaan vieneen mukaansa.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 1:48 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
Tovi kirjoitti: Su Elo 18, 2024 8:57 am
Korpisoturi kirjoitti: La Elo 17, 2024 10:40 pm Lisäksi telttakankaasta ei löytynyt ulkopuolisen henkilön DNA:ta. Uhreilla kuitenkin oli puolustusvammoja.
Eikä myöskään löytynyt Gustafssonin tippuverta. Jos hän olisi päähän potkittuna lavastelut sekä suorittanut siirtelyitä, luullakseni tippuverta pitäisi olla telttakankaalla.

Aiemmin jo koitin kysellä, kuinka teko olisi edennyt Gustafssonin toimesta, huomioden että; Seppo oli saanut kolme syvää pistohaavaa vielä elossa ollessaan ja häntä oli lyöty voimakkaasti myös astalolla. Gustafssonin leuka ja ohimoluu oli murrettu, sekä kädessä oli nirhauma.
Pari kk sitten palstalle luotu nollapostauksia tuottava hymiöchattaaja vastasi tuolloin kysymykseen, että "ei todista mitään". No ei pidäkään, se oli kysymys.
Nissen tippuveren puuttuminen telttakankaasta on myös hyvä havainto. Tosin Nissen tippuveren puuttumista tai ulkopuolisen tekijän DNA:n puuttumista saattaa selittää sekin, että telttaa ei ole välttämättä säilytetty verijälkitestin näkökulmasta asianmukaisesti.

Nissen vammat eivät välttämättä ole estäneet toimintakykyä olennaisesti.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 2:02 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
LexVeritas kirjoitti: La Elo 17, 2024 11:26 pm
Pelkästään se, että on heittänyt läppää omasta syyllisyydestään on vahvempi indikaattori syyllisyydestä.
Vai niin luulet. No. Tosiasia kuitenkin on, että Gustafssonin ei tiedetä heittäneen läppää väitetystä syyllisyydestään. Sitä vastoin tiedetään hänen ilmoittaneen, että hän ei muista sanoneensa Markku Tuomisen väittämällä tavalla. Käräjäoikeus päätyi perustellusti pitämään Tuomisen todistusta asiassa epäuskottavana. Toisin sanoen tuomioistuin käytännössä suoraan totesi Tuomisen antaneen asiassa tapausta tutkivan poliisiviranomaisen ominaisuudessa törkeän perättömän lausuman, josta rangaistus olisi lain kirjainta tarkasti noudattaen ollut Tuomiselle 6 vuotta vankeutta.

Todistajana kuultu asian tutkija Markku Tuominen on kertonut, että Gustafsson olisi tultuaan vangituksi ja selliosastolle mennessään sanonut "Tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli", minkä Tuominen on käräjäoikeudessa ilmoittanut käsittävänsä surmatekojen tunnustukseksi.

Gustafsson on ilmoittanut, ettei hän muista sanoneensa Tuomisen väittämin tavoin, ja että jos näin on tapahtunut, kysymys on voinut olla huulenheitosta. Mitään merkintää tutkinta-asiakirjoihin ei Tuominen ole tilanteesta tehnyt, eikä hän ollut palannut myöhemmissä kuulusteluissa tähän tapahtumaan, ja Gustafssonin puolustaja on ilmoittanut, ettei hän ollut kuullut Tuomisen kertomasta Gustafssonin lausumasta kuin vasta käräjäoikeuden istunnossa Tuomista kuultaessa. Missään vangitsemisen jälkeisissä kuulusteluissa, joissa kaikissa puolustaja oli ollut läsnä, ei tällaista asiaa ollut kertaakaan käsitelty.

Huomioon ottaen rikostutkinnassa käytetyt huomattavat voimavarat ei ole uskottavaa, että Gustafssonin tunnustamiseksi katsottavaa tai siihen edes viittaavaa lausumaa ei lainkaan merkittäisi mihinkään tutkinta-asiakirjoihin, ja että lausuman sisältöä ei jälkeenpäin kuulustelulla pyrittäisi varmistamaan. Tuomisen kertoman lausuman tarkka sisältö ja asiayhteys jää näin luotettavasti selvittämättä.

Se, että väitetty lausuma ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin osoittaa, että vaikka Gustafsson olisikin lausuman sanonut, se ei ole ollut mikään todellinen kannanotto syyllisyyteen ja että Tuominenkin on tuolloin asian näin käsittänyt."


-Espoon käräjäoikeus, tuomiolausuma

Suomen rikoslaki, 15. luku: Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan

1 §
Perätön lausuma tuomioistuimessa

Jos

1) todistaja tai asiantuntija tuomioistuimessa,

2) asianosainen tuomioistuimessa totuusvakuutuksen nojalla kuulusteltaessa tai

3) muu henkilö tuomioistuimessa valan tai vakuutuksen nojalla

antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

3 §
Törkeä perätön lausuma tuomioistuimessa

Jos 1 §:ssä tarkoitetussa perättömässä lausumassa

1) aiheutetaan vakava vaara, että tuomioistuin tuomitsee syyttömän vankeuteen tai muuhun ankaraan seuraamukseen tai jonkun huomattavasti ankarampaan seuraamukseen kuin mihin hänet muutoin tuomittaisiin tai että tuomioistuin varsin todennäköisesti tekee asianosaiselle muuten erityisen tuntuvaa vahinkoa aiheuttavan väärän päätöksen,

2) totuudenvastaisuus tai salaaminen koskee erityisen merkityksellistä seikkaa tai

3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
"antaa väärän tiedon asiassa"

Sellainen pikkuhuomio, että:

"Gustafsson on ilmoittanut, ettei hän muista sanoneensa Tuomisen väittämin tavoin, ja että jos näin on tapahtunut, kysymys on voinut olla huulenheitosta."

Edes syytetty ei kiistä mahdollisesti antaneensa lausuntoa. Ei siis ole osoitettu, että Tuomisen antama tieto olisi väärä.

Espoon käräjäoikeus ei kuitenkaan usko edes Tuomisen tulkinneen "heittoa" tunnustukseksi, ja olen itsekin samalla kannalla.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 2:32 pm
Kirjoittaja JasseHames
MikaK kirjoitti: Su Elo 18, 2024 12:47 pm
LexVeritas kirjoitti: Su Elo 18, 2024 10:42 am Tilanne oli jo silloin vuonna 1960 sama kuin tänäkin päivänä: Gustafssonin väitetyn syyllisyyden osoittavaa näyttöä ei ole kyetty osoittamaan. Tämä johtunee suurella todennäköisyydellä siitä, ettei sellaista näyttöä ollut/ole löydettävissä ylipäätänsäkään. Se taasen saattaapi hyvinkin olla seurausta Gustafssonin syyttömyydestä.
Tai sitten se johtuu siitä että sitä näyttöä ei etsitty lainkaan. Pyörissä oli verijälkiä ilmeisesti eikä niitä tutkittu lainkaan. Ilmeisesti jossain mutkassa oli verijälkiä ja pyörällä oltiin kaaduttu. Tekovälineitä olisi mahdollisesti löydetty lähimaastosta mutta ei etsitty. Oletettiin tekijän vaan vieneen mukaansa.
Poliisi haravoi lähimaastoa ja vähän kauempaakin löytäen tutkinnan toisena päivänä piilotetut kengät. Tämäkin selviäisi laittamistani lehtijuttujen lainauksista, jos jaksaisi vähän lukea. Näitä lynkkausporukan vääriä väitteitä saisi varmaan oikoa kokopäiväisesti.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 3:04 pm
Kirjoittaja MikaK
JasseHames kirjoitti: Su Elo 18, 2024 2:32 pm Poliisi haravoi lähimaastoa ja vähän kauempaakin löytäen tutkinnan toisena päivänä piilotetut kengät. Tämäkin selviäisi laittamistani lehtijuttujen lainauksista, jos jaksaisi vähän lukea. Näitä lynkkausporukan vääriä väitteitä saisi varmaan oikoa kokopäiväisesti.
Mutta tärkeitä paikkoja jäi etsimättä mukaan lukien moottoripyörät. Ja voihan se että murha-asekin olisi löytynyt jos vaikka olisi puiden latvojen suuntaan katseltu. Tai kuten Gustafsson kuulusteluissa sanoi "teillä pitää olla murha-ase ja siinä minun sormenjäljet" tietäen sen hävitetyksi. Vai kuulostaako tuo itsensä syyttömäksi tietävän henkilön puheelta todeta rivien välistä "jos löydätte murha-aseen niin saatte minut kiinni"?

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 3:14 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
MikaK kirjoitti: Su Elo 18, 2024 12:47 pm
LexVeritas kirjoitti: Su Elo 18, 2024 10:42 am Tilanne oli jo silloin vuonna 1960 sama kuin tänäkin päivänä: Gustafssonin väitetyn syyllisyyden osoittavaa näyttöä ei ole kyetty osoittamaan. Tämä johtunee suurella todennäköisyydellä siitä, ettei sellaista näyttöä ollut/ole löydettävissä ylipäätänsäkään. Se taasen saattaapi hyvinkin olla seurausta Gustafssonin syyttömyydestä.
Tai sitten se johtuu siitä että sitä näyttöä ei etsitty lainkaan. Pyörissä oli verijälkiä ilmeisesti eikä niitä tutkittu lainkaan. Ilmeisesti jossain mutkassa oli verijälkiä ja pyörällä oltiin kaaduttu. Tekovälineitä olisi mahdollisesti löydetty lähimaastosta mutta ei etsitty. Oletettiin tekijän vaan vieneen mukaansa.
Näin siinä on nähtävästi käynyt. Erittäin vahva oletus ulkopuolisesta tekijästä on johtanut heikohkoon alueen tutkimiseen ja eristämiseen.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 5:33 pm
Kirjoittaja Dave Klein
Korpisoturi kirjoitti: Su Elo 18, 2024 3:14 pm
MikaK kirjoitti: Su Elo 18, 2024 12:47 pm
LexVeritas kirjoitti: Su Elo 18, 2024 10:42 am Tilanne oli jo silloin vuonna 1960 sama kuin tänäkin päivänä: Gustafssonin väitetyn syyllisyyden osoittavaa näyttöä ei ole kyetty osoittamaan. Tämä johtunee suurella todennäköisyydellä siitä, ettei sellaista näyttöä ollut/ole löydettävissä ylipäätänsäkään. Se taasen saattaapi hyvinkin olla seurausta Gustafssonin syyttömyydestä.
Tai sitten se johtuu siitä että sitä näyttöä ei etsitty lainkaan. Pyörissä oli verijälkiä ilmeisesti eikä niitä tutkittu lainkaan. Ilmeisesti jossain mutkassa oli verijälkiä ja pyörällä oltiin kaaduttu. Tekovälineitä olisi mahdollisesti löydetty lähimaastosta mutta ei etsitty. Oletettiin tekijän vaan vieneen mukaansa.
Näin siinä on nähtävästi käynyt. Erittäin vahva oletus ulkopuolisesta tekijästä on johtanut heikohkoon alueen tutkimiseen ja eristämiseen.
Ja siinä tehtiin karmea moka. Outoa, ettei kahdesta aikaisemmasta, paljon huomiota saaneesta ja Bodomin sattuessa, yhä auki olleista keisseistä eli Isojoesta ja Tulilahdesta ei oltu opittu mitään.
Luultavasti noihin aikoihin asenteet ja lähtökohdat henkirikostutkinnalle olivat erilaiset kuin nykypäivänä. Siinä missä nykyään, niin poliisi kuin maallikotkin tietävät että hyvin usein tekijä löytyy uhrin lähipiiristä, niin vielä n. 60 vuotta sitten oletettiin automaattisesti että eihän nyt kukaan läheistään vahingoita / tapa ja näin tutkinta keskitettiin uhrin / uhrien lähipiirin ulkopuolelle.

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 8:06 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Suosittelen varmaan sadannetta kertaa, että vihdoin lukisitte esimerkiksi poliisin tutkintayhteenvedon vuodelta 1960. Myös Gustafssonia kerrotaan epäillyn, mutta jo silloin todettiin ettei hän ilmeisestikään ollut tekijä = Todisteita epäillystä syyllisyydestään ei ollut silloin eikä niitä ole tänäänkään...

Mahdollisen motiivin ja tekijänkin paljastamiseksi on surmattujen ystävä- ja tuttavapiiri käyty läpi tarkoin toivossa löytää vihamiehiä, hylättyjä ystäviä ja mustasukkaisia seuralaisia, mutta tämä ei ole tuottanut tulosta. On ilmeistä, että joku – ehkä hyvää tarkoittaen ja muistaen sanontaa ”kuolleista ei muuta kuin hyvää” – on jättänyt kertomatta jotain asiaan mahdollisesti vaikuttavaa varsinkin tyttöjen osalta, sillä tiedot osoittavat näiden vaihdelleen seuralaisia melko usein ja olleen ilmeisesti – nuoresta iästään huolimatta – jo tottuneita seurustelemaan miesten kanssa.

Myös on usealtakin taholta väläytetty sellaista mahdollisuutta, että tekijä olisi löydettävä Oittaan kartanon väestä, koska nämä ovat aikaisemmin ajaneet seurueita pois mailtaan melko reippaassakin tahdissa. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei tällainen teko olisi siinä tapauksessa voinut pysyä salassa, koska joku olisi kuitenkin saanut siitä jotain vihiä.

Edelleen on epäilty myös Gustafssonin itsensä saattaneen olla tekijä; asiaa on häneltä suoraan kysytty, mutta vastaus on ollut kielteinen ja olosuhteet näyttävät melko vakuuttavasti puhuvan hänen syyllisyyttään vastaan.


Kiinnittäisin huomiota tuohon On ilmeistä- kohtaan.

On melkoista idiotismia luulla, että silloiset tutkijat olisivat olleet jotenkin älyllisesti rajoittuneempia kuin esimerkiksi oikeussalissa itsensä perusteellisesti munannut Tuominen.

Yksi teoria oli alusta lähtien poikien keskinäinen tappelu, sanoo rikostutkimuksiin alusta lähtien vuonna 1960 osallistunut, eläkkeellä oleva rikostarkastaja Osmo Ahtokari, 78.

- Pääteoria oli kuitenkin se, että ulkopuolinen henkilö olisi tullut leiriin ja tappanut.


( Ilta-Sanomat 7.5.2004)

Re: Nils on syyllinen ja sillä sipuli !

Lähetetty: Su Elo 18, 2024 8:55 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
LexVeritas kirjoitti: Su Elo 18, 2024 8:06 pm Suosittelen varmaan sadannetta kertaa, että vihdoin lukisitte esimerkiksi poliisin tutkintayhteenvedon vuodelta 1960. Myös Gustafssonia kerrotaan epäillyn, mutta jo silloin todettiin ettei hän ilmeisestikään ollut tekijä = Todisteita epäillystä syyllisyydestään ei ollut silloin eikä niitä ole tänäänkään...

Mahdollisen motiivin ja tekijänkin paljastamiseksi on surmattujen ystävä- ja tuttavapiiri käyty läpi tarkoin toivossa löytää vihamiehiä, hylättyjä ystäviä ja mustasukkaisia seuralaisia, mutta tämä ei ole tuottanut tulosta. On ilmeistä, että joku – ehkä hyvää tarkoittaen ja muistaen sanontaa ”kuolleista ei muuta kuin hyvää” – on jättänyt kertomatta jotain asiaan mahdollisesti vaikuttavaa varsinkin tyttöjen osalta, sillä tiedot osoittavat näiden vaihdelleen seuralaisia melko usein ja olleen ilmeisesti – nuoresta iästään huolimatta – jo tottuneita seurustelemaan miesten kanssa.

Myös on usealtakin taholta väläytetty sellaista mahdollisuutta, että tekijä olisi löydettävä Oittaan kartanon väestä, koska nämä ovat aikaisemmin ajaneet seurueita pois mailtaan melko reippaassakin tahdissa. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei tällainen teko olisi siinä tapauksessa voinut pysyä salassa, koska joku olisi kuitenkin saanut siitä jotain vihiä.

Edelleen on epäilty myös Gustafssonin itsensä saattaneen olla tekijä; asiaa on häneltä suoraan kysytty, mutta vastaus on ollut kielteinen ja olosuhteet näyttävät melko vakuuttavasti puhuvan hänen syyllisyyttään vastaan.


Kiinnittäisin huomiota tuohon On ilmeistä- kohtaan.

On melkoista idiotismia luulla, että silloiset tutkijat olisivat olleet jotenkin älyllisesti rajoittuneempia kuin esimerkiksi oikeussalissa itsensä perusteellisesti munannut Tuominen.

Yksi teoria oli alusta lähtien poikien keskinäinen tappelu, sanoo rikostutkimuksiin alusta lähtien vuonna 1960 osallistunut, eläkkeellä oleva rikostarkastaja Osmo Ahtokari, 78.

- Pääteoria oli kuitenkin se, että ulkopuolinen henkilö olisi tullut leiriin ja tappanut.


( Ilta-Sanomat 7.5.2004)
Ainakin on kysytty Nizulilta onko hän tekijä. Mitä ne muut Nisseen kohdistuneet tutkintatoimenpiteet vuonna 1960 ovat olleet?