Kyllä minunkin mielestäni äänessä on henkilö, joka tietää taustoja ja asioita asioitten takana.
Tietenkin. Hyvä et otit tään pointin keskusteluun.
En tuosta saa irti mitään rikollisista touhuista tietämistä kylläkään, mutta avoimeksi jää miksi hyväksyy kybällä Aarnion pyrkimykset olla yhdistymättä joihinkin puhelimiin. Yllättävän härski jätkä, jos on tiennyt Aanion senssipuhelimellaan soitelleen sekä naisystävä-Saaralle että vaimolle

. Eikun siis, oonks mä yllättyny. Mitäs muuten tiedänkään tavallisista suomalaisista miehistä ja heidän keskinäisestä lojaalisuudestaan.
Sen tiedon lisäämiseksi ei hesarin olisi tarvinnut tähän halpahintaiseen lokaamisprosessiin lähteä, mut kait heidän maksavat tilaajansa haluaa tyydyttää itseään lukemalla jonkun syyttämättäjätetyn naisen hätäännyksissään tekemien puheluitten sisällöstä. Johan hesari on rouva Aarniota julkisesti nolannut oikein olan takaa ennenkin. Ensimmäisenä kiekunut miten ei ole palkkatiliä perheessä käytetty, miten on poika ilman tuloja, miten on rahanpesusta epäilty ja vangittu. Siitä, että olisi uutisoitu moisesta rahanpesusta syytteittä tyystin jääneen, ei ole Nimby meitä valistanut. Palkkatiliä on perheessä käytetty. Loanheittoon keskittynyt aviisi, kallis sellainen. Jättäisin tilaamatta, jos joskus olisin erehtynyt tilaamaan

.
Oonn aina ihmetellyt minkälaiset ihmiset tuon lehden lukemisesta maksavat. No hesari on heille selvittänyt suunvuoron Saaralle antamalla, että Aarnio on huorissa hyppinyt vuosikaudet. Niin Saara ainaskin kertoo. Revi siitä, rouva Aarnio, niinkö hesarin tilaajat ajattelevat. Ainakin lumilapiot ovat tienneet aiheuttavansa mielipahaa julkaistessaan moista, hekumoivatko hesarin lukijatkin.
Mitähän seuraava seksityöntekijä paljastaa, kenen kanssa hänellä on mielestään vuosikymmeniä ollut suhde. Ehkä hesari seuraavaksi kertoo Olli Rehnistä, Vapaavuoresta, Sipilästä, mahdollisuuksia on lukemattomia. Tuskin lähdesuojan suojaamana kukaan paljastajista huolestuu intiimien asioitten kertomisesta, joku voi jopa rahaa vaatia uhkaamalla muuten hesarin lumilapiolle kertoa ihan pekkana tai saarana.
Toi on hieno juttu toi lähdesuoja, soveltuu ihmisten maineen ja elämän pilaamiseen. Käyttö Julkisen Sanan Neuvoston erityissuojelussa.
Iltalehdessä taannoin kerrottiin Aarnion aavistuksista, kun oli havainnut itseään seurattavan. Eiköhän ole kertonut olettavansa KRPeen taas olevan jahtituulella myös Rainialalle, myös ehkä kotona kertonut keneen luottaa, jos taas sama "Suomen poliisi johtaa huumekauppaa Suomessa" rumba alkaa. Monista asioista Rainiala selvillä.
Täytyyhän tämän Rainialan olla perillä, mitä ja miksi on esimerkiksi Trevocilta kysytty erilaisia laitteita eri aikoina. Eikä se sinällään ole hänelle raskauttavaa. Onko ne sitten olleet juuri sellaisia, joista Patama kertoo, se on eri asia. Rainiala on tietenkin ollut perillä esimerkiksi "Saaran" sporamatkoista ainakin Hesariin, kaikkihan me olemme. Saaran juttujen sisältö, saaran eli oikean henkilön menneisyys ja "historia" eli kaikkinaiset tutkintapyyntönsä ja muut mahdolliset asiat tiedossaan. Aarnio mahdollisesti kertonut, jos kerrottavaa ollut saarasta/vinkkimiehestä/pikkuriesasta, miksi sitten onkin eri ihmiset luokitellut.
Mutta tuota mitenkäs poliisiorganisaatiossa on salattu toisilta toimijoilta mm. se "Saaran" koko kevään jatkunut siirtely turvapaikasta toiseen. Ovatkohan tienneet jo pidemmän aikaa jotakin selkänsä takana touhuttavan?