sinnerman kirjoitti: La Maalis 21, 2020 10:21 am
Hieman ihmettelen ihmisiä ,kun tuntuu ettei meinata pystyä päivääkään olemaan kotosalla.
Minä ihmettelen samaa. Ehkä asia on niin, että yhtään paremmin toimeentulevat ovat niin tottuneet kiireiseen ja harrastusten ynnä sirkushuvien kyllästämään elämään, että näin pysähtyessä olo on tuskainen. Monella on pakonomainen liikuntariippuvuuskin ja kaikenlaisia pelkoja lihomisesta ja lösähtämisestä. Omasta tuttavapiiristänikin eräs lenkkeilee jopa 38 asteen kuumeessa, koska on vaan pakko. Tähän sokeuteen oman kehon ja milen tuntemuksien suhteen on jo markkinoitu avuksi älykellot ja -sormukset, jotka kertoo, milloin olisi syytä levätä.
Perheenjäsenetkin voi olla aika vieraita toisilleen ja samojen naamojen tuijottelu alkaa vituttaa ja tulee riitaa. Turun Sanomissa viitattiin "Hohto" elokuvaan "Kaksi viikko eristyksissä perheen kesken, mikä muka voisi mennä pieleen?"
Varakkaammat eläkeläiset ovat varsin itsetietoisia ja suuret ikäluokat muutenkin ahnastelivat itselleen kaikenlaista mm hyvät eläkeedut, jotka myöhemmillä ikäluokilla jäävät haaveeksi silppu- ja pätkätöiden maailmassa. Siksipä osa heistä suostu minkäänlaiseen määräilyyn tai joustoon yhteisen hyvän nimissä.
Asun itse huono-osaisten lähiössä ja vähän näyttäisi, että kanssa-asukkien elämä jatkuu kuten ennenkin. Rahan puute on osan meistä eristänyt kotiin melko tehokkaasti jo tätä aiemminkin. Nekin, jotka dokaavat, eivät käy baarissa (paikallinen pubikin on lopetettu). Kaljaa ja edullista sapuskaa kannetaan kotiin lähimmästä kaupasta. Kunkin on ollut pakko sopeutua ja keksiä keinoja aikansa kuluttamiseen, jos kokoaikaisesti työtön on ja muutkin pienituloiset/palkkaiset harrastavat edullisia tai ilmaisia asioita sen mitä siihen on aikaa.
Niiden puolesta nyt harmittaa, joilla ei ole nettiä/tietokonetta, koska osa on hoitanut pankkiasiansa kirjastossa, joka nyt on kiinni. Sekin on ongelma, jos halvimmat makaronit ja hernekeitot on hamstrattu ja vähävaraisilla ei kalliimpiin pastoihin tai muihin valikoimasta löytyviin tuotteisiin oikein ole varaa. Eikä tilillä ole katetta alkaa ostella kaikenlaista viihdykettä samaan tapaan kuin varakkaammilla, kuten ei myöskään ole peruttavia lomamatkoja.
Tämä pandemia on karmeudessaan mielenkiintoinen ihmiskoe. Ketkä sopeutuvat ja ketkä eivät ja mitä kotien seinien sisällä alkaa tapahtua. Lumen saartamiksi joutuneet turkismetsästäjät ja muut ovat aikanaan jopa tappaneet toisiaan ja ilmeisesti säteilyonnettomuuden tai muun väestönsuojaan ahtautumista vaativan onnettomuuden sattuessakin pahin uhka on porukan mielenterveyden pettäminen.
Huumeiden salakuljetus on nyt tietysti vaikeutunut ja tietysti halvan alkoholin matkustajatuonti. Tämä uhkaa yleistä turvallisuutta varmaan jossain määrin ja minkä verran kuormittaa terveydenhoitoa sekoamisten ja vieroitusoireiden takia ja epätoivoisen rahan ja päihteiden etsintä poliisia.
Hesarissa on useita aiheeseen liittyviä juttuja, tässä yksi:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006441377.html
"Koronavirus iskee myös Suomen huumeliigoihin: Hinnat nousevat, salakuljetus vaikeutuu ja huumeiden määrä vähenee
Useat valtiot ovat sulkeneet rajansa ulkomaalaisilta suosituimpien huumeiden salakuljetusreittien varrelta.
Koronavirus vaikeuttaa poliisin mukaan merkittävästi huumerikollisten toimintaa Suomessa ja ulkomailla.
Huumausaineiden salakuljetus ulkomailta Suomeen on muuttunut aiempaa vaikeammaksi valtioiden välisten rajojen sulkemisten, lentoyhteyksien vähentymisen ja muiden matkustusrajoitusten myötä.
Se puolestaan vaikuttaa nopeasti huumausaineiden määrään ja hintatasoon Suomen markkinoilla, arvioi keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskinen.
”Monissa rikollisissa piireissä pohditaan nyt varmasti sitä, miten salakuljetus voidaan tulevaisuudessa järjestää”, hän sanoo.
Leskisen mukaan lentoteitse tapahtuva huumeiden salakuljetus on vähentynyt jo nyt, kun Finnair ja muut lentoyhtiöt ovat karsineet lentojaan.
”Se vaikuttaa Suomen huumetilanteeseen heti.”
Lentoliikenteen väheneminen heijastuu Leskisen mukaan huumetilanteeseen maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi kokaiinia on salakuljetettu Etelä- ja Keski-Amerikasta mannerten välisillä lennoilla Eurooppaan huumekuriirien kehojen sisällä.
”Kehon sisäisesti huumeita salakuljettavat kuriirit on nyt varmaan lomautettu”, Leskinen sanoo.
Suuri osa huumeista on perinteisesti saapunut Suomeen Keski- ja Etelä-Euroopasta joko Baltian maiden tai Ruotsin kautta. Näitä reittejä pitkin tuodaan Suomeen kaikkia suosituimpia huumeita.
Nyt useat näiden salakuljetusreittien varrella olevat maat sulkevat rajojaan ulkomaalaisilta. Tanska ja Puola tekivät niin jo viime viikolla. Kaikki Baltian maat sulkevat rajansa alkuviikon aikana.
Vaikka esimerkiksi Viro on ilmoittanut sallivansa ulkomaalaisten läpikulkuliikenteen kotimaahansa ja rekka-autot voivat kulkea maasta toiseen, rajojen sulkemiset lisäävät Leskisen mukaan salakuljettajien kiinnijäämisriskiä.
”Nämä rajoitukset vaikuttavat ilman muuta yksittäisten huumekuriirien mahdollisuuksiin salakuljettaa aineita. Salakuljetus todennäköisesti siirtyy enemmän rahtiliikenteeseen ja laivoihin. Myös huumeiden nettikauppa voi voimistua”, Leskinen sanoo.
Leskinen uskoo, että huumeiden kokonaismäärä vähenee Suomen markkinoilla koronaviruksen vaikutusten seurauksena. Suomalaisilla huumeliigoilla ei ole niin suuria varastoja, että niillä jatkaisi huumekauppaa kovin pitkään ilman uusia salakuljetuseriä.
”Vähenemistä on varmasti tapahtunut jo nyt. Salakuljetus vaikeutuu päivä päivältä, kun tulee uusia rajoituksia.”
Huumeiden hintataso Suomen markkinoilla on ollut viime vuodet vakiintunut. Leskinen uskoo, että hinnat nousevat nyt koronaviruksen vaikutusten myötä.
”Kun tavarasta on puutetta, hinta nousee”, hän sanoo.
Huumeiden välittäjät, myyjät ja käyttäjät saattavat yrittää hankkia korvaavia huumaavia aineita rikollisesti apteekeista, hoitolaitoksista ja muista vastaavista paikoista.
”On todellinen uhka, että apteekkeihin kohdistuva rikollisuus lisääntyy”, Leskinen sanoo.
Huumeita voidaan alkaa myös valmistaa entistä enemmän Suomessa. Leskisen mukaan on mahdollista, että kannabiksen kotikasvatus lisääntyy ja amfetamiinia valmistetaan aiempaa enemmän kotilaboratorioissa amfetamiiniöljystä."
Vituttaa, kun en osaa tehdä näitä liittämisiä ja muita ollenkaan taitavastai ja nätisti, mutta kun taidot on nämä, niillä on pärjättävä.
Pitäisikö ottaa käyttöön "Oopiumia kansalle"-periaate yhteiskuntarauhan turvaamiseksi? Jakoon niin paljon viinaa ja muita päihteitä, että porukka pysyy rauhallisesti kodeissaan tämän epidemian yli.