Re: Sirpa
Lähetetty: Su Joulu 14, 2014 1:35 pm
Heitän tämän uutisen tänne, kun jostakin syystä tuli mieleeni Raisa Räisäsen katoaminen Tampereella, sekä hänen katoamisen yhteys Kuninkaankatu 13 osoitteeseen, jossa oli erikoisesti suljettu ovi. Siellä sanottiin asuneen sarjamurhaajaksi epäillyn Haapalan - YK-joukoissakin toimineen - jonka aikaisemmat tiedot osuivat kuin nenä päähän Pia-surmista tuomitun henkilön kanssa, josta Pia-murhasarjasta on edelleen ensimmäinen Piia Turun alueelta kadoksissa, eli Piia Ristikankare. Mikä kokonaisuus tässä sitten onkaan kyseessä, kun puhutaan nettisaalistajista, mene ja tiedä, mutta jotain saalistajia on Suomessa liikkunut ennen nettiäkin - se on selvä.
Edellä olevasta uutisesta:
Ja tästäkö tiedotettiin vasta, kun tuomiotkin oli jo luettu?!
Ai niin, lisäyksenä vielä alkuun tuosta sarjamurhaaja Haapalasta, että hän kuoli Tampereella poliisikuulustelujen aikana, eikä hänestä ole sen jälkeen puhuttu mitään. Omituisin yksityiskohta tuolloin oli se, että hän mattorullassa kantoi viimeisen uhrinsa autoon ja metsään, joka oli keskustapoliitikko ja kotoisin sieltä mistä Kyllikki Saarikin, jonka tytön murha ei edelleenkään ole selvinnyt, tai ei ainakaan syyllistä kerrottu.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=255
Odotan edelleen tietoja Jenna Lepomäen tapaukseen liittyen siitä, kun sanottiin satojen nuorten tyttöjen toimineen kokaiinikuriireina, että mistä heitä värvättiin ja miten heidät pakotettiin tuohon työhön (kesä 2011 Jenna Lepomäen surma, Karoliina Kestin katoaminen), ja miten tutkinta ja tuominta on edennyt tuolla laajalla kokaiinikuriiritoiminnan alueella?Nettisaalistajat vankilaan kymmenien tyttöjen hyväksikäytöstä
Lauantai 13.12.2014 klo 07.17
Miesjoukko etsi uhrinsa netistä. Nuorin heistä oli 12-vuotias tyttö.
Oikeudessa esitettyjen asiantuntijalausuntojen mukaan 11-14 vuoden ikä on lapsen kannalta erityisten haavoittuva ja riskialtis.
Yksikin nettikeskustelu voi traumatisoida. Lapsi, joka tajuaa tulleensa hyväksikäytön uhriksi, saa aina itsetuntovaurion, syyttelee itseään ja usein rankaisee itseään tavalla tai toisella itsetuhoisesti.
Helsingin hovioikeus ei hyväksynyt saalistajien selityksiä ja vetoomuksia, vaan katsoi miesten ansainneen vankeustuomionsa.
Perjantainen päätös liittyy laajaan, alaikäisiin tyttöihin kohdistuneeseen rikosvyyhtiin. Miehillä oli useita kymmeniä uhreja. Käräjäoikeus on käsitellyt asiaa aiemmin Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.
Satoja tyttöjä
Vyyhti alkoi purkautua syksyllä 2011 yhteen tyttöön kohdistuneesta, netistä alkaneesta rikoksesta. Pian selvisi, että lapsi oli joutunut usean miehen hyväksikäyttämäksi.
Espoon-haaraan liittyneessä rikostutkinnassa poliisi löysi pääepäillyn tietokoneelta jälkiä miehen tekemistä nettihauista Kuvake.net -yhteisöpalveluun. Hakukriteereihin oli merkitty alle 16 vuotta. Poliisi sai palvelun ylläpitäjältä miehen viestit runsaan puolentoista vuoden ajalta.
North-nimimerkillä toiminut mies oli lähettänyt ainakin 1 500 viestiä usealle sadalle alaikäiselle tytölle.
25-vuotiaana sinkkuna esiintynyt mies kertoi kuulusteluissa, että hän oli koukuttunut aiheeseen niin, että lopulta kaikki vapaa-aikakin kului nettiseksin parissa. Nuorin Northin uhreista oli 12-vuotias tyttö.
Mies lähestyi uhrejaan yleensä kehumalla näiden ulkonäköä. Hyvin nopeasti nettikeskustelu eteni seksuaalissävytteiseksi. North imarteli uhrejaan ja kyseli näiltä äärimmäisen intiimejä asioita ja mieltymyksiä. Hän myös ehdotteli heille suoraa seksiä ja kehui omia taitojaan alalla.
Törkeitä tekoja
Northina esiintynyt Jan Daniel Kaulbars-Staudingerin, 29, katsottiin syyllistyneen 37 eriasteiseen hyväksikäyttöön ja käytön yritykseen. Vakavin niistä oli törkeä hyväksikäyttö, jossa mies oli 14-15 -vuotiaan uhrinsa kanssa sukupuoliyhteydessä useita eri kertoja. Oikeus tuomitsi hänet neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Mika Arto Kukkosen, 47, katsottiin syyllistyneen kaikkiaan 9 eriasteiseen hyväksikäyttöön, seksuaalipalvelun ostamiseen nuorelta sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen. Hänet tuomittiin vankeuteen 3 vuodeksi ja 7 kuukaudeksi. Jyrki Tapani Lammervo, 39, sai 2 vuoden ja 7 kuukauden tuomion hyväksikäytön yrityksestä, hyväksikäytöstä sekä törkeästä hyväksikäystöstä.
Neljäs, runsaan kahden vuoden tuomion saanut mies vapautui tällä viikolla vankilasta. Viides selvisi alkujaankin ehdollisella tuomiolla.
RISTO KUNNAS
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121 ... 4_uu.shtml
Edellä olevasta uutisesta:
Onko muka mahdollista, että syksyllä 2011 alkanut tutkinta liittyen näihi satoihin tyttöihin ei olisi yhteydessä samalta syksyltä kerrottuun satoihin kokaiinikuurina toimineisiin tyttöihin? Nyt taidetaan jemmata tiedotuksessa osa tästä laajasta rikosvyyhtitutkinnasta?!...liittyy laajaan, alaikäisiin tyttöihin kohdistuneeseen rikosvyyhtiin....
Ja tästäkö tiedotettiin vasta, kun tuomiotkin oli jo luettu?!
Ai niin, lisäyksenä vielä alkuun tuosta sarjamurhaaja Haapalasta, että hän kuoli Tampereella poliisikuulustelujen aikana, eikä hänestä ole sen jälkeen puhuttu mitään. Omituisin yksityiskohta tuolloin oli se, että hän mattorullassa kantoi viimeisen uhrinsa autoon ja metsään, joka oli keskustapoliitikko ja kotoisin sieltä mistä Kyllikki Saarikin, jonka tytön murha ei edelleenkään ole selvinnyt, tai ei ainakaan syyllistä kerrottu.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=255