Sivu 110/122
Re: Islam
Lähetetty: Pe Marras 01, 2024 4:25 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Saako musliminainen pukeutua kuten haluaa? Näin vastaavat muslimitaustaiset päättäjät
Helsingin, Espoon ja Vantaan valtuutetut eivät laatisi tiukkoja pukeutumissääntöjä musliminaisille.
...
Saako musliminainen pukeutua Suomessa kuten haluaa? HS kysyi asiaa pääkaupunkiseudun muslimitaustaisilta päättäjiltä.
Suurin osa heistä sanoi, että pukeutuminen on jokaisen oma asia.
Keskustelu sai alkunsa, kun Hansasillalle Itäkeskukseen ilmestyi maanantaina kyltti, jossa annettiin asiaan liittyviä ohjeita naisille.
”Riippuu ihmisestä, pukeutuminen on ihmisestä itsestä kiinni. Kuka vain voi pukeutua miten haluaa. Moni muslimi pukeutuu ihan miten sattuu”, Helsingin kaupunginvaltuutettu, muslimi Ahmed Mahad (sd) sanoo.
Mahad muistuttaa, ettei Suomessa valtio tai mikään muukaan virallinen taho määritä ihmisten pukeutumista. Muslimi voi noudattaa sääntöjä tai olla noudattamatta, kumpikin on yhtä hyväksyttävää.
”Helsingissä suurin osa muslimeista pukeutuu ihan tavanomaisesti, niin että esimerkiksi kasvot ovat näkyvissä. On naisesta itsestään kiinni, miten pukeutuu. Jos haluaa pukeutua kuten on uskontonsa [antamat ohjeet] ymmärtänyt, sekin on ihan okei.”
”Uskon jokaisella naisella olevan oikeus pukeutua juuri siten kuin hän itse parhaaksi näkee. Tämä on tärkeä osa yksilönvapautta. Uskonnollisten näkökulmien osalta suosittelen kääntymään asiantuntevien imaamien puoleen.”
...
Kansanedustaja ja Helsingin kuntavaltuutettu Nasima Razmyar (sd) kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä. Hänkin peräänkuulutti naisten valinnanvapautta.
”Jokaisella naisella ja tytöllä on oikeus pukeutua parhaaksi katsomallaan tavalla, aviomiehet ja sukulaiset eivät sitä määrittele. Kenenkään pukeutumista ei tule yrittää määritellä julisteilla tai millään muullakaan”, Razmyar kirjoitti.
Espoolainen kaupunginvaltuutettu Ali Abdirahman (sd) esittää asiaan hieman erilaisen näkökulman.
”Sinun pitäisi kysyä joltakulta asiantuntijalta. Harmittaa, että pitää koko ajan puhua tästä, kun puhutaan muslimeista.”
Abdirahmalla on kuitenkin mielipide musliminaisen hameen pituudesta: ”Jos kasvot ja kädet näkyvät, se on ok. Jalat saavat näkyä normaalisti, mutta polvien yläpuolelle hame ei saa nousta.”
HS tavoitti torstaina illalla pääkaupunkiseudun kaupungeista Helsingin, Espoon ja Vantaan kuntavaltuutetuista pelkästään demareita.
Myös vantaalainen valtuutettu Abdi Faysal (sd) korosti vapautta.
”Suomessa on uskonnonvapaus, ja pukeutua saa siten kuin kukakin näkee parhaaksi”, Faysal sanoo.
...
Hänen mukaansa muslimien pukeutumisesta ei kannattaisi tehdä numeroa, kuten ei juutalaisten tai saamelaistenkaan pukeutumisesta.
...
Enemmän täällä:
Helsingin Sanomat
1.11.2024 13:30
"...Uskonnollisten näkökulmien osalta suosittelen kääntymään asiantuntevien imaamien puoleen.”
Millaisia ohjeita mahtaisi imaami antaa... Ettei vaan sellaisia suoraan koraanista luettuja.
...pääkaupunkiseudun kaupungeista Helsingin, Espoon ja Vantaan kuntavaltuutetuista pelkästään demareita.
Onko maahanmuuttotaustaisia muissa puolueissa? Jaa, onhan niitä; Vasemmistoliitossa sekä Vihreissä. Vautsi vau!
Vaan ollaanpa sitä nyt muka-sovinnaisia, vaan sitä mukaa kun tilanne muuttuu yhä enemmän islaminuskoisten hyväksi, niin puheet ja vaatimukset koventuvat.
-Suomessa naiset (myös ei-muslimit) saavat pukeutua vapaasti korkeintaan niin kauan, kun islamin uskoiset ovat vähemmistönä.
Pitää myös muistaa, että muslimeilla ei ole uskonnonvapautta. Islam perustuu määriteltyihin sharialakeihin, joiden rikkomisesta rangaistaan.
- Naisia koskevien pukeutumisen säännöt ovat aivan erityisen syynin kohteena.
Re: Islam
Lähetetty: La Marras 02, 2024 12:03 pm
Kirjoittaja QwertyKeyboard
Doctor Lecter kirjoitti: Pe Marras 01, 2024 4:25 pm
Pitää myös muistaa, että muslimeilla ei ole uskonnonvapautta. Islam perustuu määriteltyihin sharialakeihin, joiden rikkomisesta rangaistaan.
- Naisia koskevien pukeutumisen säännöt ovat aivan erityisen syynin kohteena.
Jos islaminuskossa oleva lakkaa olemasta muslimi tai kääntyy toiseen uskontoon suurimmassa osassa islaminsuuntauksia rangaistuksena on kuolema. Tästä syystä monet nekin ketkä oikeasti eivät enää ole muslimeita, joutuvat esittämään olevansa muslimeita, jotta hankaluuksia ja mahdollisesti oman elämänsä päättäviä hankaluuksia ei tulisi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Apostasy_in_Islam
Huvittavaa tässä on se, että jos partamies haluaa turvapaikan hän saattaa kääntyä toiseen uskontoon voidakseen väittää, että jos hänet palautetaan kotimaahan hänet voidaan tappaa jolloin turvapaikka on pakko myöntää. Samaan aikaan toisaalla liberaali vassarimedia antaa media aikaa kokoajan imaaneille jotka väittävät, että ei islamissa ketään tapeta vaikka hän kääntyisi pois islamista. Eli samaan aikaan myöntämällä turvapaikkoja käännynnäisille myönnetään, että islamissa tapetaan uskonnosta poiskääntyviä eikä siellä ole uskonnonvapautta, mutta samaan aikaan väitetään vassarimediassa aina päinvastaista. Eli totuus muuttuu aina sen mukaan mistä mamutukselle on eniten hyötyä.
Re: Islam
Lähetetty: Su Marras 03, 2024 2:25 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
^ Jos tuosta alkaisi tivaamaan että mites tämä homma nyt oikein on, ja pitäisikö lopettaa turvapaikkojen jakelu uskontoperusteella, niin kai siihen sitten mutkunputkuteltaisiin että Suomessa islam on ihan erilaista kuin turvisten lähtömaassa. Jos Suomi on sellainen ihmemaa missä kaikki paskakin muuttuu kullaksi, niin ehkä meidän pitäisi alkaa levittämään nouhautamme kaukomaille. Perustetaan suomalaisia islam-seurakuntia Irakiin, Iraniin, Afganistaniin jne. niin sittenhän koittaa onnenpäivät niissäkin maissa.
Re: Islam
Lähetetty: Pe Marras 08, 2024 11:03 am
Kirjoittaja Ifigeneia
Eräässä kaupassa kaapuihin eli muslimikuteisiin pukeutunut musta nainen piti kännykkää auki ja sieltä kuului ilmeisesti rukouskutsu, vastaavaa ulinaa kun oli. Minua ei kiinnosta vaikka kyseinen muija olisi ollut vihreä iholtaan, mutta jos sanoisin taikka sanon että nousi karvat pystyyn sen rukouskutsun kuulemisesta, niin rasistihan minä sitten kai olen.
Pitäisi laissa kieltää uskonnoilla häiritseminen julkisissa tiloissa. Ja tämä koskee myös Jeesuksesta "tiloihin" menneitä hihhuleita jotka tykkäävät hölistä mikkiin keskellä toria. Perkele yleisissä paikoissa missä on kaikki ihmiset sekaisin keskenään, pitäisi saada olla rauhassa kaikilta ideologioilta. Niitä voi sitten harjoittaa rauhassa yksityisenä ihmisenä neljän seinän sisällä, taikka vaikka keskellä metsää, mutta ei muiden ihmisten edessä ja riesana.
Re: Islam
Lähetetty: La Marras 09, 2024 2:54 pm
Kirjoittaja QwertyKeyboard
Israelin ulkoministeri matkusti Hollantiin levottomuuksien takia – Tämä tapahtumista tiedetään nyt
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010819271.html
Huvittavaa muuten tämä Hesarin kommentti linja esimerkiksi uutisessa missä kerrotaan miten palestiinalaiset mielenosoittavat väijyttivät ja hakkasivat kymmeniä juutalaisia Hollannissa jalkapallo ottelun jälkeen Hesarin kommentti osiossa menee läpi tälläiset kommentit:
Maria Kukkonen:
"Tuossa ei ole kyse antisemitismistä sillä Amsterdamissa ei ole hyökätty juutalaisia vastaan. Kyse on israelilaisten jalkapallohuligaanien aloittamasta tappelusta Israelin kansanmurhaa vastustavien mielenosoittajien kanssa.
On suorastaan eipä-älyllistä väittää että väkivaltaisuudet kohdistuisivat juutalaisiin. Ne kohdistuvat sionisteihin, jotka roki ovat juutalaisia, mutta juutalaisuus ei ole syy. Kunnolliset juutalaiset saavat olla sielläkin rauhassa."
Eräs tuttuni yritti kysyä samalla kommentti palstalla tältä Maria Kukkoselta, että voisitko hän selittää tarkemmin mitkä ovat niitä kunnollisia juutalaisia, jotka saavat olla rauhassa? Niin pelkkää kysymystä siitä millaisia ne kunnolliset juutalaiset ovat ei julkaista samassa kommenttiosiossa. Mutta sitten tälläistä vihjailua, että on olemassa juutalaisia, jotka saa väijyttää ja hakata, koska eivät ole kunnollisia julkaistaan Hesarissa. Sitten jätetään avoimeksi se millä perusteella juutalaisten kunnollisuus ja ei kunnollisuus määritellään eikä sitä saa edes kysyä.

Re: Islam
Lähetetty: La Marras 09, 2024 7:31 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
Tuohon ylempään. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, sai iät ajat kuulla vinkumista että ei saa olla vihainen tavallisille venäläisille. Mutta heti kun Israelin hallitus tekee mitä hyvänsä, mistä hyvänsä syystä, jotkut oikein säntäävät vesi kielellä harjoittamaan juutalaisvihaansa.
Re: Islam
Lähetetty: La Marras 09, 2024 9:52 pm
Kirjoittaja QwertyKeyboard
Ifigeneia kirjoitti: La Marras 09, 2024 7:31 pm
Tuohon ylempään. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, sai iät ajat kuulla vinkumista että ei saa olla vihainen tavallisille venäläisille. Mutta heti kun Israelin hallitus tekee mitä hyvänsä, mistä hyvänsä syystä, jotkut oikein säntäävät vesi kielellä harjoittamaan juutalaisvihaansa.
Toi juuri sitä vihervasemmisto kaksinaismoralismia. Hesarin kommentti osiot on aina täynnä juutalaisvihaa tihkuvia kommenteja erityisesti jos ne on vasemmisto henkisten kirjoittamia ne julkaistaan lähes aina.
Yksi mikä naurattaa ihan hitosti on naisistuneen vihervasemmiston vimma puolustaa islaminuskoisia vaikka islaminuskoiset ovat hyvin patriarkaalisia ja konservatiivisia. Yksi syy miksi Kamala Harris hävisi monta osavaltiota jenkkien pressanvaaleissa Trumpille, jossa tulos oli tasan oli se, että islaminuskoiset eivät voi äänestää naista, joka keikautti monessa osavaltiossa, jossa islaminuskoisia asuu paljon tuloksen Trumpin hyväksi. Juutalaiset taas on hyvin matriarkaalinen kulttuuri jossa juutalaisuus periytyy vain naisten kautta ja naisten äänestäminen on paljon tavanomaisempaa juutalaisten parissa. Kun taas islaminuskoisten Palestiinalaisten johtajista kaikki on miehiä ei tulisi kuuloonkaan, että siellä olisi johdossa yksikään nainen sanomassa, että miten tulee toimia. Juutalaisilla taas naisia on johdossa paljonkin ja myös armeijassa upseereina. Naisistunut vihervasemmisto on täysin hirttäytynyt tukemaan palestiinalaisten vain miehet päättää mallia ja haukkuu solkenaan juutalaisia, jotka toimivat hyvin matriarkaalisesti ja naisia arvostavasti.
Vasemmisto yrittää kontrolloida etnisiä ryhmiä rasismikorttia heiluttelemalla, mutta sekään ei oikein enää tehoa jenkeissä ja todennäköisesti lakkaa tehoamasta myös suomessa pitemmänpäälle. Ei hyvin patriarkaaliset kulttuurit lähde pelkällä rasismikortilla mukaan vihervasemmiston woke politiikkaa tukemaan. Nauravat lähinnä sille länsimaisena hullutuksena.
Eniten naurattaa se vihervasemmiston omahyväinen silmien sulkeminen realiteeteilta kun on omaksuttu se sellainen me tiedetään paremmin kuin muut asenne niin totuutta ei enää suostuta näkemään vaikka se iskee kasvoille tuhannen auringon voimalla.

Re: Islam
Lähetetty: Ma Marras 11, 2024 4:11 pm
Kirjoittaja URSA
En tiedä onko edellä mainittu Kukkonen sama mutta ainakin yksi tuon niminen julistaa xssä rasismin ja syrjinnän kuuluvan kiinteänä osana parinvalintaan. "Ei ole juuri mitään niin syrjivää asiaa kuin parinvalinta". OMG. Toisin sanoen jos et nussi nekrua, olet rasisti.
Mutta islamiin. Irakissa seurataan Mohammedia.
Irak aikoo sallia avioliitot 9-vuotiaiden tyttöjen kanssa
Ihmisoikeusjärjestöt ja YK ovat huolissaan mahdollisesta lakimuutoksesta. Muutos kieltäisi myös naisilta oikeuden avioeroon, perintöön ja lasten huoltajuuteen.
10:55
Irakin parlamentti valmistautuu lakimuutokseen, joka mahdollistaisi naimisiinmenon 9-vuotiaan kanssa, kertoo brittimedia The Telegraph.
Lakimuutos alentaisi suostumuksen ikärajan tytöillä 18 vuodesta yhdeksään vuoteen. Pojilla ikäraja alenisi 15 vuoteen. Muutos kieltäisi myös naisilta oikeuden avioeroon, perintöön ja lasten huoltajuuteen.
Muutos koskisi ”Laki 188” -nimellä tunnettua henkilöoikeudellista asemaa koskevaa lakia vuodelta 1959.
Telegraphin haastatteleman asiantuntijan mukaan lakimuutoksen hyväksyminen on lähempänä kuin koskaan, sillä konservatiivisten shiiamuslimien liittoumalla on Irakin parlamentissa enemmistö.
https://yle.fi/a/74-20123694
Re: Islam
Lähetetty: Ma Marras 11, 2024 9:44 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
Näin useita vuosia sitten uutisen jossa sanottiin samaa kuin yllä. Kovasti silloinkin yritettiin rukata lakia Irakissa niin että pääsisi lapsia nussimaan. Olen ihmetellyt että miten sen lakialoitteen kanssa oikein kävi, kun mitään ei ole kuulunut. Nyt ne sitten yrittää näemmä taas.
Ei mikään ole niin itsepintainen kuin pedofiili. Paitsi misogyyni. Ja sitten kun sattuu olemaan sekä pedofiili että misogyyni, niin yrittää tuoda helvettiä maan päälle.
Jos on olemassa tuonpuoleinen, toivottavasti siellä tungetaan noille "hurskaille uskovaisille" oikein huolella heinähankoa perseeseen. Sen jälkeen voikin seuraavaksi syntyä vaikka koiraksi, jonka joku madventurilainen kolkkaa sapuskakseen.
Re: Islam
Lähetetty: Ti Marras 12, 2024 6:39 pm
Kirjoittaja QwertyKeyboard
↑↑
Varmaan myös Israelin palestiinalaisalueille säädetään pian sama laki. Tietysti sitä ennen pitää saada aikaiseksi se oma valtio, koska Israelin lait eivät ikinä salli avioliittoja 9-vuotiaan kanssa, joten sellainen on mahdollista vain täysin Islamilaisessa valtiossa. Suomalaiset yliopistot ja vasemmistoaktiivit antavat taustatukea palestiinalaisten omalle täysin islamilaiselle valtiolle ja sen perustamiselle.
Lainaukset korvattu kahdella nuoliviittauksella
-NILS-
Re:
Lähetetty: Ke Marras 13, 2024 7:32 pm
Kirjoittaja Sipi
DonHessu kirjoitti: Ti Maalis 18, 2008 11:42 pm
Mikä näitä maita vaivaa?
Niinpä.
Mulle tulee mieleeni, että nyt kun maailmapoliittinen tilanne on kovassa turbulenssissa, ja pallo jakautuu yhä voimakkaammin länteen ja itään sekä kristittyyn ja islamistiseen maailmaan, näillä fundamentalistivaltioilla on jotenkin kova tarve näyttää mahtiaan. He haluavat Taleban-hallinnon, Sharia -lait, he haluavat kertoa uutisissa ympäri maailman että heitä eivät koske länsimaisen, rappiollisen demokratia-ajattelun siteet eikä kukaan voi heille mitään. Yksi erinomainen keino järkyttää meitä sivistysvaltioita on nimenomaan kääntää viestä haavassa naisten ja lasten aseman suhteen. Ihan vaan koska he voivat. Seurauksena on se, että hampaaton EU:n lasten oikeuksien komissaari pitää YK:n kokouksessa tunteisiin vetoavan puheenvuoron. That´s it. Kuitenkin 10-vuotiaat Muhammed ja Aisha ovat edelleen tukevasti naimisissa, Irakissa jatketaan 9-vuotiaiden lasten nussimista ja länsi näyttää heikolta ja kyvyttömältä. Näin ajattelen.
Re: Islam
Lähetetty: Ke Marras 13, 2024 8:11 pm
Kirjoittaja RL11/6
QwertyKeyboard kirjoitti: Ti Marras 12, 2024 6:39 pm
Israelin lait eivät ikinä salli avioliittoja 9-vuotiaan kanssa
Israelissa ei ole minkäänlaista suojaikärajaa ja siellä jopa sukurutsa on täysin laillista, mikä ihme kyllä on Suomessa laitonta vaikkakin Suomi on serkkuavioliittojen luvattu maa. Israel on myös luokitellut pedofiiliaa vastustavan defence for children international palestinen terroristijärjestöksi.
Re: Islam
Lähetetty: Ke Marras 13, 2024 8:28 pm
Kirjoittaja ajanpatina
*poistettu väärin tehty lainaus*tm
Re: Islam
Lähetetty: Ti Marras 26, 2024 1:47 pm
Kirjoittaja QwertyKeyboard
Vihervassareiden mielistelemä lempi islamilainen mies johtaja, joka kovin käsin laittaa ruotuun naiset ja juutalaiset esittää jo vaatimuksia:
Iranin johtaja: Benjamin Netanjahu on teloitettava
https://www.verkkouutiset.fi/a/iranin-j ... /#4a359b7a
Vihervassarit menevät kokoajan enemmän ja enemmän solmuun islamistien mielistelynsä kanssa. Kun vaativat samoja oikeuksia sivistysmaiden kansalaisille ja keskiaikaisten arvojen mukaan eläville. Tämä yhtälö kun ei toimi mitenkään päin pitemmän päälle.
Re: Islam
Lähetetty: Ke Joulu 25, 2024 12:27 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
22.12.2024:Sadat muslimit marssivat hävyttömyyksiä huutaen saksalaisen joulutorin läpi
https://pt-media.org/2024/12/22/sadat-m ... orin-lapi/
Semmoista pikku kivaa vallan ja tilan ottamista.
Ja heti Magdeburgin joulutori-iskun jälkeen.
Marssi oli puettu tavan mukaan Palestiinan tuen osoitukseksi, mutta tällä kertaa ei voitu pidätellä vihaa saksalaisia kohtaan. ”Saksalaiset ovat huoranpentuja”, väkijoukko huusi fri fri Palestiinan ohella.
Väkijoukko marssi röyhkeästi mitään kyselemättä joulutorin läpi. Näin osoitettiin kuka pitää kohta lopullista valtaa Saksassa.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Alkuviikosta Essenissä niin ikään sadat muslimit näyttivät kuka käskee. Sadat allahia huutavat muslimimiehet marssivat lippujensa kanssa paikallisen joulutorin läpi.