Lähetetty: Ke Elo 15, 2007 2:00 pm
Lääkkeitä kadonnut edelliseltä työpaikalta ja epäselviä kuolemia sattunut joita poliisi tutkii. Kohta voitaisi laittaa äänestys pystyyn että kuinka korkeaksi uhri luku lopulta nousee.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Kyllikki S kirjoitti:MTV:n uutisten tietojen mukaan epäillyllä oli suunnitelmia lähteä mukaan suoramyyntityöhön, jossa kaupataan erilaisia tuottaita kotikutsuilla. Heinäkuun alussa hän kuitenkin aloitti työnsä Ylisen kuntoutuskeskuksessa Ylöjärvellä.
Herää kysymys minkälaisia tuotteita noilta kotikutsuilta olisi voinut kotiinsa mukaan saadakaan.
Tampereen Tyttö kirjoitti: (En tappanut ketään)
Ei varkauksien perusteella tietenkään voi olettaa, että joku alkaa listimään ihmisiä. Mutta tilaisuus tekee varkaan, ja lääkkeillä on aina hyvä menekki katukaupassa, joten tuskin epärehellistä ihmistä kovin kannattaa vastuulliseen hommaan ottaa. Tietysti näpistys on eri asia kuin jatkuva varastelu, mutta miksi sairaide ihmisten kanssa pitäisi päästä helpommin duuniin kuin jonkun IT-firman ohjelmanpätkän?Tampereen Tyttö kirjoitti:Varkaudet ovat mielestäni sellaisia rikoksia, ettei niitä tarvitsisi ilmoittaa.
Kaikki henkilöön kohdistuvat TÖRKEÄKSI luokitellut teot on eri asia.
40 000 euron omaisuusrikos, pitkään jatkunut vielä, on aika törkeä kyllä.
Eri juttu voiko sellaisen perusteella alkaa rajoittamaan hoitotyötä..
En niiden perusteella pystyisi arvaamaan, että alkaa myrkyttää potilaita.![]()
Vielä vähän rikoksista. Kyllä hoitaja voi mielestäni vaikka tapella vapaa-aikanaan , eikä se silti tee hänestä epäkelpoa hoitajaa.
Kännissäkin saa olla, mielestäni saa vaikka tupakkaa polttaa vapaa-ajallaan, eikä se todellakaan kuulu kellekkään.
Ei hoitajan ammatti ole mikään pyhimyksen virka, vaan ammatti muiden ammattien joukossa. En puuttuisi esimerkiksi opettajankaan yksityiselämään, tai mahdollisiin hairahduksiin, kunhan ne eivät kohdistu lapsiin.
Irtisanoi itsensä?Nokian poliisi vahvisti tänään MTV:n uutisille, että lääkevarkaudet ovat tapahtuneet kyseisen henkilön ollessa työvuorossa.
MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan anastettuja lääkkeitä voi luonnehtia huumelääkkeiksi, jotka ovat tarkoitettu kovempiin kiputiloihin. Lääkevarkaudet loppuivat vammaismurhasta epäillyn irtisanoi itsensä Nokian terveyskeskuksesta toukokuussa 2007.
Minusta on hiukan huolestuttavaa jos hoitajalla alkaa mennä omat ja vieraat rahat/omaisuus sekaisin. Miten vanhukset voivat luottaa sellaiseen hoitajaan? Ettei vahingossa lähde potilailta rahoja väärään taskuun?Tampereen Tyttö kirjoitti: 40 000 euron omaisuusrikos, pitkään jatkunut vielä, on aika törkeä kyllä.
Eri juttu voiko sellaisen perusteella alkaa rajoittamaan hoitotyötä..
En niiden perusteella pystyisi arvaamaan, että alkaa myrkyttää potilaita.
Työnantaja on ollut kiltti ja antanut mahdollisuuden irtisanoa itsensä ettei työtodistuksessa lue että henkilö sai potkut.Rezah kirjoitti: Irtisanoi itsensä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0028412336Ryhmä huomasi liian myöhäään että Alien-DNA on myrkyllistä potilaalle. Koe asuoritettiin kuitenkin loppuun jotta kaikki todisteet kokeesta voitaisiin hävittää. Kyseessä oli koe jolla voitaisiin poistaa se mikä aiheuttaa ihmiselle itkua - kuolema. Mutta koe epäonnistui ja ryhmän oli pakko peittää jälkensä. Nainen on syytön. Oikea syyllinen on eräs mies joka vaihtoi hänen jakamansa lääkkeet. Naisesta saatiin oiva syntipukki koska hänellä havaittiin olevan hieman pikurikollinen tausta. MUtta kukaan ei tule uskoman hänen selityksiään. Ryhmä onnistui kuin onnistuikin peittämään jälkensä.
Eli varsinaisia todisteita ei ollut etta nainen olisi nain paljon vienyt.Kauppiaan arvion mukaan nainen olisi vienyt tavaraa ainakin 400 työpäivänä suunnilleen 100 euron edestä kunakin. Tällä logiikalla vahingon osuus nousee yli 43 000 euroon.
