Sivu 12/12
Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 2:32 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Joosua kirjoitti: Ma Tammi 06, 2025 12:16 pm
Kyllä ainakin niissä lehdissä, mitä minä luin ja joissa oli poliisin kommentteja jutun tutkinnasta, ensimmäiset 2 1/2 vuotta puhuttiin selvästi pääosin ulkopuolisesta tekijästä. Siis erittäin tunnetuksi ja kuuluisaksi tulleesta huppumiehestä.
Annelin syyllisyyden mahdollisuus tuli suuremmin mediassa esille vasta tutkinnanjohtajan vaihduttua, siis v. 2009. Silloin kun P.Kuusiranta alkoi johtamaan tutkimuksia ja Joutsenlahti siirtyi sivuun ja Annelin asema muuttui rikoksesta epäillyksi. Tällöin lehdistön mielenkiinto selvästi voimistui ja Annelin syyllisyyteen viittavaa kirjoittelua olikin ymmärrettävästi varsin paljon.
On totta että tavallisilla ihmisillä on monistakin syistä johtuen heikot mahdollisuudet muodostaa tällaisista( kaan) asioista mitään järkeviä ja oikeaan johtavia päätelmiä.
Harvempi tavis noista tiedoista pystyy muodostamaan kronologisesti tapahtumakuvan koska vuosiluvuissa heittoa!


Laitan tähän vähän vuosilukuja alkuajoilta. Lähde on joko IS tai IL, keltainen lehti kumminkin josta sen oon noukkinut joskus.
Näin tapauksen tutkinta on edennyt: 1.12.2006: Henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka S. Lahti, 51, surmataan yöllä kotonaan Ulvilassa. Talossa ovat vaimo Anneli Auer sekä perheen lapset. Aluksi tekijäksi epäillään taloon tunkeutunutta miestä. Maaliskuu 2007: Poliisi pidättää miehen tapaukseen liittyen, mutta hänet vapautetaan pian. Heinäkuu 2007: Käräjäoikeus vangitsee porilaisen näyttelijän surmasta epäiltynä. Hänet vapautetaan neljä päivää myöhemmin. 1.8.2008: Ulvilan surman tutkinnanjohtajaksi tulee rikosylikomisario Pauli Kuusiranta rikoskomisario Juha Joutsenlahden tilalle. Kuusiranta aloittaa aivan eri tutkintalinjan kuin Joutsenlahti, joka ei ole löytänyt näyttöä Aueria vastaan. Joutsenlahti vakuuttaa myöhemmin, että Auer oli koko ajan yksi epäillyistä. Huhtikuu 2008: Poliisi alkaa kerätä sadoilta satakuntalaisilta miehiltä dna-näytteitä. Testaus ei tuota tuloksia. Helmikuu 2009: Anneli Auer alkaa tapailla "Seppoa", joka on oikeasti peitetehtävässä oleva krp:n poliisi. 28.9.2009: Anneli Auer vangitaan epäiltynä...
Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 4:03 pm
Kirjoittaja Bullit
Cohle kirjoitti: Ma Tammi 06, 2025 1:57 pm
Bullit kirjoitti: Ma Tammi 06, 2025 12:38 pm
Joosua kirjoitti: Ma Tammi 06, 2025 12:16 pm
On totta että tavallisilla ihmisillä on monistakin syistä johtuen heikot mahdollisuudet muodostaa tällaisista( kaan) asioista mitään järkeviä ja oikeaan johtavia päätelmiä.
Se on kyllä huomattu. Ja syy löytyy korvien välistä

Onneksi meillä on esim. Bullit sinun kaltaisiasi best of the best -luokan älykköjä, jotka kannattelevat ja luovat uskoa huomispäivään. Kiitos, että olet.
Nyt ymmärsit täysin väärin. Ei tarvita kuin keskitason äly ja moraalinen kompassi

Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 5:32 pm
Kirjoittaja perusasiamies
Jatkan tuosta sorakasasta vielä yhden viestin. Tässä Ylen jutussa on siitä kasasta hyvää kuvaa:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/10/1 ... en-ankaraa
Vaikuttaa tosiaan siltä, että vasemmalla pressun päällä on ollut soraa. Kyseessä on siis luultavasti ehjä peite muuten.
Kun vertaa tuon Ylen jutun videokuvaa ja Alkinton viestin kuviaa
viewtopic.php?p=1493688#p1493688
niin vaikuttaisi pressu olevan ihan samassa asennossa. Tuo sorakasan takana ollut lasten lumialapio on tosin kaatunut. Itseasiassa kaikissa kuvissa joita löysin surmatalosta, niin tuo pressu vaikuttaa olevan samassa asennossa.
Tuonne sorakasaan kun olis jotain kätkenyt, niin ehkä esitutkinta olis sen missannut. Olis sopivan ilmeisellä paikalla tuo kasa, ettei kenelläkään tule mieleen tarkistaa... Siinähän on ollut lapiokin vieressä, jolla mahdollisen kätkön olis voinut peittää.
Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 8:31 pm
Kirjoittaja canis lupus
Noin pääsääntöisesti kun sorakasaa tms suojataan pressulla, pressun nurkille on pikku pakko laittaa jotain painoa. Jos tuuli pääsee sopivasti pressun alle, sehän lähtee siitä tontilta. Navakalla tuulella satakiloinenkaan mies ei pysty 4x6m kokoista pressua hallitsemaan sopivassa puuskassa. Kun on jo liitovarjon kokoluokkaa...
Hyvin yleinen tapa on lapioida nurkkiin vaikkapa sitä soraa. Vilkkaammalla mielikuvituksella nurkanpainoiksi on voitu laittaa vaikkapa perheen sorkkarautoja, muurarinvasaraa, fiskarsin fileiointivälineitä tai ruskeita froteesta rakennettuja kilpiäkin. Tai ne talvikengät jotka olivat kolme numeroa liian isot kenellekään siinä taloudessa.
Noita äskenmainittujahan ei yleensä löydy heti kun soraa ollaan peittelemässä. Me muualla kuin Ulvilassa asuvat käytetään yleensä sitä soraa.
Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 10:42 pm
Kirjoittaja Lack Ops
Huppiksen kengän jättämistä jäljistä: itselläni on ns. luuliian vuoksi ärsyttävän leveä jalka, joten joudun ottamaan normaalila lestillä olevan kengän jopa 1,5 numeroa suuremmaksi kuin aikaa ennen näitä vaivoja. Toinen kengänkokoa "äkkisesti" kasvattava tekijä on lättäjalan muodostuminen, jolloin jalan kaari mataloituu.
Toisin sanoen kokoa 43 oleva kenkä ei tarkoita aina sitä, että sitä pitää jalassaan erityisen pitkä henkilö. Vaimokkeellanikin on mallista ja merkistä riippuen vaihteluväli saman sesongin kengissä jopa 1,25 yksikköä.
Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 1:42 pm
Kirjoittaja perusasiamies
Kerta kiellon päälle ja "viimeinen" havainto tuosta sorakasasta.
Korjatkaa, jos olen väärässä. Muistaakseni uhrin vaimon jalkapohjista taltioitiin paljon naarmuja, jotka eivät olleet vuotaneet kuitenkaan verta. Jos nyt päästää mielikuvituksen laukalle, ja kuvittelee vaimon peittävän kätköä tuon sorakasan päällä paljain jaloin tuolla seinän vieressä olevalla lumilapiolla, niin tuosta sorakasasta kyllä tulee paljon naarmuja paljaisiin jalkoihin. Voisivat olla tyypiltään aika samanlaisia, kuin lasinsirpaleiden päältä kävelystä tulleet naarmut. Mene ja tiedä taas.
Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 2:21 pm
Kirjoittaja Gary Francis Poste
Bullit kirjoitti: Ma Tammi 06, 2025 12:27 pm
Syvänmeren kalmari kirjoitti: Su Tammi 05, 2025 2:22 pm
Jos huppis on niin cool, että vain tepastelee pois kaikessa hiljaisuudessa tähtisentietä pitkin ja vaihtaa kamojaan tähtisentiellä, niin miten se sopii siihen että murha tehtiin menemällä ikkunasta läpi ja hakkaamalla puukolla ja kirveellä? Miksei samalla vaivalla olis vaikka siististi ampunut jälkiä jättämättä.
Keksitkö itse miksi ampuma-aseella tehdään Suomessa niin pieni osa henkirikoksista?
Suames on ihan helvetisti aseita per popula. Veittel tehä ni pal henkirikoksii, koska tyypillinen henkirikos Suomes on, että Pena suuttu Makel siit, että Make on varastu Penan juomat ja pillerit.
Suomes ei tavallisesti tartte hakea tekijä kovi kauka.
Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 10:30 pm
Kirjoittaja perusasiamies
Yle näemmä teki uuden uutisen tuosta linkkaamastani videosta pari päivää sitten... Linkki:
https://yle.fi/a/74-20135119
Tuo auton edessä oleva sorakasa on ilmeisesti levitetty pihalle ihan hiljattain. Kun katsoo tuota uutisessa olevaa kuvaa perheen auton ympärillä voi mielestäni tälläisen päätelmän tehdä.
Tuossa auton ympärillä on jotain pensasta, onko se mulperipuuta? Pensaan juurella on myös paljon lehtiä. Mutta sora-alueella ei ole nähtävissä lehtiä. Joko tuo piha on haravoitu oudosti tai sitten tosiaan sora on hiljattain levitetty.
Tuota samaa pensasta on myös muualla tontin ympärillä, mutta ei välittömästi talon läheisyydessä. Tuon auton edessä olevan sorakasan vieressä sen sijaan on paljon lehtiä nähtävissä. Lähin lähde niille on mielestäni tuo mulperipuu(?).
Takkahuoneen lattialta löytyi jokin lehti surmaajan tuomana. Tämän on eräs nimimerkki tunnistanut tuoksi mulperipuuksi, mistä päättelin tuon tontin puskien olevan juurikin tuota mulperipuuta
CSI kirjoitti: Ke Helmi 19, 2020 8:41 pm
Kyseessä on mulperipuun lehti.
Mistä lie tarrannut mulperipuun lehti murhaajan jalkaan, jos tuosta perheen auton vierestä on surmapaikalle tullut.
Vai onko nuo pensaat edes mulperipuuta...
Re: Huppiksen poistuminen?
Lähetetty: La Helmi 15, 2025 1:56 am
Kirjoittaja CSI
perusasiamies kirjoitti: To Tammi 09, 2025 10:30 pm
Yle näemmä teki uuden uutisen tuosta linkkaamastani videosta pari päivää sitten... Linkki:
https://yle.fi/a/74-20135119
Tuo auton edessä oleva sorakasa on ilmeisesti levitetty pihalle ihan hiljattain. Kun katsoo tuota uutisessa olevaa kuvaa perheen auton ympärillä voi mielestäni tälläisen päätelmän tehdä.
Tuossa auton ympärillä on jotain pensasta, onko se mulperipuuta? Pensaan juurella on myös paljon lehtiä. Mutta sora-alueella ei ole nähtävissä lehtiä. Joko tuo piha on haravoitu oudosti tai sitten tosiaan sora on hiljattain levitetty.
Tuota samaa pensasta on myös muualla tontin ympärillä, mutta ei välittömästi talon läheisyydessä. Tuon auton edessä olevan sorakasan vieressä sen sijaan on paljon lehtiä nähtävissä. Lähin lähde niille on mielestäni tuo mulperipuu(?).
Takkahuoneen lattialta löytyi jokin lehti surmaajan tuomana. Tämän on eräs nimimerkki tunnistanut tuoksi mulperipuuksi, mistä päättelin tuon tontin puskien olevan juurikin tuota mulperipuuta
CSI kirjoitti: Ke Helmi 19, 2020 8:41 pm
Kyseessä on mulperipuun lehti.
Mistä lie tarrannut mulperipuun lehti murhaajan jalkaan, jos tuosta perheen auton vierestä on surmapaikalle tullut.
Vai onko nuo pensaat edes mulperipuuta...
En pysty ainakaan tuon YLE:n kuvan/videon perusteella sanomaan. Tummia näkyy lehdet olevan. Sopisi sen puolesta siis mustamulperin lehdiksi, joka on meillä yleinen (mulperipuita on valtava variaatio, lehdetkin sitten eri näköisiä).
Enää en jaksa muistaa miltä se kuva näytti jota olen katsonut 2010 ja kommentoinut mulperipuun lehdeksi. Löytyyköhän sitä kuvaa enää mistään?