Sivu 12/1097

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 8:29 am
Kirjoittaja debbie
^60-luvusta on jo aikaa. Se, että 2016 rotukysymykset ovat vielä noin pinnalla ja tuolla tasolla, että esim. first ladya voi julkisesti nimitellä 'apinaksi korkokengissä' yms on todella hämmentävää. Ollaanko taas tuossa pisteessä, jossa vihataan erilaisuutta ja sanotaan ääneen kaikki paska mitä päässä liikkuu?
Tosin viha ei mene rodun mukaan. Mustat ovat pieksäneet Trumpia kannattaneita mustia. Lapset tappelevat koulussa tämän pressavaalin takia.
Opettaja itkettää meksikolaistaustaisia oppilaita kertomalla, miten nämä karkotetaan "muurin taakse" yms asiatonta.
Väitän kyllä, että ei vuosikymmeniin ole ollut USA:ssa tällaista menoa presidentinvaalien takia.
Itse ajattelen niin, että kun se pressa nyt kerran valittiin demokraattisesti, niin hyväksykää asia ja eläkää sen kanssa. Ei pitäisi kiihottaa kansaa toisiaan vastaan enää yhtään enempää, päinvastoin.

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 9:00 am
Kirjoittaja Riukiu
Obama antoi mustien tehdä mitä hyvänsä. Myös Hillary olisi antanut. Meno voi tuolla aruhoittua, jos Trump alkaa kohdella mustia lain mukaisesti, kuten muitakin riehujia ja väkivaltaisia jengejä kohdeltaisiin.

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 9:04 am
Kirjoittaja Sverdlov
debbie kirjoitti:^60-luvusta on jo aikaa. Se, että 2016 rotukysymykset ovat vielä noin pinnalla ja tuolla tasolla, että esim. first ladya voi julkisesti nimitellä 'apinaksi korkokengissä' yms on todella hämmentävää. Ollaanko taas tuossa pisteessä, jossa vihataan erilaisuutta ja sanotaan ääneen kaikki paska mitä päässä liikkuu?
Tosin viha ei mene rodun mukaan. Mustat ovat pieksäneet Trumpia kannattaneita mustia. Lapset tappelevat koulussa tämän pressavaalin takia.
Opettaja itkettää meksikolaistaustaisia oppilaita kertomalla, miten nämä karkotetaan "muurin taakse" yms asiatonta.
Väitän kyllä, että ei vuosikymmeniin ole ollut USA:ssa tällaista menoa presidentinvaalien takia.
Itse ajattelen niin, että kun se pressa nyt kerran valittiin demokraattisesti, niin hyväksykää asia ja eläkää sen kanssa. Ei pitäisi kiihottaa kansaa toisiaan vastaan enää yhtään enempää, päinvastoin.
USA:n historian saatossa ei kuusikymmenluku ole lainkaan kaukana.

Mistähän se johtuu että rotukysymykset ovat pinnalla? Mistä se paska tulee kaiken maailman julisteisiin, "Black lives matter"? Mistä juontavat nämä no-go -alueet? Siinähän sitä erilaisuutta vihataan, mitä? Eikö se ole juuri väen kiihottamista toisiaan astaan?

Kuka tämän keksi että opettaja itkettää? Mitähän rotua tämä opettaja on?

Mitä sitten tarkoittaa ettei vuosikymmeniin ole ollut tällaista menoa? Vain viitisenkymmentä vuotta sitten salamurhattiin USA:n presidentti. Kolmisenkymmentä vuotta sitten ammuttiin presidenttiä. He eivät olleet kylläkään neekereitä.

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 9:39 am
Kirjoittaja debbie
Se oli vain toteamus, ehkä jopa huokaus, ettei vuosikymmeniin ole ollut tällaista mekkalointia, että se tuntuu aika kauhealta vuonna 2016, ja jakaa kansaa jyrkästi kahteen leiriin. Minun elinaikanani ei ole ollut tällaista.

Paljon on ilmeisesti pinnan alla kytenyt.

Tuo Black Lives Matter on mennyt överiksi ja sitä voi pitää vihaliikkeenä ihan syystä. Ei ole kyse enää oman sorretun ryhmän puolustamisesta, kun toimintaan liittyy esim. antisemitismiä ja toisin ajattelevien mustien (esim. poliisien) pahoinpitelyä ja terroria. Tuo ryhmä ei salli mitään monimuotoisuutta itse, edes oman rotunsa sisällä. Se on ihan yhtä ahdasmielinen kuin joku white power porukka.

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 12:01 pm
Kirjoittaja Ärrkele
Chefile kirjoitti:44 % naisista äänesti Clintonia ja 50 % Trumpia
Pitääkö meidän luottaa sanaasi vai onko tälle joku lähde?

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 2:14 pm
Kirjoittaja Chefile
Ärrkele kirjoitti:
Chefile kirjoitti:44 % naisista äänesti Clintonia ja 50 % Trumpia
Pitääkö meidän luottaa sanaasi vai onko tälle joku lähde?
Totta, nyt ei pidä luottaa! Muistin väärin, tai sitten tuolloin vaalitulos-aamuna tilanne vielä eli, mutta todella muistin lukujen olleen toisin päin.

Kaikista naisista siis 42 % äänesti Trumpia, ja valkoihoisista naisista yli 50 % (!).

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 51007.html

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 5:16 pm
Kirjoittaja PiikkiSika
Mielenkiintoinen yksityiskohta, johon olen törmännyt viimeisen viikon aikana useaan kertaan tv-uutisia ja mediaa selaillessa on se, kuinka toimittajilla on tapana nostaa esiin kysymys "tästä valtavasta kahtiajaosta" joka on meneillään jenkeissä... ja mielenosoittajien haastatteluilla pönkitetään uutisen sanomaa.

Herää kieltämättä mieleen ajatus siitä, että olisiko tätä valtamedian innolla lobbaamaa kahtiajakoa edes olemassa, jos Clinton olisi voittanut vaalit?

..eli "turpaan saaneiden mielestä" nyt kun hävisivät 45-55 niin kaikki on kauheen ristiriitaista, kansa jakautunut selkeästi kahtia ja nyt täytyy oikeen mieltään osoitella, mutta jos ois voittanu 55-45, niin se olisi vain alleviivannut amerikkalaisen demokratian parhautta.

ps. ja terveiset folio-osastolta.
Clintonin häviöpuheessa oli kohta, jonka ainakin itse assosioin niihin seuraavien päivien miekkareihin. Lause oli hieman painotukseltaan tms. syystä muusta puheesta erottuva, ja tämän takia jäi tällaisen urponkin päähän soimaan - "mitähän se tolla oikeen tarkoitti...?" (tai sit se vaan oli ainoo kohta jonka melkein ymmärsin)
Lausahdus meni suunilleen näin: "...and as wise people you all know what to do"

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 6:22 pm
Kirjoittaja kanlaya

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 6:40 pm
Kirjoittaja annaanna
Että media perusteettomasti kertoo kahtiajakautumisesta koska?
Kaksipuoluejärjestelmä pressavaaleissa.

Ennen vaaleja yli puolet Trumpin kannattajista kertoi uskovansa vaalivilppeihin tulevissa vaaleissa. Jos nämä nyt olisivat hävinneellä puolella, olettaisi vähintään saman menon vallitsevan kaduilla.
Nythän siellä kaduilla ei foliohattuilla Vaalivilppi! -kyltein vaan enemmän asialinjalla.

Minä mietiskelen miten urpot minfossa selittäisivät Trumpin häviötä. Löytyisikö joukoistamme ensimmäistäkään räyhäämään ilmiselvästä vaalivilpistä ja rikollisesta toiminnasta. Jos amerikoissakin kaduilla oltaisiin.
(Foliohattuilen minäkin omalta osastoltani seuraavaa)
Vaikka olisi Trump häviönsä reilusti tunnustanut, kieltänyt vaalivilppimahdollisuuksista höpisemisen (kun ei siihen NYT tunnu yhtään uskovan) ja kertonut läpällä heittäneensä rikollisepäilyt presidentti Hillarystä (kun ei niihin NYT enää ollenkaan keskity).

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 9:35 pm
Kirjoittaja Ärrkele
Ärrkele kirjoitti:Muistetaan nyt kuitenkin, että kaikista naisista jopa 42 prosenttia kannatti Trumpia.
Chefile kirjoitti:Muistat väärin: 44 % naisista äänesti Clintonia ja 50 % Trumpia, kaikista kähmimiskohuista ja sovinistisesta käytöksestä huolimatta.
Ärrkele kirjoitti:Pitääkö meidän luottaa sanaasi vai onko tälle joku lähde?
Chefile kirjoitti:Totta, nyt ei pidä luottaa! Muistin väärin, tai sitten tuolloin vaalitulos-aamuna tilanne vielä eli, mutta todella muistin lukujen olleen toisin päin.

Kaikista naisista siis 42 % äänesti Trumpia, ja valkoihoisista naisista yli 50 % (!).

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 51007.html
:mrgreen:

Minun lähteenä oli tähän ketjuun linkkaamani Appelsinin kirjoitus http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 34#p787934 joten kyseessä ei todellakaan ole minun muisteluni vaikka virheellisesti ja ennakkoluuloisesti näin oletitkin.

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 11:52 pm
Kirjoittaja PiikkiSika
six - zero ja Trumpista pressa, siinä syy Clintonien swansongille (miekkarit).
Mahtaa vähemmistöä vituttaa, ku älymystö voitti ja kohta pukkaa jatkoa, encule!

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Su Marras 20, 2016 9:02 am
Kirjoittaja Riukiu
http://maaradio.fi/index.php/fi/laehety ... o-mikaeaen

OSassa 2 kerrotaan, kuinka nimenomaan FBI:n Cmey on Clinton-säätiön mies eli Clintonien puudeli. Hän kieltäytyi tutkimasta sähkäreitä ja sitten väitti lukeneensa kaiken. FBI:ssä on kapina tästä syystä.

Mielenkiintoista myös YK:sta ja Punaisesta rististä. Punainen risti keräsi miljardeja Haitille, mutta sinne ei mennyt yhtään mitään. Clinton-säätiö veti vastaavanlaisen projektin yhdessä vastaavien dsäätiöiden kanssa. 30 miljoonaa omiin raskuihin, mutta ei HAitiin

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Ma Marras 21, 2016 3:21 pm
Kirjoittaja Chefile
Ärrkele kirjoitti: :mrgreen:

Minun lähteenä oli tähän ketjuun linkkaamani Appelsinin kirjoitus http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 34#p787934 joten kyseessä ei todellakaan ole minun muisteluni vaikka virheellisesti ja ennakkoluuloisesti näin oletitkin.
Yeah! Nyt nauti ja ota kaikki ilo irti kun KERRANKIN olit oikeassa!

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Ke Marras 23, 2016 5:14 pm
Kirjoittaja URSA
http://yle.fi/uutiset/3-9310321
Mediat: Asiantuntijat neuvovat Clintonia vaatimaan uutta ääntenlaskentaa mahdollisen vilpin takia

Asiantuntijaryhmä ei ole löytänyt suoria todisteita hakkeroinnista tai vaalivilpistä, mutta heidän mielestään vaalitulos kannattaisi silti tarkastaa.

23.11.2016 klo 13:13päivitetty 23.11.2016 klo 16:51

Joukko nimekkäitä tietokoneasiantuntijoita kehottaa demokraattien presidenttiehdokasta Hillary Clintonia vaatimaan äänten uudelleenlaskentaa kolmessa vaa'ankieliosavaltiossa, kertovat New York-lehti ja CNN.

Ryhmä pitää mahdollisena, että vaalituloksia on peukaloitu tai hakkeroitu Wisconsinissa, Michiganissa ja Pennsylvaniassa. Republikaanien Donald Trump voitti kaikissa kolmessa osavaltiossa.

Asiantuntijaryhmään kuuluvat muun muassa äänestysoikeuteen perehtynyt asianajaja John Bonifaz ja Michiganin yliopiston kyberturvallisuuskeskuksen johtaja J. Alex Halderman.

Ryhmä ei ole kertonut löydöksistään julkisesti, vaan lobbaa Clintonin avustajia yksityisesti, New York -lehti kertoo.

Lehden lähteen mukaan asiantuntijat ovat kertoneet muun muassa, että Wisconsinissa Clinton sai tietokoneäänestystä käyttäneillä alueilla seitsemän prosenttia vähemmän ääniä kuin muilla äänestysalueilla.

Ryhmä pitää mahdollisena, että äänestyskoneita olisi hakkeroitu. He eivät kuitenkaan ole löytäneet suoria todisteita hakkeroinnista tai vilpistä.

Asiantuntijoiden mielestä riippumattoman tahon olisi silti syytä tarkastaa vaalitulos sekä tehdä rikostekninen tutkinta äänestyskoneiden toiminnasta.

Lehden mukaan Clintonilla on perjantaihin asti aikaa vaatia uutta ääntenlaskentaa Wisconsinissa, maanantaihin asti Pennsylvaniassa ja ensi keskiviikkoon saakka Michiganissa.
Vaalit ei olekaan välttämättä vielä ohitse...

Re: USA:n Presidentinvaalit

Lähetetty: Ke Marras 23, 2016 7:12 pm
Kirjoittaja Samppalainen

Aika selvä juttu, vaalivilppiä on tapahtunut:
- rikkailla valkoisilla kapitalisteilla ollut käytössään viimeistä huutoa olleet äänentoistolaitteet.
- neekerit, hispaanot ja yliopistointelligenttisosialistit ovat olleet taas tapansa mukaan pelkästään saatavissa olleen PA-kaman varassa. Tai vaan kaman.

Vakavasti. No jopas on tukevat perusteet vaalivilpille:
"Lehden lähteen mukaan asiantuntijat ovat kertoneet muun muassa, että Wisconsinissa Clinton sai tietokoneäänestystä käyttäneillä alueilla seitsemän prosenttia vähemmän ääniä kuin muilla äänestysalueilla.

Ryhmä pitää mahdollisena, että äänestyskoneita olisi hakkeroitu. He eivät kuitenkaan ole löytäneet suoria todisteita hakkeroinnista tai vilpistä."


Saattaisikohan tuo mitenkään selittyä sillä, että tietynlaisista taustoista tulevat ihmiset äänestivät eri tavalla tai että osa Clintonin tukijoista ei ole kuullutkaan sanasta 'automaattinen tietojenkäsittely', saati sitten kykenevä tätä vaaleissa käyttämään? Voi jee taas tätä huonoa häviämistä...

Muokattu monesti mutta en yhtään muista miksi ja milloin. En olisi äänestänyt kumpaakaan. Hyi svidu mitä tyrkkyjä!