teppo kirjoitti: Pe Tammi 08, 2021 12:52 pm
Tuo on paskapuhetta ja tiedät sen. Tuomiossa viitataan siihen, että yleinen virkavelvollisuus harvoin riittää laiminlyönnin katsomiseksi epävarsinaiseksi laiminlyöntirikokseksi. Tuomiossa, jonka olet lukenut mutta jonka sisältö tulee sinulle joka kerta uutena tietona, selitetään myös, että toinen listattu velvollisuus, jonka laiminlyönti voidaan katsoa epävarsinaiseksi, syntyy asiaksi tai tehtäväksi ottamisen kautta. Se toteutuu tässä tapauksessa, kun Aarnio alkaa säätää tulevan murhan seurantaa, jonka hän tietää tapahtuvaksi, mutta jota hän ei aktiivisesti pyri estämään.
Tässä tekeydyt taas tietämättömäksi, lukemattomaksi ja muistamattomaksi. Epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen idea nimenomaan on, että henkilö, joka ei tee sitä, mitä hänen asemansa tai toimintansa vuoksi piti, voi syyllistyä paitsi laiminlyöntirikokseen myös epävarsinaiseen laiminlyöntirikokseen eli rikokseen, joka on rikoslaissa kuvattu aktiivisen tekemisen sanoin: esim. "joka tappaa toisen".
Sinä oikeasti tiesit tämän. Ihan yhtä tarkkaan kuin tiesit, ketkä tapauksessa olivat syytteessä ja ketkä olivat todistajia.
Kieltämättä uumoilin itsekin, että joku on laittanut nämä murhamiehet sinne todistajiin. Piti vain tarkistaa, että näin on käynyt.
Jos rikoslaissa sanotaan esimerkiksi se, että "joka tappaa toisen" ja tämä on aktiivista tekemistä, niin silloin itse tappaminen on se aktiivinen teko, johon syytetty syyllistyy. Aarnion tapauksessa aktiiviseksi teoksi on katsottu mm. Niemisen ja Kaupin tarkkailu lentokentällä, kun Andersson ja Leinonen olivat hakemassa palkkiorahoja kuriirilta. Peruste tälle arviolle on se, että Nieminen kertoi seuraavasti sivulla 42:
"Kauppi oli tiennyt Anderssonin ja Leinosen menevän Leinosen asunnolle todennäköisesti jakamaan rahoja."
Tästä oli johdettu sivulla 125 otsikon alla "Rikoksen arvioiminen kokonaisuutena" seuraava lause:
"Aarnio on siten tiennyt, että henkirikos tehdään palkkiota vastaan vastaan. Aarnio on tiennyt, että teko on suunniteltu ottaen huomioon tiedonhankinnalla ja tietolähteeltä saatu tieto."
Laiminlyönti tulee siitä, että "On ilmeistä, ettei Unsal ole tiennyt Ranisen lisäksi Anderssonin ja Leinosen suunnitelleen hänen tappamistaan. Tuo tieto on ollut Aarniolla ja hän on laiminlyönyt antaa sen Unsalille."
Ilmeisesti tässä tarkoitetaan sitä, että siinäkin tapauksessa Aarnio olisi syyllistynyt tähän laiminlyöntiin vaikka hän olisi kertonut uhasta itse henkilökohtaisesti Unsalille, mutta olisi jättänyt kertomatta Anderssonista ja Leinosesta mahdollisina murhaajina. Syytteessä on siis kerrottu, että Aarnion olisi tullut kertoa kaikille mahdollisille tiedossa oleville henkilöille poliisin tietämisestä asiasta ja lisäksi kertoa kaikkien mahdollisten henkilöiden suunnittelevan Unsalin surmaamista.
Tässä tapauksessa Unsalin varoittaminen olisi ollut vain yksi varoitus lisää, häntä oli jo varoitettu Ruotsissa matkustamasta Suomeen. Tämänkin varoituksen oikeus katsoo tulleen Aarniolta. Eli Ruotsin viranomaiset ovat saaneet varoituksen Suomesta Aarniolta mutta tämäkään ei ole oikeuden mielestä riittävä Aarnion aktiivinen väitetty toiminto, koska Unsalin ei myöskään ole katsottu antaneen suostumustaan itsensä tappamiselle saapumalla Suomeen. Sekin on Aarnion ongelma tässä tapauksessa, vaikka Unsalia olisi varoitettu Aarnion toimesta mutta Unsal ei ole antanut tappamiselleen lupaa, mikä olisi täytynyt Aarnion käsittää.
Oikeus ei oikeastaan katso, että Aarnion väitetyt aktiiviset toimet, jotka ovat siis kaikki ylipäätään tehdyt toimet telekuuntelut ym., tarkkailut, Vilhusen tietolähdetoiminta jne., olisivat olleet myöskään uhrin kannalta katsottuna vahingollisia. Niiden merkitys syytteen kannalta katsottuna on vain se, että ne todistavat Aarnion tietoisuutta murhan suunnittelusta.