Sivu 12/16
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 7:57 am
Kirjoittaja Pk_etsijä
Katoamisen aikaan oli jää paikoin tuolla niin ohutta, että tuskin kantoi kunnolla mitään. Paksuinta jää oli vanhankaupunginlahden perukoilla, mutta Sompasaaren ja Kalasataman edusta ja alue oli osittain auki talvella. Joitakin pilkkijöitä näkyi aamuisin metron ikkunoista juuri Vanhankaupunginlahden puolella. Kyllä sen verran vilkas paikka, että ihmettelen ettei kukaan yökukkuja, parveketupakoija tai kukaan muukaan ole huomannut mitään, kun liki ihmisten parvekkeiden alla tuo paikka. Auto ei ihan heti uppoa, jos vauhdilla olisi ajanut, niin varmasti olisi kuulunut yöaikaan melko huomiota herättävä molskahdus ja tuossa kohtaa tosiaan äänet kaikuu. Tuolla voi dumpattuna olla lisää ihan mitä vaan. Pahoin epäilen harkittua tekoa ja että on paikannettu kaikessa hiljaisuudessa Kalasataman alueelle, josta mahd pv:n ja pelan virka-apuna etsitty. Ikävä tapaus, mutta sai päätöksen ja omaiset helpotuksen.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 9:04 am
Kirjoittaja Zorro7
Tästä tapauksesta tuli mieleen että onkohan Bob Tikkasesta ottanut mallia. Sitä Tikkasen mereenajoa aika paljon ollut uutisissa.
Ne viimeiset ostokset kaupasta kiinnostaneet myös..
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 9:11 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Olisi kyllä hienoa jos tälläinen yhteistoiminta jatkuu kadonneiden etsinnässä ja nimenomaan vesistöjen tutkiminen, puolustusvoimilla on kunnon vehkeet tohon hommaan.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 11:28 am
Kirjoittaja Skloddi
Nostettiinko tämä auto ja ruumis nyt sitten yöllä, vai vieläkö poliisi vain vartioi?
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 11:42 am
Kirjoittaja työn sankari
Veikkaan vahinkoa tai sairaskohtausta ratissa. Toki joku syyhän pitää olla tuonne ajaa, asuikohan joku tuttu tuollapäin.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 12:28 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Skloddi kirjoitti: To Huhti 20, 2023 11:28 am
Nostettiinko tämä auto ja ruumis nyt sitten yöllä, vai vieläkö poliisi vain vartioi?
Ei. Vaan nyt!
Uponneen auton nostaminen on alkamassa Helsingin Kalasatamassa
Uponneen auton nostaminen on alkamassa Helsingin Kalasatamassa. Autossa epäillään olevan ruumis.
UPONNEEN auton nostaminen Helsingin Kalasatamassa on alkamassa.
Helsingin poliisi kertoi keskiviikkona, että merenpohjasta on sukelluksen yhteydessä löytynyt uponnut auto, jossa epäillään olevan ruumis.
Paikalle on kerääntynyt ihmisiä seuraamaan nostoa.
Poliisin saaman ilmoituksen mukaan ruumis löytyi Sörnäistenlaiturin edustalta, meren pohjassa olevasta autosta.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan auto olisi 17. helmikuuta Vantaalla kadonneen miehen Mini Cooper -merkkinen auto. Poliisista ei vahvistettu HS:lle tätä tietoa.
Poliisi on aiemmin pyytänyt vihjeitä tästä kadonneesta miehestä ja hänen autostaan. Poliisi kertoi tuolloin, että viimeisin havainto miehestä on tehty Vantaan Tammiston K-Citymarketissa torstaina 16. helmikuuta noin kello 21.15.
Helsingin Sanomat
20.4.2023 12:09, päivitetty 12:18
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 1:05 pm
Kirjoittaja aivoriihi
"Uteliaita Uunoja" paikalle tuskin tarvitaan, joten antakaa viranomaisten tehda tyonsa rauhassa.
Osanottoni vainajan omaisille.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 1:30 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
HS:lla suora lähetys aiheesta, joten ne kaljat ja makkarat voi samalla nauttia kotisohvalla, eikä tarvitse raahautua em. eväiden kanssa paikan päälle. On toki kaunis ilma.

- söörnäistenlaiturilta_livenä.jpg (138.67 KiB) Katsottu 2446 kertaa
Täältä:
HS
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 1:55 pm
Kirjoittaja poliisikoiran pentu
Ilta-Sanomat näyttää myös livenä:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009532131.html
Näyttää olevan matala keltainen kaide, mutta senkin yli auto on päässyt eikä se ilmeisesti ole edes rikkoontunut. Tämä oli sitten se paikka, joka oli hänelle kaiketi entuudestaan tuttu ja jonka halusi viimeiseksi leposijakseen. Auton lisäksi. Ehkä on hakenut Tammiston Cittarista jotain juotavaa lääkkeiden tms. kyytipojaksi, sitten odottanut laiturin lähellä jonkin aikaa, kunnes ajanut aamuyön (?) pimeydessä veteen. Kukaan ei ole noita sekunteja vaan sattunut näkemään.
Vaikuttaa hyvin yksinäiseltä ihmiseltä, koska tämä etsintävaihekin oli niin hiljainen. Tarkoitan, ettei kukaan tullut kertomaan mitään, mikä olisi voinut auttaa etsinnän suunnittelussa. Ei edes sitä missä asui. Nyt hän löytyi sattumalta sukellusharjoitusten yhteydessä. RIP.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 2:13 pm
Kirjoittaja Jason
Minkähän takia tästä operaatiosta pitää näyttää live-kuvaa?
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 2:21 pm
Kirjoittaja BigDane
Täällä taas vaan luotetaan siihen IS saamaan tietoon, että kyseessä olis se Minimies. Tuossa hesarin jutussakin mainitaan se IS saama tieto jota poliisi ei ole edes vahvistanut. Millainen virtaus tuossa kohtaa on? On meinaa voinut ajaa muualtakin tuonne jorpakkoon. En ihan heti usko, että tuosta laiturille kiihdytäessä sais kelattua sellaista nopeutta, että auto lentäis noinkin pitkälle. Lisäksi tuossa on noi pollarit ja kaide hidastamassa.
EDIT: jaa, näyttäis kaidekin olevan solmussa niin kai siitä on joku ajanut.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 2:22 pm
Kirjoittaja BigDane
Jason kirjoitti: To Huhti 20, 2023 2:13 pm
Minkähän takia tästä operaatiosta pitää näyttää live-kuvaa?
Miksi ei? Kyllä mua ja varmasti monia muitakin kiinnostaa mikä sieltä nousee. Ja pareehan se on livelähetys, kuin sata ihmistä tuolla pällistelemässä.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 2:32 pm
Kirjoittaja Jason
BigDane kirjoitti: To Huhti 20, 2023 2:22 pm
Jason kirjoitti: To Huhti 20, 2023 2:13 pm
Minkähän takia tästä operaatiosta pitää näyttää live-kuvaa?
Miksi ei? Kyllä mua ja varmasti monia muitakin kiinnostaa mikä sieltä nousee. Ja pareehan se on livelähetys, kuin sata ihmistä tuolla pällistelemässä.
Autossa on mahdollisesti vainaja niin olettaisin että jonkinlaista kunnioitusta voitaisiin noudattaa, ihan vaikka omaisten takia.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 2:34 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Ollaan kanssa ihmetelty tota uteliaisuutta.
Erikoinen paikka kun katsoo satelliittikuvaa alueelta, kun ei ihan heti tulisi mieleen rullata autolla tollasessa paikassa.
Re: 1967 syntynyt mies kateissa Vantaalla, vihjeitä kaivataan myös kadonneen autosta
Lähetetty: To Huhti 20, 2023 2:52 pm
Kirjoittaja Tessu
Enempi kyllä olen huolissani kun tyypit kuvailee kolaripaikalla HETI kun on rysähtäny videoita yöutubeen!
Siellä voi näkyä vaikka mitä,vedotaan julkiseen paikkaan joo mutta henkilöt siinä tilassa ei olekkaan enää julkisia.
Tässä tapauksessa en usko että menisivät kuvailee kuka kuskinpaikalla istuu,autojahan voi kuvailla muutenkin missä vaan.