^
Koko HS on viikonlopun ajan ilmainen – Lue nyt vuoden suosituimmat timanttijutut maksutta 
:
Luksuselämää Business Finlandin rahoilla viettänyt nainen yritti väistää vahingonkorvaukset
Valtion rahat|Entisen työntekijän epäillään vieneen jopa viisi miljoonaa dollaria Suomen valtion varoja vuosina 2011–2017. Senttiäkään ei ole saatu takaisin.
Salla Vuorikoski HS, Dawn Kikel HS
25.7. 2:00
Business Finlandin varoja ylellisen elämän rahoittamiseen käyttänyt suomalaisnainen yritti turhaan väistää vahingonkorvausvastuunsa hakeutumalla konkurssiin Yhdysvalloissa.
Nainen siirsi vuosina 2011–2017 itselleen huomattavia summia työskennellessään Finpron eli nykyisen Business Finlandin palkkalistoilla. Työnantajan mukaan aiheutettu vahinko on jopa viisi miljoonaa dollaria.
Nainen oli jo määrätty palauttamaan Business Finlandille palkkatulonsa, noin puoli miljoonaa dollaria. Siviilioikeudenkäynti ja muiden vaatimusten käsittely kuitenkin keskeytyi, kun nainen hakeutui henkilökohtaiseen konkurssiin.
Hän vaati vahingonkorvausvelan mitätöimistä osana konkurssimenettelyä. Toukokuussa 2025 newyorkilainen konkurssituomioistuin päätti, että velkaa ei voi poistaa, koska se oli syntynyt vilpillisen toiminnan seurauksena.
Nainen työskenteli Finpron Yhdysvaltain-toimiston hallintopäällikkönä. Loppuvuodesta 2016 pääkonttorissa alettiin selvittää Yhdysvaltain-toimiston kirjanpidon epäselvyyksiä.
Selvisi, että nainen oli käyttänyt rahaa muun muassa remontteihin, yksityiskoulujen maksuihin ja ylelliseen matkailuun. Nainen oli kustantanut perheenjäsenilleen ja sukulaisilleen bisnesluokan lennot Pariisiin ja yöpynyt heidän kanssaan luksushotelleissa. Business Finlandin mukaan Euroopan-loma maksoi yli 100 000 euroa.
Nainen oli myös hankkinut kalifornialaiselta taiteilijalta satoja, labradorinnoutajaa esittäneitä koirapatsaita, jotka maksoivat yhteensä yli 200000 euroa.
Nainen harhautti työnantajaansa peukaloiduilla pankkitositteilla ja tiliotteilla. Hän on itse kiistänyt vilpillisen toiminnan.
New Rochellen kaupungissa sijainnut perheen omakotitalo myytiin kesällä 2024 vajaan puolen miljoonan euron hintaan. Nainen vaati nyt päättyneessä konkurssikäsittelyssä, että hän ja hänen entinen puolisonsa saisivat osan kauppasummasta.
Business Finland vastusti vaatimusta sillä perusteella, että vahingonkorvausvelka oli seurausta petollisesta toiminnasta, väärien tietojen antamisesta ja tahallisesta vahingonteosta.
Nainen selitti, että hän oli toiminut työnantajan hyväksi ja sääntöjen mukaan. Hän vetosi myös terveysongelmiinsa ja Business Finlandin omiin hallinnollisiin puutteisiin.
Business Finlandin lakiasioista vastaava johtaja Marianne Asikainen on tyytyväinen tuomioistuimen ratkaisuun.
”Päätös on Business Finlandille merkittävä ja osoittaa, että vaatimustamme ei ole voitu esimerkiksi poistaa tai pienentää konkurssimenettelyssä”, hän viestittää HS:lle.
Asikaisen mukaan naiselta ei tähän päivään mennessä ole saatu perittyä senttiäkään korvauksia. Business Finlandilla ei ole vielä tietoa siitä, miten perintä päätöksen jälkeen etenee.
Yhdysvalloissa naisen toimintaa on käsitelty riita- ja konkurssiasiana.
Business Finlandia on kritisoitu siitä, että se ei vienyt asiaa rikosprosessiin. Yhdysvaltain oikeusjärjestelmään perehtynyt kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen ihmetteli valittua linjaa Suomen Kuvalehdessä vuonna 2021.
”Kun on näin isoista rahoista kysymys, on todella vaikea ajatella, että yksi talouden tukihenkilö olisi ollut ainoa, jonka toiminta on ollut kyseenalaista. Etenkin, kun tässä on valvonta pettänyt aika lailla”, hän sanoi.
Business Finlandin mukaan siviilikanteeseen turvauduttiin, koska se antoi parhaat edellytykset vahingonkorvausten saamisen.
Vuonna 2023 asiasta lopulta käynnistettiin rikostutkinta Suomessa. Keskusrikospoliisista kerrotaan HS:lle, että tutkinta on edelleen käynnissä.
Asikainen ei kommentoi tutkintaa eikä sitä, onko Business Finlandin edustajia kuultu tutkinnan yhteydessä.
----
Linkki:
https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011371854.html