Sivu 12/19
Lähetetty: Pe Heinä 25, 2008 1:35 pm
Kirjoittaja horrorpop
ketsku kirjoitti:Kyllä on olemassa "tappajakoirarotuja." Läheskään aina kouluttaminen ei auta. Koira on joka tapauksessa eläin jolla on omat vaistonsa. Jos ne vaistot esim. tappeluun ja tappamiseen sekä aggressiiviseen käytökseen ovat voimakkaat ja lisäksi vielä koira on itsepäinen tapaus taikka päästä vähän vinksallaan niin sehän tappaa. Toisinaan tappaminen koiran taholta on todella koiran vika eikä ihmisen. Ei pidä liikaa hehkuttaa koulutusta sillä kaikkia ei voi kouluttaa. Siksi tuollainen rotu pitäisi hävittää kokonaan joka on vaarallinen tai liian vaikeasti koulutettava!
Sanoinkin tuossa aiemmin, että jos koira on päästään terve ja se koulutetaan oikein ja kunnolla niin ei pitbullkaan silloin ole kaikille vaarallinen. Tottakai koulutettu päästään terve koira voi olla uhattuna vaarallinen, tai jos joku uhkaa sen omistajaa. Mutta niitä kutsutaan suojeluskoiriksi ja se on jo ihan toinen juttu...
Koiran omistajan tulisi tuntea koiransa todella hyvin ja tarkkailla koiran luonnetta, että onko päässä vikaa. Jos koiralla on oikeasti synnynnäinen "mielisairaus" se antaa viitteitä jo pentuna, esim. on uhkaava ja arvaamaton myös omistajaa kohtaan, mieliala muuttuu hetkessä hyväntuulisesta agressiiviseksi tms.
Joskushan koiran päässä voi naksahtaa jos sillä on esim. epilepsia tai joku muu sairaus. Silloinkin omistaja yleensä huomaa että koiran luonne on muuttunut. Ja koirarodusta riippumatta on todella tärkeää, että omistaja muistaa tarkkailla koiraansa... Koira on omistajansa vastuulla ja jos viitteitä näkyy, että koira voi joskus olla jollekkin vaarallinen niin täytyy osata lopettaa se ajoissa. Ei saa hyssytellä, että "ei se meidän Pluto ole yhtään vihainen, vaikka purikin naapurin lasta..."
Siinä olen kyllä samaa mieltä, että jos koira tulee suvusta, jossa on useita sukupolvia koulutettu koirista "tappajia". Ja koiria on käytetty vain tappelukoirina, niin varmasti agressiivisuus periytyy jossain määrin. Ei sellaisesta pennusta saa perhekoiraa millään. Mutta kun ajatellaan esim. pitbullia joka on oikeassa kennelissä kasvatettu ja jalostettu, eikä periydy agressiivisesta suvusta, niin en usko että pelkästään rotunsa takia se olisi tappaja. Yleensäkkin kasvattajien pitäisi muistaa moraalinsa siinä, että jos koira on luonteeltaan agressiivinen, niin ehkä etsisin suvunjatkajaksi hieman säyseämmän yksilön.
Lähetetty: Pe Heinä 25, 2008 2:16 pm
Kirjoittaja Samarina
Marsalkka kirjoitti:Hyvä yritys!

Suomessa nuo rodut ovat varmaan paljon heiveröisempiä ja hintelämpiä...
Ei tietenkään ole, mutta omasta rodustani voin sanoa, että ainakin tervepäisempiä ja terverakenteisempia

. Jenkkien jalostus tuntuu olevan ainakin metsästyskoirien osalta kauniisti sanottuna kuralla, miksei sitten muidenkin, mutta eipä siitä sen enempää.. Mutta montako ihmistä pittbull on tappanut Suomessa? Onko pittbull Suomessa todistettavasti suurikin ongelma?
Laitapa tilastofaktaa näistä, niin näemme kuinka suuri ongelma on kyseessä.
Virallisia tai epävirallisia tilastojahan ei näistä löydy, yksittäisi tapauksia kyllä. Suomen tilastoissa nämä sisältyy koiran puremien aiheuttamiin kuolemiin. Vuonna 2006 Uudellamaalla kuoli mies oman koiran nirhaisusta saamaansa bakteeriin. Tuossa toinen juttu jossa nainen vammautui pahasti
http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema ... 0795.shtml
Kaikkein eniten minua ärsyttävät koirat, jotka tappavat tai vammauttavat ihmisiä.
Vain koirat? Ei muut eläimet?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hirv ... 5224380945 
Mutta nyt saatte jäädä mun puolesta keskenänne suunnittelemaan rotujen kieltämistä ja lähden kesälomalle..
Lähetetty: Pe Heinä 25, 2008 2:30 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Samarina kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:Hyvä yritys!

Suomessa nuo rodut ovat varmaan paljon heiveröisempiä ja hintelämpiä...
Ei tietenkään ole, mutta
omasta rodustani voin sanoa, että ainakin tervepäisempiä ja terverakenteisempia
Ilmeisesti
omasta mielestäsi asia on näin.

Ihan kiva.
Onko pittbull Suomessa todistettavasti suurikin ongelma?
Muutamakin kuolemantapaus tai vammautuminen on liikaa maassa, jossa noita koiria ei taida kuitenkaan kymmeniätuhansia olla.
Lähetetty: Pe Heinä 25, 2008 5:08 pm
Kirjoittaja Samarina
Marsalkka kirjoitti:Samarina kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:Hyvä yritys!

Suomessa nuo rodut ovat varmaan paljon heiveröisempiä ja hintelämpiä...
Ei tietenkään ole, mutta
omasta rodustani voin sanoa, että ainakin tervepäisempiä ja terverakenteisempia
Ilmeisesti
omasta mielestäsi asia on näin.

Ihan kiva.
Onko pittbull Suomessa todistettavasti suurikin ongelma?
Muutamakin kuolemantapaus tai vammautuminen on liikaa maassa, jossa noita koiria ei taida kuitenkaan kymmeniätuhansia olla.
Jep. Ja monen muun seisojia harrastavan, ja olen kuullut samaa kommenttia myös muiden rotujen (mm. saksanpaimenkoira) harrastajilta

Ihan kiva vaan itselles.
Montako tapausta tiedät Suomessa, joissa pitti on aiheuttanut kuoleman? Rotikan, bullmastiffin ja huskyn aiheuttamat tapauksen muistan näin äkkiseltään, mutta en yhtään pittbullin. Mutta toisaalta kuten aikaisemmin sanoin, minusta ei kaikesta huolimatta pitin omistajaa koskaan tule ja rotukieltoja en kanna joten mun puolesta asia saa nyt olla.
By the way noihin purutilastoihin huomattavaa parannusta toisi jo se seikka, että koiranomistajat todella pitäisivät ne koirat kiinni kuten järjestys- ja metsästyslaissa on määrätty.
Lähetetty: Pe Heinä 25, 2008 6:25 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Samarina kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:Samarina kirjoitti:
Ei tietenkään ole, mutta omasta rodustani voin sanoa, että ainakin tervepäisempiä ja terverakenteisempia
Ilmeisesti
omasta mielestäsi asia on näin.

Ihan kiva.
Onko pittbull Suomessa todistettavasti suurikin ongelma?
Muutamakin kuolemantapaus tai vammautuminen on liikaa maassa, jossa noita koiria ei taida kuitenkaan kymmeniätuhansia olla.
Jep. Ja monen muun seisojia harrastavan,
No sitten! Jos kerran monen muunkin. Kuulostaa luotettavalta!
Montako tapausta tiedät Suomessa, joissa pitti on aiheuttanut kuoleman?
Muutamakin kuolemantapaus tai vammautuminen
Lähetetty: La Heinä 26, 2008 2:12 pm
Kirjoittaja ruoska
Dobermanni hyökkäsi lenkkeilijän kimppuun
26.7.2008 13:10 (Päivitetty 26.7.2008 13:45)
Vapaana juoksennellut dobermanni hyökkäsi urheilemassa olleen naisen päälle Porvoossa.
Vapaana juoksennellut dobermanni hyökkäsi urheilemassa olleen naisen päälle Porvoossa.
Juoksulenkille lähtenyt nainen koki kauhunhetkiä viime torstaina kaksikymmentä minuuttia vaille yhdentoista illalla Porvoon Järnbölentiellä. Urheilijanainen juoksi normaalia lenkkiään, kun suurikokoinen musta-ruskea koira yhtäkkiä hyökkäsi hänen kimppuunsa takaa päin.
- Hän oli ilmeisesti ollut sen verran järkyttynyt, ettei ollut osannut kysyä henkilötietoja paikalla olleilta mieheltä ja naiselta. Nämä kaksi henkilöä ilmeisesti liittyvät jotenkin koiraan, ylikonstaapeli Jarkko Kyntäjä Porvoon poliisista kertoo.
Kuonokoppa esti hyökkääjää
Porvoon poliisin vanhemman konstaapelin Kari Markkasen mukaan koiralle oli puettu ylle kuonokoppa, joten se ei onneksi päässyt puremaan hyökkäyksen uhriksi joutunutta naista.
- Mutta kyllähän parinkymmenen kilon painoisen koiran hyökkäys vammoja aiheuttaa. Naiselle tuli mustelmia ja selkävaivoja, ylikonstaapeli Kyntäjä kertoo.
- Jos joku on sattunut näkemään tapauksen, ja tietää kenen koira on, niin me otamme vinkkejä vastaan, ylikonstaapeli Kyntäjä Porvoon poliisista painottaa.
Poliisi tutkii tapausta koiran valvonnan laiminlyöntinä.
AINO KANGASPURO
[email protected]
Lähetetty: La Heinä 26, 2008 2:16 pm
Kirjoittaja Marsalkka
ruoska kirjoitti:Dobermanni hyökkäsi lenkkeilijän kimppuun
26.7.2008 13:10 (Päivitetty 26.7.2008 13:45)
Vapaana juoksennellut dobermanni hyökkäsi urheilemassa olleen naisen päälle Porvoossa.
Nainen varmaan lenkkeili jotenkin ärsyttävän näköisesti. Koirilla on niin herkät tunteet. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi tuo ymmärtää.
Lähetetty: Su Heinä 27, 2008 2:24 pm
Kirjoittaja Sadie_Manson
ruoska kirjoitti:Samarina kirjoitti:Kieltäminen on helppoa, mutta todennäköisesti valvontaan ei sitten riitäkkään enää kenelläkään resursseja ja mielenkiintoa.
Kyllä se nyt on aivan varma että moni joka nyt hankkisi tällaisen koiran jättäisi sen hankkimatta jos omistaminen olisi kiellettyä. Osa porukasta ei tietysti piittaa siitä olisiko kiellettyä vai ei.
Mä ehkä ajattelisin sen näin, että ne "kunnon" omistajat jättäisivät sen koiran kyllä ottamatta, mutta ne jotka käyttävät koiraa johonkin laittomaan tai pelkkänä egon pönkitteenä ottaisivat koiran silti, joten sitten kaikki rodun yksilöt olisivat arvelluttavilla omistajilla. Voin toki olla väärässäkin.
Lähetetty: Su Heinä 27, 2008 5:43 pm
Kirjoittaja Sarlent
Kyllä Suomessa koirien jalostus on monen rodun kohdalla aivan erilaista kuin ulkomailla. Suomalaiset kasvattajat vaalivat myös koiran luonnetta suunnitellessaan jalostusta. Tätä harvemmin tapaa ulkomailla - myös "luonnevikaisia" koiria käytetään jalostukseen jos vain näyttely- ja/tai käyttötuloksia on.
Itse en mieltäisi mitään rotua "tappajaksi", koska suurella osalla luonteenpirteet eivät ole pelkästään rodunomaisia, vaan suurempia tekijöitä ovat kasvuympäristö ja koiran kohtelu.
Lähetetty: Ma Heinä 28, 2008 7:21 am
Kirjoittaja Mike Manner
Marsalkka kirjoitti:Kaikkein eniten minua ärsyttävät koirat, jotka tappavat tai vammauttavat ihmisiä.
Kaikkein eniten minua ärsyttävät noiden koirien omistajat.
Lähetetty: Ma Heinä 28, 2008 8:11 am
Kirjoittaja Marsalkka
Mike Manner kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:Kaikkein eniten minua ärsyttävät koirat, jotka tappavat tai vammauttavat ihmisiä.
Kaikkein eniten minua ärsyttävät noiden koirien omistajat.
Kyllä! Eivät ole ymmärtäneet, että tietyt rodut ovat vaarallisia.
Lähetetty: Ma Heinä 28, 2008 8:21 am
Kirjoittaja Hc
Marsalkka kirjoitti:
Huumeitakin saatettaisiin käyttää enemmän, jos käyttö olisi sallittua.
... ja kannabis on PORTTI vahvempiin aineisiin

Lähetetty: Ma Heinä 28, 2008 8:23 am
Kirjoittaja Marsalkka
Hc kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:
Huumeitakin saatettaisiin käyttää enemmän, jos käyttö olisi sallittua.
... ja kannabis on PORTTI vahvempiin aineisiin

Tähän minä en usko.
Lähetetty: Ma Heinä 28, 2008 8:31 am
Kirjoittaja Hc
Marsalkka kirjoitti:Hc kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:
Huumeitakin saatettaisiin käyttää enemmän, jos käyttö olisi sallittua.
... ja kannabis on PORTTI vahvempiin aineisiin

Tähän minä en usko.
en mäkään... toi argumentti oli vaan yhtä hyvä heitto, niinku faktallisesti esitettynä
Lähetetty: Ma Heinä 28, 2008 8:35 am
Kirjoittaja Marsalkka
Hc kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:Hc kirjoitti:
... ja kannabis
on PORTTI vahvempiin aineisiin

Tähän minä en usko.
en mäkään... toi argumentti oli vaan yhtä hyvä heitto, niinku faktallisesti esitettynä
Argumenteissa on melko suuri ero.