Espoon kaupunki hommannut fiksun lukitusjärjestelmän pukukaappeihin. Yhdellä avaimella saa useampia suljettua. Tämä tuskin olisi onnistunut Abloy-aikana. Lapset kiusaavat. Myös varkauksia uumoillaan. Osa taas haluaa häiritä asiakkaita, että uijia olisi altaassa vähemmän.
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011368383.html
Lapset piinaavat asiakkaita espoolaisessa uimahallissa: lukitsevat toisten kaappeja ”rannekekikalla”
Uimahallit|Leppävaaran uimahallissa on viitteitä ilmiöstä, jossa lapset lukitsevat omalla rannekkeellaan toisten asiakkaiden kaappeja. Motiivina kiusantekoon saattaa olla halu varastaa. HS ei tavoittanut Espoon kaupunkia kommentoimaan asiaa.
Espoolainen
Satu Kaksonen kohtasi maanantaina oudon tilanteen uintireissullaan Leppävaaran uimahallin pukuhuoneessa.
Hän oli juuri laittanut tavaransa säilytyskaappiinsa, kun kaksi lasta juoksi hänen kaapilleen ja yritti sulkea sen oven omalla uimahallirannekkeella.
Kaksonen oli aiemmin huomannut tyttöjen katselevan häntä kauempaa. Hänelle oli tullut heidän läsnäolostaan erikoinen tunne. Lapset vaikuttivat olevan noin kuusi- ja kymmenvuotiaita.
Kaksonen ajatteli, että lapset vain leikkivät. Niinpä hän istuutui alastomana noin kahden metrin päähän lokerostaan, katse omaisuuteensa päin.
Kun Kaksonen käänsi selkänsä hetkeksi, tytöt pinkaisivat käsi kädessä juoksuun. Vanhempi heistä yritti kurottaa Kaksosen kaapin lukkoon omalla rannekkeellaan. Leppävaaran uimahallissa kaapeissa ei ole perinteisiä avaimia ja lukkoja, vaan lukitus toimii elektronisella rannekkeella.
”He eivät edes katsoneet ympärilleen, vaan saman tien lähtivät puuhiin”, Kaksonen sanoo.
Kaksonen yritti monta kertaa huutaa tytöille, että he lopettaisivat. Käskyistä huolimatta he kuitenkin jatkoivat yritystään. Kun kaappi ei mennyt kiinni, tytöt lähtivät viimein paikalta.
Tilanteesta järkyttynyt Kaksonen epäilee, että tyttöjen tarkoituksena oli joko varastaa hänen tavaransa tai olla kiusaksi. Siihen hän sai varmistuksen, kun hän myöhemmin puhui muille nuorille uimahallissa.
Nuoret kertoivat Kaksoselle, että kyseessä on yleinen ilmiö heidän keskuudessaan.
Sanottiin, että kaikki tietävät, että uimahallin rannekkeilla saa monia kaappeja auki ja kiinni.
Kyseessä on ”rannekekikka”, joka on nähty ennenkin.
Muiden kaappeja suljetaan, jotta sieltä voitaisiin myöhemmin varastaa tavaraa.
Välillä kaapinsulkijoiden motiivina on kuulemma se, että uijia olisi altaissa vähemmän.