Sivu 12/137
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:49 pm
Kirjoittaja Clyde
http://koti.mbnet.fi/jutanux/temp/kauhajoki/galtsu2.jpg
/edit, poistettu video kun ei nähtävästi enää toimi.
Yle.fi kirjoitti:Opettaja.tv:n studiossa on tiistaina vieraana mm. kriisipsykologi Salli Saari. Saari oli paljon julkisuudessa myös viimevuotisen Jokelan ampumavälikohtauksen aikaan.
Opettaja.tv:n studiossa on tiistaina vieraana mm. kriisipsykologi Salli Saari. Saari oli paljon julkisuudessa myös viimevuotisen Jokelan ampumavälikohtauksen aikaan.
Saari järkyttyi kuultuaan Kauhajoen ammuskelusta.
- Tottakai se järkytti. Toivoin, ettei suomalaisten tarvitsisi enää Jokelan jälkeen joutua käsittelemään tällaista. Ja toivoin myös että kenelläkään nuorella ei olisi ollut enää tarvetta näin järjettömiin tekoihin, Saari sanoo.
Tuoreiden tietojen mukaan tekijällä on ollut kuvia ja videoita nettigalleriassa ja Youtubessa niin kuin oli myös Jokelan ampujalla. Kyse on Saaren mukaan
- Tämä on tosiaan uusi ilmiö. Näyttää siltä että media on tuonut tällaisiin tapahtumiin oman ulottuvuutensa. Se ruokkii julkisuuden nälkää ja näyttämisen halua, Saari arvioi.
Pitäisikö tällaiset tapaukset sitten vaieta kuoliaaksi?
- No se ei valitettavasti taida olla mahdollista enää nykypäivänä. Nyt pitää selvittää, mitä on tapahtunut ja sen jälkeen on surun ja kriisityön vuoro.
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:50 pm
Kirjoittaja Porin
http://www.pelulamu.net/mattisaari/
Tuossa lisää "Matti Saaren" materiaalia.
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:51 pm
Kirjoittaja CrissAngel
Just kuulin radiosta että tällanen on tapahtunut, ja ampuja on tiedossa.
You tuubista kuulema löytyy video(-ita???)
Itse löysin aika paljon, mutta onko jo linkitetty??
Taasko tällainen tapaus!
Ensin Jokela, nyt tämä...what next!:=X
OMG

Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:53 pm
Kirjoittaja Harriet Makepeace
Kauhajoen suuronnettomuustilanteeseen liittyen on omaisille avattu tiedotuspuhelin, jonka numero on 06-415 5533. [/img]
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:55 pm
Kirjoittaja Arthur Nebe
Hengissä sairaalaan tuotuja vain kaksi. Toinen heistä ampuja, joka parhaillaan kuljetuksessa Seinäjoen keskussairaalasta ambulanssilla Tampereelle.
Vaikuttaa siltä että menehtyneitä on varsin paljon, jos sairaaloihin asti on elossa toimitettu ampujan lisäksi vain yksi.
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:56 pm
Kirjoittaja Clyde
Yle.fi kirjoitti:Seinäjoen sairaalassa hälytystila purettu, koska uusia potilaita ei ole tulossa sairaalaan. Yksi ampumavamman saanut potilas tullut Seinäjoen sairaalaan ja yksi viedään Tampereelle.
Juuri hetki sitten ihmettelin että miksi suuri hälytystila ja julkisuudessa kerrotaan muutamista uhreista. Onko nyt ainoat loukkaantuneet nuo kaksi? Äiree kuuli uutisista että ilmeisesti molempia ammuttu päähän.
Julkistaisivat nyt jotain, epätietoisuus on inhottavaa.
Näyttää ihan.
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:56 pm
Kirjoittaja HrZ
huomasitteko, tyyppi oli yhdessä kuvassa kammannut tukkansa P.E:n tyyliin ja muistutti kovasti P.E:tä, olisko ollut esikuvana ?
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:57 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Nyt sitten toivotaan, että ampuja säilyisi hengissä. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen omin sanoin kertomana motiivi tälläiselle toiminnalle.
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:58 pm
Kirjoittaja Tähtisade
Ampuja haavoittunut päähän - viedään hoitoon Tampereelle
23.9.2008 13:40
Kauhajoen ampujaa kuljetetaan hoidettavaksi Tampereen yliopistosairaalaan, kerrotaan Seinäjoen sairaalasta. Ampuja on saanut ampumavamman päähänsä.
STT
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:58 pm
Kirjoittaja esmes-
hyeena kirjoitti:esmes- kirjoitti: paikallaolijat sanovat kuulleensa sarjatulitusta, eli mikään tavan pistooli ei olisi ollut kyseessä.
Erottavatko paikalla olleet ammattikoululaiset sarjatulta nopeaan tahtiin pistoolilla ammutuista laukauksista?
erottaiskohan lukiolaiset nää toisistaan paremmin?
luulen et jokainen joka on katsonut elokuvia, pelannut räiskintäpelejä jne. (jopa minä joka en tiedä aseista mitään) erottaa kuitenkin sarjatuliaseen ja pistoolin laukausten äänet.
toisaalta tuolla on jengi ollut niin paniikissa ettei kauheasti ole ehtinyt kuulemaansa arvioimaan. ei voi muuta ku odotella uusia tiedotteita tapahtumapaikalta. suomessa on väestön lukumäärään nähden paljon aseita, suurin osa varmaan haulikoita, kiväärejä ja pistooleja, sarjatuliaseeseen ei taida siviilihenkilö saada täällä kantolupaa?
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:59 pm
Kirjoittaja ABC
esmes- kirjoitti:ampujaa kuskataan just ambulanssilla sairaalaan tampereelle. paikallaolijat sanovat kuulleensa sarjatulitusta, eli mikään tavan pistooli ei olisi ollut kyseessä.
että tämmöinen tiistai-aamun aloitus. ei voi poistua tietokoneen/radion äärestä kokopäivänä ku pakko selvittää et paljonko uhreja on tullu. poliisi pitää varmaan uuden tiedotustilaisuuden myöhemmin.
edit: mitäs m.infosta mainittiin radiorockissa?
Useimmilla rynkyillä pystyy taitava ampumaan niin nopeasti, että se kuulostaa sarjatulelta.
Mietiskelen, olisiko poliisi mennyt tällä kertaa suoraan sisään ja ampunut ampujaa, koska Jokelan tapauksen selvityksessä todettiin, että tällaisissa tapauksissa se voi vähentää uhreja.
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:59 pm
Kirjoittaja MotiivitOn
Clyde kirjoitti:Yle.fi kirjoitti:Seinäjoen sairaalassa hälytystila purettu, koska uusia potilaita ei ole tulossa sairaalaan. Yksi ampumavamman saanut potilas tullut Seinäjoen sairaalaan ja yksi viedään Tampereelle.
Juuri hetki sitten ihmettelin että miksi suuri hälytystila ja julkisuudessa kerrotaan muutamista uhreista. Onko nyt ainoat loukkaantuneet nuo kaksi? Äiree kuuli uutisista että ilmeisesti molempia ammuttu päähän.
Julkistaisivat nyt jotain, epätietoisuus on inhottavaa.
Epätietoisuus on ehkä inhottavaa, mutta parempi hoitaa tiedottamista KIIREISEMMÄT asiat alta pois ja selvittää mitä tiedottaa, koska väärästä tiedottamisesta lynkataan jälkikäteen!
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 1:59 pm
Kirjoittaja EuroJR
Aizerbaidzan kirjoitti:Nyt sitten toivotaan, että ampuja säilyisi hengissä. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen omin sanoin kertomana motiivi tälläiselle toiminnalle.
Komppaan.
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 2:00 pm
Kirjoittaja Rattus
En huomannut, että olisi vielä:
Maikkarilla ylimääräinen uutislähetys NYT.
Lähetetty: Ti Syys 23, 2008 2:00 pm
Kirjoittaja Hande
CNN mukaan mahd. 8 kuollutta jo. Ja varmaan lisää tulee kun ammuttu päähän..
http://edition.cnn.com/2008/WORLD/europ ... index.html