Lintupojat
Re: Lintupojat
Lönnbergin piirrosta katselessaan tulee mieleen, että NG on kyllä "maannut selällään" kuten Bodomin Mysteeriossa kuvataan, mutta hänet on käännetty vasemmalle kyljelleen. Samalla jalat ovat ehkä siirtyneet idemmäksi, poispäin näkökentästä. Lönnberg on piirtänyt sen näkymän. Siinä ovat ensiapumiehet voineet jo käännellä ennen Lönnbergiä, mainitaanhan, että "NG on maannut selällään". Tämä on minun arvioni. Muutenkaan lintupoikien näkymä ja näkymä teltalla siinä vaiheessa kun Lönnberg on piirustellut, ei välttämättä ole ollut aivan samannäköinen. Siinä välissä on paikalla trampannut jo epälukuinen määrä kulkijoita, eikä olisi ihme vaikka joku olisi jo liikutellut myös uhreja todetakseen olivatko he hengissä. Sitä nämä mahdolliset liikuttelijat tuskin myöntävät jälkeenpäin. Varmuutta ei ole. 
Re: Lintupojat
Kolmas voi epäillä sitä mahdollisuutta, että murhaaja käytti Gustafssonin nahkatakkia. Tämä paikanpäältä löydetty takki oli pilalle vereentynyt.Sariola kirjoitti:* NG:n vaatteet olivat "kunnossa". (Tästä joku voi päätellä niinkin, että murhaaja ei ole ollut liikkeellä nuo vaatteet päällään, koska nuo ovat liiaksi "kunnossa". Eli murhaaja ei ole NG. Toinen voi päätellä, että murhaaja ei ole itse kovin sotkeutunut vereen, jos kuvittelee tekijäksi NG:n. Ensimmäinen arvio saattaa hyvinkin olla lähempänä totuutta).
- hymm -
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Re: Lintupojat
Vielä tuo Lönnbergin piirros näkyviin!

Re: Lintupojat
Jos tuo aito piirros on piirretty tapahtumapaikalla, täytyy sanoa ettei sen piirtäjä ole ollut tehtäviensä tasalla. Täytyyhän ihmisen osata jopa piirrokseenkin kuvata se, mikä on ollut alla ja mikä päällä. Tuossa piirroksessa on näkyvillä kaikkien uhrien ääriviivat. Miksi? En helvetti sentään ymmärrä tällaista piirtäjää. Sentään on kolme kuollutta ihmistä paikalla ja tappaja karkuteillä. Joku roti häätys olla noissakin hommissa.
Re: Lintupojat
Äläpäs ala nyt moittimaan toisten piirrustamisen taitoa. Mielestäni kuva on hyvä.
Sitäpaitsi tuota alempaa kuvaa pidetään nykyään virallisena, siinä asennot ja suunnat on tarkennettu niin kuin ne ovat tapahtumapaikalla alunperinkin olleet.
Sitäpaitsi tuota alempaa kuvaa pidetään nykyään virallisena, siinä asennot ja suunnat on tarkennettu niin kuin ne ovat tapahtumapaikalla alunperinkin olleet.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Re: Lintupojat
Myös housut tärkeät!. Mielestäni ensiarvoisen tärkeä todiste olisivat olleet NG:n farmarihousut. Ne olisi voitu tutkia millimetrin tarkasti ja etsiä jokainen pienikin veripisara. Jos nuo housut ovat olleet "kunnossa" tarkoittaen käytännössä verettömät, niin siitä voitaisiin ehkä vetää johtopäätös, että nuo housut eivät ole olleet murhaajan päällä, ja siitä edelleen, että tekijä ei ole NG.awa kirjoitti:Kolmas voi epäillä sitä mahdollisuutta, että murhaaja käytti Gustafssonin nahkatakkia. Tämä paikanpäältä löydetty takki oli pilalle vereentynyt.Sariola kirjoitti:* NG:n vaatteet olivat "kunnossa". (Tästä joku voi päätellä niinkin, että murhaaja ei ole ollut liikkeellä nuo vaatteet päällään, koska nuo ovat liiaksi "kunnossa". Eli murhaaja ei ole NG. Toinen voi päätellä, että murhaaja ei ole itse kovin sotkeutunut vereen, jos kuvittelee tekijäksi NG:n. Ensimmäinen arvio saattaa hyvinkin olla lähempänä totuutta).
- hymm -
Onpa kumma, että noin tärkeä todiste on luovutettu pois. Siis nämä Gustafssonin farmarihoust.
On mahdollista, että ne olisivat voineet todistaa NG:n syyttömyyden luotettavasti kaikille epäilijöille. Mutta ne on luovutettu pois. Voi aikoja - voi tapoja!
Re: Lintupojat
Mulle on ihan sama noille muille kuville, mutta jos poliisi piirtää murhapaikalta ao. kuvan, niin sanonpa vaan, että syvältä on hahmotuskyky.....awa kirjoitti:Äläpäs ala nyt moittimaan toisten piirrustamisen taitoa. Mielestäni kuva on hyvä.
Sitäpaitsi tuota alempaa kuvaa pidetään nykyään virallisena, siinä asennot ja suunnat on tarkennettu niin kuin ne ovat tapahtumapaikalla alunperinkin olleet.
Re: Lintupojat
Lönnberg on tosiaan poliisi. Siinä hän on joskus puolen päivän tienoissa kaivanut taskustaan pienen muistilehtiön ja kynänpätkän ja piirtänyt tuon hahmotelman tarkoituksella saada muistiin, missä asennoissa uhrit olivat löytöhetkellä. Tosin tuota piirrosta ennen siellä on uhreja voitu jo liikutella, siellä on aamun mittaan jo liikkunut väkeä runsaasti. Ensiapumiehetkin ovat voineet jo uhreja käännellä. Bodomin mysteerion mukaan NG oli maannut selällään - tässä piirroksessa kyljellään.
Re: Lintupojat
Silminnäkijälausunnon mukaan Gustafsson on heittelehtinyt kyljeltä toiselle - joten on siinä piirtäjällä ollut niin sanotusti mahdoton tehtävä. Vai lieneekö Gustafsson asettunut poliisin saapuessa paikalle paikalleen ja heittelehtiminen oli tällä kerralla ohi - näinhän se juuri stuport tilassa tapahtuu?? Ekö? Postimies ei tätä reaktiota saa aikaan. Poliisimies sai sentään rauhan piirtää piirroksensa.Sariola kirjoitti: Bodomin mysteerion mukaan NG oli maannut selällään - tässä piirroksessa kyljellään.
- hymm -
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
-
Kotipoliisi
- Martin Beck
- Viestit: 847
- Liittynyt: Ti Heinä 10, 2007 8:07 pm
- Paikkakunta: Stadin Kernel
Re: Lintupojat
Laitas Sariola vielä uhrikuva tänne ilman viivojasi - minulla ei valitettavasti ole muuta autenttista kuvaa kuin Sariolan viivoilla tuhrima.
Kuvasta näkyy, kun sitä vertaa Lönnbergin kuvaan, että Nissen jalkoja ei bongarit ole voineet nähdä prätkän pyörän takaa.

Kuvasta näkyy, kun sitä vertaa Lönnbergin kuvaan, että Nissen jalkoja ei bongarit ole voineet nähdä prätkän pyörän takaa.
They copied all that they could follow but they could not copy my mind,
and I left ´em sweating and stealing and a year and half behind.
- Rudyard Kipling
and I left ´em sweating and stealing and a year and half behind.
- Rudyard Kipling
Re: Lintupojat
Tuossa kuvaparissa ylempi on aito Lönnbergin piirros. Rajattu sitä on kyllä.Kotipoliisi kirjoitti:Laitas Sariola vielä uhrikuva tänne ilman viivojasi - minulla ei valitettavasti ole muuta autenttista kuvaa kuin Sariolan viivoilla tuhrima.
Kuvasta näkyy, kun sitä vertaa Lönnbergin kuvaan, että Nissen jalkoja ei bongarit ole voineet nähdä prätkän pyörän takaa.
Alempi on minun pirtämäni Lönnbergin mukaan. En ole lisännyt mitään Lönnbergin piirrokseen.
-
Kotipoliisi
- Martin Beck
- Viestit: 847
- Liittynyt: Ti Heinä 10, 2007 8:07 pm
- Paikkakunta: Stadin Kernel
Re: Lintupojat
Sariola - pyysin AUTENTTISTA valokuvaa murhapaikalta uhreista, josta kyllä Nisse oli jo viety pois.
Olet viime vuosina piirrellyt ko. kuvaan mielipuolisena viivoja osoittamaan polun oikeata kulmaa vasemmalle ja milloin taas oikealle - onko sinulla tuota kuvaa ilman viivoja?
Jos on niin laita tänne, että kaikki näkevät autenttisen tilanteen. Minun kuvakopioni on valitettavasti viivojesi pilaama ja ei auta nyt tässä.

Olet viime vuosina piirrellyt ko. kuvaan mielipuolisena viivoja osoittamaan polun oikeata kulmaa vasemmalle ja milloin taas oikealle - onko sinulla tuota kuvaa ilman viivoja?
Jos on niin laita tänne, että kaikki näkevät autenttisen tilanteen. Minun kuvakopioni on valitettavasti viivojesi pilaama ja ei auta nyt tässä.
They copied all that they could follow but they could not copy my mind,
and I left ´em sweating and stealing and a year and half behind.
- Rudyard Kipling
and I left ´em sweating and stealing and a year and half behind.
- Rudyard Kipling
Re: Lintupojat
Katse rekisteröi ihmisen, ihan alitajuntaisesti.
Lintupojat luulivat Gustafssonia vaatemytyksi.
Täällä keskusteluissa aiemmin oltu sitä mieltä, että lintupoikien olisi pitänyt havainnointipaikaltaan huomata Gustafsson. Ei vastavaloa tms.
Itsekin porukalla paikalla senverran testattu, että 180cm tyyppi varsinkin pää toisen uhrin rintakehällä kyllä näkyy.
Lintupoikien ensivaikutelma oli siis, että teltalla oltiin jo herätty. Teltan takaa hahmo laskeutuu rantaan ja joku makaa ottaen aamuaurinkoa. Mielikuvassa siis jalat kohti aurinkoa eli kenen?
Tutkimuksissa todettiin teltan liepeen siirtyneen.

Mysteereitä ei ole. Ainakaan mun tietääkseni.
Re: Lintupojat
yövuoro kirjoitti:Katse rekisteröi ihmisen, ihan alitajuntaisesti.
Lintupojat luulivat Gustafssonia vaatemytyksi.
Kommentti: Myös yövuoro näyttää olevan niitä "vaatemytty" ihmisiä. Joku lehti oli seuraavana päivänä haastatellut lintupoikia ja kirjoittanut lehteensä tuon "vaatemytty" jutun. Siinä suodattimena ollut lehtimies on voinut panna omiaan sekaan. Oikeassa poliisikuulustelussa lintupojat ovat kertoneet että näkivät teltan päällä miehen makoilevan, miehellä tummat housut jalassaan. Samaan aikaan he näkivät rantaan töyrään taakse kätkeytyvän miehen. Mies oli keskimittainen vaaleahkoihin vaatteisin pukeutunut. Siis näkivät kaksi eri miestä virallisen poliisikuulustelun mukaan.
Täällä keskusteluissa aiemmin oltu sitä mieltä, että lintupoikien olisi pitänyt havainnointipaikaltaan huomata Gustafsson. Ei vastavaloa tms.
Ovatkin todennäköisesti huomanneet, mutta ovat kertoneet, että näkivät vain vyötäröstä alaspäin, ei kasvoja. Varma tunnistus näin puuttuu.
Itsekin porukalla paikalla senverran testattu, että 180cm tyyppi varsinkin pää toisen uhrin rintakehällä kyllä näkyy.
Ovat voineet nähdäkin. Varmuutta siitä ei ole.
Lintupoikien ensivaikutelma oli siis, että teltalla oltiin jo herätty. Teltan takaa hahmo laskeutuu rantaan ja joku makaa ottaen aamuaurinkoa. Mielikuvassa siis jalat kohti aurinkoa eli kenen?
Ei jalkojen lainkaan tarvinnut olla kohti aurinkoa vaikka aurinkoa olisi otettukin. Eihän sitä aurinkoa niin oteta. Sitäpaitsi herää epäilys, että pojat eivät edes epäilleet miehen ottavan aurinkoa klo 6 aamulla, kunhan niin sanoivat. Olivat kertoneet jostakin syystä niin. Voi arvailla miksi?
Tutkimuksissa todettiin teltan liepeen siirtyneen. Voi olla noin.
Re: Lintupojat
Yhteen aikaan tein päätöksen, että lopetan kokonaan tämän kirjoittelun tänne. Poistin tähän liittyvät kuvat mm. Photobucketista. Tuo ns. uhrikuva on niin arka kuva, että sitä ei mielellään pidä nähtävillä missään.Kotipoliisi kirjoitti:Laitas Sariola vielä uhrikuva tänne ilman viivojasi - minulla ei valitettavasti ole muuta autenttista kuvaa kuin Sariolan viivoilla tuhrima.
Kuvasta näkyy, kun sitä vertaa Lönnbergin kuvaan, että Nissen jalkoja ei bongarit ole voineet nähdä prätkän pyörän takaa.
En ole tarkistanut vanhaa konettani olisiko siellä. Siihen on pieni mahdollisuus.
Nyt viime aikoina olen hieman muuttanut arviotani eräässä suhteessa. Lintupoikien näkökulman aikana NG on voinut olla eri asennossa. Se olisi niin, että Lönnbergin kuvaan verrattuna NG:n jalat ovat voineet lintupoikien aikana osoittaa enemmän lounaaseen päin, ja muutoinkin NG on voinut olla lähempänä keskipolkua. Tässä Lönnbergin asetelmassa NG:n hahmo on siinä ja siinä, että näkyykö lintupoikien tarkkailukulmasta ja kuinka paljon näkyy moottoripyörän ja koivun takaa. Tätä mahdollista siirtymää vielä tehostaa NG: kääntäminen vasemmalle kyljelleen, se merkitsee itäänpäin, jolloin samalla siirtyy vähän itäänpäin. Mysteeri nimittäin kertoo NG:n maanneen selällään, eikä suinkaan vasemmalla kyljellään. Tällainen pieni siirtymä on täysin mahdollinen myös stupor-tilassa, tai häntä on voitu vähän kääntää esim. ambulanssimiesten toimesta. Varmaa tietoa ei ole, onko käännetty vai ei, ja vai onko itse kääntynyt.
Hyvän lähtökohdan arvelulle saa, kun tiedetään, että SB makaa poikittain polkuun nähden Bodomin Mysteerion mukaan. Jos se polku on suuntaan 10 astetta etelästä vasemmalle, niin Boismanin pää osoittaisi sen mukaan noin 10 astetta lännestä lounaaseen (vasemmalle) päin. Jos NG makaisi täsmälleen suorakulmassa Boismaniin nähden, niin hänen jalkansa osoittaisivat 10 astetta (vasemmalle) etelästä kaakon puolelle. Tämä on hyvin lähellä polun todellista suuntaa. Siis NG on maannut jalat lähes suoraan lintupoikia kohti, jotka olivat lähestymässä polun suunnasta. Siinä ja siinä että näkyykö. Niinpä pidän mahdollisena, että NG on ollut hieman eri asemassa klo 6, eli keskemmällä polkua ja jalat osoittaneet enemmän lännen puolelle, eli lounaaseen. Tämä on teoria, jota en voi todistaa. Pidän tätä kuitenkin mahdollisena.
Ei voida todistaa myöskään sitä, että kaikki uhrit ja NG olisivat olleet samoissa asemissa jo klo 6. Ainakin NG on voinut itse vähän siirtyä, tai joku on voinut siirrellä joko NG:ia tai muitakin. Sitä ei tiedetä.