Sivu 111/489

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: To Huhti 01, 2010 11:55 pm
Kirjoittaja Mopoterroristi
v-a-45 kirjoitti:
Irvikissa kirjoitti:^ Ja siinäkin vaiheessa, kun AA on syytettynä miehensä murhasta, hän ei kerro mitä tapahtui?
Auer on nimenomaan erittäin halukas tulemaan oikeuteen kertomaan oman versionsa ja todistamaan itsensä puolesta. Se mitä aikoo kertoa ei kukaan voi tietää. Jotenkin odotan asian totaalista tunnustamista ja selitystä koko asialle, miksi näin kävi.

Jaa enpä usko että tunnustaa, miksi tunnustaisi? On pitänyt tähän asti päänsä aikaisempaa ja pyörrettyä tunnustusta lukuunottamatta, sitten vesittäisi sen pienen mahdollisuuden ettei tuomiota tuliskaan ja ottaisi tunnustuksella tuomion? Hullu murhamamma voi olla, mutta tyhmänä en häntä pidä. Lapselleen hän jo on kertonut olevansa tekijä ja jos tuomio tulee on se sama tunnusti tai ei. Tunnustuksella ei ole mitään lisäarvoa hänelle vaan päinvastoin, ei kuulla tämän mamman kohdalla tunnustusta ikinä.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: To Huhti 01, 2010 11:56 pm
Kirjoittaja HarrietM
v-a-45 kirjoitti:
Irvikissa kirjoitti:^ Ja siinäkin vaiheessa, kun AA on syytettynä miehensä murhasta, hän ei kerro mitä tapahtui?
Auer on nimenomaan erittäin halukas tulemaan oikeuteen kertomaan oman versionsa ja todistamaan itsensä puolesta. Se mitä aikoo kertoa ei kukaan voi tietää. Jotenkin odotan asian totaalista tunnustamista ja selitystä koko asialle, miksi näin kävi.
mannerin mukaan kyllä,
mutta sehän on jo nähty miten halukas hän on ollut selvittämään tapahtumia,
jahtakaa vaan naamiomiestä, omasta osuudesta ei muista mitään..

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: To Huhti 01, 2010 11:59 pm
Kirjoittaja Mopoterroristi
Jos hänet tuomitaan niin oman versionsa miksi hän teon teki hän voi lapsilleen sitten aikanaan kertoa ihan privaatisti, joko tapaamisissa tai kirjeitse jne. Meille muillehan se ei oikeastaan kuulukkaan miksi hän teki tai oli tekemättä.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:07 am
Kirjoittaja Who was it
v-a-45 kirjoitti: Tajutessaan tilanteen aika hurjaksi hyppäsi sen melkein metrin ikkunasta ulos, jättäen 2 jälkeä terassille. Siinä sitten riisui arkiasun ja muuttui teräsmieheksi joka lensi taivaan tuuliin, niin, ettei edes koirat saaneet minkäänlaista vainua mihin meni"
Itseasiassa koirat saivat vainun tontin rajalle (josta tappajan oletettiin sitten nousseen autoon). Näin siis silloisen uutisoinnin mukaan.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:10 am
Kirjoittaja mysteerin miettijä
mitä niitten piskien käskettiin seurata? jos niitä kengänjälkiä, niin jos ne oli jukan kengät, eikö oo mahdollista että saivat vainun jostain kun jukka on vienyt roskat. nuuhkivat tiensä roskiksen eteen ja siitä pitemmälle ei vainu vienyt?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:15 am
Kirjoittaja Who was it
mysteerin miettijä kirjoitti:mitä niitten piskien käskettiin seurata? jos niitä kengänjälkiä, niin jos ne oli jukan kengät, eikö oo mahdollista että saivat vainun jostain kun jukka on vienyt roskat. nuuhkivat tiensä roskiksen eteen ja siitä pitemmälle ei vainu vienyt?
Olen käsittänyt että jälkikoiran toiminta perustuu rikkoutuneen maaperän hajuun eikä niinkään ihmisen ominaishajuun. Korjatkaa jos olen väärässä.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:17 am
Kirjoittaja visitor59
mysteerin miettijä kirjoitti:mitä niitten piskien käskettiin seurata? jos niitä kengänjälkiä, niin jos ne oli jukan kengät, eikö oo mahdollista että saivat vainun jostain kun jukka on vienyt roskat. nuuhkivat tiensä roskiksen eteen ja siitä pitemmälle ei vainu vienyt?
Pakkohan sen Jukan on roskien viennin jälkeen takaisinkin mennä. Eli koira osaa kyllä seurata jälkeä vanhemmasta uudempaan ... Mutta jos oletetaan että positumis jäljet eivät alakaan terassilta vaan etupihan puolelta odottamattomasta paikasta. Ja koiran käsketään seurata jälkeä terassilta lähtien, niin meneekin jo vaikeammaksi.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:23 am
Kirjoittaja Who was it
Outoa noissa jäljissä tosiaan on, että oletetun tekijän naureskellaan lähteneen "lentoon" terassilta, vaikka jälkikoirat todistavat muuta. Ajattelisin itse loogisesti niin, että Anneli olisi voinut käydä piilottamassa tavaroita ulkonakin (riisua kengät sitten tontin rajan tuntumassa). Ja koira otti vainun tästä. Mutta yllättäen syyttäjän todisteet sotivat tätä vastaan. Eli kenen jäljistä koira sai vainun, jos ei Annelin. :?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:25 am
Kirjoittaja visitor59
Who was it kirjoitti:
mysteerin miettijä kirjoitti:mitä niitten piskien käskettiin seurata? jos niitä kengänjälkiä, niin jos ne oli jukan kengät, eikö oo mahdollista että saivat vainun jostain kun jukka on vienyt roskat. nuuhkivat tiensä roskiksen eteen ja siitä pitemmälle ei vainu vienyt?
Olen käsittänyt että jälkikoiran toiminta perustuu rikkoutuneen maaperän hajuun eikä niinkään ihmisen ominaishajuun. Korjatkaa jos olen väärässä.
Se perustuu kait yhdistelmään monestakin asiasta - ilmassa leijuvaan ja jälkiin jääneeseen ominaishajuun (voivat siis olla eri hajuja), jälkiin (visuaalisesti) edellisen jäljen maan hajuun ja ties mihin vielä. Eli vaikka seurattava (jonka jälkeä on käsketty seurata) kulkisi täysin uusilla kengillä alustalla johon ei jää minkäänlaista jälkeä - niin koira pystyy silti seuraamaan. Edes kenkien vaihto kesken kaiken ei muuta asiaa. Sade ja erittäin kova tuuli mutkistavat tilannetta (ihmisestä jäävä haju ei leiju maahan vaan sekoittuu veteen tai leviää laajalle alueelle)

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:32 am
Kirjoittaja visitor59
Who was it kirjoitti:Outoa noissa jäljissä tosiaan on, että oletetun tekijän naureskellaan lähteneen "lentoon" terassilta, vaikka jälkikoirat todistavat muuta. Ajattelisin itse loogisesti niin, että Anneli olisi voinut käydä piilottamassa tavaroita ulkonakin (riisua kengät sitten tontin rajan tuntumassa). Ja koira otti vainun tästä. Mutta yllättäen syyttäjän todisteet sotivat tätä vastaan. Eli kenen jäljistä koira sai vainun, jos ei Annelin. :?
Se varmaankin halutaan kyseenalaistaa juuri sille että väitetään kengän jälkien olevan Jukan kadonneista
kengistä - eli että "sellaisia" jälkiä tontilla voikin olla. Mutta se kyllä on hieman jälkikoirien aliarvioimista

Tuli muuten aika hullu ajatus - se talo on yksikerroksinen ja eiköhän terasilla ole kaidekin - ei vaatisi kovin suuria akrobaatin kykyjä päästä katolle, ja poistua talon etupuolelta ....

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:37 am
Kirjoittaja Mopoterroristi
Minulla on ollut muuten aikoinaan yksi Suomen parhaista jälkikoirista ja ei sekään ihan tietokoneen tarkka ollut, mutta jatkakaa vaan, hauskahan se on seurata näitä spekulaatioita.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 12:44 am
Kirjoittaja visitor59
Mopoterroristi kirjoitti:Minulla on ollut muuten aikoinaan yksi Suomen parhaista jälkikoirista ja ei sekään ihan tietokoneen tarkka ollut, mutta jatkakaa vaan, hauskahan se on seurata näitä spekulaatioita.
No kun siis tiedät millaisia rajoituksia jälkikoirilla on, niin eikö olisi reilumpaa valistaa meitäkin ?
Eli vaikkapa just se että jos kävelet ensin tontin rajalle kengät jalassa ja otat kengät jalasta ja palaat -
niin osaako seurata ? En tosin tiedä kuinka nopeasti niitä jälkikoiria paikalle tuotiin. Aikaväli varmaan vaikuttaa melkoisesti ?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 2:03 am
Kirjoittaja Mackey
Otetaanpas osaa keskusteluun pitkän tovin jälkeen. Paljon on kerennyt asiat muuttumaan siitä, kun tarjosin virolaisia syylliseksi.

Mutta pientä pohdintaa joka tuskin tuo ketjuun mitään uutta, mutta pakko kai nämä spekulaatio paineet on johonkin purkaa :mrgreen:

Eli:

Itse uskon että tapaus kääntyy niukasti AA:n voitoksi, eli tuomiota ei tule. Perusteluksi, mielestäni kunnon kovat FAKTAT puuttuvat. MIELESTÄNI on paljon vahvoja olettamuksia ja järkeilyjä, mutta ne kovat faktat puuttuvat. Itse en vaan saa sitä lopullista varmuutta, näistä "vaihtoi vaatteita ja tekovälineenä käytetty veitsi on kuulunut puolisoiden yhteiseen talouteen" virkkeistä, jotka tosiaan vaan viittaa, mutta eivät tee hänestä vielä syyllistä.

Sitten taas toisaalta luotan ammattilaisen sanaan, eli jos äänitutkija sanoo että kämpässä ei muiden ääniä kuulu, silloin niitä ei vaan yksinkertaisesti kuulu. Tämähän on faktaa, mutta onko se lopulta oikeudelle sama, kuin että asunnossa ei ole ketään muuta? Äänitutkijalle on kuten aiemmin linkitetyssä haastattelussa tulee ilmi.

Tästä samasta haastattelusta silmille pomppasi yksi lause, "Yksi ratkaiseva oivallus vaimon syyllisyydestä syntyi keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion äänitutkimuksissa Vantaalla." eli onko tämä oivallus nyt sitten tämä UO-LE? Pohdin tätä ja tulin siihen tulokseen että mikäli AA olisi sanonut esim " ÄLÄ KUOLE" olisi myös tämä ÄLÄ tallentunut nauhalle. Tuskin hän on painottanut mitenkään kohtaa UO-LE. Onko nyt kuitenkin niin, että nauhalla on vielä jotain raskauttavaa todistetta AA:n syyllisyydestä? Ilmeisesti kukaan median edustajistakaan ei ole kuullut kyseistä nauhaa, eli voisiko nauhalla olla jotain, esim ratkaisevia ääniä?

Kaikilta osin todella mielenkiintoinen tapaus, enkä osaa valita puoltani.

Noh, jätetään spekulointi nyt tähän. Rupeaa kirjoitus menemään sen verta villiksi näin yön tunteina että kohta niistä ei tajua kukaan mitään. :D

Kaikki nämä ylläolevat ovat pelkkiä omia spekulointeja. En ole lakimies enkä tuomari ja osaan lakia sen verran mitä joudun omassa työssä käyttämään. Kirjoittaja pidättää oikeuden mielipiteidensä muuttumiseen.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 2:16 am
Kirjoittaja visitor59
Mackey kirjoitti:
Tästä samasta haastattelusta silmille pomppasi yksi lause, "Yksi ratkaiseva oivallus vaimon syyllisyydestä syntyi keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion äänitutkimuksissa Vantaalla." eli onko tämä oivallus nyt sitten tämä UO-LE? Pohdin tätä ja tulin siihen tulokseen että mikäli AA olisi sanonut esim " ÄLÄ KUOLE" olisi myös tämä ÄLÄ tallentunut nauhalle. Tuskin hän on painottanut mitenkään kohtaa UO-LE. Onko nyt kuitenkin niin, että nauhalla on vielä jotain raskauttavaa todistetta AA:n syyllisyydestä? Ilmeisesti kukaan median edustajistakaan ei ole kuullut kyseistä nauhaa, eli voisiko nauhalla olla jotain, esim ratkaisevia ääniä?
Tuon osanhan sanottiin menevän päällekkäin jonkun toisen äänen kanssa - eli siksi siitä puuttuu se alkuun tarvittava K. mutta, mutta millä todistetaan se ettei samalla jää "peittoon" vähän nemmänkin vaikkapa kaiken muuttava älä .. Vielä jos lausuu sanan kuole (käsky muodossa) niin sille K-lle tulee aika voimakas painotus... pitäisi kuulua) Jos taas Älä kuo-le niin k-n paino on paljon pienempi ... (eikä ehkä kuulu niin helposti).

Ääninauhan todistetarvo varmaankin riippuu enemmänkin käytetyistä aanensävyistä kuin itse sanoista.
Itse uskoisin kuitenkin että se KRP:n "AHAA" elämys on lähinnä vain sitä ettei ulkopuoliseen tekijöiden
aiheuttamia ääniä heidän arvionsa mukaan kuulu. Mutta sillä on todistearvoa vain jos edellytetään mahdollisen ulkopuolisen tekijän poistuneen ikkunan kautta ennen HÄKE puhelun loppua (siitä tulisi heidän arvionsa mukaan havaitsemiseksi riittävä ääni)

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Pe Huhti 02, 2010 2:23 am
Kirjoittaja Mackey
visitor59 kirjoitti:Tuon osanhan sanottiin menevän päällekkäin jonkun toisen äänen kanssa - eli siksi siitä puuttuu se alkuun tarvittava K. mutta, mutta millä todistetaan se ettei samalla jää "peittoon" vähän nemmänkin vaikkapa kaiken muuttava älä .. Vielä jos lausuu sanan kuole (käsky muodossa) niin sille K-lle tulee aika voimakas painotus... pitäisi kuulua) Jos taas Älä kuo-le niin k-n paino on paljon pienempi ...
Totta, mutta toisaalta kuka käskee kuolevaa/riutuvaa henkilöä? Äänitulkisija varmasti on pystynyt kuulemaan tämän UO-LE sanan painotuksen ja uskoisin että olisi tullut julkisuuteenkin mikäli se olisi ollut jotenkin kannustava tai aneleva. Tällöin näin maalaisjärjellä päätellen koko puhelun olisi pitänyt olla painotukseltaan lähes samanlainen. Esim mikäli tämä UO-LE olisi jotenkin aneleva ja AA sanoisikin nauhalla ÄLÄ KUOLE, olisi luonnollista että koko puhelu olisi hätääntynyt tai vastaavaa.

Toivottavasti tästä sai jotain selkoa :D