Sivu 112/276

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: To Marras 17, 2016 5:53 pm
Kirjoittaja Rescuer
Kyllä jo 2000-luvun alussa keskustelupalstoilla riitti häiriköitä. Finet ja sfnet oli niitä täynnä. En nyt muista milloin esimerkiksi Seppo Lehto alkoi noissa häiriköidä, mutta silloin homma viimeistään lähti täysin käsistä. Siihen aikaan oli häiriköimässä oli toki vain muutama Sepon tapainen hörhö, mutta sitäkin aktiivisemmin. Siihen aikaan ei juuri kukaan lähtenyt heidän kanssaan väittelemään eikä "suvakit" kirjoitelleet.

Siihen aikaan ei myöskään jouduttu keksimään perusteita sille, miksi tänne pitää turvapaikanhakijoita ottaa. Eikä jatkuvasti leikattu lapsilisiä, eläkkeitä jne, korotettu veroja yms. samalla kun turvapaikanhakijoihin työnnetään entistä enemmän rahaa. Eikä valtiovallan taholta kumarreltu turvapaikanhakijoille, ei vaadittu suomalaisen kulttuurin syrjäyttämistä monikulttuurisuuden varjolla.

Toisin kun täällä(kin) kuvitellaan, ei nuo kirjoittelut ole lisääntyneet rasismin lisääntymisen takia. Vaan ihan vastareaktiona turvapaikanhakijoiden ylenmääräisestä hehkuttamisesta.
Toki ainahan vastarinnan apinoiden tapaisia idiootteja on aina myös palstoilla ollut.

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: To Marras 17, 2016 6:19 pm
Kirjoittaja Gladys
Riikka kirjoitti:3-4 vuotta avatuissa ketjuissa TODELLA harvoissa ketjuissa heti ekoissa viesteissä spekuloitiin tekijän tai uhrin ihonvärillä tai uskonnolla...
Johtunee siitä, ettei asia ollut silloin ajankohtainen. Matujen osuus rikoksiin on alkanut korostua vasta kuluneen vuoden aikana ja tulee tulevina vuosina korostumaan entisestään. Ikävä kyllä, ja hyssyttelystä huolimatta.

Ei sillä, minäkin kaipaan Minfon vanhoja "hyviä" aikoja.

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: Pe Marras 18, 2016 2:39 pm
Kirjoittaja Riikka
Gladys kirjoitti:
Riikka kirjoitti:3-4 vuotta avatuissa ketjuissa TODELLA harvoissa ketjuissa heti ekoissa viesteissä spekuloitiin tekijän tai uhrin ihonvärillä tai uskonnolla...
Johtunee siitä, ettei asia ollut silloin ajankohtainen. Matujen osuus rikoksiin on alkanut korostua vasta kuluneen vuoden aikana ja tulee tulevina vuosina korostumaan entisestään. Ikävä kyllä, ja hyssyttelystä huolimatta.

Ei sillä, minäkin kaipaan Minfon vanhoja "hyviä" aikoja.
Ihan totta, enkä minäkään halua mitään hyssyttelyä ja asioista on hyvä puhua just niinkuin ne on. Lähinnä ärsyttää se että tuntuu että koko palstan pääidea on hukkunut kaiken mamu- hössötyksen ja siihen liittyvien asioiden alle. Osassa aloituksissa kun selvästi ei edes haluta puhua siitä itse rikoksesta vaan keskitytään vaan mollaamaan joko tekijän tai uhrin ihonväriä tai uskontoa jne. Hyvänä esimerkkinä oli tuo aloitus missä uutisoitiin miehen tappaneen 2- vuotiaan lapsen itkun takia. Vaikutti mielenkiintoiselta jutulta, mutta aloitus oli uutisen lisäksi vaan afroamerikkalaisten dissaamista eikä mitään pohdiskelua tai muuta fiksua sanottavaa itse _rikoksesta_. Tämä on mielestäni suht uusi ilmiö palstalla ja se sotii mielestäni jollain tavalla palstan perusideaa vastaan.

En minäkään halua sulkea silmiäni yhteiskunnallisilta ongelmilta, mutta ainakin itse tulen murha.infoon koska täällä voi (tai on ainakin ennen voinut) keskustella ja lukea kommentteja kirjoittajilta joilla on samanlainen "intohimo" rikos- aiheisiin juttuihin kuin itselläni. Mikään muu palsta ei ole tarjonnut yhtä hyvää keskustelua kyseisistä asioista. Ihan selvästi osalla on täällä nykyään ideana vain uutisoida tietyn ihmisryhmien rikoksista (oli ne sitten mamuja tai rajakkeja) ja ajaa sitä omaa ideologiaa näillä aloituksilla.

Äh, en tiedä miten hyvin tästä saa kiinni mitä ajan takaa. Palstalla on edelleen hyviä ja mielenkiintoisia ketjuja ja iso osa kirjoittajista tekee palstalla laadukasta työtä. Itse en vaan tykkää siitä että homma on mennyt niin poliittiseksi eikä näiden poliittisten kiistojen lukemiselta oikein voi täällä enää välttyä vaikka haluaisi.

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: La Marras 19, 2016 6:23 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Muutenkin täysin järjenvastaisessa ketjussa, toisesta palstan käyttäjästä, sen tiedon perusteella, että tällä sattuu olemaan koira:
Sniffaaja kirjoitti:Hankkinut jonkun tappelukoirankin häpyhuulien jatkeeksi tai seksileluksi :lol:
En edes viitsi kommentoida mitään, etten vajoaisi samalle tasolle, vaikka niin alas vajoaminen olisi jo kova "saavutus"...

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: La Marras 19, 2016 6:45 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Mikä helvetti on tappelukoira? Joku koiruus joka on suurempi, kuin haukkuva kissa? :mrgreen:

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: La Marras 19, 2016 10:01 pm
Kirjoittaja Samppalainen
SYLWAR kirjoitti:Mikä helvetti on tappelukoira? Joku koiruus joka on suurempi, kuin haukkuva kissa? :mrgreen:
Perehdyin hieman nimim. Sylwarin viimeisiin viesteihin, koska otti minut hampaisiinsa. Ärsyttää tuollainen kaksoismoralismi, mitä hän harjoittaa. Toisten tikunnokkaan nostaminen vaikuttaa olevan erikoisalaansa. Ainakin kolmen sivun tekstit lukeneena varsinainen muu anti jäänyt toisten nokkimisen varjoon.

Vastaan nyt tuohon, että mitä ihmiset pitävät tappelukoirana. Se voi olla juuri se helvetti sille, joka uhrikseen joutuu! Jos olet koiraharrastaja tiedät tämän varsin hyvin ja epäilenkin, että olet juuri sellainen tyyppi, joka kaipaa jostain syystä pelottavan oloisen, mutta ah niin lempeän tappelukoiran lemmiksi. Kas, kun ei rikollisjengiläistä, niin synkkä tiettyjen koirarotujen saldo on.

Normaalijärjellä varustettu, ei-kiusaaja, tietää tappelukoirilla tarkoitettavan niitä munanjatkeita, mitä raukat haluavat omistaa. Usein omistajat ovat myös pelokkaita tai sitten niitä vitun kovia mimmejä(jotka eivät kykene koiraansa hallitsemaan, saati sitten kouluttamaan).

Sitten ovat "en ikinä olisi voinut ajatellakaan että meidän lempeä leila tekisi tällaista", kun koira ei ole pelkästään tapellut, vaan tappanut. Jos kansankielen "tappelukoirat" vielä äimistyttävät ärsytykseen saakka, lue tuolta jostain mistä tuo maine on tullut. Ja kehtaat vielä nälviä ja nokkia, oudon kuvan annat itsestäsi.

Ei se siis ole koirien vika, että tappavat, raatelevat, vaan omistajan. On vaan havaittu, että tietyt rodut ovat vaarallisempia kuin toiset löysää paskaa henkiseltä tasoltaan muistuttavalla omistajallaan. Ja, niin ihmeellistä kuin se onkin, samat rodut aggressiivisuuteen ja raatelemiseen helposti taipuvaiset koirat jostain kumman syystä löytävät omistajansa ihannoivan samoja arvoja.
:mrgreen: https://petolog.com/articles/banned-dogs
:mrgreen: http://www.bbc.co.uk/newsbeat/article/3 ... uk-and-why
:twisted: http://listverse.com/2011/08/23/top-10- ... og-breeds/

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: La Marras 19, 2016 11:28 pm
Kirjoittaja Lassie
Hei ihmiset, Sniffaaja lienee provosoiva rölläättöri, PR67 luultavasti kaksoisensa. Muitakin aliaksia voi olla. Huolestuttavaa settiä, toivon parempia aikoja tälle ihmiselle. Kaikki chaanssit parempaan ovat olemassa, kiinni omasta asenteesta ja muuttumisesta. Mitä tulee noihin seksuaalisävyisiin koira- ja naisjuttuihin, eiköhän homma ole keittiöpsykologialla ihan selvää. Kokee koirat naisten lemmikkeinä uhaksi, koska pelkää naisten silloin jakavan huomiota ja rakkautta koiralle hänen sijaansa - kokee koirat kilpailijoikseen. Itsekeskeistä. Kenties entinen tyttöystävä on eron jälkeen hommannut koiran ja se on ollut se viimeinen niitti. Vihaa koiria eikä ymmärrä eläinrakkautta lainkaan. Ja se on epäilyttävää, jos ei ole empatiaa eikä rakkautta eläimiin.

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: Su Marras 20, 2016 1:13 am
Kirjoittaja SYLWAR
Samppalainen kirjoitti: Normaalijärjellä varustettu, ei-kiusaaja, tietää tappelukoirilla tarkoitettavan niitä munanjatkeita, mitä raukat haluavat omistaa. Usein omistajat ovat myös pelokkaita tai sitten niitä vitun kovia mimmejä(jotka eivät kykene koiraansa hallitsemaan, saati sitten kouluttamaan).

Sitten ovat "en ikinä olisi voinut ajatellakaan että meidän lempeä leila tekisi tällaista", kun koira ei ole pelkästään tapellut, vaan tappanut. Jos kansankielen "tappelukoirat" vielä äimistyttävät ärsytykseen saakka, lue tuolta jostain mistä tuo maine on tullut. Ja kehtaat vielä nälviä ja nokkia, oudon kuvan annat itsestäsi.

Ei se siis ole koirien vika, että tappavat, raatelevat, vaan omistajan. On vaan havaittu, että tietyt rodut ovat vaarallisempia kuin toiset löysää paskaa henkiseltä tasoltaan muistuttavalla omistajallaan. Ja, niin ihmeellistä kuin se onkin, samat rodut aggressiivisuuteen ja raatelemiseen helposti taipuvaiset koirat jostain kumman syystä löytävät omistajansa ihannoivan samoja arvoja.
:mrgreen: https://petolog.com/articles/banned-dogs
:mrgreen: http://www.bbc.co.uk/newsbeat/article/3 ... uk-and-why
:twisted: http://listverse.com/2011/08/23/top-10- ... og-breeds/
Mulla näköjään on sitten koko elämäni ajan ollut vaan noita tappelukoiria, munanjatkeena.
Eniten doppereita mutta myös sakuja laumanvartijoita ja pitbullia, kun pelottanut niin saatanasti...vuosikymmeniä :mrgreen:
Koiran omistamiseen ja kasvattamiseen liittyy vastuu ja tuota sinun avautumista lähinnä asenteesi osalta lukiessani en kyllä antaisi sinulle edes "villakoiraa" sänkysi alle.
Kun trollaamisestasi kerkeät ja perehdyt vähän asiaan saatat jopa huomata, että purematilastoissa kummittelee ihan muut koirat, kuin mitä luulet.
Eniten ihmisiä ja muita koiria purevat mäyräkoirat, aikaisemmin se oli raivo-oireyhtymästä kärsivät cockenspanielit, mutta jalostuksen myötä se on tippunut listalla alaspäin :roll:
Purematilastoihin vaikuttaa myös se miten suosittu koirarotu on milloinkin, esimerkiksi dalmatialaisilla se piikki oli aikaanaan vuosikymmeniä sitten silloin kun 101 dalmatialaista sai ihmiset hankkimaan dalmatialaisen, tajuamatta että kyseinen rotu ei ole mikään kultainen noutaja.

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: Su Marras 20, 2016 1:25 am
Kirjoittaja killingfields
SYLWAR kirjoitti:

Niin nuo puremistilastot on hyvä suhteuttaa paljonko rotua maassa. Pitbulleja Suomessa on vähän, mutta Yhdysvalloissa dominoivat kuolemaan johtaneita purutilastoja, vaikka rotukin siellä vasta jossain 10-20 suosituimman rodun joukossa. Ei niitä taistelukoirarotuja ole ihan huvin vuoksi kielletty Saksassa, Tanskassa ja muissa sivistyneissä eurooppalaisissa maissa, Espanjassakin taitaa olla molosseilla ja taisteluroduilla monissa paikoin koppapakko julkisilla paikoilla. Saksassakin on useimmissa osavaltioissa koppapakko pk-rotuisille koirille julkisilla paikoilla. Suomi on koiran pidon villi-länsi.

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: Su Marras 20, 2016 1:53 am
Kirjoittaja SYLWAR
Jenkeillä on muutenkin ikäviä taipumuksia koirien kanssa, joista yhteen törmää lähes aina, kun televiosta katsoo. Koira kiinni ketjulla puussa tai seinässä, joka on yksi tapa saada aikaiseksi sekaisin päästään oleva lemmikki. Osa varmaan takuulla tekee tämän tieten tahtoen.
Minulta jos kysyttäisiin, niin kieltäisin aivan tylysti ylipäätään koirien pitämisen suurempien kaupunkien keskustoissa, sillä eihän se betoniviidakko ole mikään elinympäristö koiralle.
Bitbul taitaa olle jenkeissä sijalla kuusi tai seitsemän, mutta senkin hankkinut on käsittääkseni enempi Amerikanstaffordshirenterrieri, kuin Amerikanpitbullterrieri. Siinä tuo Samppalainen on oikeassa, että kun joku koira saa sen vaarallisen maineen, niin kyllähän sitä silloin kaikki kusipäät hankkii ja se eläin vastuuntunnottoman käsissä taas aiheuttaa sen, että varmaan marsustakin kuoriutuu hullu tappajajyrsijä. Minua on purtu ties miten monta kertaa, kun en oikein koiria pelkää, ja kyllä se purija on aina vaan ollut melkein poikkeuksetta joku pikkukoira, yhden kerran puraisi kersana ollessa naapurin dopperi perseestä...ja omasta syystä, kun ajoin fillarilla jugurttipurkinkappaleet päristiminä liian läheltä tätä muuten mukavaa naapurin koiraa, joka ilmeisesti säikähti. :mrgreen:

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: Su Marras 20, 2016 3:33 am
Kirjoittaja killingfields
Kyllä siellä jenkeissä on viime vuosina pittbullit hallinneet kuolemaan johtaineita purutilastoja. Vuosi vuodelta yhtä enemmä ja enemmän, johtuu ihan siitä, että pittbulleja on yhä enemmän ja enemmän ihmisillä.

Tiiraile tuolta, niin ei tarvitse mutuilla https://en.wikipedia.org/wiki/Fatal_dog ... ted_States

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: To Marras 24, 2016 10:17 am
Kirjoittaja paasikivi
Ärsyttää suunnattomasti tämä palstan nykyinen vok/matu -meno. Eivätkö nuo saatanan rasistit voi pysyä siellä hommafoorumilla tai mistä persereiästä nyt tulevatkaan?

Olen lukenut tätä palstaa epäsäännöllisen säännöllisesti vajaat kymmenen vuotta, eli ilmeisesti aika liki koko palstan olemassaoloajan, kirjoittanutkin alkuaikoina, ja siinä kun tämä oli joskus hieno paikka käydä lukemassa netti-sherlockien löytöjä ja satunnaista sisäpiiri-infoa, niin nykyään saa tietää lähinnä tapahtumapaikkaa lähinnä olevan vokn.

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: Ma Marras 28, 2016 6:04 pm
Kirjoittaja poepporoo
Täytyisi perustaa itkeäkö vai nauraako-palsta, sillä tämäkään kommentin aihe ei nyt varsinaisesti kyrsi pelkästään? :? Mutta siis noissa selvittämättömissä tuo parin nimimerkin vuoropuhelu "jäkiksen sarjiksesta" ei kyllä tuo mitään uutta ja on pitkästyttävää luettavaa piiiitkiiiine lainauuuuksineeeen. Lisäksi jollain on päähänpinttymä(?) tietyllä tavalla käyttäytyvästä sarjamurhaajasta ja käyttää monta puheenvuoroa toisenlaisten ajatusten dissaamiseen. *Ei tykätä* Ok. Pitkästyttävää -aihealue seuraavaksi jonnekin perustettava?

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: Pe Joulu 09, 2016 2:57 am
Kirjoittaja Unhola
killingfields kirjoitti:Kyllä siellä jenkeissä on viime vuosina pittbullit hallinneet kuolemaan johtaineita purutilastoja. Vuosi vuodelta yhtä enemmä ja enemmän, johtuu ihan siitä, että pittbulleja on yhä enemmän ja enemmän ihmisillä.
Se on enemmän kasvattajista kuin rodusta kiinni. Koiria voidaan helposti jalostaa vihaisemmiksi. Jos aggressiivisia yksilöitä pariutetaan keskenään, niin sen tietää mitä siitä seuraa.

Re: Ärsyttää Murha.infossa-> (ketju 2)

Lähetetty: Pe Joulu 09, 2016 3:52 am
Kirjoittaja kanlaya
jumalauta bullit kunniaan ,ohan se ny viddu jos ihminen ei ymmärrä miten koiran kanssa toimitaan.On täysin eriasia ajatella jos avuton turvapaikanhakija hankkii itsellensä koiran puolustustarkoitukseen,silloin tulee susi ja syö