poikani kirjoitti: Ti Tammi 07, 2020 1:21 pm
Tuo on mielestäni todella hyvä pointti. Elokuvan (Idiocracy) eräänä opetuksena ...
Melkoista naurua aiheutti tuo vertaus elokuvaan mitä en ollut nähnyt katsoessani sitä eli thx vaan P-Sika taas!
Naureskelun lomassa tuli mieleen tosiaan vakavampi puoli ja kyllä ihminen sekaantuu ihan liikaa luonnon asioihin vaikkapa lääketieteen varjolla ja tuloksena on tyhmiä, kyvyttömiä ja haluttomia ihmisiä.
Tosin hankaloittamisen ja kansan tyhmentämisen osaavat hoitaa allahin suosiollisella myötävaikutuksella ihan itsekin esim. kouluttamatyomuudella ja kehityksen/sivistyksen hylkäämisellä tai sukurutsa-sairauksiin johtavalla sukupolvesta toiseen jatkuvilla serkkuavioliitoilla yms. Näin pelkkä tasavertainen kohtelu riittäisi siihen, että luonto voisi valintojaan tehdä.
Kyllä teoilla täytyy olla seurauksensa ja ihmetyttää välillä päättäjien pelokas avuttomuus päätösten edessä - he eivät tiedä, että joskus muutaman ihmisen väkisin auttaminen on vain yksinkertaisesti väärin, kun ajattelee hyvää tahtovia tavallisia ihmisiä, jotka eivät kuulu terroristijärjestöön. Kannattaisi pelata vaikka shakkia, niin tajuaisivat, että joskus pienet uhraukset palkitaan, kunhan ne ovat perusteltuja. Perusteeksi isis-äitien kohdalla riittäisi jo varoittava esimerkki, vaikka niitä on paljon tärkeämpiäkin.
------------------------_------
Tätä olin laittamassa tänne:
Törmäsin laadukkaaseen dokkariin Australian isis-äityleistä, joita tuolla on parisenkymmentä. Australia ei, toisin kuin Suomi, kuitenkaan halua heitä takaisin ja tämäkös sitten aiheuttaa aussimusuissa sitä niin tuttua vinkunaa, kun al holin leirillä sukulaisnaisia omaavat kokoontuvat jupinapalavereihinsa, missä yrittävät pohtia kuinka saisivat rakkaimpansa takaisin Australiaan.
Aussinaisten tarina on hyvin samalainen kuin suomlainen, mutta kuten tiedämme ja dokumenttikin tämän tuo esiin, että Australialla on selkärankaa osoittaa, että ihmisen omilla valinnoilla on seurauksensa ja heidän katsantokannassa on olemassa tekoja, mitkä eivät ole tuosta vaan unohdettavissa etenkään, kun länsimainen oikeusjärjestelmä ei voi toimia näiden kohdalla jo sen takia, ettei heidän aiheuttamiaan hirveyksiä voida näyttää enää mitenkään toteen.
Se on varmaa, että jokainen aussi tai suomalainen tiesi hirveydet, mitä isis säännöllisesti harrasti jo tv-uutistenkin kautta, mutta heillä oli paremmatkin tietolähteet. Naiset tiesivät senkin (kuten me kaikki), että isis kannusti muslimeita joka paikassa hirveyksiin satunnaisia vääräuskoisia (siis meitä, joita nyt vinkuvat apuun ja syyttävät kylmäkiskoisuudesta), mutta silti naiset halusivat sinne. He tiesivät myös, että kalifaatti tarvitsi naisia sotilaiden panopuuksi ja synnyttämään sekä kasvattamaan panojen tuottamat toukat tulevaisuuden taistelijoiksi.
Tietoja laadukkaasta isis-äitidokumentista ja kuinka heihin suhtaudutaan muualla:
Married to Islamic State
Posted Mon 30 Sep 2019, 8:30pm
The women Australia doesn't want.
"It's quite a story." 25-year-old Australian woman

- Kuvakaappaus:
- Minulla ei ole mitään peiteltävää, sanoo tämä mustakaapu - miksi siis huppu ja kaapu.png (54.97 KiB) Katsottu 3165 kertaa
In a baking hot detention camp in Syria, a large group of Australian women and children are being held indefinitely. They're the remnants of the Australian contingent who lived under Islamic State. The Australian Government has branded them a "significant security threat" and made it clear it does not want them back.

- Kuvakaappaus:
- Tämä ei ole reilua, sanoo terroristijärjestöön liittynyt mustakaapu, jolla musta silmä.png (58.59 KiB) Katsottu 3165 kertaa
"These are not innocent women who have taken their children into the theatre of war." Peter Dutton, Home Affairs Minister
There are 20 women and more than 40 children stuck in the al-Hawl camp. Who they are and how they got there has until now, remained secret. Now for the first time, their stories are being told.

- Al holin aussi-pikkutyttökin on huputettu tummalla kaavulla-270x194.png (62.88 KiB) Katsottu 3154 kertaa
...
Ohjelma tekstinä:
https://www.abc.net.au/4corners/married ... e/11560850
Itse dokumentti löytyy nyt youtubesta:
Married to Islamic State, four corners documentary
Tämä tieto laittoi miettimään:
There are 20 women and more than 40 children stuck in the al-Hawl camp
Kertonee jotain suomalaisen islaminuskon suuntauksesta ja fanaattisesta paatoksesta, että ausseilla on melko lähellä saman verran äitejä penikoineen al Holissa kuin meillä, vaikka heillä on yli 600 000 musua omassa maassaan... Prosenttimääräisesti lähtijöissä on ollut jo melkoinen ero! Miksi näin, mitähän viranomaiset tai mikä olisi parasta, joku lihava imaami tähän kertoisi selitykseksi?
Edit. Korjattu kuvaa ja linkkiä.