Re: BLM- ja antifahenkiset mellakat kylvävät tuhoa ja kuolemaa laajalti Minneapolisin ulkopuolella
Lähetetty: Ti Marras 17, 2020 1:40 pm
Huuhkajat tullevat maksamaan tietämättömyydestään tai tahallisesta väkivaltaisten vasemmistopiirien nuoleskelusta. Maailmalta tuttu sanonta kuuluu "get woke - go broke" eli tämä pelleily johtaa katsojakatoon ja entisiin kannattajiin, niin on käynyt jo Yhdysvalloissa koriksessa, jenkkifutiksessa ja baseballissa. Huuhkajien kannattajakatoa hidastanee ihmisten tietämättömyys Suomessa, kun media ei kerro mistä blm:ssä on pohjimmiltaan kyse. Toki on myös niin, että Suomi on jo valmiiksi niin sosialistinen maa, ettei blm:n tavoitteet talousasioissa ole niin shokeeraavia, mutta harva kannattaja varmaan tietää, että blm on täysin avoimesti länsimaista kulttuuria ja tavallisia perheitä vastaan. Tuolla he kertovat "vahingonkorvausvaatimuksistaan" länsimaiselle yhteiskunnalle:
https://m4bl.org/policy-platforms/reparations/ (koko movement for black lives -sivusto pitäisi olla huuhkajienkin kotiläksynä ja tentti ennen seuraavaa peliä)
Melko paksua, että viisastelevat myös covid19-pandemiasta, kun itse ovat juuri niitä, jotka eniten tautia levittävät ja ohjeita leviämisen estämiseksi rikkovat. Kuulimme kuitenkin heti keväällä Suomessakin kuinka rasistinen tämä virus ja sen hoitotapa Suomessakin on, saati USAssa:
https://m4bl.org/covid-19-platform/
Eli valtio ja osavaltiot eivät blm:n mukaan suojele mustia ja laiminlyö heitä tässäkin asiassa - omasta terveydestä tuo porukka ei ota koskaan mitään vastuuta, vaikka ylipaino- ja diabetestilastoissa juuri blm-väki on ihan kärkisijoilla.
Viikonloppuna blm kunnostautui taas poliittisessa väkivallassa. Washington DC:ssä oli ihan oikea rauhanomainen mielenosoitus, mihin osallistui varovaistenkin arvioiden mukaan 100 000 Trumpin kannattajaa Million Maga March -tapahtumaan, mikä sujuikin rauhallisesti aina siihen saakka, kun blm/antifa ilmestyi paikalle. Nämä hyökkäilivät jo tuttuun tapaan elukkamaisen väkivaltaisesti oikeiden ihmisten kimppuun olivat nämä sitten vanhoja, naisia tai vaikkapa vain terassilla nauttimassa tunnelmasta.
DC:n blm&antifan väkivaltaisia hyökkäyksiä jopa räjähteitä käyttäen (ilotulitteita ammuttiin poliittisten vastustajien sekaan) ei juuri käsitelty mediassa tai jos käsiteltiinkin, niin se kamala äärioikeisto valkoisen ylivallan moniväriset Proud Boysit ja qanon olivat taas ne ainoat pahikset. Taas esimerkki virallisen totuuden median rakentamasta valetarinasta, mikä ei kestä päivänvaloa, kun jokainen halukas voi katsoa isosta määrästä videomateriaalia mitä tapahtui ja kuka oli aggressori. Tässä yksi video, missä pari videonpätkää tapahtumista, joita voidaan pitää vielä lievinä verrattuna muihin viikonlopun tapahtumiin: WATCH: Leftists Violently Attack Trump Supporters in D.C. Over the Weekend/ Matt Walsh, Daily Wire
6 632 katselukertaa • 17.11.2020
Andy Ngo oli taas yksi harvoista, jotka uutisoivat journalistin tavoin Washingtonin tapahtumista: https://twitter.com/MrAndyNgo/status/13 ... 54464?s=20