Sivu 115/152

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 1:18 pm
Kirjoittaja Anyone
Scythe kirjoitti:
Tulilahden seutuvilla oli kesäisin varmasti monia hyviä ryypiskelypaikkoja, esim. myös Tuliniemi ja Saunasaari. Molemmista oli hyvä näköyhteys leirintäalueelle, Tuliniemestä suorastaan erinomainen. Ei tarvinnut kuin odottaa jossakin lähistöllä, että tyttöjen luona vierailleet pojat lähtivät pois. Tyttöjen meno leirintäalueelle on voitu havaita jo hyvissä ajoin iltaa ja ehkä on kerätty illan aikana viinalla rohkeutta mennä tyttöjen luo.

UTK kuoli sitten näköjään varsin nuorena, 30-40 v?
Kyllä tuokin om mahdollista mutta niin Saunasaaressa kuin Tuliniemessäkin kasvoi niin tiheään puita ihan vesirajaa myöten että niissä ei olisi ollut paikkaa jalalla astua saatikka istuskella tai makailla. Melkein mahdotonta vetää venekkin rantaan. Käveleminenkin siinä tiheässä metsässä ja kivikkoisessa maassa olisi ollut melko hankalaa. Mutta ei täysin mahdoton ajatus. Itselleni ihan vaan luonnostaan tulee tuollaiset ajatukset etten itse ainakaan olisi valinnut nousta kumpaankaan jopa Multalahti tai muu alue siinä olisi ollut suotuisampi paikka.

Veikkaan että UTK oli siinä melkein 40 v kuolessaan.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 1:57 pm
Kirjoittaja papillon
Sain divarista lähes iskemättömän Jermon EVK :n, siinä kehnohko kuva leirintäalueesta järveltäpäin.
Laittelen sen tähän, saattaa se jo ollakin täällä. Etäisyydet on melkoiset....

1. Veerti Koikkalaisen rantavaja.

2. Tyttöjen hauta.

3. Laituri

4. Tyttöjen telttapaikka.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 2:23 pm
Kirjoittaja Scythe
Tuosta Papillonin laittamasta kuvasta selviää hyvin eri kohteiden väliset etäisyydet. Kohteiden 1 (vaja) ja 3 :n (laituri) välissä näkyy puupinoja, samat puupinot näkyvät myös Ylen elävän arkiston dokumenttifilmillä.

Leirintäalueen ranta on nykyisin pusikoitunut, mutta v. 1959 se oli melko paljaan näköinen. Olisikohan rantaa tarkoituksellisesti raivattu mahdollisia leiriytyjiä varten. Siitä nuo puupinot. Vastaranta, eli Tuliniemen puoleinen ranta oli puolestaan puustoltaan tiheää vesirajaan asti kuten Anyone totesi. Se taitaa näkyä myös esim. em. dokumenttifilmillä.

Vaikuttaa siltä, että valokuva on otettu aivan Tuliniemen rannasta.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 2:47 pm
Kirjoittaja Anyone
härkä kirjoitti:Anyone , paljonko kello oli kun näit Runarin ja tytöt ?
Oliko aamu , vai iltapäivä ?
Olettaisin iltapäivä ?
Kirjoitin ensin pitkän viestin ja se hävisi sitten jonnekkin taivaan tuuliin joten vastaan lyhyesti.

Siinä kello 18.00-18.30. Luultavasti lähenpänä kello 18.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 2:55 pm
Kirjoittaja Anyone
strangelove kirjoitti: Oikeuspapereissa on kerrottu, että hauta oli ojamainen. Haudan tyypistä ja muodosta voisi ehkä päätellä jotain. Olivatko lähitalojen nuoret miehet ojankaivajia? Asuiko lähellä Tulilahtea ylipäänsä ketään ojankaivuutöitä tehnyttä henkilöä? Tuskin esimerkiksi haudankaivaja olisi kaivanut ojamaista hautaa - ellei sitten hämäykseksi - sillä voisi kuvitella, että homma olisi jo ns. selkärangassa.
Tuo kuvaus haudasta ojanmaisena on minunkin mielestä osuvin kuvaus. Paikallisista ojankaivajista en osaa sanoa. Tuskin oli ketään ns ojankaivajaa, hommia teki kuka/ketkä milloinkin. Hanttityömihiä ja nuoria koulupoikia käytettiin kesäaikana yhteen sun toiseen hommaan.

Tytöthö oli laitettu ( heitetty ja poljettu) hautaan lomittain, osittain jopa päällekkäin, niin että toisen pää oli "ylenpänä" haudan yläpäässä ja toisen alenpana joten siksi se hauta näytti kapealta ojalta.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 3:00 pm
Kirjoittaja strangelove
Anyone kirjoitti:Kirjoitin ensin pitkän viestin ja se hävisi sitten jonnekkin taivaan tuuliin joten vastaan lyhyesti.

Siinä kello 18.00-18.30. Luultavasti lähenpänä kello 18.
Tuosta siis löytyy selitys, miksi tytöt eivät enää jatkaneet Varkauteen.

Papillonin kuvasta selviää hyvin, kuinka pitkä etäisyys haudan ja telttapaikan välillä oli. Ruumiiden kantaminen on ollut melkoinen urakka, kun maastokaan ei ollut varmasti sieltä tasaisimmasta päästä. Läheltä leiripaikkaa löytyi kyllä lapionpistoja, mutta siitä huolimatta tekijät ovat todennäköisesti tienneet tuon hautauspaikan ennakolta hyväksi. Varmasti ruumiit olisi saanut haudattua lähemmäksikin niin halutessa.

Jotenkin minulla on aina ollut sellainen käsitys, että haudankaivaja Koikkalaista on yritetty lavastaa syylliseksi. Mikä muuten on lopullinen totuus - haudattiinko tytöt Koikkalaisen omistuksessa olevalle maalle? Tästäkin on kuultu eriäviä mielipiteitä.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 3:10 pm
Kirjoittaja Anyone
strangelove kirjoitti: Papillonin kuvasta selviää hyvin, kuinka pitkä etäisyys haudan ja telttapaikan välillä oli. Ruumiiden kantaminen on ollut melkoinen urakka, kun maastokaan ei ollut varmasti sieltä tasaisimmasta päästä.

Jotenkin minulla on aina ollut sellainen käsitys, että haudankaivaja Koikkalaista on yritetty lavastaa syylliseksi. Mikä muuten on lopullinen totuus - haudattiinko tytöt Koikkalaisen omistuksessa olevalle maalle? Tästäkin on kuultu eriäviä mielipiteitä.
Kiitos papillonille valokuvasta. Harmi että kuva on sen verran piemä ettei siitä, en minä ainakaan nää juuri mitään :( .

Olen kyllä vieläkin toista mieltä Jermon kanssa hautapaikasta mutta olkoon tällä kertaa...Eikös hauta ollut poliisien mukaan 210 metriä telttapaikasta ja se kaatunut puu suoraan lounaaseen hautapaikasta. Näin olen mielestäni lukenut olleen.

Koikkalaisen omistuksessa se maa-alue ei voinut olla mutta luvastahan saa pystyttää hökkelinsä vaikka mihin, varsinkin maaseudulla ja siihen aikaan.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 3:14 pm
Kirjoittaja papillon
Ojamainen hauta on osuva kuvaus.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 3:18 pm
Kirjoittaja papillon
Anyone kirjoitti: Harmi että kuva on sen verran piemä ettei siitä, en minä ainakaan nää juuri mitään :( .
Niin se on harmi, saa tuohon hieman valoisuutta lisää virittelemällä, mutta vanha kuva on se mikä se on ei se siitä paljon kummemmaksi muutu.
Niin tai oikeastaan ei se kuvan ikä mitään merkitse, vaan se laatu millä se on otettu.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 10:15 pm
Kirjoittaja härkä
Tuo Papillonin rantakuva on sen verran hyvä , että siitä pystyy hahmottamaan olosuhteet.
Minulla tuli mieleen veneenkäyttö ruumiiden siirtämisessä. Itse nimittäin olen käyttänyt venettä , siirrettäessä harvennushakkuun yhteydessä syntyviä rankoja.
Ne eivät veneessä paina juuri mitään , ja jos jatkokäsittelypaikkakin on rannan tuntumassa , niin homma menee helpohkosti.
( Mikäli konevoimaa ei ole , tai ei ole kulkumahdollisuutta. )
Olikohan hautapaikka ns. vesijättömaata , tai olihan se itse asiassa.

Tuo hautaamisurakka on kuitenkin mielestäni ollut sen verran aikaavievä , että uskoisin siihen osallistuneen vähintään kahden henkilön.
Lisäksi " vartiomies " olisi saattanut olla paikallaan.
Tuollaiseen lelluvaan jättömaahan tulee oikeastaan väkisinkin ojamainen hauta.
Puitten luona olisivat joutuneet kaivamaan huomattavasti kauemmin.
Pienikin puunjuuri on hirvittävä vastus , kun kiireellä kaivaa.

Tätä taustaa vastaan voisin kuvitella tilanteen vieraalle , kaikkia yksityiskohtia tuntemattomalle , ulkopaikkakuntalaiselle henkilölle todella vaikeaksi.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 10:29 pm
Kirjoittaja helmikuu
papillon kirjoitti:Sain divarista lähes iskemättömän Jermon EVK :n, siinä kehnohko kuva leirintäalueesta järveltäpäin.
Laittelen sen tähän, saattaa se jo ollakin täällä. Etäisyydet on melkoiset....

1. Veerti Koikkalaisen rantavaja.

2. Tyttöjen hauta.

3. Laituri

4. Tyttöjen telttapaikka.
Hyvin näkyy kyseinen kuva.

Katsoisin teltassa olleiden näkökulmasta, kun saapuivat veneellä illalla telttarantaan ja löysyttivät venttiilit renkaista ja siirtyivät telttailijoiden luokse. Mukana oli alkoholia viettääkseen hauskan illan teltassa olleiden kanssa. Koska esikuvia oli seudulla. Tällöin tilanne karkasi pojilta. Aina ensinmäisiä kännejä ottaneet menettävät kontrollin kun ottaa tarpeeksi alkoholia. Josta vaiheittain johti telttailijoiden kuolemaan ja hävittämiseen. Mukaan peittelyyn tullut lähitalojen miehiä? Teltassa olleet olivat tavanneet tytöt iltapäivällä isolla tiellä.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 10:42 pm
Kirjoittaja papillon
Ihan hyvä pointti tuo veneen käyttö muuhunkin kuin pyörien upotukseen, vene on tosiaan ollut käytössään asiaan sotkeentuneella, ehkä vain kätkentään mutta kuitenkin.
En ole paikalla käynyt, kerran yrittänyt ja oli aikapula joten se jäi.
Mutta miksi haudata veneellä samalle rannalle, eikö olisi ollut syrjäisempää kolkkaa siinä lahdella, entä pystyttiinkö vesiliikennettä jostain mökistä tarkkailemaan?

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 10:48 pm
Kirjoittaja Sariola
Täällä nyt keskustelevat näyttävät olevan sitä mieltä, että tekijöitä oli useita ja heitä oli myös noista lähitaloista. Myös näytetään olevan sitä mieltä, että RH oli viaton tuon rikoksen suhteen.

Yksi kysymys teille. Miksi RH palasi Heinävedelle toistamiseen käytyään ensin kotipuolessa? Ainakin poliisi on näin uskonut. Kaipa poliisilla on siitä vahvat todisteet. Kirjoituksissa on mainittu ainakin kaksi pätevää todistajaa, jotka olivat nähneet RH:n Heinävedellä elokuun 5-7 päivien tienoilla. Myös Veli Arne on kertonut olleensa siellä Itä-Suomen retkellä elokuun 10. päivän tienoilla. On kerrottu, että Arne ja Runar olivat tavanneet toisensa Savonlinnassa 10. elokuuta. Mikä veti näitä miehiä tuonne Itä-Suomeen toistuvasti. Luulisi siihen olleen joku vahva syy.

Teltan paikka, laiturin paikka, ja haudan paikka on esitetty mm. Jermon kirjassa olleessa kuvassa. Tosin se on vain piirros.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 10:56 pm
Kirjoittaja papillon
^ Ei se kuva sieltä mihinkään ole kadonnut, on se siellä edelleenkin.
Turha sinun on Sariola kysellä kun et itse vastaa kysymyksiin jotka koskevat ilmeisen selviä virheellisiä tietoja joita levittelet.

Re: Tulilahti

Lähetetty: La Tammi 16, 2010 10:57 pm
Kirjoittaja härkä
Maaseudulla on tarkkailtu aina naapureiden tekemisiä , varsinkin aikaan ennen Peyton Placea :roll:
Olisiko siellä voinut olla jostain näköyhteys , joka olisi estänyt kätkemisen kauemmaksi ??
Tyyliin : Ei kai se pirun Rummukainen mää miu katiskooni kahtomaan ? :D :D

( Toivottavasti en vahingossa sanonut syyllisen nimeä ? ) :mrgreen:

Helmikuun sanoma on otettava myös vakavalla tavalla huomioon.
Ensikänni voi olla se arvaamattomin .