Tiedätkö, miltä tuntuu, kun rikkirevittyjen rakkaimpiesi elämästä, heidän toimintatavoistaan ja tekemisistään leviää räikeän vääriä valheita, joista seuraa kohtuutonta kärsimystä?
Tiedätkö, miltä tuntuu, kun samat epätotuudet läpäisevät koko Suomen, leviävät median välittäminä jokaiseen niemeen ja notkelmaan, tavoittavat kymmeniä ja satoja tuhansia ihmisiä, jotka sitten papukaijoina toistavat samoja valheita?
En minäkään tiennyt.
Nyt en enää tiedä, kuinka monta kertaa olen viime päivien aikana keskeyttänyt keskustelukumppanini seuraavilla lauseilla:

"Ei, ei se mennyt noin, siinä jutussa oli ihan kaikki pielessä."

️"Ei, ei se pidä paikkaansa, siinä jutussa oli virhe"

"Ei se ole edes ollut siellä."

️"Ei ollut, ei sinnepäinkään."

️"Ei, tossa ei ollut mitään perää."
100 kertaa? 200? 500? 1000?
En jaksa edes laskea, kuinka monen whatsapp-viestini sisältö alkaa jotenkin näin (pardon my french):

"Kattokaa nyt tätä. Kuinka päin helvettiä voi näinkin yksinkertaisen asian saada"

"Mitä helvetinvittua tää taas on"

"Tää menee liian pitkälle."

"Kyllä on taas tiedetty."
Enkä minä puhu nyt spekulaatioista, jotka on selkeästi esitetty spekulaatioina.
Minä puhun tulkinnoista ja arvauksista, joita esitetään totena - joita mediat, ihan oikeat, meidän kaikkien joka päivä kuluttamamme uutismediat - esittävät faktuaalisina kuvauksina tapahtumayöstä...
Ja jotka sitten päätyvät ihmisten puheisiin, syyllistäviksi kommenteiksi, pahoiksi puheiksi, yhä oudoimmille jengoille lähteviksi käsityksiksi.
Osa niistä on sinänsä harmittomia. Osa yksiselitteisen väärin. Osa räikeitä valheita, jotka aiheuttavat kohtuutonta kärsimystä, typeriä tulkintoja, epäreiluja käsityksiä tapahtumien kulusta, tarpeetonta tuskaa uhrin omaisille.
Kaikki menee läpi.
Kun tarina on riittävän herkullinen, on aivan sama, onko yksityiskohdat sinnepäinkään oikein.
Kun on kiire julkaista, on aivan sama, onko puolet tottakaan.
Toivon, että tulee päivä, kun voin yksitellen ampua alas jokaisen valheen, jokaisen epätotuuden, jokaisen totena esitetyn väitteen.

Mutta siihen saakka pyydän, rakas toinen ihminen:
Kun seuraavan kerran luet tai kuulet Valkeakosken tapahtumista, älä usko kaikkea.
Kun seuraavan kerran tekee mieli kommentoida mitä tahansa muuta kuin myötätuntoa, mieti kuinka hyvin tunsitkaan tämän lapsen, tämän perheen, näiden tapahtumien kulun.
Kun seuraavan kerran tuntuu hyvältä idealta jeesustella, kritisoida, syyllistää tai suoltaa someen lisää paskaa, mene peilin eteen ja mieti tätä perhettä.
Haluatko sinä olla se tyyppi, joka lisää heidän tuskaansa?
Sillä kaikki perheen oikeasti tuntevat tietävät tämän:
Se 15-vuotias tyttö oli kiltti, kunnollinen ja kaikkien rakastama.
Ja sillä tytöllä oli hyväksi ja huolehtivaksi tiedetty perhe, joka teki kaikkensa ja joutui osaksi todeksi muuttunutta kauhuelokuvaa, johon kenenkään ei pitäisi joutua.
Kaikki muu on hirvittävä, satuttava valhe.

(Tekstiä saa jakaa.)