sisotalo kirjoitti:Kysymykseni on, että minne ovat hävinneet keskustelijat. Parhaina aikoina oli kymmeniä vieraita ja puoli tusinaa nimimerkkejä paikalla. Juuri nyt minä yksin ja neljä vierasta. Pidetäänkö Annelin ja Kukan kohtaloa ratkaistuna? Tämä tapahtuu juuri nyt kun juhlitaan sananvapautta mediassa. Olemme maailman parhaita!
Näin kirjoitin HS keskusteluun
Venäjän media on monipuolinen, vaikka pääkanavat antavatkin saman tiedon, juuri niin kuin Suomen kolme pääkanavaa. Katson aina ensisijaisesti Venäjällä lännestä rahoitettuja kanavia. Erityisesti kuuntelen radiota Echo Moscow. Kaikki tämä tapahtuu netissä, ei minun televisiooni tule venäläistä kanavaa, ehkä sellaisen saisi maksamalla. Katselen myös kotimaani kanavat enimmäkseen netin kautta koska silloin saan itse valita TV-ajan.
Ukrainan sodan aloittamisesta lähtien on ollut tästä asiasta kaksi totuutta. HS raportoi jonkin verran sitä mitä Venäläinen katsoja näkee ja älähtää kun Venäjällä otetaan esille HS kirjoittelu Venäjän asioista. Tämän työn tekevät erikoistoimittajat niin Venäjällä kuin Suomessa. Molempia täytyy seurata pikaisesti.
Sen sijaan on hyvin mielenkiintoista kuin Suomen media yhdistää voimansa kun on kysymys vallan väärin käytöstä, mutta Venäjällä keskustelu kukkiin. Suomessa on media ajanut syyttäjän asiaa Ulvilan surmassa jo v 2006 lähtien. Anneli Auer istuu edelleen syyttömänä vankilassa vapauttavasta tuomiosta huolimatta. Nyt kerrotaan vain, että syyttäjää etsii pidennystä vankila-aikaan. HS ei ole koskaan julkaissut artikkelia, jossa kerrottaisiin, ilman sarvia ja hampaita, että väärä ihminen.
Samanlainen tapaus on Jekaterineburgissa, jossa julkkisparin vaimo murhattiin ja mies pantiin heti vankilaan. Parin vuoden päästä hänet vapautettiin, mutta nyt ovat jatkot meneillään, tapausta nimitetään "Dela Loshagina. Tätä asiaa pohditaan kanavilla - ensi sijaisesti syytetyn puolelta, mutta syyttäjä perustelee mediassa kantansa. Suomeen verrattuna ero on siinä että Venäjällä nettikeskustelu ja TV antavat suunnilleen saman monipuolisen kuvan asiasta, vaikka se on tiukassa oikeuskäsittelyssä.
Sanan vapaus on siis Venäjällä verrattuna Suomeen, mutta suuret TV-kanavat ja lehdet molemmissa maissa eivät piittaa sananvapaudesta muuten kuin juhlakirjoituksissa. Niiden tehtävä on maan johdon määräämän politiikan tukeminen. Hyvä näin, nyt sotatilassa.
Suomessa tunnetaan keskustelukulttuuri huonosti. Meillä on hyvin vähän sellaisia keskustelutilaisuuksia esim. televisiossa, joissa annetaan puhua vapaasti. Tuomioilta oli ilahduttava poikkeus. Meillä ajatellaan jotenkin niin, että keskustelua pitää jotenkin ohjailla ja pidellä hyppysissä tomerien toimittajien luotsaamana.
Toinen ongelma on se, että meillä on kohtuullisen pienet resurssit tutkivan journalismin puolella. Jos ajatellaan tapaus Anneli Aueria, niin en tiedä kuka journalismin puolella olisi edes tutkinut asiaa syvällisesti. Periaatteessa juttuun kiinni pääseminen vaatii melkoisia ponnisteluja. Jutta ei ole yksinkertainen.
Se olisi alun perin sitä voinut olla, mutta tapaus on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi. Se sisältää useita syrjäpolkuja, joita voi lähteä seuraamaan ja lopussa huomaa, ettei polku johda mihinkään. Tällaisia ovat esimerkiksi nk. jarrutusjälki olohuoneen puolella, verijälki sängyssä, lasten kertomukset jne. Kaikki nämä ja paljon muuta voi johtaa hypoteesien tielle, jotka voivat viedä myös hyvänkin toimittajan ajatukseen siitä, että näin monta hypoteettista asiaa ei voi olla yhtä aikaa totta.
Samaan ansaan ovat langenneet myös monet muut ammattinsa varsin hyvin taitavat ihmiset. Ajatuksia olisi voinut tuoda esille ja samalla ehkä huomata, että kokonaisuus ei onnistu. Se ei toimi. Mutta, jos ei koskaan pääse perille, ei näe myöskään valoa tunnelin päässä.
Suomalaiset ovat hyvin instituutio uskoisia. Jonkinlaisella jopa epärealistisella tavalla sivuutetaan se seikka, että instituutioiden sisällä toimii ihmisiä, jotka voivat erehtyä aivan samalla tavalla kuin se tavallinen kaduntallaajakin.
Usein myös vaaditaan, että ”virhe” täytyy todistaa 100 % varmuudella toteen näytetyksi. Anneli Auerin tapauksessa näyttäisi siltä, että oikean tekijän löytäminen olisi se ainut vaihtoehto. Meidän päämediamme ei ole juurikaan antanut puheenvuoroa puolustuksen argumenteille saatikka pyrkinyt käsittelemään niitä.
Media on toki varsin kiitettävästi antanut tilaisuuden syyttäjäpuolelle esiintyä. Täytyy toki huomata myös, että sekin on parempi kuin ei mitään. Jos ajatelleen, että joku henkilö istuu syyttömänä vankilassa, on hiljaisuus pahinta mitä voi tapahtua.
Aika ikävä tilanne pariskunnalle, jonka hyväntekijämies sai raivarit, kun Manner kysyi paljonko niillä lapsilla tienaa ja mitä on tullut rahoilla osteltua 
