Skoone
Eikös ruotsin poliisi kehunut hakevansa rikoksia ympäri eurooppaa jo ennen käräjäistuntoa,
Niillä piti olla DNAt ja sormenjäljet NBltä mukana, että rikokset löytyy vaikka NB olisi tehnyt ne salanimellä.............eipä ole asiasta kuulunut sen jälkeen yhtään mitään, ei hiiskahdustakaan.
Mutta sen enempää en tuosta flashbackista osaa sanoa, kun en kielitaidon puutteessa sitä juurikaan ole seurannut, ja senkin vähä mitä olen katsonut on ollut aika korkealentoista kamaa, etten sanoisi vähän liiankin korkealentoista.
Tuosta moposta väärässä paikassa vielä sen verran, ettei se ainakaan Lisan mopo ollut, koska Lisan NÄHTIIN kävelevän mopolleen kahvilan nurkan taakse.
Mopon sarvessa roikkui kypärä eikä meikkipussi.
Eikä aikakaan täsmää.
Sinänsä mielenkiintoista, että syyttäjä haluaa kuultavaksi toisen niistä työkavereista, jotka poistuivat kahvilasta samaan aikaan kuin Lisa, miksi???
Haluaako se kuulla, ettei tämä kahvilatyöntekijä pystynyt havaitsemaan mitään mustaa maasturia kahvilarakennuksen lävitse, ja samalla valaehtoisen todistuksen siitä, että tarjoilijalla ei ole minkäänlaista röntgenkatsetta käytössään.
Sitten muuta tältä päivältä.
Laitan tähän linkin tämän päiväiseen istuntoon.
http://www.expressen.se/gt/spelar-upp-f ... a-vittnen/
Tässä on muutamia havaintoja tekstistä.
Ensin hölkkääjä, jota on houkuteltu autoon.
Siltä kysellään kuvien kanssa josko väitetty ahditelija mahtaisi olla NB, mutta hölkkääjä ei voi olla ihan varma oliko.
Jutussa ei mainita kertaakaan, että kyseinen hölkkääjä on AJn pojan muija ja tätä kautta suorastaan “asuu” samassa pihapiirissä NBn kanssa, on asunut jo ties kuinka pitkään.
Se ei myöskään varmasti ole hölkkäillyt noilla main ihan ensimmäistä kertaa, (ETPssä on kuva hölkkäreitistä, joka vaikuttaa hyvinkin suunnitellulta juuri hölkkäilytarkoituksiin.)
Miten se voi olla edes mahdollista, ettei se tunnista NBtä, eihän tuo kartano nyt mikään kerrostalo ole, jossa ei tunnisteta naapureita????
Toinen huomio oli kun AJn poika (sama kuin edellä) saapui uudelleen kartanoon kello 20 ja risat ja näki silloin murhaladon pihalla hopean värisen auton.
Miksi tätä autoa pidetään niin tärkeänä, kun taas eläkeläispoliisin kertomasta mustasta citymaasturista ei oltu kiinnostuneita edes kuulemisen vertaa.
Nimittäin NB oli nähty jo vähän klo.19 jälkeen neljän todistajan voimin menossa (kovaa vauhtia) lähellä martorpia suuntana nimenomaan martorp.
Onko nyt sitten selvitetty kuka siellä ladon pihalla oli klo.20.???
Tuskin NBn niitä ruumiita ja tavaroita on tarvinnut sieltä ladosta useampana kuormana ajaa.