Sivu 116/386
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 2:59 pm
Kirjoittaja SeitsenpistePirkko
Chinaski kirjoitti: To Touko 30, 2024 2:48 pm
Joosua kirjoitti: To Touko 30, 2024 1:32 pm
Keplotteleva konna kirjoitti: To Touko 30, 2024 12:57 pm
Kyllä se saattaisi kiinnostaakin, mutta resurssit melko ymmärrettävästi on ohjattava muuhun toimintaan kuin sijaisvanhempia esittämään.
Suuntaus vaan on ollut jo pitkään menossa kohti yhä suurempaa vapautta ja yhä suurempia oikeuksia, myös lapsilla. Eikä esimerkiksi 15 -vuotiaan riekkuminen ulkona vaikka illasta aamuun ole sinällään lainvastaista, joten ei siinä poliisilla ole paljon mahdollisuutta puuttua asiaan. Ja tällainen on niin tavallista että pitäisi perustaa jonkinlainen moraalipoliisi joka valvoisi sitä mikä on asiallista ja mikä ei. Mutta sekin vaatisi jonkin lain taakseen. Muuten voi moraaliskoudelle aivan hyvin sanoa vaikkapa: Haista pa**a ja painu vi***un siitä kyttäämässä!.
Eli olemme saaneet sitä mitä olemme tilanneetkin. Mutta onneksi vapaampaan suuntaan mennään.
Mietojen huumeiden laillistaminen varmaan auttaisi, porukka vaan pössyttelisi leppoisasti ja kukaan ei olisi pahalla päällä eikä haluaisi tehdä mitään pahaa toiselle. Sitä ihanuutta odotellessa.
´
Kyllä jo 50 vuotta sitten 14-vuotiaat riekkuivat päissään kesäöisin kaukana kotoa, niin tytöt kuin pojatkin, ja kaikenlaisten perheiden lapset. Se on ollut suomalainen tapa jo kauan. Riskinsähän siinä on, ja oli.
Voi olla siitäkin kiinni, että missä asui. Itse sain 15-vuotiaana huutia isältä, kun serkkutytön kanssa käytiin omenavarkaissa. Asuin maalla ja tämä on tosiaan OT.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:02 pm
Kirjoittaja Roachlake

Kaikki jeesustelu ja moralisointi ja spekulaatio kasvatusmetodeista suoraan sanottuna oksettaa, kun uhrista puhutaan. Asia ei todellakaan ole niin mustavalkoinen, että on lapsia, joilla on tiukat kotiintuloajat, joita aina noudatetaan ja jotka eivät koskaan pyöri missään keskellä yötä ja sitten on kaikki muut lapset, jotka ovat huonosti kasvatettuja. Omassa lapsuudessani koko suuri kaveriporukka pyöri teini-ikäisinä välillä yölläkin ulkona ja kyllä siellä olutta ja siideriäkin silloin tällöin maisteltiin. Joukossa oli kaikenlaisista lähtökohdista tulevia teinejä, joista kasvoi sitten täysin normaaleja ja pääosin työssäkäyviä perheellisiä aikuisia. Siellä missä mä olen kasvanut tällainen oli enemmän sääntö kuin poikkeus ja on ollut sitä jo sukupolvien ajan - ja ihan kaupunginosasta riippumatta. Niin se on monessa muussakin paikassa. Kunnioitan tietenkin tiukempaakin valvontaa ja erilaisia kasvatusmetodeja, mutta ei nyt aleta leikkiä, että kiltit ja hyvin kasvatetut lapset ovat niitä, jotka eivät teini-iässä koskaan "rellestä" missään ja ovat aina klo 22 kotona.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:09 pm
Kirjoittaja Inanna
KokenutMies kirjoitti: To Touko 30, 2024 2:56 pm
Jos vangittu on syyllinen, niin hänen puolustuksensa tulee todennäköisesti vetoamaan mt-seikkoihin teon taustalla. Mielestäni näillä olemassa olevilla faktoilla tähän on hyvät perusteet. Käytös ei ole normaalia ja henkilö vaikuttaa tunnekylmältä ja kykenemättömältä ymmärtämään tekonsa seuraukset. Tuomio voi olla jopa lyhyempi kuin lehdissa esitetty istumisaika, jos menee pakkohoitona.
Tulee vastaan mielenterveyslaki. Tekijä pitäisi todeta mielisairaaksi, hän on niin mielisairas, että pakko laittaa hoitoon, ilman sitä sairaus pahenisi ja lisäksi hän vaarantaisi itsensä ja muiden terveyttä ja turvallisuutta. Tämä tulisi kyseeseen jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä tekijän hoidossa. Eli pakkohoito on se viimeinen keino, sitä ennen kokeillaan muuta.
Realismia on, että nykykäytänteillä hän istuu ensikertalaisena 1/3 osan tappotuomiostaan ja that´s it. Jos edes sitäkään.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:15 pm
Kirjoittaja Inanna
Roachlake kirjoitti: To Touko 30, 2024 3:02 pm
Kaikki jeesustelu ja moralisointi ja spekulaatio kasvatusmetodeista suoraan sanottuna oksettaa, kun uhrista puhutaan. Asia ei todellakaan ole niin mustavalkoinen, että on lapsia, joilla on tiukat kotiintuloajat, joita aina noudatetaan ja jotka eivät koskaan pyöri missään keskellä yötä ja sitten on kaikki muut lapset, jotka ovat huonosti kasvatettuja.
Ei tietenkään ole, mutta varmaa on myös se, että jos perheen kanssa olisi sovittu mistä tyttö yöllä kotiin haetaan autolla tai muuten, ettei tarvitse yksin kävellä metsän halki yöllä - hän olisi elossa. Nyt kuolema tuli juuri siksi, että hän oli yksin yöllä ulkona, metsän ympäröimänä. Ja altistui.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:17 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Hullua on vaikea näytellä, että pääsisi pienemmällä tuomiolla. Itse asiassa oikea hullu on pitkään laitoksessa. Samoin vastassa on henkilöt, jotka nähneet oikeita hulluja, eivätkä ole helposti jymäytettävissä. Ja alkuun, kaverilla oli ainakin sen verran järkeä että peitti oikeudessa itsensä kokonaan -> hullu ei tekisi välttämättä niin.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:21 pm
Kirjoittaja Nice shirt
ylälauteiden mies kirjoitti: Ke Touko 29, 2024 3:32 pm
Nice shirt kirjoitti: Ke Touko 29, 2024 3:06 pm
Tossa yhdessä haastattelussa poliisi totesi, oliko Kinnunen?, että syyttäjän pöydällä tapaus voi muuttua ihan miksi tahansa. Hänhän sen päättää.
Niin, teko onkin huomattavasti suunnitelmallisempi, mikäli sitä varten on tekijällä ollut mukanaan vaikkapa ketju taikka muu hihna, millä hengenriisto, kuristaminen on suoritettu. (vangitullahan oli kuristamiseen liittyviä fantasioita ollut jo keväällä, joista hän oli tuolloin kirjoitellut ylilaudalle)
Näyttää siltä, että jantteri oli päättänyt tehdä henkirikoksen. Selvää suunnitelmallisuutta, ei mikään "tilaisuus tekee varkaan" -teko -> murha.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:25 pm
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
SeitsenpistePirkko kirjoitti: To Touko 30, 2024 2:59 pm
Voi olla siitäkin kiinni, että missä asui. Itse sain 15-vuotiaana huutia isältä, kun serkkutytön kanssa käytiin omenavarkaissa. Asuin maalla ja tämä on tosiaan OT.
Tosi hauska juttu

, mutta pikkuisen kaukana nämä teidän "rikolliset" puuhat on siitä, miten Tuomaksen ura on alkanut ja kehittynyt. En usko, että teidän hieman heikosti alkanut "rikollinen ura" ole kuitenkaan johtanut mihinkään vakavampaan.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että oliko omenat tarkoitus syödä vai tehdä niistä omenaviiniä.

Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:26 pm
Kirjoittaja Cadi John
Roachlake kirjoitti: To Touko 30, 2024 3:02 pm
Kaikki jeesustelu ja moralisointi ja spekulaatio kasvatusmetodeista suoraan sanottuna oksettaa, kun uhrista puhutaan. Asia ei todellakaan ole niin mustavalkoinen, että on lapsia, joilla on tiukat kotiintuloajat, joita aina noudatetaan ja jotka eivät koskaan pyöri missään keskellä yötä ja sitten on kaikki muut lapset, jotka ovat huonosti kasvatettuja. Omassa lapsuudessani koko suuri kaveriporukka pyöri teini-ikäisinä välillä yölläkin ulkona ja kyllä siellä olutta ja siideriäkin silloin tällöin maisteltiin. Joukossa oli kaikenlaisista lähtökohdista tulevia teinejä, joista kasvoi sitten täysin normaaleja ja pääosin työssäkäyviä perheellisiä aikuisia. Siellä missä mä olen kasvanut tällainen oli enemmän sääntö kuin poikkeus ja on ollut sitä jo sukupolvien ajan - ja ihan kaupunginosasta riippumatta. Niin se on monessa muussakin paikassa. Kunnioitan tietenkin tiukempaakin valvontaa ja erilaisia kasvatusmetodeja, mutta ei nyt aleta leikkiä, että kiltit ja hyvin kasvatetut lapset ovat niitä, jotka eivät teini-iässä koskaan "rellestä" missään ja ovat aina klo 22 kotona.
Samaa mieltä ja samat kokemukset kuin sinulla. Ja muutenkin turha olla jälkiviisas sanomalla miksi ei tyttöä haettu autolla kotiin.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:30 pm
Kirjoittaja Yksiolentovaan
Millavaan kirjoitti: Ke Touko 29, 2024 1:01 pm
Ei juma taas pari sivua siitä huudosta. Mua se ei kiinnosta koska aika on muutenkin suht tarkkaan tiedossa. Enempi kiinnistais edelleen tietää mitä tän vanhemmat tekee työkseen.
Äiti parturikampaaja, ollut töissä myös lastensuojeluyksikössä. Oletettu isä myös sote alan ammattilainen. Sanotaan et suutarin lapsella ei ole kenkiä ja heillä selkeästi lastenkasvatus mennyt helvetin pahasti pieleen.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:39 pm
Kirjoittaja Nuuhkija5
Mikäli tuo huhu löytymisestä lonkat mustana pitää paikkaansa, niin tarkoittaa kait että seksuaalinen väkivalta on tehty tytön ollessa vielä elossa? Kun mustelmia ei ymmärtääkseni kuoleman jälkeen enää tule. Voi että mitä kauhua joutunut kokemaan

Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:44 pm
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
Yksiolentovaan kirjoitti: To Touko 30, 2024 2:45 pm
LeaSommer kirjoitti: Ke Touko 29, 2024 8:16 am
Jokukukavaan kirjoitti: Ke Touko 29, 2024 4:49 am
Salminen on yleinen sukunimi Valkeakoskella. Salmisia löytyy niin oletetun tekijän kuin oletetun uhrin suvusta.
Tuomas Salmisia on Valkeakoskella enemmän kuin yksi kappale.
Oletteko ottaneet huomioon että se Fonecta tmv palvelu löytynyt puhelinnumero ja osoite voi olla tämän toisen valkeakoskelaisen Tuomas Salmisen osoite ja numero?
Ei sitä ole otettu huomioon. Aika rohkeasti porukka täällä osoitetta ja talon tietoja jakavat faktana. Talon myynti-ilmoitusen taisi jakaa ensimmäisenä tämä nimimerkki sivulla 53. Ja kuten huomaamme, täysin mututuntumalla. Sen jälkeen tieto on liikkunut täällä täytenä faktana.
muumimamma99 kirjoitti: Ma Touko 27, 2024 11:24 pm
Jos TS ja osoite oikea, niin talo löytyy Oikotiestä numerolla...
Kyllä nämä on ihan fakta tietoja. Tunnen kyseisen perheen hyvin
Tarkoitatko sitä, että tekijä asuu/asui tuossa osoitteessa? Vai tarkoitatko, että tuolla henkilöllä ei ole mitään tekemistä tämän rikoksen suhteen?
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:45 pm
Kirjoittaja Inanna
Paljon on nyt puhuttu kasvatusmetodeista, mikä on löysää, mikä tiukkaa, mikä kohtuullista ja mikä muuta.
Käännän asian toisinpäin.
Kuka ajattelee, että 15-vuotiaalle tytölle olisi yöllä klo 01-05 välillä jotain kehittävää ja hyvää tarjottavana ulkona, yksin liikkuessa, paikkakunnasta riippumatta. Kavereita hän voi tavata muinakin aikoina ? Saahan sitä kysyä.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:53 pm
Kirjoittaja Millavaan
Onko äidin etunimi romaninimi? Tai voi se olla kenen tahansa nimi mutta enemmän tapaa romaneja. Etin vaan kampaaja Salmista ja yks olis vahvin ehdokas.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:54 pm
Kirjoittaja Roachlake
Cadi John kirjoitti: To Touko 30, 2024 3:26 pm
Roachlake kirjoitti: To Touko 30, 2024 3:02 pm
Kaikki jeesustelu ja moralisointi ja spekulaatio kasvatusmetodeista suoraan sanottuna oksettaa, kun uhrista puhutaan. Asia ei todellakaan ole niin mustavalkoinen, että on lapsia, joilla on tiukat kotiintuloajat, joita aina noudatetaan ja jotka eivät koskaan pyöri missään keskellä yötä ja sitten on kaikki muut lapset, jotka ovat huonosti kasvatettuja. Omassa lapsuudessani koko suuri kaveriporukka pyöri teini-ikäisinä välillä yölläkin ulkona ja kyllä siellä olutta ja siideriäkin silloin tällöin maisteltiin. Joukossa oli kaikenlaisista lähtökohdista tulevia teinejä, joista kasvoi sitten täysin normaaleja ja pääosin työssäkäyviä perheellisiä aikuisia. Siellä missä mä olen kasvanut tällainen oli enemmän sääntö kuin poikkeus ja on ollut sitä jo sukupolvien ajan - ja ihan kaupunginosasta riippumatta. Niin se on monessa muussakin paikassa. Kunnioitan tietenkin tiukempaakin valvontaa ja erilaisia kasvatusmetodeja, mutta ei nyt aleta leikkiä, että kiltit ja hyvin kasvatetut lapset ovat niitä, jotka eivät teini-iässä koskaan "rellestä" missään ja ovat aina klo 22 kotona.
Samaa mieltä ja samat kokemukset kuin sinulla. Ja muutenkin turha olla jälkiviisas sanomalla miksi ei tyttöä haettu autolla kotiin.
No joo, tuollaiset tekisi mieli ohittaa olankohautuksella. Teinejään illanvietoista autolla noutavat aikuiset ovat melko tuntematon laji mulle. Yllättäen sitä on itsekin tullut oltua teini ja tunnettua tuolloin vähintään satoja samanikäisiä, enkä muista moista. Nykyään on teini-ikäisiä lapsia itsellä ja sukulaisilla ja aika tiiviisti tulee seurattua meininkejä, enkä kyllä tiedä niistä porukoista ketään, jota vanhemmat autolla hakevat perus illanvietoista. Varmasti sellaistakin tapahtuu, eikä siinä mitään, mutta poikkeuksia, eikä tällaiseen järjestelyyn ole aina välttämättä monestakaan syystä mitään mahdollisuutta. Olisi tietenkin suotavaa, että teinit joutuisivat mahdollisimman harvoin liikkumaan ilta-/yöaikaan kävellen yksinään, mutta eiköhän jokaisen normaalin teinin elämään niitäkin tapauksia ole joskus vastaan tullut. Järkyttävää paskaa syyllistää itselleen täysin vieraassa tapauksessa ja yksityiskohtia tietämättä vanhempia sillä logiikalla, että kun ei haettu ja elossa olisi, jos olisi haettu. Tällaisia "altisteisia" tilanteita tulee väkisin eteen ja tässä tapauksessa kävi äärimmäisen huono tuuri ja syy löytyy vain tekijästä.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: To Touko 30, 2024 3:57 pm
Kirjoittaja Rouva_Ärrä
Lomallelompsis kirjoitti: To Touko 30, 2024 2:22 pm
Anoteus kirjoitti: To Touko 30, 2024 12:53 am
Onko tuo tyttöystävä vain puhetta? Vai onko hänet nähty vaan naispuolisen esim. kaverin kanssa?
Naisista valehtelijoita on aina ollut, kun eivät kehtaa myöntää..
Veikkaan että kevään ylilauta uhkauksen jälkeen on ollut jo ex.Tyttöystävä.
Miettikää nyt omalle kohdalle jos poikaystävä lisää tällaista nettiin ja ilmoittaa ajattelevansa näin:
https://aijaa.com/KXK8DJ
Yhtä paha, kuin poikaystävä paljastuis pedofiiliksi.
Kyllä hieman kuumottaisi olla tuollaisen jälkeen ex-tyttöystävä. Pelko persiissä tulisiko olemaan se uhri.