Teinihuijari
Mullistava bisnesidea nosti teinipojan koko Norjan idoliksi. Pian nuorukainen sai tutustua Norjan kuninkaallisiin ja myös Miss Suomeen, kunnes korttitalo romahti valheeseen poplaulaja Justin Bieberistä. Dokumenttielokuva norjalaisesta Waleed Ahmedista esitetään nyt Suomessa.
MONI haluaa olla rikas. Joku haluaa olla myös kuuluisa. Vuonna 2010 kuuta alkoi taivaalta kurottaa tavallinen norjalainen teinipoika.
Poika oli nimeltään
Waleed Ahmed.
Waleed oli toisen polven maahanmuuttaja: hänen isänsä oli muuttanut Pakistanista Norjaan 1980-luvun puolivälissä. Norjassa poika asui perheineen pienellä paikkakunnalla ja kävi koulua. Vanhemmat toivoivat pojasta lääkäriä tai insinööriä. Sellaisia perheen kahdesta muusta pojasta tulikin.
Waleed halusi muuta.

- Waleed Ahmed nousi 18-vuotiaana Norjassa koko kansan yrittäjäidoliksi. KUVA: FOREDRAGSHOLDER AS
- norjalaisten_sankari.jpg (28.75 KiB) Katsottu 1472 kertaa
HÄN halusi olla jotakin suurempaa. Ja onnistuikin siinä, omalla tavallaan.
Muutamassa vuodessa Waleedin nimeen yhdistyivät niin Norjan kruununprinssi
Haakon, popin supertähti
Justin Bieber kuin myös Miss Suomi
Pia Pakarinen. Jopa yhteyksistä
Barack Obamaan puhuttiin.
Sitten, kuin yhdessä silmänräpäyksessä, kaikki olikin oikeastaan jo ohi.
NOUSU kuuluisuuteen alkoi toden teolla toukokuussa vuonna 2010. Tuolloin Ahmedista kirjoitti norjalainen uutissivusto VG.
Waleed Ahmed on tuolloin 18-vuotias. Ahmedin ikä on uutinen, sillä koulupoika on poikkeuksellisesti tapaamassa Norjan kauppa- ja teollisuusministeriä. Waleedin seurassa on toinenkin 18-vuotias,
Flemming Bordoy. He ovat liikekumppaneita.
Pojilla on keksintö, jota he esittelevät: laturi, jolla kännykän akkua voi ladata auringonvalolla. Tai oikeastaan keksintö on vielä mullistavampi: kännykkää voi keksinnön avulla ladata ihan tavallisen lampun alla.
Ministeri
Trond Giske on innoissaan, eikä vähiten siksi, että pojat ja heidän keksintönsä edustavat kaikkea sitä, mitä pohjoismainen valtio 2010-luvulla tarvitsee: yrittäjyyttä, innovaatiohenkisyyttä sekä ympäristöarvoja. Lisäksi Waleed on maahanmuuttajataustainen nuori, joten ministerin on todella helppo hymyillä.
Pojat esitelmöivät keksinnöstä ummet ja lammet. He myös lupaavat bisneksen tuovan Norjaan työpaikkoja. Nuorukaisten firma on nimeltään Grønt Norge, Vihreä Norja.
Pian ministeritapaamisen aikoihin Norjan innovaatiorahasto myöntää nuorukaisten yhtiölle 150 000 Norjan kruunun rahoituksen. Summa vastaa noin 15 000:tä nykyeuroa.
Kun ministeri on näyttänyt peukkua, matka menestykseen voi alkaa.
Sitä pojat eivät ministerille kerro, että laite ei toimi kuten he väittävät.
NORJALAINEN dokumenttielokuva Stol på meg (Luota minuun) kertoo rikkauksista haaveilleen Waleed Ahmedin tarinan. Elokuva valmistui viime vuonna, ja tällä viikolla elokuvaa esitetään Suomessa dokumenttielokuvien Docpoint-verkkotapahtumassa englanniksi tekstitettynä nimellä Trust Me.
”Elokuva tähtää siihen, että katsoja saa itse päättää, millainen Waleed Ahmed on”, kertoo ohjaaja
Emil Trier HS:lle sähköpostitse.
Elokuvassa hämmästellään, miten Waleed Ahmedin huijaus meni läpi, ja miksi se meni läpi niin monilta. Kameran edessä on haastateltu Waleed Ahmedia itseään sekä hänen veljiään, opettajiaan ja hänen kanssaan toimineita aina Oslon pormestarista liikekumppaneihin. Pormestari haksahti palkitsemaan nuorukaisen esimerkillisestä toiminnasta.
YKSI höynäytetyistä on yhtiökumppani Flemming Bordoy. Hän kertoo elokuvassa, miten ystävänsä Waleed jäi ensimmäisen kerran valheesta kiinni vuonna 2010. Pojat olivat olleet toimittajan haastateltavina, jolloin Waleed alkoi kertoa tarinaa Dubain matkasta, jonka aikana idea kännylaturista oli syntynyt.
Se oli pikku valhe, jolla Waleed teki tarinastaan myyvempää. Tosiasiassa ideaa oli juonittu McDonaldsin pöydässä norjalaisella pikkupaikkakunnalla. Valhetta ei kuitenkaan korjattu, ja pian valheen päälle rakennettiin lisää valheita.
Dokumentissa Waleed Ahmed itse paljastaa, miten hän tilasi ”mullistavat” Iphonen laturikotelot kiinalaisesta Alibabasta. Verkkokaupan laitteita hän sitten esitteli oman firmansa keksintöinä. Laite ei tehnyt, mitä Waleed lupaili, mutta huijaukseen ei kuitenkaan puututtu pitkään aikaan.
Päinvastoin Norja hullaantui nuorista yrittäjistä.
WALEED AHMED on firman puhemies. Hän pääsee mukaan Norjan valtion yrittäjyysohjelmiin ja alkaa tavata silmäätekeviä. Waleed Ahmedille itselleen on tärkeää esiintyä valokuvissa kuuluisuuksien kanssa. Hän haluaa olla joku ja hän panostaa paljon tapaamisiin. Opettelee, miten kuuluisuuksien kanssa ollaan.
Pian hän osallistuu samoille kutsuille, joissa paikalla ovat Norjan kruununprinssi Haakon, Jordanian kuningatar
Rania, YK:n pääsihteeri
Kofi Annan sekä mediapohatta
Ted Turner.
Kun piiri laajenee, myös puheet suurenevat. Firman liikevaihto kasvaa muka miljooniin.
Waleed väittää olevansa kytköksissä myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaan ja vuoden 2011 keväällä VG-uutissivusto kertoo poikien suulla, miten Grønt Norge neuvottelee Yhdysvaltain suurimman teleoperaattorin AT&T:n kanssa laturikaupoista.
Lopullisesti vuonojen maa putoaa polvilleen nuoren yrittäjän edessä marraskuussa 2011. Norjan yleisradioyhtiö NRK julkaisee silloin artikkelin, jonka otsikkona seisoo: ”Waleed on Norjan
Mark Zuckerberg”.
Nuorukaisten bisneksiä, Alibabasta hankittuja latureita, siis verrataan Facebookiin.
Samoihin aikoihin Ahmed on kirjoilla kansainvälisessä liiketalouskoulu Hultissa Yhdysvalloissa. Oppilaitos kehuu julkisuuteen kohinalla noussutta oppilastaan tiedotteessa, jossa nuorukainen itse paljastaa menestysreseptinsä:
”Paiski töitä äläkä koskaan luovuta. Kaikki on mahdollista. Jos minä onnistun, sinäkin voit menestyä.”
Ahmed aikoo tuolla reseptillä suunnata talouslehti Forbesin maailman 50 rikkainta nuorta -listalle.
KEVÄÄLLÄ 2012 Norjan media paljastaa Waleedin huijanneen. Asialla on ensin talouslehti Dagens Næringsliv, ja muu media seuraa skuuppia. Ahmed jää kiinni valheista, joista media nostaa tikunnokkaan 45 000 myytyä laturia Kuwaitiin. Sellaista diiliä ei ole, vaikka Ahmed muuta väittää. Eikä teleyhtiö Telenorkaan ole tilannut laitteita 20 000 kappaletta vaan sata, ja nekin kokeillakseen, toimiiko laturi.
Eikä se toimi.
Parikymppiset nuoret ovat vetäneet Norjan mediaa, poliitikkoja ja kuningasperhettä höplästä, julistaa uutissivusto VG artikkelissaan.
Ahmed puolustautuu. Lehtien valokuvissa hän poseeraa istuen Porschessaan. Samoihin aikoihin hän on uinut mukaan uusiin bisneskuvioihin. Uusi idea on gps-jäljitykseen perustuva lastenhoitosovellus. Sijoittajat laittavat pottiin puoli miljoonaa.
Pian maa alkaa kuitenkin polttaa jalkojen alla. Waleed Ahmed jättää liikekumppaninsa ja päättää lähteä maasta. Suuntana on Amerikka.
TÄSTÄ Waleed Ahmedin elämänvaiheesta tuore dokumentti kertoo dramatisoiden ja unenomaisesti. On Rodeo Driven luksuskauppoja Los Angelesissa. On palmuja, hienoja hotelleja ja monikaistaisia moottoriteitä. Naisia, juhlia ja selfieitä.
Paratiisi, kuten Ahmed itse sanoo dokumentissa. Eikä vähiten siksi, että kukaan ei tunne Ahmedia.
Mistä rahat tulevat hulppeaan elämään? Waleed Ahmedin tarinassa on monia epäselvyyksiä, mutta dokumentissa hän kertoo saaneensa tuolloin rahaa yhdeltä yhteistyökumppaniltaan. Sitäkin summaa peritään takaisin myöhemmin oikeudessa.
Näyttävä lifestyle vie Waleed Ahmedin leveää elämää viettävien lähipiiriin. Waleed on uskottava ja verkostoitunut, ja hänen avullaan halutaan verkostoitua. Pian Ahmed ui mukaan sydänsähkökäyriä mittavaan hansikasbisnekseen ja junailee ison välinekaupan Lähi-itään. Ahmed väärentää tilisiirtotositteita, ja liikekumppani hukkaa puoli miljoonaa dollaria, paljastuu dokumentista.
Sitten Waleed Ahmed kehittää idean, johon liittyy Miss Suomi.
ALKUSYKSYSTÄ vuonna 2012 Todd Weinbergin puhelin soi. Weinberg on kalifornialainen sijoittaja, jolle on tarjolla upea mahdollisuus. Soittaja kertoo hankkineensa oikeudet popin supertähden Justin Bieberin Skandinavian-kiertueelle, mutta rahoituspaketista puuttuu palanen: miljoona dollaria. Sijoitus poikisi moninkertaisesti takaisin, soittaja lupaa. Uskottavuutta lisää se, että soittaja väittää kuuluvansa Barack Obaman tuttuihin.
Soittaja edustaa yhtiötä nimeltä Ahmed Enterprises. Soittaja on tietenkin Waleed. Puhuessaan ympäri kalifornialaista sijoittajaa Ahmed käyttää hyväkseen loistavaa supliikkiaan, keksimiään laskelmia sekä erikseen kokoon kyhättyjä nettisivuja, jotka erehdyttävästi muistuttavat Justin Bieberin taustaorganisaation sivustoja. Ahmed esittelee sijoittajalle myös valokuvaa, jossa hän poseeraa Norjan kruununprinssin ja Jordanian kuningattaren seurassa. Kalifornialainen sijoittaja jää tutkimaan ehdotusta.
HUIJAUKSEEN kuuluu myös Kaliforniassa asuva Pia Pakarinen (nykyinen Lamberg), eli entinen Miss Suomi, johon norjalainen nuorimies on matkoillaan tutustunut. Waleed Ahmed kertoo Weinbergille, miten suomalainen kauneuskuningatar tulee toimimaan Bieberin kiertueen mainoskasvona ja keulakuvana. Kiertue olisi pysähtymässä myös Helsingissä.
Tarkempaa tietoa Miss Suomen ja Waleed Ahmedin yhteyksistä ei ole saatavilla. Elokuvassa niistä ei kerrota mitään, ja Pia Lamberg kieltäytyi kommentoimasta asiaa Helsingin Sanomille. Vuonna 2013 entinen Miss Suomi kertoi kuitenkin uutiskanava CNN:lle olleensa tietämätön Waleed Ahmedin todellisista vaikuttimista.
JOHTUUKO suomalaisesta missistä tai ei, kalifornialainen sijoittaja vakuuttuu ideasta ja sijoittaa miljoonansa Justin Bieberin kiertueeseen.
Pian Weinberg haistaa palaneen käryä: hän saa tietää, että Justin Bieberin kiertueliput ovat jo tulleet Norjassa myyntiin, ja että ne on myyty loppuun. Epäilyksiä herättää sekin, että Ahmed on kadonnut maan alle saatuaan miljoonansa – kymmeneksi päiväksi, kuten seurapiirijulkaisu Vanity Fair tietää myöhemmin kertoa.
FBI kiinnostuu tapauksesta. Poliisi ehdottaa uutta tapaamisesta Ahmedin ja sijoittajan välillä. Sijoittaja menee tapaamiseen mukanaan piilotetut mikrofoni ja kamera. Pidätys tapahtuu seuraavana päivänä San Franciscon lentokentällä. Tuomio luetaan maaliskuussa 2014. Yksitoista vuotta vankeutta ja päälle kolme vuotta ehdonalaista.
Ahmedista tulee vanki numero 58035-112. Tuomio on ankara, jopa amerikkalaisen mittapuun mukaan.
DOKUMENTTIELOKUVA Stol på meg pyrkii selvittämään, miten Waleed Ahmedin oli mahdollista huijata ja miksi. Itsetutkistelun tarvetta on monella.
...
Nyt Waleed on viettänyt nuoruutensa vuosia vankilassa.
Stol på meg -dokumentin mukaan Waleed Ahmed kävelee ulos yhdysvaltalaisesta vankilasta vapaana miehenä lähipäivinä eli 4. päivä helmikuuta. Mitä sarjahuijari aikoo tehdä jatkossa?
Jos Norjan lehtiä on uskominen, Waleed Ahmed aikoo elättää itsensä puhujana. Hän aikoo myydä luentoja, joissa hän kertoo elämästään ja tekemisistään.
Waleedin teinivuosien ensimmäinen liikekumppani, Flemming Bordoy, on jo aloittanut kokonaan uuden elämän. Dokumentissa hänet nähdään työssä sähköasentajana.