Sivu 117/122
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Ti Elo 06, 2024 2:46 pm
Kirjoittaja K9Wifey
↑
Niin minäkin uskon, että rahalla on kuitenkin ollut suuri merkitys taustalla. Varsinkin, kun se cryptolouhinta meni vidhuiksi ja kaikki kaatui päälle. Vaikka mitään velkasuhdetta ei olisi niin ehkä se, että toisella vaan menee paremmin on jotenkin ruokkinut tulta. Saati, jos isä-L. on antanut jotain ohjeita louhintaan. Oli ne sitten finanssi- tai IT-puolelta, tai sekä että.
Katselin niitä Custom Rusanen -videopätkiä. Tuntuu, että on ollut joku hitonmoinen 'slicing'- paikkomielle. Teroitetaan talttoja dronemoottorivärkillä ja slaissataan porkkanoita ja omppupuhelin. Suht nuoren pojan ääni kuuluu ainakin parissa videossa: "mitä tapahtuu"? No, lopulta sitten vähän slassasi, iski (?) ja luultavasti itse jollain härvelillä viimeisteli tekovälineen.
Joku perheen tunteva kertoi, että äiti oli paennut lasten kanssa yläkertaan (kai vaatehuoneeseen/-komeroon) ja murhakeksijä sitten slaissasi heitäkin.
Mikähän sitten sai kuitenkin lopettamaan? Ja pakeniko metsikköön ja slaissasi sitten itsensä?
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Ti Elo 06, 2024 4:09 pm
Kirjoittaja LiamNeeson
Harmi ettei noihin videoihin kukaan kiinnittänyt huomiota ennen tätä ikävää tapahtumaa.
Ei noi slaissaamiset mitään tervejärkisen hommia ole. Ja se taltan teroituksen hypnoottisuus..huh huh.
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Ti Elo 06, 2024 4:38 pm
Kirjoittaja uusitma
Täytekakku Koskinen kirjoitti: Ma Elo 05, 2024 8:59 pm
NeroKatti kirjoitti: Ma Elo 05, 2024 8:23 pm
oliko tämä nyt sitten eksä vai joku vanha tuttu? mulle tuli mieleen miehen taikka naisen sukulainen joka on seonnut tai vaihtoehtoisesti vanhojen kaunojen takia tullut riehumaan(tai molempia)
Ei ole ollut sukulainen.
"Epäilty ei ollut perheen sukulainen, mutta usean poliisin mukaan epäilty ja lapsiperheen vanhemmat ovat tunteneet toisensa muulla tavalla. He tunsivat toisensa useamman vuoden takaa. Poliisin tietojen mukaan he eivät ole pitäneet yhteyttä viime vuosien aikana.
Rikosylikomisario Jari Kinnunen sanoi aiemmin Iltalehdelle, että kyseessä on ollut yhteinen harrastus vuosia sitten. Epäillylle ei löydy Ylen selvityksen mukaan kuitenkaan ainakaan helposti yhtä selkeää harrastusta, joka antaisi lisätietoa yhteydestä."
Tuossahan lukee rivien välissä, että tekijän harrastuksesta ei ole kyse. Jos kysymys olisi vaikka rouvien bikini fitnessistä, niin harvemmin siinä perheet tutustuu. Jos on kuskattu lapsia harrastukseen ja odoteltu yhdessä tai matkustettu turnauksiin, niin siinä kyllä tutustuu. Sitten kun lapset kasvaa, niin sellaiset tuttavuudet monesti hiipuu.
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Ti Elo 06, 2024 5:11 pm
Kirjoittaja K9Wifey
Noista videoista vielä tuo hiekkapiirrustus (liekö oikea termi?) Tuon kanavan lisäksi katsonut jotain taikashowta, tai talenttia tmv, jossa aivan upeita teoksia. Noista murhakeksijän tuotoksista nyt tiedä ...
Voisikos tuo olla yhteinen harde? -No periaatteessa ihan mikä vaan voi olla - mutta olisiko tuo harrastus, josta Nancy on ollut kiinnostunut? Ehkä murhakeksijä on jopa opettanut häntä - ja hän on ollut produché.
Sitten jotain on tapahtunut - ja koko hiekkapiirros-mestari-kisälli kusi kuin myös kryptot. Kiinnitin huomiota siihen, että noita väsyttävä hiekkapiirrustuspätkiä on paljon...
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Ti Elo 06, 2024 11:50 pm
Kirjoittaja Whicher
K9Wifey kirjoitti: Ti Elo 06, 2024 5:11 pm
hän on ollut produché.
Protégé? Vai tarkoititko jotain muuta?
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Ke Elo 07, 2024 12:35 am
Kirjoittaja Picaro
Oisko tuo yhteinen harrastus ollut joku vituix mennyt verkostomarkkinointi koijaus mihin uhrit olivat saaneet hyvää uskovan ja uutta elämää yrittävän epäonnisen mukaan ? One Coin tai joku muu sen sellainen jossa luvattiin maat ja taivaat mutta käteen jäikin kuten näissä aina pelkkää paskaa. Ja tietysti loput rahatkin ja haaveet katosivat. Olenkin aina ihmetellyt ettei näistä pyramidihuijauksista ole vielä tullut ruumiita.
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Ke Elo 07, 2024 12:35 am
Kirjoittaja K9Wifey
∆
Hain sitä sanaa, ja tyhmä uusi puhelinkaan ei sitä tajunnut, mutta 'suojatti, seuraaja' olisi lähimpänä.
E: Voisiko se louhinta olla osa jtn pyramiditsydeemia? Mutta eikö se silloin ole enemmän business kuin pleasure?
E2: "Tunsivat toisensa yhteisen liiketoiminnan kautta?" Tuo "harrastus" terminä on kuitenkin sellainen helppo, ilmava - ei sido toinen toistaan?
E3: Picaro, oon ihmetellyt samaa, että kuinka kukaan näihin hevonvi*un pyramidihuijaiuksiin kusetettu ei oo vielä pimahtanut totaalisesti, kun meni perhe, talo ja auto. Vai nytkö pimahti?
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Su Elo 11, 2024 11:49 am
Kirjoittaja Winchester
Yhteinen harrastus jonka kautta vanhemmat tuntevat toisensa.. Parinvaihto? Ainakin tekijä on elänyt avoimessa suhteessa, joten tää vois sopia?
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Su Elo 11, 2024 3:10 pm
Kirjoittaja 1lpo
Winchester kirjoitti: Su Elo 11, 2024 11:49 am
Yhteinen harrastus jonka kautta vanhemmat tuntevat toisensa.. Parinvaihto? Ainakin tekijä on elänyt avoimessa suhteessa, joten tää vois sopia?
Täällä on tuommoiset teoriat tuomittu tyhmäksi ja likaisen kaukaiseksi mielikuvitukseksi jne.
Mistä tieto että tekijä ollut avoimessa suhteessa?
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Su Elo 11, 2024 3:38 pm
Kirjoittaja vanhellsing
Joillekkin näköjään tulee yhteisestä harrastuksesta ekana mieleen parinvaihto, itelle lähinnä tulee mieleen urheilu tai tekijä on sellainen "Pelle Peloton" että voisi olla vaikka drone harrastus ja niin että itse rakennellaan ja koodataan. Tai joku larppaus. Jos kyseessä olisi ollut miesten yhteinen harrastus, niin se oli varmasti homostelua joiden mielestä. Harrastus ei välttämättä liity asiaan muutenkuin että sen kautta tutustuttiin. Toisaalta se voi olla myös merkittävässä roolissa motiivin suhteen. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää se että mikä oli tämä harrastus, luulisi että aika moni ihminen sen tietää, jos siis kyseessä ei ole parinvaihto, yms
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Su Elo 11, 2024 3:54 pm
Kirjoittaja 1lpo
^
Se että päätyy johonkin spekulaatioon/arvaukseen, ei tarkoita että se olisi ekana mielessä, mahdollisesti päinvastoin. Minä pidän todennäköisempänä jotain seksiin liittyvää kuin drone harrastusta. En näe syytä miksi joku drone harrastus salattaisiin.
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Su Elo 11, 2024 4:02 pm
Kirjoittaja vanhellsing
1lpo kirjoitti: Su Elo 11, 2024 3:54 pm
^
Se että päätyy johonkin spekulaatioon/arvaukseen, ei tarkoita että se olisi ekana mielessä, mahdollisesti päinvastoin. Minä pidän todennäköisempänä jotain seksiin liittyvää kuin drone harrastusta. En näe syytä miksi joku drone harrastus salattaisiin.
Totta sekin että nyt kun harrastusta ei kerrota, niin helposti tulee mieleen jotain muuta kuin jalkapallo tai tennis.
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Ke Elo 14, 2024 5:44 pm
Kirjoittaja Mauriainen
↑
Poliisin on otettava asiassa huomioon asiaomistajien, joista osa on alaikäisiä, yksityisyyden suoja. Vaikka täällä uhrien nimet on selvitetty, ei poliisi voi antaa mitään vinkkiä, josta asiaa voisi päätellä. Ja vinkeistä voisi joku vetää vääriä johtopäätöksiä uhrien henkilöllisyydestä, jos esim harvinainen harrastus. Eikä juttu koskaan päädy oikeuteen, joten mitään julkista asiakirjaa asiassa ei koskaan tule ilmi.
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: To Elo 15, 2024 12:56 pm
Kirjoittaja Sipi
Kuten on aiemminkin sanottu, tämä harrastuksen laatu on mielestäni ihan toissijaista. Se ei ole kuitenkaan jatkunut enää, ja voi olla jostain kertaluontoisesta lavatanssikokeilusta, joka sitten poliisin tiedotteessa on muovautunut "yhteiseksi harrastukseksi".
Tosiasia, jonka tiedämme (poliisin mukaan) on ainaostaan se, että ovat tavanneet / tutustuneet harrastuspiirissä. Entä jos molemmat perheet ovat vieneet tosiaan vauvansa vaikka vauvauintiin Kalevan uimahalliin joskus vajaa 10 vuotta sitten?
Sekin on yhteinen harrastus. joten mielestäni on kaikkein todennäköisintä, ettei sillä ole mitään merkitystä. Luullakseni poliisi kertoi alkuun tämän yhteyden ainoastaan siksi, että saatiin kaikilta sukulaisuussuhteilta ja pettämishuhuilta katkaistua siivet.
Re: Tampereen Linnainmaalla neljän henkilön murhayritys - tekijä surmasi itsensä
Lähetetty: Pe Elo 16, 2024 7:29 pm
Kirjoittaja EL Coyote
Ilmeisesti mulla on testosteroni tasot minimissään kun ihmisten yhteisestä harrastuksesta ei mitenkään tuu mieleen
parinvaihto orgiat..
Tuo harrastus on voinut olla mitä hyvänsä tanssikurssista kirpputori myyntiin ja julkisuudessa kerrottu vain siksi että torpataan jutut sukulaisuudesta,bisnes kumppanuudesta tai hyvästä ystävyydestä.
On saattanut olla vaikka lähikuppilassa biljardin peluu mikä nyt vaan muotoillaan harrastukseksi.