Sivu 117/117
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: La Tammi 03, 2026 6:59 pm
Kirjoittaja matlockb
JasseHames kirjoitti: La Tammi 03, 2026 6:40 pm
Onko käynyt mielessä, että on vain tehostanut ex-vaimonsa uhkailemista väittämällä tehneensä henkirikoksen, jota ei ole tehnyt? Laittomasta uhkauksesta tuomitseminen toisessa jutussa ei ole mikään aihetodiste tähän juttuun.
On käynyt (mielessä) ja kyllä se nyt vain on aika vahva aihetodiste.
Sarjakuristaja Penttilähän esimerkiksi tuomittiin aikanaan törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta hänen entisyytensä perusteella. Toki rimaa hipoen, Helsingin käräjäoikeus oli hylännyt ko. syytteen ja myöhemmin hovioikeus tuomitsi verraten varsin hataralla näytöllä, eikä Korkki ei myöntänyt asiassa Penttilälle (alk. Lindholm) valituslupaa. Jopa poliisi sanoi, ettei noilla näytöillä kyseisestä rikoksesta olisi todennäköisesti perus "naapurin Kaleville" syyksi kulkevaa tuomiota tullut.
JasseHames kirjoitti: La Tammi 03, 2026 6:40 pmEnpä muista enää tarkemmin mutta toki olen tapausta seurannut. Kun tuomiota ei tullut, niin ilmeisesti ei voida osoittaa kertoneen mitään sellaista, minkä vain tekijä tai poliisi voi tietää?
Kas kun ne syyttäjän tärkeimmät todisteet määrättiin hyödyntämiskieltoon käräjäoikeudessa ja siinä vaiheessa kun myös Turun hovioikeus ilmoitti määräävänsä ne hyödyntämiskieltoon, syyttäjät peruuttivat valituksensa ja oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi asiaa harkittuaan myös lopulta asianomistajatkin peruuttivat valituksen.
Himle kuittasi oikeudenkäynnin viivästymisen ansiosta vielä hyvitystä Valtiokonttorilta 3.000 euroa.
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: La Tammi 03, 2026 7:08 pm
Kirjoittaja JasseHames
matlockb kirjoitti: La Tammi 03, 2026 6:59 pm
JasseHames kirjoitti: La Tammi 03, 2026 6:40 pm
Onko käynyt mielessä, että on vain tehostanut ex-vaimonsa uhkailemista väittämällä tehneensä henkirikoksen, jota ei ole tehnyt? Laittomasta uhkauksesta tuomitseminen toisessa jutussa ei ole mikään aihetodiste tähän juttuun.
On käynyt (mielessä) ja kyllä se nyt vain on aika vahva aihetodiste.
Objektiivisesti arvioiden ei ole minkäänlainen aihetodiste, jos uhkailuiden yhteydessä ei mainittu sellaisia seikkoja, jotka ovat vain tekijän tai poliisin tiedossa taikka kohtuudella todennäköisyydellä arvattavissa.
matlockb kirjoitti: La Tammi 03, 2026 6:59 pm
Kas kun ne syyttäjän tärkeimmät todisteet määrättiin hyödyntämiskieltoon käräjäoikeudessa ja siinä vaiheessa kun myös Turun hovioikeus ilmoitti määräävänsä ne hyödyntämiskieltoon, syyttäjät peruuttivat valituksensa ja oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi asiaa harkittuaan myös lopulta asianomistajatkin peruuttivat valituksen.
Siis määrättiinkö tärkeimmät todisteet hyödyntämiskieltoon mielestäsi ilman päteviä perusteita?
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: La Tammi 03, 2026 8:57 pm
Kirjoittaja matlockb
JasseHames kirjoitti: La Tammi 03, 2026 7:08 pmSiis määrättiinkö tärkeimmät todisteet hyödyntämiskieltoon mielestäsi ilman päteviä perusteita?
Tässä tapauksessa kyllä. Himle itse kieltäytyi avustajasta tarkoituksella ja täysin tietoisena siitä, että voi tunnustaa teon ilman uhkaa joutua siitä vastuuseen.
Lainausta lyhennetty.
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: La Tammi 03, 2026 9:19 pm
Kirjoittaja JasseHames
matlockb kirjoitti: La Tammi 03, 2026 8:57 pm
JasseHames kirjoitti: La Tammi 03, 2026 7:08 pmSiis määrättiinkö tärkeimmät todisteet hyödyntämiskieltoon mielestäsi ilman päteviä perusteita?
Tässä tapauksessa kyllä. Himle itse kieltäytyi avustajasta tarkoituksella ja täysin tietoisena siitä, että voi tunnustaa teon ilman uhkaa joutua siitä vastuuseen.
Lainausta lyhennetty.
Oletetaanpa, että sinun pitäisi tehdä purkuhakemus korkeimmalle oikeudelle kyseistä päätöksestä (= todisteen hyödyntämiskielto). Mikä on siis argumentaatiosi? Äläkä nyt vetoa ainakaan siihen, että tanskalainen (käsityksesi mukaan) tietää, millä tavalla "tunnustetaan" rikos juridisesti pätemättömällä tavalla, sillä se on älyllisesti liian epärehellistä roskaa.
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: Ma Tammi 05, 2026 2:36 am
Kirjoittaja poepporoo
JasseHames kirjoitti: Pe Tammi 02, 2026 4:13 pm
Ei ole mitään näyttöä muusta kuin siitä, että tanskalainen on vain eräs huomionkipeydestä/mielenhäiriöstä/tms. syystä "tunnustanut" laajaa julkisuutta saaneen henkirikoksen. Näitä vastaavia "tunnustajia" on riittänyt esim. Bodominjärvien murhiinkin.
Ei ole näyttöä ja ehkä vain tosiaan tämän syytetyn teini-huomionhakua mutta?
Ensin syytetty väittää kiveen kovaan olleensa ensimmäisenä löytöpaikalla, mutta myöhemmin väittää muiden partioilaisten olleen ensin löytöpaikalla.
Tämä on merkittävä kohta. Syytetty puhui ohi suunsa? Hän oli nimenomaan ollut kokoajan, vähän väliä helikopteri-/muilla kansilla käyskentelemässä..hän tiesi ja totesi olleensa varmuudella ensimmäinen uhrien löytäjä, koska hän näki ja eli tilanteen alusta loppuun. Myöhemmin hän ehkä väitti muiden löytäneen uhrin, koska se ei niin paljoa sitoisi häntä tapahtuman(ajankohtaan).
Siinäpä se, jos ei tunnustus, virheen korjaus nyt ainakin?
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: Ke Tammi 07, 2026 1:30 pm
Kirjoittaja Cohle
matlockb kirjoitti: La Tammi 03, 2026 5:22 pm
Muutenkin olen työni puolesta nähnyt miten paljon se tuomio on kiinni juttua istuvan tuomarin ennakkoasenteesta ja päivästä. Varsinkin käräjäoikeudessa.
Lyhensin lainausta, eikä tämä liity otsikon asiaan.
Mutta asia on prikulleen näin. Tuomioistuimet käyttävät merkittävää valtaa, joten ei voi kuin toivoa, että siellä on mahdollisimman järkeviä ihmisiä töissä, ja että päivän tunnetila ei vaikuttaisi asiassa tehtävään ratkaisuun. Ratkaisu on monesti muutaman ihmisen käsissä.
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: Ke Tammi 07, 2026 1:43 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Cohle kirjoitti: Ke Tammi 07, 2026 1:30 pm
matlockb kirjoitti: La Tammi 03, 2026 5:22 pm
Muutenkin olen työni puolesta nähnyt miten paljon se tuomio on kiinni juttua istuvan tuomarin ennakkoasenteesta ja päivästä. Varsinkin käräjäoikeudessa.
Lyhensin lainausta, eikä tämä liity otsikon asiaan.
Mutta asia on prikulleen näin. Tuomioistuimet käyttävät merkittävää valtaa, joten ei voi kuin toivoa, että siellä on mahdollisimman järkeviä ihmisiä töissä, ja että päivän tunnetila ei vaikuttaisi asiassa tehtävään ratkaisuun. Ratkaisu on monesti muutaman ihmisen käsissä.
Asia on varmasti
prikulleen niin sinun mielestäsi, mutta olet mitä ilmeisimmin väärässä, sillä nimenomaan "tunnetila" ei tässäkään tapauksessa vaikuttanut tuomioistuimen ratkaisuun, vaan syyllisyyden osoittavien todisteiden puute.
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: La Tammi 24, 2026 9:51 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
matlockb kirjoitti: La Tammi 03, 2026 7:47 am
JasseHames kirjoitti: Pe Tammi 02, 2026 4:13 pm
Ei ole mitään näyttöä muusta kuin siitä, että tanskalainen on vain eräs huomionkipeydestä/mielenhäiriöstä/tms. syystä "tunnustanut" laajaa julkisuutta saaneen henkirikoksen. Näitä vastaavia "tunnustajia" on riittänyt esim. Bodominjärvien murhiinkin.
Sillä erolla, että suurin osa Bodomin "tunnustajista" on saatu suljettua pois eikä heillä ole ollut motiivia. Tietenkin näitä henkirikoksia aina on tapahtunut, missä ei suurempaa motiivia ole. Tai sitten on, mutta emme vain tiedä sitä.
Himle kuitenkin on laivalla ja vieläpä sopivasti yöllä hereillä ja "pelipaikoilla" ollut.
Hän on kertonut ihan realistisen motiivin, on ollut jo heti alusta alkaen paitsi ainoa avaintodistaja myös yksi epäillyistä ja on henkirikoksen myös tunnustanut. Kaiken muun lisäksi on runsaasti rikollisia taipumuksia ja tuomioita.
Tässä tapauksessa tapahtumat - henkirikos ja (henkirikoksen) yritys -tapahtuivat laivalla, keskellä merta, joten tekijöiden joukko on muutenkin kovin rajallinen. Se (tekijä) ei voi olla kuka tahansa "Reiska" pystymetsästä.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että siellä käräjäoikeudessa ihan "oikea" mies istui syytteisiin vastaamassa.
Himlen elämästä: "Murhasta syytetty tanskalaismies syyllistyi vuoden 1987 tapahtumien jälkeen useisiin vakaviin rikoksiin[18], kuten varkauksiin, aseellisiin ryöstöihin ja talousrikoksiin,
joiden vuoksi hän istui 19 vuotta vankiloissa. Vuosien 1995 ja 2000 välillä hän pakeni vankilasta neljä kertaa, muun muassa rakentamalla sänkynsä pohjalaudoista tikkaat ja kaivamalla teelusikalla tunnelin."
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: Su Maalis 08, 2026 5:29 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Sunnuntai-illan erikoinen!
Esitutkintapöytäkirja, olkaa hyvät!
https://gofile.io/d/6IYbkJ
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: Su Maalis 08, 2026 8:49 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Ja pikauusinta vesipäisen vasikan tekosten vuoksi:
https://gofile.io/d/sI60Jo
Re: Viking Sallyn murha ja murhan yritys Ahvenanmaan saaristossa 28.7.1987
Lähetetty: Su Huhti 12, 2026 3:11 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Saisko tälle vielä uusinnan? Tuntuu kovin nopeasti linkki kuolevan.